Hyvästit Thaimaalle
Olimme suunnitelleet käyntiä Kanchanaburissa pitkin kevättä, ja päätimme toteuttaa matkan juuri ennen kotiinlähtöä. Luovutettuamme toukokuun viimeisenä lauantaina asuntomme avaimet Pattayalla ajoimme yöksi Bangkokiin. Tämänkertainen hotellimme Majestic Grande oli sijainniltaan loistava, vain kivenheiton päässä vilkkaalta Sukhumvit-kadulta ja Nana Plaza -ravintola-alueelta, mutta kuitenkin rauhallisella kujalla. Kaiken lisäksi hotellin standard-huoneet olivatkin täyteen varattu, vaikka olimme onnistuneet tekemään automatkalla suosimamme Booking.com-sivuston kautta varauksen, joten saimme standardihuoneen hinnalla hienon executive-huoneen. Huoneessa oli valtava puutarhaterassi, josta oli upea näköala kaupungille. Lisäksi saimme ilmaiset vapaavalintaiset drinkit aulabaarissa, joten olimme siis erittäin tyytyväisiä, ettemme saaneet varaamaamme huonetta.
Hotellin uima-allas piti tietenkin heti testata!
Jatkoimme sunnuntaina kohti Kanchanaburin kaupunkia, joka on kuuluisa Kwai-joen yli kulkevasta sillastaan ja joka sijaitsee muutaman tunnin ajomatkan päässä Bangkokista länteen. Lauri ja Eero eivät tietenkään tienneet koko sillasta eivätkä toisen maailmansodan tapahtumista Thaimaassa mitään, joten pidimme pienen historiankertauksen automatkalla. Kanchanaburin kaupungissa on sillan lisäksi muutakin toisen maailmansodan tapahtumiin liittyvää nähtävää: kolme sotavankien hautausmaata sekä kaksi tapahtumiin liittyvää museota ja tietenkin paljon turistirihkamaa myyviä kojuja.
Olimme varanneet majoituksen joen rannalla sijaitsevasta todella upeasta viiden tähden Dheva Mantra -resortista, ja jo sisäänkäynti oli niin hieno että hieman epäröimme uskallammeko ollenkaan marssia sisään. Alue on rakennettu kauniiseen siirtomaa-ajan tyyliin ja resortiin kuuluu useita rakennuksia upean allasalueen ympärillä.
Hotellimme Dheva Mantra suorastaan häikäisi loisteliaisuudellaan.
Hotellin vierellä virtasi Kwai-joki.
Aikomuksenamme oli mennä illastamaan hotellin rantaravintolaan, joka sijaitsee kelluvalla lautalla Kwai-joella, mutta ravintolassa meitä vastassa oli hieman hermostuneen oloinen tarjoilija ja pari vartijaa, jotka kertoivat ravintolan olevan suljettu. Kun hieman ihmettelimme miksi se on kiinni tarjoilija lisäsi, että syynä on ”onnettomuus”. Mietimme onkohan ravintolan kokki mahtanut pudota jokeen vai mitä on tapahtunut, mutta seuraavana päivänä syykin selvisi. Thaimaan kuninkaan pojantytär, prinsessa Sirivannavari oli juuri saapumassa hotelliin ravintolaa vastapäätä sijaitsevaan sviittiin. Seuraavana päivänä hotellissa olikin täysi kaaos päällä: kymmeniä poliiseja, armeijan miehiä, sairaanhoitajia, ammbulanssi valmiusasemissa ja liuta ”hovia”. Prinsessa käy kuulemma säännöllisesti kyseisessä hotellissa ja asuu juuri siinä siivessä, jossa meidänkin huoneemme sijaitsi.
Vietimme maanantaipäivän kiertelemällä muutamia paikallisia nähtäväyyksiä ja Kwai-joen reunustaa. Päivän erikoisin nähtävyys oli Wat Tham Mangkorn Thong -temppelissä, joka on kuuluisa ”kelluvasta nunnasta”. Kiertelimme ensin temppelin alueella ja kävelimme korkealla rinteellä olevan valtavan luolaston läpi. Reitti oli mielenkiintoinen polku kallion sisällä luonnonmuovaamassa tunnelissa, jossa oli välillä kymmenenkin metrin korkuisia luolia ja välillä non puolen metrin korkuisia tunneleita, joissa piti ryömiä eteenpäin nelinkontin. Ollessamme lähdössä luolasta alas alkoi sataa, mutta temppelin ystävällinen munkki toi meille jostain sateenvarjot. Emme tietenkään kehdanneet ottaa niitä noin vain joten temppelin lahjoitusarkku sai meiltä sadan bahtin ”almun” ja munkki näytti erittäin tyytyväiseltä. Alhaalla temppelin pihamaalla näimme kuuluisan kelluvan nunnan istuskelevan pienen vesialtaan äärellä toppatakki päällään. Vierellä oli kyltti, jonka mukaan nunna esittää kellumistemppunsa mikäli katsojia on vähintään 20 (jolloin peritään 10 bahtin pääsymaksu), mutta yksityisesityksen saa 200 bahtilla. Olimme sen verran uteliaita että sanoimme oitis haluavamme yksityisesityksen ja niinpä kipusimme allasta ympäröivään katsomoon ja katselimme, kun nunna riisui toppatakkinsa, kumarteli buddha-patsaalle ja laskeutui valkoinen nunnankaapu päällään altaaseen. Odotimme näkevämme jonkinlaisen ihmeteon, mutta nunna sen kuin kellui normaaliin tapaan vedessä hieman erilaisia ”buddhalaisia asentoja” esitellen. Ilmeisesti temppelissä on aikoinaan elänyt harvinaislaatuisen taidon omannut kelluva nunna, mutta hänen seuraajansa ei kuitenkaan ole kovinkaan ihmeellinen taidoiltaan. Thaimaalaisethan eivät yleensä ottaen ole hyviä uimaan, joten tällainen vaatimaton kelluntaesitys saattaa monista näyttää melkoiselta ihmeteolta. Esitys oli kuitenkin ehdottomasti 200 bahtin eli viiden euron arvoinen, sen verran hauskaa meillä oli, etenkin kun testasimme samanlaisia kellunta-asentoja hotellimme altaassa ja suunnittelimme uutta uraa ”kelluvana farangina”.
Temppelin luolastoon oli aikamoinen kipuaminen helteessä.
Temppelin munkki näytti meille mistä luolaan pääsee.
Luola oli ajoittain todella matala.
Luolasta poistuttiin kiipeämälllä huteria tikkaita pitkin pienestä aukosta ulos.
”Ihmenunna” aloittamassa esitystään.
Ooh, kelluva nunna!
Kelluvan nunnan jälkeen ihmettelimme temppelin lähistöllä kasvavaa jättikokoista puuta.
On siinä puulla kokoa – ja myös ikää, kuulemma reilusti yli 100 vuotta.
Tutustuimme temppelin ihmeiden jälkeen joenvarrella sijaitsevaan munkkien ylläpitämään JEATH-sotamuseoon, joka oli valitettavan rapistuneessa kunnossa. Museossa esillä olevat valokuvat olivat kellastuneet lähes näkymättömiksi, vitriinit olivat rikki, ja kaikki oli hieman rempallaan. Vierailun arvoinen pieni museo kaikesta huolimatta.
Söimme illallista Kwai-joella kelluvalla lautalla ja ihailimme samalla muutamaa ohitse lipuvaa ravintolalauttaa. Tämä oli selvästikin erinomainen vuodenaika vierailla Kwai-joella, sillä kaikkialla oli hyvin hiljaista ja tilaa oli riittämiin, kun taas sesonkiaikaan paikka kuulemma kuhisee turisteja ja joki on kaikkea muuta kuin rauhallinen bilelauttoineen ja karaokeineen.
Lehmät laidunsivat aivan kaupungin keskustan lähellä tien vierellä paimen perässään.
Munkki mopotaksin kyydissä, taustalla Kanchanaburin kaupungintalo.
Hotellilauttoja Kwai-joella.
Illallisella joella kelluvalla lautalla.
Tiistaina kävimme itse kuuluisalla Kwai-joen sillalla, vaikkakin se aito ja alkuperäinen, puurakenteinen silta tuhoutuikin liittoutuneiden pommituksissa. Tutustuimme samalla myös hieman edellispäivän museota tasokkaampaan sotamuseoon nimeltään Thai-Burma Railway Museum. Siellä riitti nähtävää autenttisista sotavankien tavaroista ja dokumenteista valokuviin ja karttoihin. Erittäin vaikuttava paikka kaiken kaikkiaan. Museota vastapäätä sijaitsee suurin kaupungin kolmesta sotavankien hautausmaasta, jonne on haudattu lähes 7000 länsimaista sotavankia. Kwai-joella ”kuoleman rautatiellä” työskenteli aikoinaan noi 60 000 liittoutuneiden sotavankia ja lähes 200 000 aasialaista vankia (lähinnä malesialaisia ja indonesialaisia). Länsimaisia kuoli noin 16 000 ja aasialaisia 90 000. Aasialaisten pakkotyöläisten hautoja ei merkattu, mutta länsimaiset sotavangit haudattiin seremonioiden kera (joihin jopa japanilaiset osallistuivat) ja kuolleiden nimet ja hautapaikat kirjattiin huolella ylös.
Kwai-joen kuuluisa silta ylittää joen aivan kaupungin keskustassa.
Kwai-joen sillalla.
Länsimaisten sotavankien hautausmaa Kanchanaburin keskustassa.
Illalla yritimme jälleen kerran hotellin rantaravintolaan, mutta heti rantaa (ja prinsessan sviitin parveketta) lähestyessäni rynnisti eteeni turvamies taskulamppu kädessään ja hätisti minut kohteliaasti pois. Ollessamme sitten lähdössä autolla hotellilta illastamaan jouduimme odottelemaan pysäköintialueella viitisen minuuttia, sillä prinsessa oli juuri silloin saapumassa hotellille. Hotellin autonpesijäpoika kertoi meille hänen olevan tulossa moottoripyöräretkeltä, ja näimmekin hänen nousevan mustasta Audistaan moottoripyörävarusteet yllään.
Prinsessan Audi A8 ja moottoripyörä hotellimme pääsisäänkäynnin edustalla.
Kun Jussi kävi seuraavana aamuna uimassa ja kierteli sitä ennen rannassa, näkyi pusikossa SWAT-joukkoja konepistoolit kädessä. Aikamoiset turvajärjestelyt yhden prinsessan vuoksi! Myöhemmin päivällä, kun Jussi ja pojat uiskentelivat keskenään altaassa pari tuntia, saapui allasalueelle neljä turvamiestä radiopuhelimineen, ja hetken kuluttua altaaseen pulahti nuorehko thai-nainen. Hän uiskenteli rauhassa kymmenisen minuuttia ja hymyli poikien uimahypyille, ja hänen lähdettyään myös turvamiehet poistuivat altaan ympäriltä. Taisi siis käydä niin, että prinsessa pulahti uimaan Jussin ja poikien seuraan!
Hotellimme Dheva Mantra Resortin allasalue, jossa pojat ja Jussi kohtasivat ihka oikean prinsessan!
Keskiviikkona sanoimme hyvästit Kwai-joelle ja ajoimme takaisin Bangkokiin. Tällä kertaa olimme varanneet hotellin Lumphini-puiston kaakkoiskulmassa sijaitsevasta Pantip Court Residence & Suites -hotellista, jonka olimme varanneet siellä tarjolla olevien suurien, mutta kohtuuhintaisten huoneistojen vuoksi. Rakennuksen alimmat 15 kerrosta ovat hotellia, ja ylemmissä kerroksissa 23:nteen kerrokseen asti on vuokrahuoneistoja. Hotelli on neljän tähden, mutta jo hieman kulunut ja nuhjaantunut, mutta huoneistomme oli todella jättikokoinen. Emme ole koskaan ennen tainneet asua yhtä tilavasti hotellissa, sillä käytössämme oli kahden makuuhuoneen ja olohuone-keittiön lisäksi kolme kylpyhuonetta ja peräti 160 m2 tilaa. Kaiken kruunasi parveke, josta oli näkymä hotellin hienolle puutarha- ja uima-allasalueelle. Sijainti ei ravintoloiden ja palvelujen suhteen ollut niin hyvä kuin pari edellistä valintaamme, mutta pari mukavaa ruokapaikkaa löytyi silti aivan kulman takaa.
Näköala parvekkeeltamme hotellin allasalueelle..
Hotellihuoneistomme oleskelutilassa riitti tilaa yllin kyllin.
Toinen hotellihuoneistomme makuuhuoneista.
Söimme peräti kahdesti aivan hotellin lähistöllä olevassa mukavassa Mali-ravintolassa, ja yhtenä iltana piti vielä käydä Thaimaan korkeimman rakennuksen eli meille ennestään tutun Baiyoke Sky -hotellin illallisbuffetissa rakennuksen 78. kerroksessa. Ravintolasta on aivan mahtava näköala yli kaupungin, eikä ruoassakaan ole moitteen sijaa, tarjolla on kaikkea sushista ja jättiravuista kokin tilauksesta paistamiin pihveihin ja thai-ruokaan.
Oman hotellimme läheltä löytyi myös ihanan puutarhan keskeltä thaimaalainen Just One -ravintola, jossa osa pöydistä sijaitsee puutarhassa olevan karppilammikon yllä olevan lasilevyn päällä. Siinä oli mukava ruokailla ja katsella jalkojen alla uiskentelevia kaloja. Ravintola on erikoistunut mereneläviin, ja söimmekin siellä monen muun herkun ohella todella maukkaita valkosipulilla kuorrutettuja, grillattuja jättirapuja.
Ravintola Mali, uusin Bangkokin-suosikkimme.
Lauri nautiskelee illallisherkkuja Baiyoke Sky -hotellin ravintolassa.
Erilaiset viihdyttäjät kiertelevät joka ilta Baiyoke Skyn ravintoloissa. Tässä Eero tapaa perinteisen thai-marionettinuken.
Just One -ravintolan ravut olivat maukkaita!
Olimme luvanneet pojille, että he pääsevät ennen kotiinpaluuta vielä kerran Bangkokissa sijaitsevaan Siam Parkiin, joka on yhdistetty vesi-ja huvipuisto. Pojat olivat siellä koulun kanssa retkellä huhtikuussa ja ovat puhuneet paikasta siitä asti. Oli erinomainen vuodenaika vierailla puistossa, sillä se oli lähes tyhjä. Olimme suurimmassa osassa laitteita keskenämme, ja Lauri kävi useassa laitteessa jopa aivan yksin. Oli aika hassua, kun osa huvipuiston asiakkaista oli pukeutunut pelkästään uima-asuun (venäläiset naiset tietenkin minikokoisiin narubikineihin…), koska suurin osa asiakkaista kävi samalla kertaa molemmissa puistoissa, sillä vesipuiston sisäänpääsy kuuluu automaattisesti huvipuiston rannekkeeseen. Siam Parkista löytyi paljon Linnanmäeltä tuttuja laitteita, kuten viikinkilaiva, kieppi, kieputin ja kehrä (joka oli Siam Parkissa samalla Enterprise-nimellä kuin Linnanmäellä aikoinaan). Lisäksi löytyi mm. aivan hirvittävä kammokuja, jossa piti itse kävellä pilkkopimeässä talossa käsillä reittiä tunnustelemalla, ja vähän väliä ilmestyi viereen kaameita verisiä nukkeja ja hirviöitä kamalan örinän säestämänä. Huvipuistosta löytyi myös valtavan kokoinen vesikourussa kulkeva vuoristorata, jossa kävimme useamman kerran kastumassa. Osa laitteista oli aika hassuja, kuten Africa Adventure, jossa ajeltiin oikealla perämoottoriveneellä pitkin jokea, jonka reunoilla oli kaikenlaisia Afrikkaa kuvaavia eläin- ja ihmispatsaita. Tavallisten norsujen ja kirahvien lisäksi saimme nähdä mm. verisen näköiseksi maalattuja kauriita, joita leijonat raatelivat ja jopa valkoihoisen ”metsästäjän”, jota alkuasukkaat polttivat nuotiolla elävältä. Olipa seassa myös oikea apina, joka oli raukka sidottu narulla palmuun.
Lauri ypöyksin ”viikinkilaivassa”, joka on Siam Parkissa nimeltään Dragon Boat.
Tässä jättimäisessä kolossissa sai kävellä ja ihmetellä dinosaurus-patsaita.
Siam Parkin ylpeys, mahtavista mahtavin vuoristorata Vortex, jolle Linnanmäen Ukko häviää aivan 6-0.
Myös Linnanmäen Tukkijoki kalpenee tämän laitoksen rinnalla.
Jussi kävi perjantaina vielä palauttamassa automme Pattayalle, josta se oli vuokrattu, ja palasi bussilla takaisin. Samalla hän vei lentokentälle jo kaikki ruumaan menevät matkatavaramme (kuusi kappaletta!), sillä emme muuten olisi saaneet lähtöhetkellä kaikkea millään mahtumaan yhteen taksiin. Lauantaina teimme vielä kulttuurikäynnin Thaimaan kuninkaan palatsille, joka oli meiltä vielä näkemättä. Palatsialue on lähes 22 hehtaarin vehreä alue keskellä Bangkokia. Alueella ei saa kulkea liian paljastavissa asuissa, esimerkiksi shortseissa, mutta sisäänkäynnin vieressä on suuri vaatteiden lainauspiste, josta saa ilmaiseksi housuja, huiveja ym. peittävää. Jussi lainasi sieltä shortsiensa tilalle housut, ja aika monella muullakin alueella kävelijällä näkyi samanlaiset harmaat kuminauhavyötäröiset housut! Kuninkaan palatsin lisäksi alueella on valtion virastoja, edustustiloja sekä kuuluisa temppeli ”Temple of the Emerald Buddha”. Siellä säilytetään Thaimaan kenties kuuluisinta ja palvoituinta esinettä, vihreästä jadesta tehtyä pientä Buddha-patsasta. Patsas löydettiin vuonna 1434 Chiang Raista, ja kuningas Rama I toi sen mukanaan perustaessaan Bangkokin kaupungin. Patsaan ympärillä oli harras tunnelma ja temppelin vartijat pitivät huolen siitä, että turistitkin osaavat käyttäytyä siellä asiallisesti eli esimerkiksi jaloilla ei osoitella kohti Buddhaa esittävää patsasta.
Kuninkaan palatsialueen portinpielessä oli selkeästi esitetty, minkälaiset asut ovat kiellettyjä.
Iloinen turisti kuninkaanpalatsin edustalla. Jussi taitaa odotella, että törmäisi palatsilla Kanchanaburista tuttuun uimaseuraan 🙂
Palatsin vahtisotilas työssään.
Upeita palatseja kullattuine kattoineen riitti lähes silmänkantamattomiin.
Paluumatka kuninkaanpalatsilta hotelliin piti tietenkin tehdä tuktukilla, sillä olihan se meidän viimeinen päivämme Thaimaassa ja samalla myös viimeinen tuktuk-reissumme.
Sunnuntaiaamuna kello 5:15 taksi haki meidät hotellilta, ja matkasimme auringon noustessa Suvarnabhumin lentokentälle. Haimme matkatavaramme lentokentän säilytyksestä ja taiteilimme kolme matkatavarakärryä lähtöselvitykseen. Olimme maksaneet etukäteen kaksi ylimääräistä matkatavaraa, joten meillä oli yhteensä kuusi kappaletta ruumaan meneviä 23 kg:n laukkuja, ja lisäksi kolme lentolaukkua ja reppu käsimatkatavaroina. Käsimatkatavaroiden maksimipaino on 7 kg, ja se ylittyi meillä parin laukun kohdalla melko reippaasti, mutta onneksi ystävällinen thai-virkailija katsoi sitä läpi sormiensa, samoin kuin sitä että yksi matkalaukku painoi 27 kg…
Mukaan otettavaksi jäi peräti 100 kiloa matkatavaraa, vaikka kuskasimme lähes saman verran tavaraa orpokotiin lahjoitettavaksi. Mistä tätä tavaraa oikein kertyy?
Jätin reissussa rähjääntyneet vaaleanpunaiset varvastossuni lentokentän roskakoriin ja vaihdoin tilalle lenkkitossut. Ihana vuosi varvastossuissa päättyi tähän.
Eläimellistä menoa eli Safari World ja Khao Yain luonnonpuisto
Vietimme huhtikuun alussa muutaman päivän Bangkokissa ystäväperheemme Hannosten kanssa. Heidän lähdettyään Suomeen jäimme vielä oman perheen kesken yhdeksi yöksi Aetas-hotelliin. Vietimme viimeisen päivän vierailemalla eläinpuisto Safari Worldissa Bangkokin koillisosassa. Paikassa on villieläinpuisto, jonka läpi saa ajaa omalla autolla sekä merieläinpuisto, johon me emme tällä kertaa tutustuneet.
Villieläinpuisto oli ehdottomasti vierailun arvoinen. Eläimiä on valtavasti ja ne saavat liikkua aivan vapaasti omilla alueillaan. Puistossa on mm. kameleita, kirahveja, seeproja, kauriita, puhveleita ja valtavasti erilaisia lintuja. Leijonat, tiikerit,karhut ym. ”vaaralliset” eläimet ovat erillisellä alueella, jonne ajetaan kahden sähköportin läpi. Oli aika jännittävää tähyillä pusikoihin kun tiesi eläimien liikuskelevan alueella vapaana.
Khao Yai
Seuraavan viikon lopussa eli 13. huhtikuuta alkoi Thaimaassa vuoden suurin ja tärkein juhla, Songkran, eli ns. thaimaalainen uusi vuosi. Se on monille thaimaalaisille vuoden ainoa loma, jolloin kaupungeissa työskentelevät pääsevät matkustamaan koteihinsa maaseudulle. Songkrania vietetään ympäri Thaimaata 13.-16.4. ja kaikki toimistot, virastot ja monet kaupat sekä ravintolat yms. menevät silloin kiinni. Pattayalla Songkrania vietetään pattayalaiseen tapaan ylettömästi ja juhlinta kestää peräti viikon. Pattayan Songkranista kerron lisää seuraavassa blogissa.
Pattayan suomalainen koulu sulki myös ovensa Songkranin kunniaksi koko viikoksi (se on melkeinpä pakollista, koska kaupungissa on vaikea edes liikkua paikasta toiseen Songkranin huippupäivinä) joten hyödynsimme viikon loman lähtemällä tutustumaan Thaimaan vanhimpaan luonnonpuistoon Khao Yaihin. Se sijaitsee Bangkokin koillispuolella ja on pinta-alaltaan 2165 neliökilometriä. Aluetta ei ole aidattu, eli eläimet saavat vaellella vapaasti. Norsuja arvioidaan asuvan Khao Yain alueella noin 250 ja tiikereitä enää viitisentoista.
Lähdimme Pattayalta liikkeelle melko myöhään, sillä olimme edellisenä yönä valvoneet aamuyöhön ystävämme syntymäpäivien vietossa, joten saavuimme puiston sisäänkäynnille vasta illan hämärtäessä. Sisäänpääsy luonnonpuistoon on thaimaalaiseen tapaan ulkomaalaisilta kymmenkertainen eli 400 bahtia/ulkomaalainen ja 40 bahtia/thaimaalainen. Höpöttelin portilla sen verran thai-kieltä, että pääsimme ilman sen kummempia selvityksiä sisään thaimaalaisen hinnalla. Kielen opettelusta on siis selvää säästöä 🙂
Puiston läpi kulkevalla viidakon siimeksessä kiemurtelevalla tiellä ei ollut paljoakaan liikennettä, ja pimeyden laskeutuessa alkoi myös ukkostaa. Salamat välkähtelivät ympärillämme ja joka puolelta kuului valtava eläinten mekastus (apinat ja kaskaat ovat todella äänekkäitä!). Tie peittyi sakeaan usvaan, joten ajomatka oli hieman aavemainen, mutta hieno.
Olimme valinneet majoituksen jälleen kerran erinomaisen nettipalvelu Tripadvisorin suositusten perusteella, ja se osoittautui saamiensa kehujen arvoiseksi. Mukavan saksalais-thaimaalaisen pariskunnan pitämä Bobby’s Apartment & Jungle Tours on kodikas ja käsittämättömän edullinen paikka Pak Chongin kaupungissa lähellä Khao Yain luonnonpuistoa. Valtavan kokoinen kahden hengen marmorilattiainen huone varustettuna tv:llä ja dvd:llä sekä erittäin siistillä kylpyhuoneella maksaa vaivaiset 300 bht eli reilut 7 euroa/yö. Aamiainen ei sentään kuulu hintaan, mutta majatalon emäntä loihtii sitä kohtuuhintaan.
Alle kahdeksan euron huone!
Majapaikkamme mukava omistajapariskunta.
Olimme varanneet heti seuraavaksi päiväksi kokopäiväretken luonnonpuistoon. Lähtö retkelle oli jo aamuseitsemältä ja paluu vasta iltaseitsemän jäjkeen, mutta päivä sujui oikein rattoisasti. Matkaseuranamme lava-autossa oli seitsemänhenkinen Bangkokissa asuva ranskalainen perhe, joka osoittautui oikein mukavaksi tuttavuudeksi. Perhe oli todella innostunut retkestä, ja me katselimme huolestuneina, kun he roikkuivat lähes koko matkan ajan lava-auton ulkopuolella pitäen kiinni vain yhdellä kädellä auton katolla olevasta huterasta tangosta.
Olimme retkelle lähtiessämme kerrankin hereillä munkkien "aamukierroksen aikaan". Thaimaassahan munkit kiertävät joka aamu temppelinsä lähiseudun talot keräämässä itselleen päivän ruoat lahjoituksena paikallisilta.
Ranskalaisperhe viihtyi automme ulkopuolella suurimman osan matkaa!
Harmiksemme emme onnistuneet näkemään norsuja, vaikka norsun lantaa lojuikin tiellä vähän väliä. Näimme kuitenkin apinoita, liskoja ja kauriita sekä paljon erilaisia lintuja (mm. hienoja sarvinokkalintuja, joita asuu vain tämän luonnonpuiston alueella) ja erilaisia ötököitä. Iilimatoja näimme kaikken eniten, sillä niitä suorastaan kuhisi joka paikassa. Ne tarttuivat ihoon todella ärhäkästi, ja niitä oli aika vaikea irrottaa, sillä kun sellaisen sai kiskottua sormilla irti, se tarttui saman tien sormiin.
Puimme yllemme "iilimatosukat", mutta silti monet kiusankappaleet onnistuivat ujuttautumaan ihollemme.
Näimme tämän joen rannalla valtavia varaaniliskoja.
Norsuja ei näkynyt, mutta norsun lantaa oli tien varrella vähän väliä.
Tiikereitäkään emme (onneksi!) nähneet, paitsi tämän yksilön, joka irvisteli täytettynä luonnonpuiston museossa. Tämä tiikeri ehti tappaa kaksi ihmistä ennen kuin se saatiin hengiltä.
Ainoa retkellä näkemämme käärme oli tämä, eikä tätäkään ollut kovin helppo havaita.
Apinat ovat puiston äänekkäimpiä otuksia.
Liaaneja roikkuu joka paikassa, joten eteneminen viidakossa on paikoitellen hankalaa.
Eero ja ranskalainen ystävänsä Auguste keräilivät maasta tuhatjalkaisia, jotka menivät kädessä kerälle.
Eero löysi viidakosta liaanikeinun.
Puut olivat mahtavan kokoisia. Tässä takana yksi ainoa puu!
Termiittipesiä oli valtavat määrät.
Viidakossa kasvoi paljon "hiirenkorvasieniä", joita Thaimaassa käytetään usein keitoissa.
Lehdellä oleva valkoinen höntiäinen on itse asiassa hyppivä ötökkä!
Retkemme kulkupeli.
Kävimme uimassa tämän putouksen alavirrassa. Jälkeenpäin kuulimme, että siellä asuu kaksi krokotiiliä! Onneksi emme tavanneet niitä...
Osa viidakosta pidetään kerran vuodessa tapahtuvan kaskeamisen avulla avoimena niittynä tiettyjen eläinten kuten kauriiden ruokailua varten.
Eero kiikaroi kauriita.
Vielä illalla hotellilla iholta löytyi muutama iilimato!
Maanantaipäiväksi olimme sopineet iltaretken lepakkoluolaan. Kävimme päivällä ajelemassa läheisellä tekojärvellä ja bongasimme matkalta myös yhden geokätkön.
Tämän tekojärven rannalle oli piilotettu geokätkö.
Tekojärven viereinen joenuoma oli paikallisten suosima uimapaikka.
Lähdimme lepakkoretkelle iltapäivällä ja pysähdyimme ensin eräälle joelle uimaan, minkä jälkeen vierailimme aivan mahtavan upeassa temppelissä. Temppeli on rakennettu vain muutama vuosi sitten, ja siinä on peräti viisi kerrosta maan päällä. Sisätilat ovat todela upeat, kulta kimaltelee kaikkialla, ja katosta riippuu tuhansa kauniita riipuksia. Temppelin takaa pääsee vielä erilliseen valtavaan tippukiviluolaan, joka on myös upeasti koristeltu.
Pulahdus jokeen matkan varrella virkisti.
Temppeli oli uskomattoman upea.
Temppelin kattoterassilta oli hieno näköala.
Terassia reunustivat burmalaistyyliset patsaat.
Temppelin pihassa oli harvinainen, valkoinen riikinkukko.
Tippukiviluolaan rakennettu meditaatiotemppeli oli vaikuttava näky.
Temppelin käytävät oli tehty pienikokoisille thaimaalaisillel sopiviksi...
Väsynyt munkkioppilas temppelissä.
Seuraavaksi kävimme katsomassa erään toisen buddhalaistemppelin, Sanaan-sain alla olevaa lepakkoluolaa. Siellä sai kävellä pienen jännityksen vallassa, sillä luolassa pesi myrkyllisiä hämähäkkejä, ja lepakot viuhtoivat aavemaisesti ilmassa ympärillämme.
Lopuksi ajoimme autolla yhden Khao Yain alueen suurimman lepakkoluolan juurelle ja ihastelimme lepakoiden lähtöä hyönteisiä pyydystämään. Kyseisessä luolassa asuu noin kaksi miljoonaa lepakkoa, ja ne lähtevät joka ilta auringon laskiessa ruoanhakureissulleen. Lepakoita lensi luolasta ulos loputtomana virtana, joka kiemurteli taivaalla kuin valtava käärme.
Heti luolan suuaukon vieressä oli myrkkyhämähäkin pesä.
Lepakkoluolan perältä pääsi toiseen, avaraan luolaan, jonne tulvi luonnonvaloa katossa olevasta aukosta.
Lepakkoluola sijaitsi buddhalaisen temppelin alla.
Lepakot lensivät luolasta saalistamaan loputtoman pitkänä, käärmemäisesti kiemurtelevana jonona.
Maisema oli upea illan hämärtyessä.
Meillä oli molempina päivinä oppaanamme mukava nuorimies Diao, joka oli asunut Khao Yain vierellä koko elämänsä ja harrastanut siellä aiemmin salametsästystä.
Tiistaina lähdimme ajelemaan kotiinpäin luonnonpuiston halki, ja poikkesimme vielä puiston näköalapaikalle Khao Khieoon, joka sijaitsee 1,3 kilometrin korkeudessa. Samalla vuorella sijaitsee Thaimaan ilmavoimien tutka-asema, ja näköalapaikan vieressä olikin puomi armeijan alueelle, jota vartioi sotilas kivääri olalla. Vuoren huipulle vievä tie oli melkoisen haasteellinen ajettava: tie oli todella kiemurainen ja jyrkkä, ja siinä oli ajoittain aivan valtavia kuoppia. Onneksi meillä ei ollut kiire!
Luonnonpuiston halki etelästä pohjoiseen kulkee noin 60 kilometrin pituinen hyväkuntoinen tie.
Yhteispotretti Khao Khieon näköalapaikalla.
Maisema näköalapaikalta.
Näköalapaikka sijaitsee ilmavoimien tutka-aseman lähistöllä ja on kyltin mukaan 4233 jalan korkeudella.
Poikkesimme vuorelta alas ajaessamme Eeron toivomuksesta vielä yhdelle luontopolulle.
Luontopolun ihmeitä katselemassa.
Maisemaa luontopolun varrelta.
Ennen puistosta poistumistamme poikkesimme vielä yhden vesiputouksen juurelle etsimään geokätköä, joka oli piilotettu sinne vuonna 2008 ilman että kukaan oli sitä koskaan löytänyt. Ja löytyihän se!
Vieraita Suomesta
Saimme 22. maaliskuuta kauan odotettuja vieraita, kun Hannosen nelihenkinen perhe eli Jani, Auma, Samu ja Teemu saapuivat vieraiksemme reiluksi kahdeksi viikoksi. Olimme varanneet Hannosille majoituksen Siam Oriental Twins -taloyhtiöstä, jossa Pattayan suomalainen koulukin sijaitsee, joten kävelymatka asuntojemme välillä oli sopivan lyhyt.
Lauri ja Eero olivat jo kovasti odottaneet Samua ja Teemua kavereikseen, ja ensimmäinen ilta kului tietenkin meidän uima-altaallamme poikien uimahyppyjä katsellessa ja kuulumisia vaihdellessa. Uintia harrastettiin vierailun aikana joka päivä lisäksi mm. viettämällä yksi päivä Pattayan vesipuistossa eli Pattaya Parkissa. Yhden päivän vietimme Sattahipin Haad Nang Ram -hiekkarannalla, jossa Hannoset saivat ihmetellä vaatteet päällä uivia ja koko ajan syöviä thaimaalaisia.
Eero, Samu, Lauri ja Teemu pelipuuhissa.
Lounas Sattahipin hiekkarannalla.
Pojat Pattaya Parkin vesipuistossa.
Teemu ja Eero Pattaya Parkin vesipuiston vieressä olevan pienen tivolin keinukarusellissa.
Nähtävää ja ohjelmaa oli paljon, ja olimme jo etukäteen tehneet muutamia varauksia vierailua varten. Vietimme mm. yhden kokonaisen päivän merellä Virtasen perheen seurassa nauttien kalastuksesta, uimisesta ja hyvästä ruuasta. Mantereella oli juuri samaan aikaan ankara ukonilma, joten päivä oli oikein suotuisa merellä vietettäväksi. Parasta taisi olla kalansaaliiksi saamiemme kalojen syöminen, sillä aluksen miehistö uppopaistoi pyydystämämme kalat herkullisen kullanruskeiksi ja rapeiksi.
"Kas on pojat merelle lähteneet...♫♫"
Uimahyppyjono!
Vellun taidonnäyte!
Kalansyöttinä käytettiin mustekalan palasia.
Päivän kalansaalis.
Valmiina banaaniveneajelulle!
Vesiurheilun ja kalastuksen lisäksi Jani ja Jussi ehtivät myös käydä pelaamassa golfia kahdella eri kentällä. Aloittelijana Jani otti ensin rangella yhden oppitunnin, ja pelit sujuivatkin oikein mainiosti.
Iloiset golfarit Jussi ja Jani
Olimme sopineet koulun kanssa, että Lauri ja Eero saavat pitää muutamia ylimääräisiä vapaapäiviä vierailun aikana, ja yhden tällaisen arkipäivän vietimme yhdessä Srirachan tiikeripuistossa. Tiikerien lisäksi näimme puistossa mm. krokotiilejä ja norsuja sekä erilaisia eläinesityksiä. Isojen tiikerien ja krokotiilien kanssa olisi päässyt myös valokuvaan, mutta uskaltauduimme poseeraamaan vain tiikerinpennun kanssa. Pienetkin pennut karjuivat kyllä yllättävän kovaa! Poikien mielestä hienointa taisi kuitenkin olla yhteiskuva gorillan kanssa. Tiikeripuistossa oli eläinesitysten lisäksi myös mahdollisuus ruokkia eri eläimiä. Poikien mielestä jännittävintä, mutta myös vaikeinta, oli tiikerien ruokkiminen. Se nimittäin tapahtui ampumalla ilmakiväärillä tiikerin häkin yläpuolella roikkuvia pieniä metallilaatikoita. Jos sai osuman, laatikko aukesi ja sieltä tipahti pala lihaa tiikerihäkkiin.
Yksi tiikeripuiston päätähdistä.
Norsushown jälkeen eläimiä sai syöttää banaaneilla.
Tiikerishowssa katsomo oli onneksi erotettu esiintyjistä korkealla verkkoaidalla.
Krokotiilien kanssa olisi myös päässyt valokuvaan, mutta jätimme tilaisuuden käyttämättä.
Tiikerinpentu osasi karjua yllättävän kovaa!
Gorillan tapaaminen taisi olla pojille päivän kohokohta.
Pattayalla kun oltiin, esittelimme vieraillemme myös paikallista suomalaistoimintaa. Hannoset kävivät Pattayan suomalaisen koulun saunassa nauttimassa löylyistä, ja suomalaisia laulunlahjoja pääsimme ihailemaan käymällä Pattayan kuuluisimmassa suomalaiskaraokebaarissa Black Horsessa. Yhtenä torstai-iltana osallistuimme joukolla Maikan Majatalon legendaariseen tietovisaan. Valitettavasti joukkueemme ei menestynyt kokonaiskisassa, mutta yhdellä kierroksella onnistuimme ainoana joukkueena saamaan täydet pisteet, mistä saimme palkinnoksi ilmaiset fisusnapsit. Maikan tietovisa on todella hauska tapahtuma, joka kerää joka torstai reilut sata suomalaista visailemaan ja nauttimaan suomalaisbuffetin antimia.
Jani pääsi Maikan kanssa yhteiskuvaan.
Pattayan yöelämäänkin ehdimme tutustua ihan tarpeeksi, ja yhtenä iltana kaikki pojat jäivät lastenvahdiksi lupautuneen Ollin kanssa kotiin syömään pizzaa ja pelaamaan Wiitä, kun me aikuiset nautimme ihanan illallisen aina niin mukavassa Le Saigon -ravintolassa. Näköala ja palvelu olivat yhtä upeita kuin aina ennenkin ruuasta puhumattakaan. Illan päätteeksi pyörähdimme pahamaineisella Walking Streetillä ja ehdimme katsastaa yhden paikan tyypillisistä erikoislaatuisista show-esityksistä, jonka olisi kyllä oikeastaan voinut jättää näkemättä.
Illallinen Le Saigonissa.
Paahdettua ankkaa alkupalaksi Le Saigonissa.
Yhden illan vietimme ihailemalla thaimaalaista mieskauneutta, eli kävimme katsomassa Tiffany’s Shown, joka on Pattayan kuuluisin ladyboy-show. Kaikki esiintyjät ovat miehiä, vaikka sitä on todella vaikea uskoa. Show oli upea, esiintyjät olivat häikäiseviä, ja lapsetkin tapittivat silmät ympyröinä ”kuvankauniita setiä”.
Tiffany's Shown esiintyjäkaartia.
Esiintyjien puvut olivat häikäiseviä.
Esiintyjät keräsivät lisätuloja poseeraamalla shown jälkeen katsojien kanssa maksua vastaan.
Koh Samet
Ehdimme tehdä myös kolmen päivän mukavan retken Koh Sametin saarelle. Tämä 13 neliökilometrin kokoinen vehreä saari sijaitsee Siaminlahdella noin puolentoista tunnin automatkan päässä Pattayalta ja kuuden kilometrin päässä mantereelta. Jätimme automme Ban Phen kylään, josta hotellimme Vongdeuan Resortin oma laiva haki meidät. Olimme kuulleet hotellista kehuja useilta tutuilta, ja se olikin kaikin puolin hyvä ja sijainniltaan erinomainen. Koh Sametin länsiranta on jyrkän kallioista, joten kaikki hotellit sijaitsevat itärpuolen hiekkarannoilla. Meidän hotellimme sijaitsi Vongdeuanin lahdella, joka on saaren toiseksi suurin ranta. Siellä hiekka on vitivalkoista ja samettista ja meri turkoosinsininen. Saari on hyvin eri tyyppinen kuin oma suosikkimme Koh Mak, joka on todella hiljainen ja rauhallinen palmusaari, mutta omalla tavallaan Koh Sametkin oli mielestämme oikein mukava paikka suuremmista turistimääristä ja hälinästä huolimatta.
Vongdeuan Resort sijaitsee Koh Sametin toiseksi suurimmalla rannalla.
Asuimme omassa paritalossa viidakon siimeksessä. Onneksi oli hyttyssavuja mukana, sen verran kuhinaa oli terassilla iltaisin!
Hotellimme sijaitsi suoraan rannalla, mutta siellä oli silti uima-allas. Aika turhaa, mutta lapset tietysti tykkäsivät.
Hotellin rantakeinu oli poikien ahkerassa käytössä.
Samu ja Lauri hotellin kiipeilypuussa, jossa pojat viettivät ainakin tunnin päivässä.
Eero mailapelin pyörteissä.
Kaupustelija rannalla.
Hiekkaranta oli aivan täynnä minikokoisia rapuja, jotka pyörittelivät hiekasta pikkuruisia palloja.
Lounas rantaravintolassa: kanaa ja nuudeleita tom yam -liemessä.
Iltaisin Vongdeuanin rantaa valaisevat sille levittäytyvien ravintoloiden lyhdyt ja kynttilät, ja lisäksi rannalla on joka ilta useita upeita tuliesityksiä. Tykästyimme etenkin erään todella taitavan pienen kamputsealaispojan tulishowhun, jota ihailimme kahtena iltana peräjälkeen.
Pojat leikkivät rannalla iltaisin taivaalle lingottavilla valohyrrillä.
Ravintoloiden valot valaisivat iltaisin rantaa.
Jussi valitsee grillattavaa illallispöytään.
Jussin valinta. Hyvää oli!
Tämä suloinen poika tarjoili meille illallista ja esiintyi myöhemmin uskomattoman upeasti päätähtenä rannan tulishowssa.
Ruoka oli hyvää, kuten aina.
Ruoan lisäksi myös seura oli hyvää!
Tulishowt olivat upeaa katsottavaa.
Esityksiin kuului myös tulennielentää. Kuvassa polvillaan nuori tarjoilijapoikamme.
Rannalla myytiin iltaisin ns. onnenlyhtyjä taivaalla lähetettäväksi.
Pelikortit olivat tietystikin mukana matkassa ja käytössä iltaisin terassilla.
Vuokrasimme päiväksi moottoripyörät ja teimme pienen saarikierroksen. Saarella kulkee käytännössä vain yksi tie päästä päähän, ja se on uskomattoman huonossa kunnossa. Tie on päällystämätön ja täynnä järkyttävän kokoisia kuoppia ja muhkuroita, joten pimeässä ei ole mitään mahdollisuutta lähteä ajelemaan. Hyvin mopot silti kulkivat neljä päällä!
Koh Sametin päätie.
Tiessä oli vähän väliä "pieniä" kuoppia.
Paikallisen "bensiksen" työntekijät olivat melko nuoria... Palvelu pelasi silti mainiosti!
Bensa myydään Koh Sametilla litran viskipulloissa, kuten monin paikoin Pattayallakin.
Eero halusi ostaa tankkauspisteestä kotitekoisen arvan, mutta ei onneksi voittanut mitään, sillä palkintona oli viski- ja kaljapulloja. Arvan myynyt tyttö taisi olla yhtä innokas kuin Eero näkemään löytyykö lapusta voittoa vai ei!
Kävimme mopoajelulla saaren ainoassa kaupungissa, mutta siellä ei ollut mitään sen kummempaa nähtävää kuin turistirihkamaa myyviä kauppiaita.
Koh Sametin länsirannikko on kallioista ja jyrkkää, joten siellä ei ole ollenkaan hotelleja.
Länsirannikon näköalapaikalla.
Viimeisenä päivänä pojat saivat saarella opetustuokion siitä, ettei paikallisten eläinten kanssa kannata pelleillä ellei niitä tunne etukäteen, sillä eräs kissa puri Teemua käteen poikien leikkiessä sen kanssa. Muuta vaihtoehtoa ei tietenkään ollut kuin lähteä hakemaan lähimmältä lääkäriasemalta rabies-rokotusta. Thaimaassa raivotauti on yhä ongelma, joten aina nisäkkään purressa on syytä hakeutua lääkäriin rabies-rokotusta ottamaan. Yksi rokotus ei ikävä kyllä riitä vaan niitä pitää saada peräti viisi kappaletta, joten Teemulla rokotussarja jatkuu vielä Suomessa.
Teemua purreesta kissasta emme ikävä kyllä huomanneet ottaa kuvaa, mutta tässä poseeraa sen sijaan hotellimme hauska lemmikkikoira.
Pojat leikkivät, että kepit ovat aseita. Olipa yllättävä leikki 😀
Veneet eivät pääse ajamaan hotellin matalalle rannalle, joten veneeseen kuljetaan rannalta pienellä lautalla. Tässä lähtötunnelmia.
Matkatavarat tuotiin rannalle tällaisella kärryllä, ja taas oli lapsityövoima käytössä 🙂
Viimeisenä iltana Pattayalla kävimme vielä illallisella lempiravintolassani Cabbages&Condomsissa.
Pöytä on katettu!
Samu ja Teemu ihastuivat "suihkupyörään".
Parisuhdetta parantava puutarhakeinu?
Bangkok
Viimeiset pari päivää vietimme yhdessä Bangkokissa. Päätimme päättää yhteisen loman oikein tyylillä ja varasimme kummallekin perheelle mahtavat clubi-sviitit viiden tähden Aetas-hotellista. Hotelli sijaitsee mukavan rauhallisella lähetystöalueella kävelymatkan päässä Lumphini-puistosta.
Tervetuloa hotelli Aetas Bangkokiin!
Viiden tähden hotellin sviiteissä hypitään varmaan aika harvoin sohvilla...
Hotellin ns. klubisviitteihin kuuluu oma vastaanotto ja ns. klubihuone, josta saa pientä purtavaa ja juotavaa kaiken päivää. Iltapäivisin on tarjolla ”iltapäivätee” eli erilaisia leivoksia ja pientä suolapalaa. Kello 18-20 on tarjolla taas paljon erilaista syötävää ja ilmaisia juomia (viiniä, olutta, drinkkejä ja virvokkeita). Me taisimme olla ainoat club-asiakkaat hotellissa ollessamme, sillä olimme joka kerta ainoita ihmisiä klubihuoneessa. Onneksi, sillä lapset eivät tietenkään osanneet käyttäytyä viiden tähden arvoisesti vaan rohmusivat leivoshyllyt tyhjiksi ja pomppivat sohvilla. Onneksi heille riitti aina lyhyt piipahtaminen klubihuoneessa, minkä jälkeen saimme istua siellä rauhassa aikuisten kesken.
Palvelu klubikerroksessa oli ylenpalttista. Thaimaassa hyviin tapoihin kuuluu, että hienoissa ravintoloissa yms. tarjoilijat hieman kumartavat päätään kulkiessaan asiakkaan ohi, jotta heidän päänsä ei olisi asiakkasta korkeammalla (samasta syystä kuninkaan edessä pitää aina olla polvillaan tai peräti makuullaan). Klubihuoneessa oli matalat sohvat, ja aina kun tarjoilija toi meille juotavaa, hän polvistui maahan. Se oli mielestämme hieman kiusallista ja lisäksi todella hankalaa, sillä polvistuminen korkeajalkaisia viinilaseja sisältävä tarjotin kädessä ilman tukeutumista mihinkään on totisesti hankalaa. Yhden kerran tarjoilijaltamme kaatuikin valkoviinilasi pöydälle, mikä taisi olla hänelle äärettömän nolo tilanne. ”Mai bpen rai!” (”Ei haittaa”), me rauhoittelimme häntä.
Polvistuva tarjoilija.
"Cheers!"
Cocktailpalatarjontaa.
Kyllä kelpaa!
Ensimmäisenä iltana kävimme cocktailien jälkeen ihailemassa maisemaa meidän perheelle ennestään tutun Baiyoke Sky -hotellin 83. kerroksessa sijaitsevalta näköalatasanteelta.
Eero ja Teemu ihailemassa maisemaa Bangkokin katolta.
Näköala Baiyoke Sky -hotellin kattoterassilta.
Toisena päivänä teimme jokiristeilyn Chao Phraya -joella. Tämä oli jo meidän perheemme kolmas veneajelu joella, mutta se on mainio tapa nähdä kaupunkia ja etenkin vanhaa Thonburin kaupunginosaa ja bangkokilaisten asumuksia.
Jokiristeilyllä.
Lapsetkin viihtyivät veneessä.
Joella näkyi monenlaisia kulkupelejä.
Osassa kulkupelejä kokkailtiin!
Keskellä moderneja kerrostaloja on myös vaatimattomia hökkelitaloja.
Tässäkin on tainnut olla talo. Tai ehkä kyseessä on yksinkertainen puutavarakauppa?
Thaimaalaiset ovat todella ahkeria pyykinpesijöitä, se näkyi myös joelta käsin.
Välillä oli vaikea uskoa, että olimme miljoonakaupungin keskustassa!
"Sa-wa-di-kaa!"
Tällä kertaa me emme olleet ainoita kalanruokkijoita joella.
Sattui olemaan jokin buddhalainen pyhäpäivä, joten joella oli enemmänkin liikennettä.
Iloiset veneilijät Eero ja Teemu, joilta kummaltakin lähti lähes samaan aikaan hammas.
Jokiristeilyn jälkeen kiertelimme kuninkaan palatsin viereisiä markkinoita ja söimme paikallisella torilla.
Ruokatorilla oli taas tarjolla vaikka mitä.
Lounas torilla.
Toriravintolan keittiö: vaatimaton mutta toimiva.
Näitä marinoituja, raakoja katkarapuja ei tehnyt mieli ostaa niiden muhiessa 30 asteen helteessä ilman minkäänlaista kylmäastiaa...
Torikissat.
Torilisko! Se mateli kukkienpunojan tiskin takana kenenkään paikallisen kiinnittämättä siihen huomiota.
Torikäärme! Se ei tosin ollut oikea, vaan kuvan ukkeli houkutteli sillä ostajia virvoitusjuomakojulleen.
Kukkienpunoja työssään. Kukkariipuksia käytetään esim. autossa hyvän onnen tuomiseksi liikenteessä.
Amulettimarkkinoiden ohessa oli myynnissä myös kaikenlaista krääsää, joka kiinnosti tietenkin lapsia.
Aitoja munkkeja! Ei sentään, vaan taidokkaasti tehtyjä pieniä patsaita.
Illalla kävimme vielä kiertelemässä Bangkokin Chinatownissa, jossa on mahtavia ruokapaikkoja ja mukavan vilkas ilmapiiri. Päivän päätteeksi Jussi lupautui lastenvahdiksi kun me muut aikuiset piipahdimme vielä kuuluisalla Soi Cowboy -ravintolakadulla. Värivaloja ja baareja riitti, mutta täytyy silti sanoa Pattayan Walking Streetin olevan aivan eri luokkaa suuruudeltaan ja tarjonnaltaan.
Bangkok Chinatown.
Chinatownin kadut ovat täynnä ruokakojuja.
Väsynyt Chinatownin asukas.
Soi Cowboy.
Bangkokin Soi Cowboy ei vedä vertoja Pattayan Walking Streetille.
Pääsiäislauantaina sanoimme hyvästit Hannosen perheelle ja saatoimme heidät lentokenttätaksiin. Tapaamme jälleen kesäkuussa kotimaan kamaralla!
Ihania illallisia ja yllätystreffit Bangkokissa
Viime ja tällä viikolla on taas tullut syötyä useita mahtavia illallisia. Kävimme esimerkiksi jälleen kerran lähistöllä sijaitsevassa Le Saigon -ravintolassa, josta on upea näköala koko Pattayan yli joka suuntaan. Istuimme ravintolan ulkoterassilla auringon laskiessa, joten puitteet olivat mitä parhaimmat. Myös ruoka oli suussasulavaa, kuten aina edellisilläkin käyntikerroilla. Kerrassaan mainio ravintola, joka jostain syystä on usein melko tyhjä.
Näköala Le Saigonin terassilta merelle. Taustalla näkyy Koh Larnin saari.
Näkymä Pratamnakiin ja Jomtienille.
Jussi ihastelee Le Saigonin lampaankyljyksiä.
Keskiviikkona menimme tutustumaan Central Festival -ostoskeskuksessa sijaitsevaan uuteen Hajime Robot Restaurant -ravintolaan, jonka vetonaulana toimivat robotit. Ravintolan a’la’carte-puolella tarjoilun hoitaa robotti, joka tuo ateriat pöytään, korjaa astiat pois ja tanssahtelee välillä asiakkaiden iloksi. Me söimme tällä kertaa sushi-sukiyaki-puolella, jossa pöydässä olevassa padassa kokattavat ruoat poimitaan itse pöydän vierellä kulkevalta liukuhihnalta, minkä lisäksi tarjolla on mahtavan kokoinen sushibuffet. Tämä ”liukuhihnaravintola” oli ehdottomasti paras kaikista vastaavista kokeilimistamme, joten menemme sinne varmasti toistekin. Lisäksi pöydästä oli hauska seurata a’la’carte-puolen robotin tarjoilua ja tanssia, vaikka Eeroa robotti aluksi vähän pelotti. Tarjoilivat kertoivat, että seuraavaksi vetonaulaksi ravintolaan on tulossa olutta tarjoileva robotti, ja myös jäätelönmyyjärobotti on suunnitteilla. Oletimme ravintolan olevan japanilainen alkuperältään, mutta kyseessä onkin täysin thaimaalainen konsepti, joista tämä Pattayan ravintola on Thaimaan toinen Bangkokin lisäksi.
Robotti tanssii.
Liukuhihnan herkkuja.
Tällä viikolla kävimme vaihteeksi Pattayan tunnetuimmassa suomalaisravintolassa, Maikan Majatalossa. Sieltä saa reilua suomiruokaa, jota pojat tuntuvat aina välillä kaipaavan. Annokset ovat todella isoja, ja lihapiirakat suorastaan tihkuvat rasvaa.
Maikan lihapiirakka täyttää koko lautasen.
Maikan karjalanpiirakat tarjoillaan aina reilun munavoikasan kera.
Keskiviikkona tuli käytyä Jussin kanssa myös vaihteeksi oikealla luksuslounaalla, eli Pattayan hotelli Hiltonin Edge-ravintolan lounasbuffetissa. Puitteet ovat todella hulppeat, sillä hotelli sijaitsee keskustassa rantakadulla, ja näköala merelle on upea. Myös itse buffet oli todella upea, ja tarjolla oli valtava valikoima kaikenlaisia upeasti esillepantuja herkkuja. Etenkin jälkiruokapöydän sadat pienet piperrykset olivat todella kauniita, joten kaikkea teki mieli maistaa, ja ruokailusta seurasti tietenkin kauhea ähky. Lasku oli kymmenkertainen verrattuna paikallisravintolan kahden hengen lounaslaskuun eli lähes 1000 bahtia (noin 25 euroa), mutta herkut olivat kyllä hintansa väärti.
Hiltonin jälkiruokapöydässä riitti valinnanvaraa.
Yllätysmatka Bangkokiin
Viime perjantaina istuskelimme koulun jälkeen koko perheen voimin pihamme porealtaassa ja pohdimme mitä tekisimmme viikonloppuna. Eero ehdotti, että lähtisimme Bangkokiin, ja tunnin kuluttua istuimme jo autossa matkalla pääkaupungin sykkeeseen. Varasimme Booking.comin kautta huoneen President Solitaire -hotellista Sukhumvitin varrelta, ja se osoittautui oikein mainioksi valinnaksi.
Söimme illalliseksi parasta pizzaa, jota olemme Thaimaassa syöneet Big Mama’s ravintolassa. Samalla viestittelimme Facebookissa Helamaan perheen kanssa, joka olivat parhaillaan Helsinki-Vantaalla odottelemassa lentokoneensa lähtöä Bangkokiin. Heillä oli kentältä kuljetus varattuna vuokraamalleen loma-asunnolle 250 kilometrin päähän Bangkokista, mutta hetken mielijohteesta hekin
innostuivat tulemaan seuraksemme Bangkokiin. Ehdin saada heiltä autonkuljettajan numeron ennen kuin he nousivat koneeseen ja siirsin kuljetuksen sunnuntaille, ja seuraavana aamuna tapasimmekin Helamaat hotellimme aulassa. Perhe oli valvonut koko yön koneessa, mutta he lähtivät kanssamme silti urheasti jokiristeilylle. Vuokrasimme kahdeksi tunniksi pitkähäntäveneen kuljettajineen ja teimme Chao Praya -joella lenkin Thonburin kaupunginosan puolella.
Jokiveneessä on hauska matkustaa...
Mikko ja Jussi näyttävät viihtyvän. Kyllä veneily on mukavaa!
Myös Lauri, Eero, Alex ja Max viihtyivät joella.
Pitkähäntäveneissä on valtavat ja äänekkäät moottorit.
Joen rannalla näkyi hökkelien lisäksi myös kauniita maisemia.
Joenvarren talojen parvekkeet näyttävät olevan tehokäytössä.
Pysähdyimme ostamaan kalanruokaa, ja pojat ruokkivat joessa viliseviä valtavia kissakaloja aivan täpinöissään. Poikkesimme myös kelluville markkinoille, joilla myytiin mm. erilaisia vesieläimiä jokeen vapautettavaksi – buddhalaisille tuottaa hyvää onnea päästää eläimiä vapaaksi.
Kissakalojen ruokkiminen oli poikien mielestä jännää.
Kaloja tuntui polskivan joessa monessa kerroksessa!
Chao Praya -joella on pieni markkinapaikka, varsinaiset kelluvat markkinat ovat kaukana Bangkokin keskustasta.
Nämä pienet kilpikonnat odottelivat, että joku ostaisi ne jokeen vapautettavaksi.
Vierailimme venematkan varrella myös kuninkaallisessa laivamuseossa, jossa on näytillä osa Thaimaan kuninkaan aluksista. Aikoinaan Thaimaan kuninkaalla oli tuhansia aluksia, mutta ne kaikki tuhoutuivat burmalaisten tuhotessa Thaimaan silloisen pääkaupungin Ayutthayan vuonna 1767. Myöhemmin rakennetuista aluksista monet tuhoutuivat japanilaisten pommituksissa toisen maailmansodan aikana. Jäljellä olevat huonokuntoiset alukset on restauroitu nykyisen kuninkaan toimesta, ja niitä käytetään yhä kuninkaallisissa seremonioissa, tosin nykyään äärettömän harvoin.
Kuninkaallinen laivamuseo kiinnosti meitä veneilijöitä.
Kuninkaan laivoissa riittää kultaa ja kimallusta.
Kaikkien alusten keulassa on kanuuna, josta näkyy ulospäin vain kanuunanreikä.
Illalla saimme tilaisuuden testata pattayalaisen lempiravintolamme Cabbages&Condomsin sisarravintolan Bangkokissa. Ravintola sijaitsee kauniissa puutarhassa, mutta vaikka puitteet eivät ole yhtä upeat kuin Pattayan ravintolassa, ruoka oli silti hyvää.
Lähdössä illalliselle.
Max ja Kati kauniisti valaistussa Cabbages&Condoms-ravintolassa.
Edellisen yön lento vaati veronsa, ja Alexilta kului puolet illallisajasta nukkuessa...
Sunnuntaina Helamaan perhe lähti kohti Mae Phimiä ja me kävimme vielä loggaamassa hotellimme lähistöltä vaihteeksi yhden geokätkön.
Osa Bangkokin vanhoista kanavista on yhä jäljellä, ja niitä käytetään kulkuväylinä. Tämän kanavan rannalta löysimme geokätkön.
Bangkok – enkelten kaupunki
Lähdimme perjantaina puolilta päivin ajelemaan kohti Bangkokia eli ”Enkelten kaupunkia”, kuten sitä thaiksi kutsutaan. Bangkokin thaimaankielinen nimihän ei hassua kyllä ole Bangkok vaan Krung Thep, joka on itse asiassa lyhennys kaupungin virallisesta nimestä, joka on peräti 167 kirjainta pitkä nimihirviö.
Hankimme juuri ennen lähtöämme navigaatio-ohjelman iPadille ja iPhonelle, ja saimmekin nyt ensimmäistä kertaa testata sitä. Navigaattori toimi mainiosti ja pääsimme helposti perille ilman sen pahempia ruuhkia. Olimme varanneet huoneen Thaimaan korkeimmasta rakennuksesta, 83-kerroksisesta Baiyoke Sky -hotellista. Huoneemme sijaitsi 67:nnessä kerroksessa, ja näköala oli muuten mitä mahtavin, paitsi että hotellin seinustaa peittävä jättikokoinen mainos osui
juuri meidän ikkunamme kohdalle, mikä hieman sumensi näköalaa. Onneksi aamiaisravintolasta 78:nnesta kerroksesta oli esteetön näköala samoin kuin hotellin kattotasanteelta, jossa pääsi ulkoilmaan ihailemaan huikeita maisemia.
Aamiainen ja näköala kelpasivat.
Pojat hotellimme uima-allastasolla 20:nnessa kerroksessa.
Näköala hotellin katolta.
Liikennejärjestelyt ovat kaupungissa melkoiset.
Joimme ensimmäisenä iltana drinkit tämän hauskan "cocktail-auton" luona. Lauri onnistui tosin kaatamaan Jussin drinkin tämän syliin, mutta onneksi viereisestä myyntikojusta sai uudet shortsit kahdella eurolla 🙂
Jokiristeilyllä
Lauantaina vuokrasimme Bangkokin läpi virtaavalta Chao Praya -joelta veneen kuljettajineen kahdeksi tunniksi ja ihailimme kaupunkia joelta käsin. Aikoinaan Bangkokissa liikuttiin lähinnä jokia ja kanavia pitkin, mutta aikojen myötä suurin osa jokiuomista ja kanavista on täytetty ja muutettu autoteiksi. Jokiristeily oli oikein mukava ja ruuhkaton tapa nähdä kaupunkia, ja ”kapteenimme” oli oikein iloinen thairouva. Pojat ostivat eräältä rantalaiturilta leipää joessa viliseville
kissakaloille heiteltäväksi, ja veneemme reunusta täyttyi hetkessä valtavista vonkaleista. Eero otti avukseen veneessä olleen haavin ja onnistui jopa nappaamaan yhden kalan hetkeksi haaviin. Se oli kuitenkin niin valtavan painava ja loiski vettä vimmatusti, että se piti päästää äkkiä vapaaksi ennen kuin koko vene olisi kastunut sen roiskeista.
Meille tuli itsellekin nälkä kesken risteilyn, ja Jussi kävi hakemassa meille ruokaa joenrannan ruokakojusta. Satuimme juuri silloin olemaan Bangkokin vanhassa osassa Thonburissa, joka oli vielä jonkin verran veden vallassa tulvien jäljjiltä. Jussi kertoi ruokaa tuodessaan, että kokkaustapahtuma oli ollut aika erikoinen, kun ruokakojun pitäjä seisoi kokatessaan nilkkoja myöten vedessä.
Rannoilla näkyikin tasaisin väliajoin vesipumppuja, jotka sylkivät tulvavettä jokeen jatkuvana virtana. Osa nähtävyyksistä, kuten kuninkaallinen laivastomuseo, oli vielä tulvien vuoksi suljettu.
Veneelle joutui kävelemään pitkospuita pitkin.
Pieni risteilyveneemme Chao Praya -joella.
Pojat veneen kyydissä.
Veneemme tankattiin kesken matkan.
Huoltoaseman hoitajan kengät kaipaisivat korjausta...
Joenvarren huoltoasema.
Paikallisia poliisiveneitä.
Joen rannoilla näkyi yhä tulvapumppuja käynnissä.
Thonburin rannoilla olevat hökkelit olivat yhä veden vallassa.
Osa Thonburin vaatimattomista rantataloista oli oikein tunnelmallisia, ja pienissäkin taloissa oli satelliittilautaset.
Osassa tulva-alueen taloista näyttiin yhä asuvan kuninkaan syntymäpäivän kunniaksi viritetyistä lipuista päätellen.
Näkymä Thonburista.
Tässä talossa oli selvästi varauduttu tulviin huolella.
Rannoilla oli paljon kauniita temppeleitä.
Upea Wat Arunin temppeli näkyi kauas.
Myös kuninkaan palatsi näkyi joelle.
Jäimme veneestä pois paikassa, jossa oli joessa kulkevien "julkisen liikenteen veneiden" pysäkki.
Päätimme risteilymme kuuluisalle Wat Po -temppelille, joka on yksi Bangkokin vanhimpia ja suurimpia temppelialueita. Wat Possa on yli 1000 Buddhaa esittävää patsasta, joista kuuluisin on valtava ”makaava Buddha”, joka on peräti 46 metriä pitkä.
Makaava Buddha on melkoinen jötkäle.
Wat Pon temppelissä olevasta kongista tuli mahtava ääni.
Temppelillä oli mainio tapa kerätä rahaa kattojen uusimiseen: mikäli osti temppelille kattotiilen, sen taakse sai kirjoittaa oman viestinsä. Näytti olevan toimiva keräyskeino, sillä tiilikojulla oli jatkuva tungos.
Wat Pon temppelialue oli uskomattoman laaja.
Temppelin vartijat.
Wat Pon söpöimmät temppelivartijat.
Temppelialueen lähellä oli paljon kauppoja, joissa oli aito vanhanajan tunnelma.
Myytävänä oli monenmoista kuivamuonaa, esimerkiksi kuivattuja meduusoja.
Matkasimme temppelialueelta hotellille tuktukin kyydissä, ja saimme kokea aidon bangkokilaisen ruuhkan. Tuktukeja näkyi liikenteessä yhä ihmeen paljon, vaikka monet niistä näyttivät olevan peräti 1950-60-luvuilta. Nopeimmin liikenteessä liikkuivat mopot, ja kaikki lähetit näkyivätkin olevan mopoja. Meidänkin tuktuk-kuskimme yritti oikaista yhdessä kohdassa vastaantulijoiden kaistan kautta, mutta päätyi lopulta peruuttamaan parinsadan metrin matkan ja väistämään vastaantulijoita jalkakäytävälle.
Kannattaisikohan tuktuk-kuskin homma Helsingissä?
Meidän perheemme mahtui yhteen tuktukiin nipinnapin, vaikka Eero istuikin matkustamon lattialla.
Mopo on kätevä kulkuväline Bangkokin ruuhkissa.
Tämä kuorma-auto on varmaan 1950-luvulta. Osa rakenteista oli tehty puusta, ja ohjaamossa oli perinteinen tuuletin ilmaa viilentämässä.
Illalla tapasimme tuttavamme Laineet ja heidän Suomesta saapuneet ystävänsä, jotka olivat majoittuneet samaan hotelliin jo edellisenä päivänä. Otimme yhteisen taksin, johon me kaikki (5 aikuista ja 6 lasta) mahduimme thaimaalaiseen tapaan hieman ”änkeämällä”. Matkalla saimme ihailla kuninkaan syntymäpäivää varten tuhansilla lampuilla koristeltuja katuja. Söimme illallista kuuluisalla Khao San Roadilla, jossa ”The Beach” -elokuvan tähti Leonardo di Caprio majaili kyseisessä elokuvassa. Leonardoa ei tällä kertaa näkynyt, mutta sen sijaan valtava määrä turisteja, sillä katu on nykyään kuuluisa markkina- ja pubikatu.
11 henkeä mahtuu helposti tavalliseen Toyota Avensis -tila-autoon! Tosin taaimmaisilla oli melko vähän jalkatilaa...
Katujen varret oli koristeltu tuhansin lampuin.
Khao San Roadilla riitti vilinää melkeinpä liikaa.
Khao San Roadin varrella oli paljon väärennettyjen paperien myyjiä. Kansiosta sai selata tarjolla olevat kortit ja paperit,joita riitti eri maiden ajokorteista jopa FBI:n ja eri lentoyhtiöiden henkilökortteihin sekä eri yliopistojen tutkintotodistuksiin. Suomalaisen ajokortin olisi saanut 20 eurolla.
Shoppailua ja soutelua
Sunnuntaina kiertelimme aamupäivällä yhdessä Bangkokin kuuluisimmista ostoskeskuksita, kahdeksankerroksisessa MBK:ssa. Shoppailu ei kuitenkaan pahemmin innostanut ketään meistä, joten siirryimme melko pian tuktukin kyydissä kuuluisaan Lumphini-puistoon, joka on Bangkokin ”keskuspuisto”. Vehreässä ja kaunissa puistossa on lampia ja lenkkipolkuja sekä myös
Thaimaan ensimmäinen kirjastorakennus.
Puistossa meille tuli kauhea nälkä, ja löysimme onneksi vanhan mummelin, joka kokkaili
pienessä ruokakärryssään pikanuudeleista oikein herkullisia ateroita. Saatuamme nuudeleista voimia kävimme vielä soutelemassa yhdellä puiston lammista. Lammessa asustelee paljon varaaneja, joita mekin saimme hämmästellä soudellessamme. Saimme samalla nauttia myös kuoroesityksestä, sillä rannalla harjoiteltiin jo kuninkaan syntymäpäiväjuhlallisuuksia varten.
Lumphini-puisto oli kaunis ja rauhallinen keidas keskellä kaupunkia.
"Haluatteko ateriaanne korianteria?", kokkirouva tiedustelee.
Souturetkellä keskellä kaupunkia.
Paikallinen kuoro ilahdutti meitä puistossa.
Illalla menimme Bangkokin Chinatowniin, jossa on mahtava ravintolatarjonta, kuten tuntuu olevan kaikissa suurkaupunkien kiinalaiskaupunginosissa. Kadunvarret olivat täpötäynnä pöytiä ja tuoleja, ja joka kuppilassa oli tarjolla valtava valikoima erilaisia mereneläviä. Monet ravintolat näyttivät mainostavan myös pääskysenpesäkeittoja ja haineviä, mutta me tyydyimme tiikerirapuihin ja kanaan. Syötyämme kävelimme alueella vielä pitkään ristiin rastiin ja totesimme jälleen kerran viihtyvämme kaikkien suurkaupunkien kiinalaiskortteleissa. Yhdessä pikkukuppilassa olimme jo lähellä tehdä koirakaupat, sillä kuppilan omistaja tarjosi meille aivan ihanan suloisia koiranpentuja ostettavaksi. Onneksi järki voitti, ja koirat jäivät ravintolaan telmimään. Juuri ennen hotellille lähtöä poikien piti vielä päästä vessaan,joten poikkesimme yhteen
kadunvarsiravintolaan. Minunkin piti käydä katsastamassa ravintolan wc-tilat, ja itse asiassa myös videoida vessakoppia, sillä se oli ehkäpä karmein elämässäni näkemäni vessa, ja olen tosiaan nähnyt mitä ihmeellisempiä ja kauheampia vessoja elämässäni. Onneksi emme sattuneet syömään kyseisessä ravintolassa, sillä wc:ssä käynnin jälkeen ei tehnyt enää mieli syödä 🙂
Tämä mies kokkasi meidän illallisemme kiinalaiskaupunginosassa.
Chinatown on suosittu illallispaikka.
Chinatownin ruokatarjontaa.
Chinatownin valoja.
Pojat hämmästelivät kiinalaiskaupunginosan kaupan eteen muurattua väliaikaista tulvasuojaa. Tällaisia näkyi Bangkokissa monessa paikassa.
Kiinalaiskaupunginosassa oli ajan patinaa myös kauppojen kylteissä.
Väsynyt mies ja hänen omaisuutensa Chinatownin yössä.
Tämä kauppa taisi olla kiinni 4.-5. joulukuuta tänä vuonna (buddhalaisen kalenterin mukaan nyt on vuosi 2554) ja avautui jälleen 6.12.2554.
Kuninkaan syntymäpäivä
Maanantaina oli joulukuun viides päivä eli Thaimaan rakastetun kuninkaan Bhumibolin 84-vuotispäivä. Kuningas on hallinnut maata vuodesta 1946 asti, eli hän on tällä hetkellä maailman pisimpään vallassa ollut monarkki. Päivä on tärkeä kansallinen pyhäpäivä ja samalla myös isänpäivä (kuningattaren syntymäpäivä elokuun 12. päivä on vastaavasti äitienpäivä).
Lähdimme heti aamiaisen jälkeen Ratcha Damnoenin puistokadulle, joka on kuninkaan syntymäpäivänä koristeltu lipuin, ruusukkein ja kuninkaan kuvin (toki niitä on tähän aikaan joka paikassa, mutta erityisesti tällä kadulla). Ensimmäiseksi poikkesimme tutustumaan kadun alkupäässä olevaan Wat Ratchanaddan temppeliin, jonka alueella sijaitsee yksi Bangkokin
erikoisimmista rakennuksista Loha Prasat. Sen viisi eri kerrosta on omistettu eri tyyppiselle buddalaiselle meditaatiolle, ja pojatkin kokeilivat siellä erilaisia meditointiasentoja. ”Me editoidaan!”, pojat sanoivat.
Bangkokin vanhaa kaupunkia aikoinaan ympäröineestä 14 linnoituksesta on jäljellä enää yksi, ja se sijaitee aivan Wat Ratchanaddan vieressä.
Lauri menossa yhteen Wat Ratchanaddan temppelirakennuksista.
Eero "editoi".
Temppelin wc-tiloihin ei saanut mennä kengät jalassa.
Wat Ratchanadda.
Kävelimme pitkän puistokadun toiseen päähän asti ja tungos matkan varrella sen kuin tiivistyi. Kadunvarret olivat täynnä myyntikojuja, ja hinnat olivat jotain aivan toista kuin Pattayalla. Esimerkiksi aurinkolaseja ja nahkavöitä sai 10 bahtilla eli 25 sentillä, ja pojat ostivat hienot kaulakorut 20 bahtilla. Kaikki liehuttivat käsissään Thaimaan valtion lippua ja kuninkaan lippua (molemmat ovat täällä todella tärkeitä ja niitä näkee päivittäin joka paikassa), ja mekin ostimme pojille omat liput. Oli hauskan näköistä, kun lähes kaikki oliva pukeutuneet vaaleanpunaisiin paitoihin, sillä maanantain väri on Thaimaassa vaaleanpunainen. Täällä jokaisella viikonpäivällä on oma värinsä, ja hyvin monet valitsevat vaatteensa päivän värin mukaan. Monilla oli juhlan kunniaksi yllään erityinen kuninkaan logolla koristettu vaaleanpunainen pikeepaita, jollaisen minäkin ostin.
Kaduilla myytiin vaikka mitä todella halvalla, tässä iPod shuffleja hintaan 199 THB (5 €).
Ruokakojuja oli vieri vieressä.
Näitä puhelinkoppeja oli aika hankala käyttää!
Ostin tältä mieheltä hienon punotun kauriin pöytäkoristeeksi.
Puistokadun päässä sijaitsee suuri Sanam Luangin puisto, jota on aikoinaan käytetty esimerkiksi laukkaratana, golfkenttänä ja markkinapaikkana, mutta jota nykyään käytetään kuninkaallisiin seremonioihin. Puistoon oli kokoontunut tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä, ja siellä oli valtava määrä kuninkaan kuvia, videonäyttöjä kuninkaan elämästä, kukka-asetelmia ynnä muita
koristeita. Ohjelmassa oli paraati kello 16, mutta emme jaksaneet enää jäädä odottelemaan sen alkua kovaan tungokseen ja helteeseen. Ehdimme sentään nähdä useita paraatiasuisia sotilaita hohtavanvalkeissa univormuissa ja korkeissa karvahatuissa.
Herkkutarjontaa katukojussa kuninkaan syntymäpäivien kunniaksi.
Katukuvasta näkyi selvästi, että vaaleanpunainen oli päivän väri.
Long live the king!
Tämä pieni poika nukkui päiväunia kaiken hälinän keskellä. Poikaparkaan sidottu naru varmisti, ettei hän lähde herättyään tallustelemaan yksinään väkijoukkoon.
Lähtiessämme pois juhlahumusta poikkesimme vielä kuuluisalle "amulettikadulle", jossa on vieri vieressä thaimaalaisille erittäin tärkeiden buddhalaisten amulettien myyntipöytiä.
Poliisit valvoivat juhlapäivänä kaupunkia ja liikkuivat moottoripyörien ja autojen lisäksi myös polkupyörillä.
Söimme illallista hotellimme 78:nnessa kerroksessa sijaitsevassa näköalaravintolassa seuranamme peräti kolme tuttua suomalaisperhettä. Tarjoilut olivat todella ylenpalttiset.Satojen metrien seisovassa pöydässä oli kaikkea mitä kuvitella saattaa erilaisista ravuista ja simpukoista thaimaalaisiin erikoisuuksiin ja sushiin. Lisäksi kokilta sai tilata grillissä valmistettavaksi erilaisia pihvejä ja wokkeja. Seurasimme illallisen lomassa ravintolan suurelta näytöltä suoraa lähetystä
keskustan juhlallisuuksista. Kun kansallislaulu kajahti, kaikki nousivat ravintolassakin seisomaan sen ajaksi. Ikkunasta näkyi jonkin verran ilotulituksia, mutta ikävä kyllä tänä vuonna ilotulitusten määrä jäi murto-osaan aiempien vuosien loisteesta tulvien vuoksi.
Eero nauttii seisovan pöydän antimista hotellimme illallisravintolassa.
Merenelävät maistuivat ainakin minulle.
Bangkokin valot näyttivät upeilta yöllä.
Kaupungin liikenne ei näyttänyt hiljentyvän koskaan.
Tiistaina palasimme takaisin Pattaylle viettämään Suomen itsenäisyyyspäivää. Bangkokissa jäi vielä paljon mielenkiintoisia paikkoja näkemättä, joten suunnitelmissa on vielä useita matkoja sinne.
Vuosi varvastossuissa 