Tarinoita ja kuvia perheemme Thaimaassa viettämästä vuodesta.

Pattaya

Hei hei Pattaya!

Palasimme lomalta Koh Makilta maanantaina, ja asuntomme vuokrasopimus oli päättymässä seuraavana lauantaina, joten viimeinen viikko oli siis täynnä pakkaamista ja jäähyväisiä.

Kaiken pakkaamisen keskellä kävin myös ostamassa lisää  pakattavaa, sillä muutama mekko piti vielä hankkia. (En oikeastaan pidä shoppailusta, joten ostoksia ei ole tullut liiemmälti tehtyä koko vuoden aikana.) Tukcom-ostoskeskuksen lähellä on aivan mahtava ”leninkikuja” eli aaltopellistä kyhätty kuja, jossa on kymmenittäin pelkkiä naisten juhlamekkoja myyviä liikkeitä. Sinne kun menee, niin ei voi tulla ulos ilman ainakaan paria leninkiä. Paikassa ei ole tuulettimia ilmastoinnista puhumattakaan, joten ostosten teko on aika hikistä puuhaa. Kiersin varmasti kaikki paikan kojut ja jokaisessa tuli pysähdeltyä ja ihasteltua toinen toistaan kauniimpia leninkejä. Kotiin saapuessani en edes tiennyt montako mekkoa tuli ostettua, ja piti oikein laskea, että seitsemänhän niitä tarttui  mukaan. Keskihinta oli reilu kymmenen euroa, eli shoppailureissu oli siis selvää säästöä 🙂

Mekko-ostokset odottavat pakkaamista.

Heitimme hyvästit myös lähipizzeriamme Somsirin mukavalle tarjoilijalle, joka tiesi aina jo kysymättäkin, että Eerolle tulee Pizza Hawaii.

Keskiviikkona päätin mennä myös vihdoin viimein hankkimaan pysyvät kulmakarvat, eli tatuoimaan totaalisesti näkymättömien kulmakarvojeni sijaan oikeat kulmat kauneushoitolassa. Kaikenlaiset kauneustatuoinnit (silmien ja huulten kestorajaukset yms.) ovat Thaimaassa hyvin suosittuja ja edullisia. Harmi kyllä se paikka, johon olin aikonut mennä, oli jostain syystä kiinni (Thaimaassahan ei koskaan varata aikaa kampaajalle, hierontaan, kauneushoitoloihin tms. vaan marssitaan vaan sisään, sillä yleensä tekijöitä riittää), joten jouduin etsimään sopivan paikan aivan sattumanvaraisesti. Valitsemassani hoitolassa oli vain yksi kauniisti sanottuna ”elähtäneen baaritytön” näköinen pikkuruiseen verkkotoppiin pukeutunut omistajatar, joka lupasi soittaa paikalle tatuoijan. Hän saapuikin parissa minuutissa ja lupasi tehdä ensin  haluamani ripsienpidennyksen ja sen jälkeen kulmien tatuoinnin. Ripsienlaiton jälkeen tatuoijatäti piirsi minulle kulmakarvojen mallin, ja katsoessani peiliin meinasin pudota tuoliltani (tai oikeastaan siis  siitä ”pediltä” jossa maataan hoidon ajan) sillä kosmetologi oli piirtänyt minulle kenties vahvimmat ja  paksuimmat kulmakarvat jotka olen koskaan nähnyt – varsinaiset ”ladyboy-kulmat” thaimaalaiseen tyyliin. Selitin pitkään, että haluan aivan eri tyyliset – hyvin vaaleat ja luonnolliset – kulmat, ja että väri sekä muoto ovat aivan väärät. Onneksi kauneushoitolassa samaan aikaan oleva mukava brittimies kuuli sananvaihtomme ja sanoi voivansa toimia makutuomarina. Nähtyään minulle piirretyt ”jättikulmakarvat” hän pyysi ulkona odottelevan naisystävänsä sisään ja kysyi sopisiko käyttää naista neuvonantajana. Pariskunnalla on nimittäin Britanniassa viisi tautointiliikettä ja nainen on kosmetologi. Tämä oli oikea onnenkantamoinen minulle, sillä kyseinen brittinainen neuvoi thai-kosmetologia kädestä pitäen kulmieni muodon kaventamisessa/ohentamisessa ja värin vähentämisessä. Hyvästelin pariskunnan tyyytyväisenä ja olin oikeasti tyytyväinen hyvin vaaleaan loppputulokseen. Valokuvia ei valitettavasti tullut otettua, ja nyt harmittaa ettei tullut kuvattua kosmetologin ensin minulle ehdottamaa jättivahvaa ladyboy-tyylistä kulmakarvatyyliä!

Keskiviikkona oli myös lasten viimeinen thai-tunti ja he pelasivat innolla opettajan johdolla hauskaa sana-muistipeliä. Peli sujuu siten, että pöytä on täynnä kuvakortteja, ja lapset istuvat pöydän ympärillä. Opettaja sanoo yhden sanan, joka tarkoittaa jotain pöydällä olevista korteista, ja se lapsi joka osoittaa oikeaa kuvakorttia sormellaan ensimmäisenä saa kortin itselleen. Jos osoittaa väärää korttia, ei saa enää muuttaa valintaansa. Todella hauska ja tehokas tapa oppia muistamaan sanoja!

Lapset pelaavat kuva-muistipeliä viimeisellä thai-tunnilla.

Illalla menimme omassa kaupunginosassamme sijaitsevaan ihanaan näköalaravintolaan Le Saigoniin, jossa olemme käyneet useasti ennenkin ihailemassa maisemia. Söimme upeat neljän ruokalajin menut ja hyvästelimme paikan mukavan hovimestarin, joka otti jälleen kerran Laurista tukun valokuvia.

Jussi nauttii alkuruokaa eli herkullista vietnamilaista lihasalaattia Le Saigonissa.

Laurin vakiojälkiruoka Le Saigonissa: uunijäätelö.

Pattaya Beach Le Saigonin terassilta nähtynä.

Viimeiset hetket Pattayan ”katolla”.

Pojat ja Le Saigonin mukava hovimestari.

Pakkaillessamme tavaroitamme totesimme vuoden aikana kertyneen hirveästi sellaista tavaraa, jota emme halunneet raahata mukanamme Suomeen. Kysyin Pattayan suomalaisen kotikirkon pastorilta Ristolta (jonka lapset käyvät myös Pattayan suomalaista koulua) olisiko hänellä ideaa sopivasta lahjoituspaikasta tavaroille. Risto ehdotti heti paikallista slummilapsille tarkoitttua Agape Home -päiväkotia. Pattayan suomalainen kirkko on tehnyt päiväkodin kanssa jo pitkään yhteistyötä ja todennut Agape-järjestön olevan ehdottomasti tukemisen arvoinen. Pattayan slummien kurjissa oloissa asuvat lapset saavat päiväkodissa joka päivä ruuan, puhtaat vaatteet, suihkun, opetusta sekä mukavaa ja turvallista yhdessäoloa leikkien ja laulujen muodossa. Lasten kasvaessa vanhemmiksi järjestö hoitaa heidät myös kouluun ja tarjoaa kiinnostuneille myös mahdollisuuden yliopisto-opintoihin. Vuosien varrella monet slummilapset ovat saavuttaneet järjestön tuen avulla hyvän koulutuksen ja työpaikan.

Menimme Riston kanssa torstaina päiväkodille mukanamme valtava autolastillinen kaikenlaista tavaraa: pyyhkeitä, vilttejä, lakanoita,vaatteita, leluja, astioita, ruokaa, lääkkeitä ja kaikenlaista muuta tavaraa. Lapset olivat mahdottoman innoissaan nähdessään poikien pallot ja lelut, ja opettajat kiittelivät meitä vuolaasti.
Päiväkodissa oli todella mukava tunnelma ja kaikesta näki, että lapset todella viihtyvät siellä. Saimme seurata lasten aamuvälipalan syöntiä, opetustuokiota ja lauluhetkeä. Tuli todella hyvä mieli, kun näki tavaroiden päätyvän hyvään käyttöön.

Torstai-iltapäivänä minulla oli viimeinen thai-tunti, jonka loppuosan vietimme poikkeuksellisesti kielikoulun naapuriravintolassa, sillä olimme suomalaisen ystäni Katjan kanssa sinä päivänä viimeistä kertaa kielitunnilla. Oli haikeaa hyvästellä mukavat kielikurssikaverit, joiden kanssa on tullut opiskeltua yhdessä syyskuun alusta asti kahdesti viikossa. Meillä on aina ollut tunneilla todella hauskaa, eikä opetus ole ollut minkäänlaista pänttäämistä vaan mukavaa yhdessä jutustelua. Nyt täytyy vain toivoa, ettei kaikki vuoden aikana opittu unohdu, vaan pystyn jatkamaan thai-kielen opintoja Suomessakin.

Thai-ryhmässäni oli oppilaita Suomen lisäksi Saksasta, Kanadasta, Yhdysvalloista, Venäjältä, Iso-Britanniasta, Romaniasta, Unkarista ja Ukrainasta.

Thai-opettajani Mon työn touhussa.

Minä ja Siperiasta kotoisin oleva ystäväni Aygul läksiäistunnilla.

Opettaja Mon ja kielikurssimme toinen suomalaisvahvistus Katja läksiäisdrinkillä.

Koko kielikurssimme samassa kuvassa.

Olimme varanneet torstai-illaksi pöydän kotimme lähellä sijaitsevasta Cabbage &Condoms -hyväntekeväisyysravintolasta. Harmiksemme alkoi juuri tihuttaa vettä ja tuulla, joten emme päässeet istumaan varaamaani pöytään, joka sijaitsee ravintolan parhaimmalla paikalla puun latvaan rakennetulla tasolla. Illallinen oli arkisemmasta istumapaikasta huolimatta kuitenkin herkullinen, ja ravintolan puutarha yhtä upea kuin aina ennenkin.

Pojat hyvästelivät Cabbages&Condoms-ravintolan puutarhan puput.

Perjantaina oli koulun päättäjäispäivä ja vanhempien ja lasten yhteinen laivaristeily. Ennen laivalle menoa katselimme koululla upean tunnin dokumenttielokuvan koulusta. Sen olivat tehneet koululla loppukevään harjoitteljoina työskennelleet TAIKin opiskelijat Iiro ja Iida, ja täytyy sanoa että se oli aivan mahtava. Laulettuamme yhdessä Suvivirren siiryimme Bali Hain satamaan, josta lähdimme loppupäiväksi merelle. Tällä kertaa vuokralaivassamme oli lisävarusteena vesiliukumäki, ja siitä riittikin hupia lapsille koko päiväksi. Ja kyllähän muutamat isit ja rehtorikin näyttivät mallia miten siitä lasketaan 🙂 Tarjolla oli herkullinen seisova pöytä ja päivän päätteeksi oli ohjelmassa vielä todistusten jako laivan kannella. Kerrassaan ikimuistoinen päättäjäispäivä todella ikimuistoiselle kouluvuodelle!

Suvivirren laulantaa Pattayan suomalaisessa koulussa.

Hyvästit ihanalle koululle!

Ankkuroimmme laivamme Koh Larn -saaren rantapoukamaan.

Mahtava ruokatarjoilu oli haettu mukaan koulun lähellä sijaitsevasta ns. ”Viidakko-ravintolasta”.

Osa porukasta kävi maissa pitkähäntäveneellä.

Ainoa koko lukuvuoden 2011-2012 Pattayan suomalaisessa koulussa suorittanut ekaluokkalainen oli meidän Eero! Ja upeasti sujui!

Laurin uimahyppy vesiliukumäestä.

Jussi näyttää mallia vesiliukumäessä.

Kyllähän se reksikin osaa laskea mäkeä!

Loppupäivästä keksittin laskea vesiliukumäestä suoraan renkaan läpi mereen. Hienostihan se onnistui ainakin Laurilta!

Eero laivan katolla.

Eero saa ensimmäisen luokan todistuksen.

Lauri saa todistuksen – ja hienon saakin!

Pattayan suomalaisen koulun lukuvuoden 2011-2012 päättäjäiskuva.

Lauantaina luovutimme asuntomme avaimet ja saimme vuokratakuun takaisin. Kävimme vielä pikaisesti hyvästelemässä tutut hierojat kotimme lähellä olevassa hierontapaikassa, jossa olemme Jussin kanssa käyneet joka viikko (välillä montakin kertaa viikossa). Sitten suuntasimme automme länteen kohti Bangkokia ja Kwai-jokea, ja heilutimme hyvästit Pattayalle. Toivottavasti vielä nähdään!

Viimeinen aamu: hei hei oma uima-allas!

Narm, Puu ja Jussi setvivät raha-asioita asuntomme avainten luovutuksen yhteydessä.

Hyvästienjättö mukaville vakiohierojillemme.

Bye bye Pattaya!


Lähtövalmisteluja ja hyvästit Koh Makille

Kotiinpaluumme lähestyy huolestuttavaa vauhtia, joten Hongkongista palattuamme oli aika aloittaa lähtövalmistelut ja hyvästijätöt. Yhtäkkiä mieleen alkoi tulla kauheasti asioita, joita vielä pitäisi ehtiä tehdä, eikä aika enää millään riitä kaikkeen.

Yksi minulla rästiin jääneistä puuhista oli vihannesten kaiverruskurssi, josta olin jo pitkään haaveillut. Kielikouluni Easy ABC järjestää niitä sekä thai-kokkauskursseja, ja onnistuin houkuttelemaan kanadalaisen kielikurssikaverini Ralphin kanssani kaiverruskurssille. Niinpä vietimme kaksi antoisaa ja hauskaa päivää harjoitellen erilaisten vihannesten muotoilua kauniiksi koristeiksi. Kurssi oli todella mielenkiintoinen ja meillä oli hurjan hauskaa, vaikka sormet meinasivatkin välillä krampata, kun puristimme veistä kädessämme kieli keskellä suuta. Opettajamme Kallaya oli oikein hauska ja taitava nainen, ja olimme Ralphin kanssa hämmästyneitä siitä mitä kaikkea ehdimme kahdessa päivässä oppia. Nyt vain harmittaa se, ettei kurssia tullut suoritettua aiemmin, sillä nyt en enää ehdi tehdä jatkokursseja.

Iloiset kaivertajat eli minä, opettaja Kallaya ja ystäväni Ralph.

Kurkusta ja porkkanasta tehtyjä lehtiä.

Taustalla kurkkukukkia, edessä kurkkulehtiä ja chilikukkia.

Etualalla olevia tomaattiruusuja osasin tehdä jo ennestään,mutta taustan kurkkukukkien kaivertaminen oli uusi taito.

Kurssin vaikeimmat tehtävät eli pullokurpitsasta tehty ”kori” ja porkkanasta tehty kävyn näköinen kukka ((joka esittää siis oikeasti thaimaalaisen galangal-juuren kukkaa).

Kaiken kiireen keskellä teimme vielä hullun päätöksen lähteä vielä kerran käymään ihanalla Koh Makin palmusaarella, joka sijaitsee Siaminlahdella aivan Kamputsean rajan tuntumassa. Jussi oli jo pitkään haaveillut sillä suunnalla sijaitsevasta Soi Daon golfkentästä, jota sanotaan yhdeksi Thaimaan kauneimmista. Kun pojat rupesivat vielä puhumaan, kuinka kivaa olisi käydä Koh Makilla vielä kerran, oli helppo tehdä päätös lähteä sille suunnalle. Lähdimme torstaiaamuna, ja Jussi vei minut ja pojat Laem Ngopin satamaan ja jatkoi itse Soi Daoon pariksi yöksi. Koh Makin katamaraani ei enää kulje, sillä suurin osa saaren resorteista on toukokuussa jo kiinni. Niinpä saarelle pääsee vain Laem Ngopista lähtevällä pikaveneellä. Kauhistelin hieman veneen kokoa, sillä se oli vain noin 8-metrinen moottorivene 200-heppaisella perämoottorilla varustettuna, ja meitä ahtautui sinne 14 aikuista ja neljä lasta. Hieman ahdasta oli, ja puolivälissä matkaa ripsotti vielä vettäkin niskaamme, mutta onneksi matka ei kestänyt kuin tunnin. Perillä Koh Makilla tuttu Ao Kao resortin mukava ”Höslöksi” nimeämämme työntekijä (oikealta nimeltään Net) tuli meitä laiturille vastaan. Ihmettelimme, kun hän ajoi tavanomaisen ”nasta lautaan” -tyylinsä sijaan suht rauhallisesti ja pysähtyi puolivälissä matkaa ja pyysi meitä kaikkia siirtymään auton lavalla toiselle reunalle istumaan. Saavuttuamme Ao Kao resortin liepeille Net pysäytti auton mekaanikkomiehen nähdessään ja lainasi häneltä ilmakompressoria. Kipusimme ulos katsomaan, ja auton yksi rengas oli täysin tyhjä. Se saatiin äkkiä täyteen ja auton toinen reuna kohosi ainakin 10 senttiä!

Net korjauspuuhissa.

Perillä Ao Kaossa kaikki työntekijät tulivat kilvan tervehtimään meitä iloisina ja paikan mukava johtaja Chain toivotti meidät jälleen kerran lämpimästi tervetulleiksi. Saimme taas saman bungalowin, eli saksalaisen Siggyn omistaman hulppean ”mökin” Talay Daon saaren parhaalla paikalla.

Omalla terassilla kelpasi nauttia aaltojen pauhusta.

Näköala ikkunastamme.

Vieraita ei tällä kertaa ollut kuin noin viidessä muussa bungalowissa, joten tuntui siltä kuin koko resortti olisi lähes meidän omamme. Hiekkarannalla sai käyskennellä aivan yksinään, ja henkilökunnalla oli aikaa istuskella seuranamme ravintolassa. Oli aika hauska nähdä resortin elämää sesongin ulkopuolella. Aamiaisellakaan ei ollut totuttua seisovaa pöytää vaan keittiöstä sai tilata mitä halusi. Pojat tilasivat tietenkin joka aamu pinon lättyjä hunajalla ja suklaakastikkeella!

Jussi liittyi seuraamme lauantaina pelattuaan Soi Daossa peräti neljä golf-kierrosta. Kenttä oli ollut todella kaunis, sillä se sijaitsee vuoristossa, ja pilvet roikkuivat välillä pelikentän tasalla. Perjantaina Jussi taisi olla hotellin ainoa asukas, ja oli ollut hieman ”hohtomainen” tunnelma kävellä aution hotellin käytävillä yksinään.

Soi Dao on yksi Thaimaan kauneimmista golf-kentistä.

Jussi saapuu Koh Makille.

Lomapäivät Koh Makilla sujuivat entiseen, leppoisaan tyyliin eli auringosta nauttien, snorklaten ja uiden. Pojat viettivät taas tuntikausia trampoliinilla erilaisia temppuja tehden. Vuokrasimme myös mopon ja kävimme hieman kiertelemässä. Lähes kaikki paikat olivat kiinni, ja oli mielenkiintoista nähdä miten autiota saarella oli verrattuna viime käyntiimme helmikuun lopussa. Saaren paristakymmenestä resortista taisi olla auki kolme ja ravintoloista vain pari. Söimmekin tästä syystä kaikki ateriat yhtä lounasta lukuunottamatta Ao Kaon omassa ravintolassa. Yhden lounaan nautimme pienessä paikalliskuppilassa Peawissa, jossa suuret ja herkulliset annokset maksavat alle euron.

Illallinen Ao Kao resortissa.

Jättirapuja punaisessa curryssa, nam!

Tarjoilijattaremme kutsui Netin hätiin, kun tuli aika avata viinipullo.

Eerolla oli aina peliseuraa biljardissa.

Eero ja Lauri olivat tarjoilijoiden suosikkeja.

Maanantaina koitti kotiinlähtö. Hyvästelimme Ao Kaon mukavan henkilökunnan ja lupasimme palata sinne vielä uudestaan. Toivon mukaan tapaamme tarjoilija Fain loppukesästä jo Helsingissä, sillä hän on menossa kesäksi Ruotsiin töihin ja lupasi yrittää tulla Helsinkiin käymään.

Hyvästit Ao Kaon mukaville tarjoilijattarille Faille ja Jinille.

Paluumatka sujuikin menoa joutuisammin, sillä tällä kertaa pikaveneessäämme oli peräti 500 hevosvoimaa.


Songkran

Koko Thaimaan Songkrania eli thaimaalaista uudenvuoden juhlaa (vanhan siamilaisen kalenterin mukaan) vietetään yleensä nelisen päivää, ja tänä vuonna 13.-16.4. olivat yleisiä Songkran-vapaapäiviä. Pattayalla kaikki asiat vedetään usein hieman ”överiksi”, ja niin tapahtuu myös Songkranin suhteen. Täällä tapahtuma kestää viikon, ja sen viimeinen päivä eli 19.4. on silkkaa hullunmyllyä.

Alunperin Songkrania juhlittiin Thaimaassa viruttamalla pieni määrä vettä vanhempien sukulaisten ja tuttavien käsille sen jälkeen kun kyseinen vesi oli ensin ”puhdistettu” kaatamalla se Buddha-patsaan päälle. Veden kaatamisesta sukulaisten käsille on menty aika pitkälle – nykyään Songkran on käytännössä maailman suurin vesisota. Vettä kaadetaan ämpärikaupalla kaikkien vastaantulijoiden niskaan, ja suurin osa kaupunkilaisista on varustautunut Songkranin aikaan vesipyssyillä, letkuilla ja vesisammioilla.  Kaduilla on valtavat ruuhkat, kun kaikki kynnelle kykenevät ajelevat ympäri kaupunkia avolava-autoilla lavat täynnä ihmisiä ja vesisaaveja. Osa ihmisistä viettää päivää kotitalonsa, ravintolansa tm. edessä ja viskoo siitä vettä ämpäreillä kaikkien ohikulkijoiden ylle tai vaihtoehtoisesti suihkuttaa kaikki ohikulkijat letkulla märiksi.  Kaiken lisäksi on tapana ostaa vesisammioihin valtavia jäälohkareita, jotka kylmentävät roiskittavan veden jääkylmäksi, joten ohikulkijat saavat niskaansa todella kylmää vettä. Veden kaatamisen lisäksi kaikkien vastaantulijoiden kasvot pyritään tahrimaan kalkilla, ja kadunvarret ovatkin täynnä kalkinmyyjiä. Monet kulkevat ympäriinsä kantaen pientä kalkkivesiämpäriä, johon he kastelevat kätensä ja lääppivät sitten kaikkien ohikulkijoiden ja vastaantulijoiden naamat kalkkiin. Kuulostaa hullulta, mutta on itse asiassa hauskaa, ainakin jos on hieman leikkimieltä!

Me vietimme Songkranin kaksi viimeistä päivää eli 18.-19.4.  kierrellen ystäviemme Virtasten avolava-autolla kaupungin katuja. Jälkimmäinen päivä oli tosiaan yhtä hullunmyllyä: autot matelivat kaduilla parin kilometrin tuntivauhtia ja vettä tuli kirjaimellisesti kuin saavista kaataen joka suunnasta niskaan. Songkranin viimeisenä päivänä saa kastella aivan kenet tahansa kadulla kulkijan, joten lapsilla oli tietenkin aivan mahdottoman hauskaa kun kenet tahansa ohikulkijan, mopoilijan tai viereisessä avolavataksissa kulkijan sai ruiskuttaa likomäräksi. Mekin ostimme sammioihimme jäälohkareita, ja roiskimamme vesi oli niin kylmää että kädet kohmettuivat kun täytimme vesipyssyjämme.

Songkranina on nykyään tapana käyttää normaalien vesipyssyjen lisäksi myös viemäriputkista tehtyjä ylitehokkaita ”laittomia vesipyssyjä”, joita poliisit sitten takavarikoivat ja palauttavat  kuulemamme mukaan laittomaan tiskinalusmyyntiin pienellä voitolla. Meidänkin seurueellamme oli keskiviikkona neljä laitonta vesipyssyä, jotka poliisi takavarikoi meiltä ajellessamme Pattayanb Beach roadilla. Seurueeseemme kuulunut Ninni ei epäröinyt vaan kaatoi takavarikoinnin tehneen poliisin niskaan kauhallisen jääkylmää vettä. Poliisi ei hätkähtänytkään vaan jatkoi toimiaan kuin mitään ei olisi tapahtunut – sellainen on Songkran!

Torstaina kiertelimme katuja avolava-autollamme kuutisen tuntia, ja näky oli todella uskomaton.  Joka ikinen kynnelle kykenevä pattayalainen tuntui varustautuneen jonkinlaisella vesiaseella, ja tunnelma oli riehakkaan iloinen ympäri kaupunkia.  Ruuhkan seassa ajeli jäälohkareenmyyjiä ja vesitankkiautoja, joilta sai ostaa täydennystä vesisaaveihinsa. Enpä olisi uskonut, että vesisota voi olla näin hauskaa!

Alla vielä 19.4. ottamani videopätkä kaupungilta.


Vieraita Suomesta

Saimme 22. maaliskuuta kauan odotettuja vieraita, kun Hannosen nelihenkinen perhe eli Jani, Auma, Samu ja Teemu saapuivat vieraiksemme reiluksi kahdeksi viikoksi. Olimme varanneet Hannosille majoituksen Siam Oriental Twins -taloyhtiöstä, jossa Pattayan suomalainen koulukin sijaitsee, joten kävelymatka asuntojemme välillä oli sopivan lyhyt.

Lauri ja Eero olivat jo kovasti odottaneet Samua ja Teemua kavereikseen, ja ensimmäinen ilta kului tietenkin meidän uima-altaallamme poikien uimahyppyjä katsellessa ja kuulumisia vaihdellessa. Uintia harrastettiin vierailun aikana joka päivä lisäksi mm. viettämällä yksi päivä Pattayan vesipuistossa eli Pattaya Parkissa. Yhden päivän vietimme Sattahipin Haad Nang Ram -hiekkarannalla, jossa Hannoset saivat ihmetellä vaatteet päällä uivia ja koko ajan syöviä thaimaalaisia.

Eero, Samu, Lauri ja Teemu pelipuuhissa.

Lounas Sattahipin hiekkarannalla.

Pojat Pattaya Parkin vesipuistossa.

Teemu ja Eero Pattaya Parkin vesipuiston vieressä olevan pienen tivolin keinukarusellissa.

Nähtävää ja ohjelmaa oli paljon, ja olimme jo etukäteen tehneet muutamia varauksia vierailua varten. Vietimme mm. yhden kokonaisen päivän merellä Virtasen perheen seurassa nauttien kalastuksesta, uimisesta ja hyvästä ruuasta. Mantereella oli juuri samaan aikaan ankara ukonilma, joten päivä oli oikein suotuisa merellä vietettäväksi. Parasta taisi olla kalansaaliiksi saamiemme kalojen syöminen, sillä aluksen miehistö uppopaistoi pyydystämämme kalat herkullisen kullanruskeiksi ja rapeiksi.

"Kas on pojat merelle lähteneet...♫♫"

Uimahyppyjono!

Vellun taidonnäyte!

Kalansyöttinä käytettiin mustekalan palasia.

Päivän kalansaalis.

Valmiina banaaniveneajelulle!

Vesiurheilun ja kalastuksen lisäksi Jani ja Jussi ehtivät myös käydä pelaamassa golfia kahdella eri kentällä. Aloittelijana Jani otti ensin rangella yhden oppitunnin, ja pelit sujuivatkin oikein mainiosti.

Iloiset golfarit Jussi ja Jani

Olimme sopineet koulun kanssa, että Lauri ja Eero saavat pitää muutamia ylimääräisiä vapaapäiviä vierailun aikana, ja yhden tällaisen arkipäivän vietimme yhdessä Srirachan tiikeripuistossa. Tiikerien lisäksi näimme puistossa mm. krokotiilejä ja norsuja sekä erilaisia eläinesityksiä. Isojen tiikerien ja krokotiilien kanssa olisi päässyt myös valokuvaan, mutta uskaltauduimme poseeraamaan vain tiikerinpennun kanssa. Pienetkin pennut karjuivat kyllä yllättävän kovaa! Poikien mielestä hienointa taisi kuitenkin olla yhteiskuva gorillan kanssa. Tiikeripuistossa oli eläinesitysten lisäksi myös mahdollisuus ruokkia eri eläimiä. Poikien mielestä jännittävintä, mutta myös vaikeinta, oli tiikerien ruokkiminen. Se nimittäin tapahtui ampumalla ilmakiväärillä tiikerin häkin yläpuolella roikkuvia pieniä metallilaatikoita. Jos sai osuman, laatikko aukesi ja sieltä tipahti pala lihaa tiikerihäkkiin.

Yksi tiikeripuiston päätähdistä.

Norsushown jälkeen eläimiä sai syöttää banaaneilla.

Tiikerishowssa katsomo oli onneksi erotettu esiintyjistä korkealla verkkoaidalla.

Krokotiilien kanssa olisi myös päässyt valokuvaan, mutta jätimme tilaisuuden käyttämättä.

Tiikerinpentu osasi karjua yllättävän kovaa!

Gorillan tapaaminen taisi olla pojille päivän kohokohta.

Pattayalla kun oltiin, esittelimme vieraillemme myös paikallista suomalaistoimintaa. Hannoset kävivät Pattayan suomalaisen koulun saunassa nauttimassa löylyistä, ja suomalaisia laulunlahjoja pääsimme ihailemaan käymällä Pattayan kuuluisimmassa suomalaiskaraokebaarissa Black Horsessa. Yhtenä torstai-iltana osallistuimme joukolla Maikan Majatalon legendaariseen tietovisaan. Valitettavasti joukkueemme ei menestynyt kokonaiskisassa, mutta yhdellä kierroksella onnistuimme ainoana joukkueena saamaan täydet pisteet, mistä saimme palkinnoksi ilmaiset fisusnapsit. Maikan tietovisa on todella hauska tapahtuma, joka kerää joka torstai reilut sata suomalaista visailemaan ja nauttimaan suomalaisbuffetin antimia.

Jani pääsi Maikan kanssa yhteiskuvaan.

Pattayan yöelämäänkin ehdimme tutustua ihan tarpeeksi, ja yhtenä iltana kaikki pojat jäivät lastenvahdiksi lupautuneen Ollin kanssa kotiin syömään pizzaa ja pelaamaan Wiitä, kun me aikuiset nautimme ihanan illallisen aina niin mukavassa Le Saigon -ravintolassa. Näköala ja palvelu olivat yhtä upeita kuin aina ennenkin ruuasta puhumattakaan. Illan päätteeksi pyörähdimme pahamaineisella Walking Streetillä ja ehdimme katsastaa yhden paikan tyypillisistä erikoislaatuisista show-esityksistä, jonka olisi kyllä oikeastaan voinut jättää näkemättä.

Illallinen Le Saigonissa.

Paahdettua ankkaa alkupalaksi Le Saigonissa.

Yhden illan vietimme ihailemalla thaimaalaista mieskauneutta, eli kävimme katsomassa Tiffany’s Shown, joka on Pattayan kuuluisin ladyboy-show. Kaikki esiintyjät ovat miehiä, vaikka sitä on todella vaikea uskoa. Show oli upea, esiintyjät olivat häikäiseviä, ja lapsetkin tapittivat silmät ympyröinä ”kuvankauniita setiä”.

Tiffany's Shown esiintyjäkaartia.

Esiintyjien puvut olivat häikäiseviä.

Esiintyjät keräsivät lisätuloja poseeraamalla shown jälkeen katsojien kanssa maksua vastaan.

Koh Samet

Ehdimme tehdä myös kolmen päivän mukavan retken Koh Sametin saarelle. Tämä 13 neliökilometrin kokoinen vehreä saari sijaitsee Siaminlahdella noin puolentoista tunnin automatkan päässä Pattayalta ja kuuden kilometrin päässä mantereelta. Jätimme automme Ban Phen kylään, josta hotellimme Vongdeuan Resortin oma laiva haki meidät. Olimme kuulleet hotellista kehuja useilta tutuilta, ja se olikin kaikin puolin hyvä ja sijainniltaan erinomainen. Koh Sametin länsiranta on jyrkän kallioista, joten kaikki hotellit sijaitsevat itärpuolen hiekkarannoilla. Meidän hotellimme sijaitsi Vongdeuanin lahdella, joka on saaren toiseksi suurin ranta. Siellä hiekka on vitivalkoista ja samettista ja meri turkoosinsininen. Saari on hyvin eri tyyppinen kuin oma suosikkimme Koh Mak, joka on todella hiljainen ja rauhallinen palmusaari, mutta omalla tavallaan Koh Sametkin oli mielestämme oikein mukava paikka suuremmista turistimääristä ja hälinästä huolimatta.

Vongdeuan Resort sijaitsee Koh Sametin toiseksi suurimmalla rannalla.

Asuimme omassa paritalossa viidakon siimeksessä. Onneksi oli hyttyssavuja mukana, sen verran kuhinaa oli terassilla iltaisin!

Hotellimme sijaitsi suoraan rannalla, mutta siellä oli silti uima-allas. Aika turhaa, mutta lapset tietysti tykkäsivät.

Hotellin rantakeinu oli poikien ahkerassa käytössä.

Samu ja Lauri hotellin kiipeilypuussa, jossa pojat viettivät ainakin tunnin päivässä.

Eero mailapelin pyörteissä.

Kaupustelija rannalla.

Hiekkaranta oli aivan täynnä minikokoisia rapuja, jotka pyörittelivät hiekasta pikkuruisia palloja.

Lounas rantaravintolassa: kanaa ja nuudeleita tom yam -liemessä.

Iltaisin Vongdeuanin rantaa valaisevat sille levittäytyvien ravintoloiden lyhdyt ja kynttilät, ja lisäksi rannalla on joka ilta useita upeita tuliesityksiä. Tykästyimme etenkin erään todella taitavan pienen kamputsealaispojan tulishowhun, jota ihailimme kahtena iltana peräjälkeen.

Pojat leikkivät rannalla iltaisin taivaalle lingottavilla valohyrrillä.

Ravintoloiden valot valaisivat iltaisin rantaa.

Jussi valitsee grillattavaa illallispöytään.

Jussin valinta. Hyvää oli!

Tämä suloinen poika tarjoili meille illallista ja esiintyi myöhemmin uskomattoman upeasti päätähtenä rannan tulishowssa.

Ruoka oli hyvää, kuten aina.

Ruoan lisäksi myös seura oli hyvää!

Tulishowt olivat upeaa katsottavaa.

Esityksiin kuului myös tulennielentää. Kuvassa polvillaan nuori tarjoilijapoikamme.

Rannalla myytiin iltaisin ns. onnenlyhtyjä taivaalla lähetettäväksi.

Pelikortit olivat tietystikin mukana matkassa ja käytössä iltaisin terassilla.

Vuokrasimme päiväksi moottoripyörät ja teimme pienen saarikierroksen. Saarella kulkee käytännössä vain yksi tie päästä päähän, ja se on uskomattoman huonossa kunnossa. Tie on päällystämätön ja täynnä järkyttävän kokoisia kuoppia ja muhkuroita, joten pimeässä ei ole mitään mahdollisuutta lähteä ajelemaan. Hyvin mopot silti kulkivat neljä päällä!

Koh Sametin päätie.

Tiessä oli vähän väliä "pieniä" kuoppia.

Paikallisen "bensiksen" työntekijät olivat melko nuoria... Palvelu pelasi silti mainiosti!

Bensa myydään Koh Sametilla litran viskipulloissa, kuten monin paikoin Pattayallakin.

Eero halusi ostaa tankkauspisteestä kotitekoisen arvan, mutta ei onneksi voittanut mitään, sillä palkintona oli viski- ja kaljapulloja. Arvan myynyt tyttö taisi olla yhtä innokas kuin Eero näkemään löytyykö lapusta voittoa vai ei!

Kävimme mopoajelulla saaren ainoassa kaupungissa, mutta siellä ei ollut mitään sen kummempaa nähtävää kuin turistirihkamaa myyviä kauppiaita.

Koh Sametin länsirannikko on kallioista ja jyrkkää, joten siellä ei ole ollenkaan hotelleja.

Länsirannikon näköalapaikalla.

Viimeisenä päivänä pojat saivat saarella opetustuokion siitä, ettei paikallisten eläinten kanssa kannata pelleillä ellei niitä tunne etukäteen, sillä eräs kissa puri Teemua käteen poikien leikkiessä sen kanssa. Muuta vaihtoehtoa ei tietenkään ollut kuin lähteä hakemaan lähimmältä lääkäriasemalta rabies-rokotusta. Thaimaassa raivotauti on yhä ongelma, joten aina nisäkkään purressa on syytä hakeutua lääkäriin rabies-rokotusta ottamaan. Yksi rokotus ei ikävä kyllä riitä vaan niitä pitää saada peräti viisi kappaletta, joten Teemulla rokotussarja jatkuu vielä Suomessa.

Teemua purreesta kissasta emme ikävä kyllä huomanneet ottaa kuvaa, mutta tässä poseeraa sen sijaan hotellimme hauska lemmikkikoira.

Pojat leikkivät, että kepit ovat aseita. Olipa yllättävä leikki 😀

Veneet eivät pääse ajamaan hotellin matalalle rannalle, joten veneeseen kuljetaan rannalta pienellä lautalla. Tässä lähtötunnelmia.

Matkatavarat tuotiin rannalle tällaisella kärryllä, ja taas oli lapsityövoima käytössä 🙂

Viimeisenä iltana Pattayalla kävimme vielä illallisella lempiravintolassani Cabbages&Condomsissa.

Pöytä on katettu!

Samu ja Teemu ihastuivat "suihkupyörään".

Parisuhdetta parantava puutarhakeinu?

Bangkok

Viimeiset pari päivää vietimme yhdessä Bangkokissa. Päätimme päättää yhteisen loman oikein tyylillä ja varasimme kummallekin perheelle mahtavat clubi-sviitit viiden tähden Aetas-hotellista. Hotelli sijaitsee mukavan rauhallisella lähetystöalueella kävelymatkan päässä Lumphini-puistosta.

Tervetuloa hotelli Aetas Bangkokiin!

Viiden tähden hotellin sviiteissä hypitään varmaan aika harvoin sohvilla...

Hotellin ns. klubisviitteihin kuuluu oma vastaanotto ja ns. klubihuone, josta saa pientä purtavaa ja juotavaa kaiken päivää. Iltapäivisin on tarjolla ”iltapäivätee” eli erilaisia leivoksia ja pientä suolapalaa. Kello 18-20 on tarjolla taas paljon erilaista syötävää ja ilmaisia juomia (viiniä, olutta, drinkkejä ja virvokkeita). Me taisimme olla ainoat club-asiakkaat hotellissa ollessamme, sillä olimme joka kerta ainoita ihmisiä klubihuoneessa. Onneksi, sillä lapset eivät tietenkään osanneet käyttäytyä viiden tähden arvoisesti vaan rohmusivat leivoshyllyt tyhjiksi ja pomppivat sohvilla. Onneksi heille riitti aina lyhyt piipahtaminen klubihuoneessa, minkä jälkeen saimme istua siellä rauhassa aikuisten kesken.

Palvelu klubikerroksessa oli ylenpalttista. Thaimaassa hyviin tapoihin kuuluu, että hienoissa ravintoloissa yms. tarjoilijat hieman kumartavat päätään kulkiessaan asiakkaan ohi, jotta heidän päänsä ei olisi asiakkasta korkeammalla (samasta syystä kuninkaan edessä pitää aina olla polvillaan tai peräti makuullaan). Klubihuoneessa oli matalat sohvat, ja aina kun tarjoilija toi meille juotavaa, hän polvistui maahan. Se oli mielestämme hieman kiusallista ja lisäksi todella hankalaa, sillä polvistuminen korkeajalkaisia viinilaseja sisältävä tarjotin kädessä ilman tukeutumista mihinkään on totisesti hankalaa. Yhden kerran tarjoilijaltamme kaatuikin valkoviinilasi pöydälle, mikä taisi olla hänelle äärettömän nolo tilanne. ”Mai bpen rai!” (”Ei haittaa”), me rauhoittelimme häntä.

Polvistuva tarjoilija.

"Cheers!"

Cocktailpalatarjontaa.

Kyllä kelpaa!

Ensimmäisenä iltana kävimme cocktailien jälkeen ihailemassa maisemaa meidän perheelle ennestään tutun Baiyoke Sky -hotellin 83. kerroksessa sijaitsevalta näköalatasanteelta.

Eero ja Teemu ihailemassa maisemaa Bangkokin katolta.

Näköala Baiyoke Sky -hotellin kattoterassilta.

Toisena päivänä teimme jokiristeilyn Chao Phraya -joella. Tämä oli jo meidän perheemme kolmas veneajelu joella, mutta se on mainio tapa nähdä kaupunkia ja etenkin vanhaa Thonburin kaupunginosaa ja bangkokilaisten asumuksia.

Jokiristeilyllä.

Lapsetkin viihtyivät veneessä.

Joella näkyi monenlaisia kulkupelejä.

Osassa kulkupelejä kokkailtiin!

Keskellä moderneja kerrostaloja on myös vaatimattomia hökkelitaloja.

Tässäkin on tainnut olla talo. Tai ehkä kyseessä on yksinkertainen puutavarakauppa?

Thaimaalaiset ovat todella ahkeria pyykinpesijöitä, se näkyi myös joelta käsin.

Välillä oli vaikea uskoa, että olimme miljoonakaupungin keskustassa!

"Sa-wa-di-kaa!"

Tällä kertaa me emme olleet ainoita kalanruokkijoita joella.

Sattui olemaan jokin buddhalainen pyhäpäivä, joten joella oli enemmänkin liikennettä.

Iloiset veneilijät Eero ja Teemu, joilta kummaltakin lähti lähes samaan aikaan hammas.

Jokiristeilyn jälkeen kiertelimme kuninkaan palatsin viereisiä markkinoita ja söimme paikallisella torilla.

Ruokatorilla oli taas tarjolla vaikka mitä.

Lounas torilla.

Toriravintolan keittiö: vaatimaton mutta toimiva.

Näitä marinoituja, raakoja katkarapuja ei tehnyt mieli ostaa niiden muhiessa 30 asteen helteessä ilman minkäänlaista kylmäastiaa...

Torikissat.

Torilisko! Se mateli kukkienpunojan tiskin takana kenenkään paikallisen kiinnittämättä siihen huomiota.

Torikäärme! Se ei tosin ollut oikea, vaan kuvan ukkeli houkutteli sillä ostajia virvoitusjuomakojulleen.

Kukkienpunoja työssään. Kukkariipuksia käytetään esim. autossa hyvän onnen tuomiseksi liikenteessä.

Amulettimarkkinoiden ohessa oli myynnissä myös kaikenlaista krääsää, joka kiinnosti tietenkin lapsia.

Aitoja munkkeja! Ei sentään, vaan taidokkaasti tehtyjä pieniä patsaita.

Illalla kävimme vielä kiertelemässä Bangkokin Chinatownissa, jossa on mahtavia ruokapaikkoja ja mukavan vilkas ilmapiiri. Päivän päätteeksi Jussi lupautui lastenvahdiksi kun me muut aikuiset piipahdimme vielä kuuluisalla Soi Cowboy -ravintolakadulla. Värivaloja ja baareja riitti, mutta täytyy silti sanoa Pattayan Walking Streetin olevan aivan eri luokkaa suuruudeltaan ja tarjonnaltaan.

Bangkok Chinatown.

Chinatownin kadut ovat täynnä ruokakojuja.

Väsynyt Chinatownin asukas.

Soi Cowboy.

Bangkokin Soi Cowboy ei vedä vertoja Pattayan Walking Streetille.

Pääsiäislauantaina sanoimme hyvästit Hannosen perheelle ja saatoimme heidät lentokenttätaksiin. Tapaamme jälleen kesäkuussa kotimaan kamaralla!


Kyläilyjä puolin toisin

Saimme torstaina vieraaksemme Pattayalle pariksi päiväksi Helamaan perheen, jotka olimmekin jo ehtineet tavata viime viikonloppuna Bangkokissa. Ohjelmassa oli mm. illallinen Cabbages&Condomsissa, kiertoajelu Pattayan keskustassa ja Buddha-kukkulalla vierailu.

Illallinen Cabbages&Condomsissa.

Kati ja Mikko Buddha-kukkulalla, joka sijaitsee kävelymatkan päässä kodistamme.

Lapset laitettiin kaupunkikiertoajelun ajaksi thaimaalaiseen tyyliin auton takaluukkuun (tai useamminhan kyyditettävät täällä itse asiassa istuvat auton avolavalla).

Lauantaina koko porukka minua lukuunottamatta lähti meidän autollamme 100 kilometrin päähän Mae Phimiin, ja minä menin thai-kielikouluni Easy ABC:n  4-vuotissyntymäpäiväjuhliin. Väkeä ja ruokaa oli riittämiin, mutta meno oli melko vaisua, joten päätin lähteä itsekin perässä Mae Phimiin.

Tarjoiluja kielikouluni juhlissa.

Pattayan pääkadulla kulkee minibusseja eri lähikaupunkeihin, ja onnistuinkin löytämään sieltä sopivan minibussikyydin Mae Phimin lähimpään kaupunkiin Klaengiin, joka sijaitsee Rayongista itään. Kyyti sujui rattoisasti kolmen thaimaalaisen seurassa. Rayongin kohdalla kuskimme tosin sai puhelun ja teki yhtäkkiä u-käännöksen ja ajeli muutaman kilometrin taaksepäin, teki uuden u-käännöksen ja nappasi kyytiin tien varressa odottavan rouvan, joka oli ilmeisesti tullut odottelemaan ohi ajavaa minibussia hieman myöhässä. Klaengissa kuski jätti minut pois kyydistä kohdassa, jossa ei ollut mitään muuta kuin pikkuruinen kauppa. Menin kyselemään kaupan edessä seisoskelevalta ukolta mahdollisuutta saada lavataksia tai mopotaksia Mae Phimiin, ja ukko hyppäsi oitis pyöränsä selkään ja käski minun jäädä odottelemaan. Parin minuutin kuluttua hän saapuikin takaisin mopotaksi kannoillaan, ja pikaisen tinkimisen jälkeen kiipesin mopotaksin kyytiin. Kuski oli ikivanha, hampaaton papparainen, eikä minulla ollut kypärää, mutta 15 kilometrin matka sujui silti mukavasti. Thaimaalaiseen tapaan minulla ei ollut osoitteesta tietoakaan (ne ovat täällä niin monimutkaisia ettei niiden perusteella edes voi löytää perille), mutta olin saanut ohjeeksi etsiä erään meren rannalla olevan ravintolan, jonka vierellä Helamaiden vuokrahuvila sijaitsi. Onnistuimme pienen etsinnän jälkeen löytämään sen, ja papparainen hymyili tyytyväisenä hampaattomalla suullaan jättäessään minut ravintolan eteen. Itsekin olin erittäin tyytyväinen todettuani matkan perusteella pärjääväni tarvittaessa suht hyvin tämänhetkisellä thai-kielen taidollani ummikkojenkin kanssa.

Papparainen kävi tankkaamassa mopon kesken matkanteon.

Illallisen nautimme tietenkin meren rannalla, sillä Mae Phim on kuuluisa rantaravintoloistaan ja merenelävistään. Aiemmasta oppineena osasimme Jussin kanssa tilata pöydän koreaksi: kampasimpukoita chilikastikkeessa, meriahventa punaisessa curryssa, mustekalaa kuivatulla valkosipulilla sekä kokonaisena grillattuja jättirapuja. Kaikki oli herkullista, ja tilasimme mustekalaa ja jättirapuja vielä lisää.

Herkullisia mereneläviä illalliseksi Mae Phimissä.

Meriahventa currylla maustettuna.

Grillatut jättiravut olivat niin hyviä, että tilasimme niitä lisää.

Sunnuntaina kävimme lähirannalla, joka oli ikävä kyllä pettymys: paljon roskaa ja vähän hiekkaa. Niinpä uiskentelimmekin aamupäivän vuokrahuvilan omassa altaassa sekä asuinalueen yhteisaltaassa, jossa ei ollut ruuhkasta tietoakaan, sillä suurella allasalueella oli vain pari uimaria meidän lisäksemme.

Huvila oli hulppea, ja tilaa oli yllin kyllin.

Asuinalueen allasalueella oli tilaa temmeltää!

Mae Phimissä näkyi paljon tällaisia "luksusmallisia" mopon sivuvaunuja. Myös Helamaat olivat vuokranneet yhden, ja lapset olivat tietenkin innoissaan päästessään kyytiin.

Lounaan jälkeen suuntasimme taas takaisin Pattayalle odottelemaan seuraavia vieraitamme eli kauan odotettua Hannosen perhettä, jotka saapuvat torstaina yli kahdeksi viikosi seuraamme. Ohjelmassa on menoa ja melskettä koko ajaksi, ja blogikuulumisia on luvassa seuraavan kerran ensi kuun puolella.

Lounas Mae Phimissä: mereneläviä cashew-pähkinöiden kera.


Ihania illallisia ja yllätystreffit Bangkokissa

Viime ja tällä viikolla on taas tullut syötyä useita mahtavia illallisia. Kävimme esimerkiksi jälleen kerran lähistöllä sijaitsevassa Le Saigon -ravintolassa, josta on upea näköala koko Pattayan yli joka suuntaan. Istuimme ravintolan ulkoterassilla auringon laskiessa, joten puitteet olivat mitä parhaimmat. Myös ruoka oli suussasulavaa, kuten aina edellisilläkin käyntikerroilla. Kerrassaan mainio ravintola, joka jostain syystä on usein melko tyhjä.

Näköala Le Saigonin terassilta merelle. Taustalla näkyy Koh Larnin saari.

Näkymä Pratamnakiin ja Jomtienille.

Jussi ihastelee Le Saigonin lampaankyljyksiä.

Keskiviikkona menimme tutustumaan Central Festival -ostoskeskuksessa sijaitsevaan uuteen Hajime Robot Restaurant -ravintolaan, jonka vetonaulana toimivat robotit. Ravintolan a’la’carte-puolella tarjoilun hoitaa robotti, joka tuo ateriat pöytään, korjaa astiat pois ja tanssahtelee välillä asiakkaiden iloksi. Me söimme tällä kertaa sushi-sukiyaki-puolella, jossa pöydässä olevassa padassa kokattavat ruoat poimitaan itse pöydän vierellä kulkevalta liukuhihnalta, minkä lisäksi tarjolla on mahtavan kokoinen sushibuffet. Tämä ”liukuhihnaravintola” oli ehdottomasti paras kaikista vastaavista  kokeilimistamme, joten menemme sinne varmasti toistekin. Lisäksi pöydästä oli hauska seurata a’la’carte-puolen robotin tarjoilua ja tanssia, vaikka Eeroa robotti aluksi vähän pelotti. Tarjoilivat kertoivat, että seuraavaksi vetonaulaksi ravintolaan on tulossa olutta tarjoileva robotti, ja myös jäätelönmyyjärobotti on suunnitteilla. Oletimme ravintolan olevan japanilainen alkuperältään, mutta kyseessä onkin täysin thaimaalainen konsepti, joista tämä Pattayan ravintola on Thaimaan toinen Bangkokin lisäksi.

Robotti tanssii.

Liukuhihnan herkkuja.

Tällä viikolla kävimme vaihteeksi Pattayan tunnetuimmassa suomalaisravintolassa, Maikan Majatalossa. Sieltä saa reilua suomiruokaa, jota pojat tuntuvat aina välillä kaipaavan. Annokset ovat todella isoja, ja lihapiirakat suorastaan tihkuvat rasvaa.

Maikan lihapiirakka täyttää koko lautasen.

Maikan karjalanpiirakat tarjoillaan aina reilun munavoikasan kera.

Keskiviikkona tuli käytyä Jussin kanssa myös vaihteeksi oikealla luksuslounaalla, eli Pattayan hotelli Hiltonin Edge-ravintolan lounasbuffetissa. Puitteet ovat todella hulppeat, sillä hotelli sijaitsee keskustassa rantakadulla, ja näköala merelle on upea. Myös itse buffet oli todella upea, ja tarjolla oli valtava valikoima kaikenlaisia upeasti esillepantuja herkkuja. Etenkin jälkiruokapöydän sadat pienet piperrykset olivat todella kauniita, joten kaikkea teki mieli maistaa, ja ruokailusta seurasti tietenkin kauhea ähky. Lasku oli kymmenkertainen verrattuna paikallisravintolan kahden hengen lounaslaskuun eli lähes 1000 bahtia (noin 25 euroa), mutta herkut olivat kyllä hintansa väärti.

Hiltonin jälkiruokapöydässä riitti valinnanvaraa.

Yllätysmatka Bangkokiin

Viime perjantaina istuskelimme koulun jälkeen koko perheen voimin pihamme porealtaassa ja pohdimme mitä tekisimmme viikonloppuna. Eero ehdotti, että lähtisimme Bangkokiin, ja tunnin kuluttua istuimme jo autossa matkalla pääkaupungin sykkeeseen. Varasimme Booking.comin kautta huoneen President Solitaire -hotellista Sukhumvitin varrelta, ja se osoittautui oikein mainioksi valinnaksi.

Söimme illalliseksi parasta pizzaa, jota olemme Thaimaassa syöneet Big Mama’s ravintolassa. Samalla viestittelimme Facebookissa Helamaan perheen kanssa, joka olivat parhaillaan Helsinki-Vantaalla odottelemassa lentokoneensa lähtöä Bangkokiin. Heillä oli kentältä kuljetus varattuna vuokraamalleen loma-asunnolle 250 kilometrin päähän Bangkokista, mutta hetken mielijohteesta hekin
innostuivat tulemaan seuraksemme Bangkokiin. Ehdin saada heiltä autonkuljettajan numeron ennen kuin he nousivat koneeseen ja siirsin kuljetuksen sunnuntaille, ja seuraavana aamuna tapasimmekin Helamaat hotellimme aulassa. Perhe oli valvonut koko yön koneessa, mutta he lähtivät kanssamme silti urheasti jokiristeilylle. Vuokrasimme kahdeksi tunniksi pitkähäntäveneen kuljettajineen ja teimme Chao Praya -joella lenkin Thonburin kaupunginosan puolella.

Jokiveneessä on hauska matkustaa...

Mikko ja Jussi näyttävät viihtyvän. Kyllä veneily on mukavaa!

Myös Lauri, Eero, Alex ja Max viihtyivät joella.

Pitkähäntäveneissä on valtavat ja äänekkäät moottorit.

Joen rannalla näkyi hökkelien lisäksi myös kauniita maisemia.

Joenvarren talojen parvekkeet näyttävät olevan tehokäytössä.

Pysähdyimme ostamaan kalanruokaa, ja pojat ruokkivat joessa viliseviä valtavia kissakaloja aivan täpinöissään. Poikkesimme myös kelluville markkinoille, joilla myytiin mm. erilaisia vesieläimiä jokeen vapautettavaksi – buddhalaisille tuottaa hyvää onnea päästää eläimiä vapaaksi.

Kissakalojen ruokkiminen oli poikien mielestä jännää.

Kaloja tuntui polskivan joessa monessa kerroksessa!

Chao Praya -joella on pieni markkinapaikka, varsinaiset kelluvat markkinat ovat kaukana Bangkokin keskustasta.

Nämä pienet kilpikonnat odottelivat, että joku ostaisi ne jokeen vapautettavaksi.

Vierailimme venematkan varrella myös kuninkaallisessa laivamuseossa, jossa on näytillä osa Thaimaan kuninkaan aluksista.  Aikoinaan Thaimaan kuninkaalla oli tuhansia aluksia, mutta ne kaikki tuhoutuivat burmalaisten tuhotessa Thaimaan silloisen pääkaupungin Ayutthayan vuonna 1767. Myöhemmin rakennetuista aluksista monet tuhoutuivat japanilaisten pommituksissa toisen maailmansodan aikana. Jäljellä olevat huonokuntoiset alukset on restauroitu nykyisen kuninkaan toimesta, ja niitä käytetään yhä kuninkaallisissa seremonioissa, tosin nykyään äärettömän harvoin.

Kuninkaallinen laivamuseo kiinnosti meitä veneilijöitä.

Kuninkaan laivoissa riittää kultaa ja kimallusta.

Kaikkien alusten keulassa on kanuuna, josta näkyy ulospäin vain kanuunanreikä.

Illalla saimme tilaisuuden testata pattayalaisen lempiravintolamme Cabbages&Condomsin sisarravintolan Bangkokissa. Ravintola sijaitsee kauniissa puutarhassa, mutta vaikka puitteet eivät ole yhtä upeat kuin Pattayan ravintolassa, ruoka oli silti hyvää.

Lähdössä illalliselle.

Max ja Kati kauniisti valaistussa Cabbages&Condoms-ravintolassa.

Edellisen yön lento vaati veronsa, ja Alexilta kului puolet illallisajasta nukkuessa...

Sunnuntaina Helamaan perhe lähti kohti Mae Phimiä ja me kävimme vielä loggaamassa hotellimme lähistöltä vaihteeksi yhden geokätkön.

Osa Bangkokin vanhoista kanavista on yhä jäljellä, ja niitä käytetään kulkuväylinä. Tämän kanavan rannalta löysimme geokätkön.


Ystävänpäiväristeilyllä ja muuta mukavaa

Tiistaina 14. helmikuuta koulu järjesti veneretken oppilaille sekä heidän vanhemmilleen ja ystävilleen samaan tapaan kuin syyskuussa. Lähdimme matkaan kello kymmeneltä Pattayan Bali Hain satamasta ja vietimmme koko päivän veneellä. Aurinko paistoi, vesi oli lämmintä ja ruoka herkullista. Vene parkkeerattiin Koh Larnin saaren takana olevan pienemmän saaren Koh Sakin vierelle, ja saaren banaanivene-, vesijetti- ja jäätelökauppiasyrittäjät hykertelivät käsiään nähdessään täyden lastin koululaisia saapuvan heidän apajilleen. Veneen ympärillä riitti pörinää ja hyörinää, kun koululaisia kiidätettiin banaaniveneessä, ilmatäytteisessä ”sohvassa” ja vesisuksien tapaisella seisomalaudalla. Osa ajeli myös vesijeteillä ja osa teki uintiretken lähisaaren rantaan hiekkarannasta nauttimaan. Lounaan päätteeksi
saimme vielä nauttia lasten lauluesityksestä, mikä oli oikein mukavaa kuultavaa Tiitin ja Ollin säestäessä esitystä. Kaiken kaikkiaan erittäin mukava koulupäivä!

Lauluhetki laivalla.

Lauri odottelee syöttejä siimaansa.

Laivan kaide oli hieman hankalalla korkeudella Eeron kalastaessa.

Tero ja Jussi laivan kannella, taustalla siintää Pattaya.

Lauri näyttää mallia uimahypyssä..

Eeron "uimaloikka".

Lauri laskeutumassa veteen.

Eero pääsi tekemään tandemhypyn harjoittelijaope Ollin kanssa.

Lauri ja Eero kävivät ajelemassa "sohvalla", ja Eero lähes katosi sohvan uumeniin vauhdin hurmassa.

Meillä oli risteilyllä mukana lisävahvistuksena myös Espoosta Pattayalle kahdeksi viikoksi lomailemaan tullut ystävämme Tero, jonka seurassa puuhailimme muutakin mukavaa. Kisaa otettiin niin minigolfissa kuin keilailussakin, ja kävivätpä Jussi ja Tero tutustumassa Pattayan yöhönkin. Kävimme myös yhdessä koululla saunomassa ja syömässä Nanu’s Restaurantin aina niin herkullista ruokaa. Yhtenä iltana veimme Teron erääseen tuttuun thaimaalaiseen buffet-ravintolaan (jonka nimeä emme tosin tiedä), jossa saa syödä vatsansa täyteen alle viidellä eurolla. Kyseisenlaiset buffetit ovat paikallisten suosimia seisovia pöytiä, joissa ruokailijat kypsentävät omassa pöydässään seisovasta pöydästä hakemiaan antimia. Pöytään tuodaan sekä perinteinen hiiligrilli että hiilien pääle asetettu pata, jossa voi keittää ruokaa. Seisovassa pöydässä on tarjolla kaikenlaista mahdollista lihaa ja merenelävää sekä vihanneksia ja nuudeleita. Lisäksi tarjolla on runsas salaattipöytä, paljon erilaisia valmiita ruokia kevätkääryleistä kanansiipiin sekä erillinen pihvinpaistopiste, jossa voi tilata kokilta haluamansa pihvin sekä iso yhteisgrilli, jossa voi grillailla isompia tuotteita kuten jättirapuja ja mustekaloja. Eero ihastui kokonaisten jättikatkarapujen grillaamiseen niin että söi niitä varmaan kymmenen kappaletta. Jälkiruoaksi saa koota itselleen jäätelöannoksia keksien ynnä muiden herkkujen kera, mikä on etenkin Laurin mieleen.

Valmiina grillaamaan ja kokkaamaan.

"Ja mitäs täältä padasta oikein löytyykään..."

Eero söi buffetissa pelkkiä mustekaloja ja jättirapuja.

Tämä viikko on kulunut huomenna alkavaa koulun hiihtolomaa odotellessa ja lomasuunnitelmia tehdessä. Saavuimme jo eilen tuttuun ja aina niin mukavaan Ao Kao Resortiin ihanalle Koh Makin palmusaarelle, ja vietämme täällä koko tulevan viikon. Tästä lomasta lisää seuraavassa blogissa.

Koululaisten suosikkikoira Repe, joka asustelee koulun lähistöllä, seurasi yhtenä päivinä poikia koulusta meille.

Repe ei ollut tainnut ennen leikkiä pallolla.

"Hei voisitteko ottaa mut mukaan Suomeen kun lähdette? Lupaan olla kiltisti."


Viisumimatka Vietnamiin ja tarinoita Pattayalta

Jussi ja Lauri tekivät toissa viikolla viisuminhakumatkan Vietnamiin, Ho Chi Minhiin eli entiseen Saigonin kaupunkiin. Viisumireissut ovat arkea lähes kaikille täällä asuville ulkomaalaisille, sillä Thaimaahan on erittäin vaikea saada pidempää vakituista oleskelulupaa. Monet täällä vuosikausia asuneetkin matkustavat tämän vuoksi kolmen kuukauden välein ulkomaille uusimaan turistiviisuminsa. Itse en joudu thai-opintojeni vuoksi onneksi tekemään näin, vaan riittää että vien kolmen kuukauden välein paikalliseen maahanmuuttovirastoon nipun kielikoulustani saatuja papereita (viimeksi monenmoisten kaavakkeiden ohessa oli myös koulun ottama valokuva minusta kielitunnilla, jotta viranomaiset näkevät minun oikeasti käyvän kielikoulussa). Koulusta saaduilla papereilla saan automaattisesti jatkoaikaleiman opiskelijaviisumiini.

Lauri lähti Jussin seuraksi viisumireissulle huvin vuoksi, sillä  hänen viisuminsa saa huoleti mennä yliaikaiseksi (viisumisäännökset eivät koske alle 15-vuotiaita). Edullisin lento Ho Chi Minhiin löytyi yllättävää kyllä Lufthansalta, joka lentää sinne Frankfurtista Bangkokin kautta.

Ho Chi Minhissä riitti paljon nähtävää, sillä sekä Lauri että Jussi ovat erittäin kiinnostuneita sotahistoriasta. Kaksikko vieraili mm. kuuluisissa Cu Chi -tunneleissa, jotka Vietkongin sissit rakensivat Saigonin lähistölle.  Cu Chin tunnelit ovat osa parinsadan kilometrin mittaista monessa tasossa risteilevää tunneliverkostoa, joissa paikalliset piileskelivät sodan aikana. Tunneleihin pääsi sisään oppaan kanssa, ja Lauri oli erityisen innostunut päästyään normaalikierrroksen lisäksi vielä kahdestaan oppaan kanssa tunnelien ”kakkostasoon”, jonka käytävät olivat ylätasoa kapeampia ja ilman valoa. Samalla retkellä Lauri ja Jussi saivat tutustua myös erilaisiin ansoihin, joita sissit olivat rakentaneet tunneleihin ja niiden lähistölle.

Sisäänkäynnit Cu Chi -tunneliverkostoon olivat aikoinaan tämän kokoisia.

Tunneliverkoston sisäänkäyntejä on suurennettu turisteja varten. Kuvassa näkyy suuaukon vierellä termiittipesä, joiden yhteyteen ilmanottoaukot ja kulkuaukot useimmiten tehtiin näkösuojan vuoksi.

Lauri ja opas tunnelissa.

Tunnelit olivat todella ahtaita, eikä ihme, sillä sodan aikaan oli vietnamilaisten miesten keskipituus 155 cm.

Tunnelien lisäksi kaksikko vieraili mm. sotamuseossa ja eläintarhassa sekä teki kantosiipialuksella retken Saigon-joella.

Ho Chi Minhin katukuva oli melkoisen erilainen kuin Pattayan. Kauppoja ei ollut juuri ollenkaan lukuunottamatta kahta valtion omistamaan tavarataloa. Kaikki tarvikkeet ja ruoat myytiin suoraan kadulla, jossa monet ihmiset myös viettivät yönsä nukkuen jalkakäytävillä. Autoja oli todella vähän, mutta mopoja oli liikenteessä sitäkin enemmän. Katujen ylitys oli varsinaista taidetta, kun tuhannet mopot täyttivät kadut mattomaisena virtana, jonka sekaan kadunylittäjien oli pakko soluttautua, sillä minkäänlaisia rakoja ei tuossa mopomassassa koskaan ollut.

Kommunismi ja valtion kontrolli näkyivät maassa monin tavoin, ja esimerkiksi Neuvostoliiton lippuja liehui yhä monissa paikoissa teiden varsilla.

Lauri sotamuseon pihalla.

Myös suomalaiset sodanvastaiset julkaisut olivat päässeet sotamuseoon näytille.

Vietkongin sissien tuhoama amerikkalainen tankki.

Saigon-joella seilaavat kantosiipialukset olivat jo parhaat päivänsä nähneitä.

Paikallisissa polkupyöräriksoissa asiakas istui kuljettajan edessä.

Kommunismi ja propaganda näkyvät yhä Ho Chi Minhin katukuvassa.

Jussi ja Lauri ehtivät myös löytää kaupungista kaksi geokätköä. Tämä kätkö oli juuri matkan aikaan vaikea "logata" huomaamatta, sillä sen ympäristö oli kiinalaisen uudenvuoden juhlinnan vuoksi tupaten täynnä ihmisiä. Lauri joutuikin "venyttelemään" pitkään poseeratessaan paikassa mukamas valokuvausta varten.

Matkan päätarkoituskin onnistui, eli Jussi sai passiinsa kahden kuukauden turistiviisumin Thaimaahan Ho Chi Minhin Thaimaan-konsulaatista. Täältä Pattayalta voi taas hakea siihen maksua vastaan yhden kuukauden jatkon.

Teatteria ja herkkuja

Viime viikolla ohjelmassamme oli normaalien petanque-, keilailu- ja ranta-aktiviteettien lisäksi illanvietto Pattayalla sijaitsevassa Alangkarn-teatterissa. Sen 2000 katsojaa vetävässsä salissa esitetään joka ilta upea show, joka kuvaa Thaimaan historian eri vaiheita. Olemme jo aiemmin nähneet samantyyppisen shown Phuketin Fantasea-teatterissa, mutta nyt esityksen kulkua oli helpompi seurata, kun Thaimaan historian eri vaiheet ovat meille jo tuttuja. Esitys oli upea kaikin puolin: kauniita pukuja, upeita erikoistehosteita tulenlieskoista ilotulituksiin ja mahtavaa musiikkia. Lavalla nähtiin ihmiisnäyttelijöiden lisäksi myös kuusi norsua ja pari vesipuhvelia. Se mikä meitä ihmetytti, oli monien katsojien hurja kiire pois esityksestä sen loputtua. Jo noin viisi minuuttia ennen shown loppumista alkoivat korealais- ja kiinalaiskatsojat rynnistää teatterin uloskäynnille, ja lähtiessämme ulos salista näimme heidän sitten nököttävän tilausbusseissaan ikkunat huurussa teatterin pihamaalla, eli älyttömästä kiirehtimisestä ei näköjään ollut edes mitään iloa.

Alangkarnin sisäänkäynnillä.

Lauri ja Eero pääsivät poseeraamaan yhden shown tähdistä kanssa.

Eero norsun päälaella.

Tämä iloinen isopää nappasi Jussin kainaloonsa teatterin edustalla.

Teatteriesityksen jälkeen menimme illalliselle tunnelmalliseen The View -ravintolaan, joka sijatsee Najomtienin rannalla Pattayan eteläpuolella. Osa ravintolan pöydistä on katettu iltaisin suoraan hiekkarannalle, ja valaistuksena on käytetty vain tunnelmallisia lyhtyjä ja kynttilöitä.  Ruokalista on todella kattava (se löytyy kokonaisuudessaan myös netistä), ja tarjolla on paikallisruoan lisäksi paljon mereneläviä sekä erikoisuuksia myös muista osista Thaimaasta. Tilasimmekin heti alkupalaksi pohjoisthaimaalaisia chilimakkaroita, joihin ihastuimme Chiang Maissa käydessämme. Pääruoat tuotiin pöytään koristeellisissa hot pot -astioissa, eli pienissä keittokulhoissa, joiden alla paloi tuli. Ruoka oli erinomaista, joten tästä ravintolasta tuli yksi uusista suosikeistamme, ja kävimmekin siellä jo uudemman kerran tällä viikolla.

Illallinen The View -ravintolassa.

Mereneläviä punaisessa kookoscurryssa, nam!

Lounaskäynnillä The Viewssä söin herkullista ananaskanaa.

The View -ravintolan edustalla olevalla hiekkarannalla on tilaa temmeltää.

Tämä kalaparka oli huuhtoutunut ravintolan edessä olevalle rannalle.

Yö sairaalassa

Tällä viikolla pääsimme ikävä kyllä tutustumaan upeaan Bangkok Pattaya Hospital -sairaalaan lähemmin, sillä Eero joutui viettämään siellä yhen yön. Jussi vei Eeron aamuyöllä sairaalaan yhtäkkiä alkaneiden ankarien hengitysvaikeuksien vuoksi. Sairaalassa annettu keuhkoputkia avaava lääke auttoi nopeasti, mutta Eero joutui silti viettämään sairaalassa kaksi päivää tarkkailtavana ja lääkittävänä. Diagnoosi jäi toistaiseksi epäselväksi, ja astma on yksi mahdollinen syy oireisiin. Eerolla se on sukurasitteena, joten siihen sairastuminen ei olisi mikään yllätys.

Bangkok Pattaya Hospital on todella hieno sairaala, eikä mikään ihme, sillä sinne tehdään erittäin paljon ns. terveysmatkoja ulkomailta. Palvelu on ensiluokkaista, ja sairaalan tilat ovat hienommat kuin keskivertohotellissa. Eerollakin oli valtava yksityishuone, jossa oli mm. taulutelevisio, nahkasohva, rosterijääkaappi, keittokomero, marmorilla kalustettu kylpyhuone ja oma parveke. Ruoat sai valita menusta, jossa oli joka aterialle tarjolla kahdeksan eri vaihtoehtoa. Lasku yhdestä yöstä oli lähes 1000 euroa, mutta onneksi vakuutusyhtiö hoitaa sen. Melkoisen erilainen ja erihintainen paikka kuin Koh Changin kunnallinen sairaala, jossa Jussi vietti marraskuussa kolme päivää!

Eerolla oli käytettävissään melkoinen lukaali.

Lounaaksi club sandwich.


Paluu arkeen

Lasten joululoma päättyi 9. tammikuuta, ja vierailulla luonamme ollut Jukka-eno palasi samana päivänä takaisin Brysseliin, joten arki on taas alkanut ja ihanat joululoman matkat ovat takanapäin.  Täällä arki ei kuitenkaan tunnu kovinkaan arkiselta, vaan lähinnä jatkuvalta lomalta. Saa nähdä miten paluu Suomen-arkeen työkiireineen ja arkirutiineihin onnistuu tämän jälkeen. Kohta on kulunut puoli vuotta ilman että on täytynyt itse imuroida, vaihtaa lakanoita ja  laittaa ruokaa. Ruokakaupassakin tulee käytyä vain noin kerran viikossa ja silloinkin rauhassa koko perheen voimin, sillä kotiin ei täällä tarvitse ostaa kuin lähinnä aamiaistarvikkeita ja hygieniatuotteita. Teimme alkuvaiheessa eli syyskuussa muutamia kertoja ruokaa kotona, mutta sekin jäi pian, kun totesimme ettei ruokaa kannata täällä kokata itse.

Jukan läksiäisillallinen syötiin tietyenkin Cabbages&Condoms-ravintolassa.

Alkupalat eli "mieng khum" (superherkullisia lehtikääröjä) ja "tung tong" eli kirjaimellisesti "kultaisia rahasäkkejä" (ihanan rapeita nyssyköitä)..

Viime viikolla teimme kuitenkin ostoksen, jonka myötä taidamme taas alkaa silloin tällöin tehdä kotonakin ruokaa. Ostimme nimittäin grillin! Lähitorillamme on myynnissä paikallisia grillejä, eli peltiämpäriin valetusta sementistä tehtyjä näppäriä pikkugrillejä, jotka ovat täällä hyvin  suosittuja. Sytytysnestettä ei ole tapana käyttää, sillä paikalliset sytyttävät grillinsä joka kodista löytyvän kaasulieden avulla. Torilla myytiin kuitenkin paikallista sytykettä, eli pötkylän muotoon pakattua kotitekoista ”napalmia”. Jussi viipaloi pötkylästä paloja hiilien sekaan, ja saimmekin kunnon käryt aikaiseksi, onneksi ei ollut terassilla palohälytintä. Parinkymmenen minuutin ankaran savuttamisen jälkeen grillissä oli hieno hiillos ja saimme tehtyä siinä hyvät pihvit. Seuraavaksi täytyy testata herkkumme eli tiikerirapujen grillaamista.

Grillikausi on avattu!

Vuoden vaihtuminen muistutti mieleemme, että kotiinpaluu lähenee kovaa vauhtia. Suomeen palaaminen tuntuu todella ankealta ajatukselta tällä hetkellä, ja mietimmekin pitkään voisimmeko jäädä tänne toiseksi vuodeksi, kuten mieli tekisi. Valitettavasti se ei kuitenkaan ole mahdollista, joten kotimaa ja arki kutsuvat meitä kesäkuun alussa. Onneksi säät alkavat nyt pikku hiljaa lämmetä täällä niin että huhti-toukokuussa on jo kuulemma aivan liian kuuma, joten voi itse asiassa olla aika mukava lentää Suomen kesään kesäkuun alussa. Toivotaan niin!

Meidän digitaalinen lämpömittarimme tallentaa äärilämpötilat, ja sen mukaan meidän täällä oleskelumme aikana alin lämpötila on ollut 20,7 astetta ja ylin 34,5. Keskimäärin päivälämpötilat ovat olleet koko ajan 28 ja 30 välillä. Sadetta ei ole tullut lokakuun jälkeen, eikä sitä varmaan tulekaan ainakaan paljoa ennen huhtikuuta. Ihme kyllä luonto on silti hyvinkin vehreä. Puutarhamme palmuja ja nurmikkoa joudumme kyllä kastelemaan useita kertoja viikossa. Viime päivinä on ollut yllättävän kosteaa, mittarimme  on näyttänyt jopa lähes 90 prosentin kosteutta. Ilma onkin tuntunut paljon tavallista kuumemmalta.

Ihmettelimme aluksi, kun säätiedotuksia ei näkynyt missään, eikä lehdissäkään ole useimmiten sääkarttoja. Nyt olemme kuitenkin todenneet, ettei niitä tarvita, kun sää on täällä niin tasainen koko ajan, ja kaikki tietävät etukäteen, milloin sää lämpenee ja milloin sateita alkaa tulla. Sadekausihan on täällä periaatteessa kaksiosainen, eli huhti-toukokuussa sataa jonkin verran, ja syys-lokakuussa eniten.

Uima-altaamme vierellä oleva kaunis kasvi on nyt innostunut kukkimaan oikein urakalla.

Yksi ihanimmista asioista täällä on se, että vapaa-aikaa on paljon. Puuhailemmekin aika paljon kaikenlaista yhdessä myös arkisin, sillä pojat pääsevät koulusta jo  puoli yhdeltä joka päivä.

Harrastamme Suomessa koko perheen voimin geokätköilyä, ja sitä olemme tehneet myös täällä nyt kun meillä on auto käytettävissä. Geokätköilyn myötä tulee aina löytäneeksi uusia mielenkiintoisia paikkoja, joihin ei muuten tulisi mentyä. Viime lauantaina ajelimme lähistön maaseudulle yhtä kätköä metsästämään ja päädyimme eräässä vaiheessa ajamaan pellolle, jossa laidunsi lehmiä. Onneksi meillä on lava-auto, jolla voi ajella välillä tien ulkopuolellakin…

Geokätköily vie automme välillä erikoisiin paikkoihin.

Näihin patsaisiin törmäsimme myös geokätköilyretkellä.

Käymme silloin tällöin keskustassa keilaamassa, sillä se on täällä edullista ja mukavaa puuhaa. Thaimaalaiseen tapaan palvelu pelaa erinomaisesti, eli Eerollekin laitetaan jopa sukat ja kengät jalkaan salihenkilökunnan puolesta.

Eero nauttii keilahallin palvelusta.

Myös minigolf on tullut meille täällä tutuksi, ja olemme kehittäneet omat tasoitukset siihen, jotta Eerollakin olisi tilaisuus pärjätä. Itse asiassa viimeksi Eero voitti meidät kaikki tasoituksensa – ja taitojensa! – ansiosta. Eero on minigolfin lisäksi innostunut kovasti myös oikeasta golfista ja on siinä itse asiassa hämmästyttävän lahjakas. Jussikin on kokeillut golfia täällä elämänsä ensimmäistä kertaa ja erinomaisella menestyksellä. Pattayan suomalainen koulu järjesti tammikuun alussa golf-kilpailun, jossa Jussi peräti voitti oman sarjansa (aloittelijat). Nyt meidän perheessämme onkin siis kaksi innokasta aloittelevaa golfaria! Täällä pelistä kannattaakin ottaa kaikki irti, sillä golf-kenttiä on kymmeniä aivan lyhyen ajomatkan päässä, ja palvelu kentillä on luonnollisestikin erittäin hyvää. Golf-kentillä on usein uima-altaat ynnä muut palvelut myös ei-golfaaville seuralaisille, ja vietimmekin viime viikolla Laurin kanssa pari tuntia paikallisen Pattaya Country Club -kentän altaalla sillä aikaa kun Eero ja Jussi pelasivat. Ei hassumpaa puuhaa, mutta golfinpeluun jätän itse kyllä suosiolla perheen miesväelle.

Eero Pattaya Contry Clubin golfkentällä.

Kuntokuurimme oli joululoman aikaan melkoisen pitkällä tauolla, mutta viime viikolla ehdimme taas pitkästä aikaa kuntosalille. Meillä on vuosijäsenyys Universe Gym -salille, joka on melko koruton paikka, mutta täyttää hyvin tehtävänsä. Vapaita painoja ja laitteita löytyy riittämiin, ja kaiuttimissa soi nykyaikaisen teknopopin sijaan kunnon musiikki Metallicasta Scorpionsiin. Salilla käy mukavaa porukkaa, ja turisemme joka käynnillä mm. entisen Mr. Britannian kanssa. Harmaahapsinen herra on jo 74-vuotias, mutta yhä uskomattoman vetreässä kunnossa.

Viime viikon ohjelmassamme oli kuntoilun ja muun puuhailun lisäksi äänestämässä käynti. Täällä Pattayalla oli mahdollisuus ennakkoäänestää kolmena päivänä, ja enemmänkin päiviä olisi varmaankin ollut tarpeen, sillä äänestyspaikalla oli ajoittain kovat ruuhkat. Osa vaalivirkailijoista ei tuntunut tietävän omia tehtäviään, sillä ainakin omalla kohdallani tietojani ylös ottanut virkailija ehti sekoilla moneen kertaan ennen kuin sai kirjoitettua henkilötietoni oikein ylös.  Itsekin ehdin sekoilla todellisen vaalipäivän suhteen, sillä olin jostakin syystä täysin vakuuttunut siitä, että se oli viime sunnuntai. Ehdin jo suunnitella vaalivalvojaisten järjestämistä, mutta päätin nukkua tulosten julkistusten yli aikaeron vuoksi. Onneksi ei tullut valvottua turhaan :).

Äänestyspaikkana Pattayalla toimi Marriot-hotellin kokoushuone.


Joulu Thaimaassa

Lasten joululoma alkoi keskiviikkona 21.12. Viimeisen koulupäivän kunniaksi koululla oli tarjolla joulusauna koululaisille vanhempineen, ja osanotto olikin runsasta. Saunan ja lounaan jälkeen jaettiin todistukset, minkä jälkeen saimme vielä ihailla koulun tyttöjen cheerleading-esitystä.

Lauri hakemassa joulutodistusta.

Olimme varanneet joululoman alkamisen kunniaksi pöydän lempiravintolastani Cabbages&Condomsista. Kiertelimme ennen illallista tutustumassa ravintolan valtavaan puutarhaan, jossa kasvatetaan vihanneksia, yrttejä ja hedelmiä sekä mm. kanoja ja kaloja. Illallinen oli taas oikea elämys, ja Jukka ihastui ravintolaan niin että suunnitteli syövänsä siellä koko ensi viikon jäädessään Pattayalle yksin.

Cabbages&Condoms -ravintolan vihannespuutarha on kauniin värikäs.

Vihannekset odottavat poimijaa.

Täällä kanat saavat kuunnella Mozartin musiikkia muniessaan.

Ravintolan puutarha on kuin rauhaisa keidas keskellä kaupunkia.

Tällaisen puun haluaisin omaan puutarhaani!

Meidän pöytämme oli ravintolan parhaalla tasolla, "Crow's Nestissä".

Campari maistui!

Eerolle maistui vaihteeksi juustohampurilainen.

Iltavalaistuksessa ravintolan puutarha on entistäkin tunnelmallisempi.

Kodin jouluvalmistelut olivat tänä vuonna helpommat kuin koskaan. Verhoilimme yhden puutarhamme puista joulukoristeilla ja askaroimme lasioviin joulukuvioita tekolumella. Joulusiivouksen hoiti tuttu siivooja, joka kyseli heti ensi töikseen pitäisikö hänen pestä ikkunoista tekolumet pois.

Eero koristelee terassin lasiovia.

Joulukoristeita altaan äärellä.

Meilläpäs ei olekaan muovikuusta vaan ihan aito joulupuu!

Joulu näkyy Pattayalla myös vaateliikkeiden valikoimissa.

Ajelimme torstaina katsomaan kuuluisaa suurta Buddhan-kuvaa, joka on kaiverrettu lasersäteillä korkeaan kallioon Khao Chi Chanissa. Paikka oli hieno, ja siellä oli lisäksemme suuri joukko koululaisia sievissä koulupuvuissaan. Näimme matkan varrella kyltin ”Pattaya Fruit Farm”  ja päätimme poiketa siellä virkistävällä kävelyllä hedelmäpuiden varjossa. Pettymyksemme olikin melkoinen, kun paikka paljastui venäläisille turisteille tehdyksi pahimman luokan turistirysäksi, jonka nähtävyytenä olikin hedelmäpuutarhan sijaan käärmeshow ja kukkotappelu. Paikka oli niin kauhea, että vierailu oli itse asiassa melkeinpä hauska. Venäläiset turistit räpsivät innoissaan valokuvia onnettomasta showsta, mutta me olimme iloisia kun se päättyi.

Kallioon kaiverrettu Buddhan kuva on vaikuttavan kokoinen.

Tätä showta kannattaa välttää!

Jouluaattona havahduimme ovikellon soittoon kello 9:30, ja pojat olivat innoissaaan luullessaan joulupukin tulevan jo aamuvarhain. Kyseessä oli kuitenkin vain allassiivooja. Kävelimme keskipäivällä rannalle ottamaan erän petanqueta, ja saavuttuamme kotiin joulupukki poikkesi sopivasti tuomaan lahjat. Sisään asti pukki ei tosin ehtinyt, vaan kävi vain soittamassa ovikelloa ja jättämässä lahjat porttimme eteen.

Jouluaaton petanque-turnaus Pratamnakin rannalla.

Joupukki löysi tiensä myös tänne Thaimaahan!

Eero sai lahjaksi mm. saippuakuplasauvan.

Jouluaattoillallisen olimme varanneet hyvissä ajoin Pattayan kenties legendaarisimmasta Suomi-ravintolasta Maikan Majatalosta. Olemme käyneet siellä jo useamman kerran aiemminkin maistelemassa ravintolan herkullisia ruokia ja nauttimassa paikan rennosta ja mukavasta tunnelmasta.

Sana herkullisesta joulukattauksesta oli kiirinyt ympäri Pattayaa.

Minä pääsin illan isännän Maikan kainaloon.

Jouluaattoillalliselle oli tarjolla sata lippua, jotka myytiin loppuun hyvissä ajoin. Maikan joulupöytä on tunnetusti Pattayan paras ja runsain, minkä saimme itsekin todeta. Tarjolla oli kaikki perinteiset joulun herkut, eli esimerkiksi monin eri tavoin valmistettua silliä, mätiä, graavi-,  kylmäsavu- ja savulohta, sienisalaattia, rosollia, laatikoita ja kinkkua. Kaikki juomat kuuluivat illallisen hintaan (1500 THB) ja joka pöydässä oli ”maikkamaiseen tapaan” pullollinen vodkaa. Meno oli kuitenkin oikein leppoisaa ja mukavaa, ja illan kruunasivat aivan jättimäiset ilotulitukset, jotka ammuttiin ravintolan edestä. Jos vielä joskus toiste vietämme jouluaaattoa Pattayalla, tiedämme varmasti missä nautimme aattoillallisen.

Maikan vaimo tarjoili lapsille jälkiruoaksi jäätelöä.


Joululauluja ja ilotulituksia

Viime sunnuntai-iltana keräännyimme  joukolla Marriot-hotelliin, sillä Pattayan suomalainen kotikirkko järjesti siellä perinteisen joululaulutilaisuuden. Pattayan suomalaisen koulun oppilaat ja opettajat esiintyivät tilaisuudessa, ja me vanhemmat olimme tietenkin mukana laulamassa ja ihailemassa lasten esitystä. Tunnelma oli lämmin ja jouluinen, vaikka ulkona porottikin lähes 30 asteen helle. Sopivin laulu tuntuikin olevan ”No onkos tullut kesä”.

Pattayan suomalaisen koulun oppilaat joulutunnelmissa.

Saimme samana iltana kotiimme vieraan Euroopasta, kun Jussin Brysselissä asuva Jukka-eno saapui kyläilemään meille kuukauden ajaksi. Pojat luovuttivat huoneensa ilomielin vieraalle, sillä he ovat onnellisia saadessaan nukkua samassa makuuhuoneessa minun ja Jussin kanssa.  Parin vuoden päästä tilanne voi olla toinen…

Olemme tutustuttaneet Jukkaa  nyt viikon ajan lempiravintoloihimme hyvällä menestyksellä. Perinteisistä thai-ruuista Jukka on maistellut jo ainakin Pad Thaita, Pad Ki Maota ja Tom Yam -keittoa. Lisäksi olemme vierailleet lasten suosikkipaikassa Sukishi-buffetissa syömässä sushia ja sukiyakia, ja ensi viikolla menemme omaan suosikkiravintolaani Cabbages&Condomsiin.

Perjantaiksi olimme varanneet pöydän Pattayan keskustassa sijaitsevan Royal Garden Plaza -ostoskeskuksen ylimmässä kerroksessa sijaitsevan buffetravintola Foodwaven ulkoterassilta. Hyvä näköala oli tarpeen, sillä täällä järjestettiin perjantaina ja lauantaina kansainvälinen ilotulituskilpailu kuninkaan taannoisen syntymäpäivän kunniaksi. Kilpailu oli jaettu kahteen iltaan, ja ensimmäisenä iltana esiintyivät Euroopan joukkue (Saksa, Italia ja Tanska) sekä Aasian joukkue (Thaimaa, Kiina, Japani ja Australia). Täytyy myöntää, että näistä kahdesta Aasian joukkueen ilotulitus oli ehdottomasti parempi. Jo tutuiksi tulleiden pallojen, palmujen ja kultasateiden lisäksi saimme nähdä esimerkiksi planeetan ja sydämen muotoisia ilotulituksia sekä kolmivärisiä palloja, joiden eri värit syttyivät eri aikaan. Todella upeaa katseltavaa!

Myös puitteet ja ruoka olivat erinomaista, vaikka minun simpukkani meinasivatkin unohtua keittiöön, ja jouduin kyselemään niiden perään odoteltuani nälkäisenä parikymmentä minuuttia. Nautimme illan aikana mm. kevätkääryleitä, tiikerirapusalaattia, ravunpyrstötempuraa, erilaisia simpukoita ja pastaa merenelävillä unohtamatta tietenkään Laurin tilaamaa juustohampurilaista.

Kävimme aperitiiveilla Walking Streetillä, jossa riittää aina nähtävää. Jukka ja Jussi näyttävät viihtyvän.

Myös pojat viihtyivät, sillä paikalliset baaritytöt ovat innokkaita neljän suoran pelaajia. Lauri sai joka kerta pelin voittaessaan raikuvat aplodit.

Royal Garden Plaza, yksi Pattayan lukuisista ostoskeskuksista.

Jussi saa alkupalaksi rapusalaatin.

Vain VIP-lapuilla varustetut illallisvieraat pääsivät ravintolan ulkoterassille ilotulituksen aikana. Tässä VIP-vieras Lauri nauttii hampurilaista ravintolan terassilla.

"En oo tiennyt, että ilotulitukset voi olla näin hienoja", totesi Lauri esitysten jälkeen.

Iotulituksia oli haastavaa kuvata amatöörin kuva-asetuksilla ja taidoilla.

Loppuillasta pojat innostuivat pelaamaan ravintolassa Huojuva torni -peliä, joka on täällä hyvin suosittu.

Paluumatka Walking Streetin läpi oli melko ruuhkainen, kuten arvata saattoi.

Lauantai-illaksi olimme varanneet pöydän tyystin toisenlaisesta ravintolasta, lähistöllämme sijaitsevan Pattaya Hill Resort-hotellin ravintolasta Le Saigonista. Hotelli sijaitsee aivan meidän kotimme lähellä korkealla kukkulalla, ja ylimmässä kerroksessa sijatsevasta Le Saigonista on henkeäsalpaava näköala ympäri Pattayaa.  Itse hotelli on jo nähnyt parhaat päivänsä, joten on hieno yllätys saapua nukkavierusta aulasta kuluneella ja kolisevalla vanhalla hissillä rakennuksen 23. kerrokseen ja saapua hienoilla näköalaterasseilla varustettuun tasokkaaseen ravintolaan.

Olimme varanneet pöydän ravintolan ulkoterassilta, mutta siellä kävi niin kova tuuli, että siirryimme suosiolla sisätiloihin ja siirryimme aina ilotulitusten ajaksi terassille. Ravintolassa oli ilotulituksen vuoksi tarjolla tavanomaisen a’la carte -valikoiman sijaan valmis neljän ruokalajin menu, jossa oli useita eri ruokavaihtoehtoja. Menussa oli mm. tuoreita kevätkääryleitä, savustettua ankanrintaa, rapucocktailia, Tom Yam -rapukeittoa, kanapastaa ja naudanpihviä pippurikastikkeella sekä liuta erilaisia jälkiruokia. Kaikki ruuat olivat herkullisia, ja päätimme ehdottomasti käydä ravintolassa toistekin.

Lauantain ilotulituksessa esiintyi ensin Thaimaan armeijan ja poliisivoimien joukkue, minkä jälkeen vuorossa oli Yhdistyneet Arabiemiraatit ja viimeisenä Yhdysvaltojen joukkue. Lopuksi oli vielä kaikkien osallistujamaiden yhteinen ilotulitusshow. Ilotulitukset olivat, jos mahdollista, vielä eilistäkin mahtavampia. Kolmessa viimeisimmässä esityksessä laukaisulavoja oli kaksi, eli raketteja ammuttiin yhtä aikaa kahdesta paikasta.  Jokainen ilotulitus kesti noin 20 minuuttia, joten raketit valaisivat taivaan yli tunnin ajan.Saimme taas nähdä mitä upeampia ja erikoislaatuisempia tulituksia, joista vihoviimeinen raketti eli koko taivaankannen kokoinen välkkyvä pallo, jonka sisällä räjähteli lisäksi joukko eri värisiä pienempiä raketteja, sai katsojat aplodeeraamaan villisti.

Savustettu ankanrinta-alkupala oli suussasulavaa.

Jukka söi alkupalaksi tuoreita kevätkääryleitä raputäytteellä.

Tämän kaksipäiväisen ilotulitusshown jälkeen voi olla hieman tylsää katsella Suomessa ilotulituksen SM-kisojen neljäminuuttisia, vaatimattomia esityksiä 🙂


Rantaelämää ja kuntoilua

Olemme jo monta kertaa saaneet tyytyväisinä todeta, että auton vuokraaminen oli mahtavan hyvä idea, sillä oman auton myötä on tullut nähtyä  paljon uusia paikkoja . Nyt on helppo lähteä illalliselle vähän kauemmaksikin kotoa, kun ei tarvitse ensin tinkiä taksin kanssa ja yrittää neuvoa ajo-ohjeita. Lisäksi autolla pääsee helposti kauempana sijaitseville ruuhkattomammille ja huomattavasti puhtaammille rannoille.

Vaatteet päällä uimassa

Olemme käyneet muutaman kerran naapurikaupunkimme Sattahipin lähistöllä
olevalla Hat Nang Ram -uimarannalla, joka sijaitsee noin 40 kilometriä täältä
etelään. Rannalla on viikonloppuisin hurja määrä thaimaalaisia perheitä,
mutta siellä on silti ihana rauha verrattuna Pattayan rantoihin, sillä siellä
ei ole yhtään ainoaa kaupustelijaa. Vesi on puhdasta ja rannalta saa vuokrata
aurinkotuoleja (30 THB eli 75 senttiä päivä), ranta-alustoja ja autonrenkaan
sisäkumista tehtyjä ”vanhanajan uimarenkaita”. Rannalla on mukava seurata
thaimaalaisten tapaa viettää rantapäivää. Suomalaisen silmään pistää
ensimmäiseksi varmaankin se, että thaimaalaiset uivat lähes aina vaatteet päällä. Heitä ei näytä yhtään haittaavan oleskelu uinnin lomassa likomärissä
vaatteissa rannalla.

Aurinkoa ei ota yksikään paikallinen, sillä vaalea iho
on tavoiteltu ihanne, ja kaupatkin ovat täällä aivan täynnä ihoa vaalentavia
tuotteita. On suorastaan vaikea löytää sellaista kosteusvoidetta tai
deodoranttia,joka ei olisi ihoa vaalentava. Monet kulkevat rannallakin tämän
vuoksi sateenvarjo kädessä.

Hat Nang Ram on huomattavasti Pattayan rantoja kauniimpi uimaranta.

Joku oli kirjoittanut hiekkaan viestin. Vaatii vielä muutaman thai-oppitunnin ennen kuin saan ratkaistua viestin arvoituksen 🙂

Lauri ja Eero nauttivat leikeistä Hat Nang Ram -rannalla.

Paikalliset lapset hiekkaleikeissä uinnin lomassa. Vaatteet ehtivät sopivasti kuivahtaa, ennen kuin on taas aika pulahtaa veteen.

Paikallinen perhe sunnuntaipäivän vietossa rannalla.

Rannalle voi tilata ruokaa lähiravintoloista, joista saa mukaansa värillisen, numeroidun lipun, jonka avulla tarjoilijat löytävät oikean tilaajan rannan tungoksesta. Tässä saapuu meidän lounaamme: cashewpähkinäkanaa, chilikanaa ja grillattua broileria.

"Vanhanajan uimarenkaat" olivat suosittuja tällä rannalla.

Hääpari oli tullut rannalle kuvattavaksi.

Rannalla riitti väkeä auringonlaskuun asti.

Kaikenkarvaista kuntoilua

Tämä viikko on ollut oikein ”urheilullinen”, sillä olemme tavanomaisten
kuntosali- ja kävelytreenien lisäksi käyneet sekä keilaamassa että
sukeltamassa. Pattayalla on useita hienoja keilahalleja, jotka ovat myös
erittän lapsiystävällisiä. Lasten keilailuhintaan (2,5 euroa) kuuluu myös
ruoka, joka tuodaan keilauksen lomassa suoraan omaan, radan vieressä olevaan
pöytään. Palvelu keilahallissa on muutenkin thaimaalaiseen tapaan
erinomaista, eli itse ei tarvitse edes kantaa keilailukenkiä eikä kirjoittaa
nimiä pistelaskukoneeseen (tosin Jussista tuli tämän vuoksi pelissämme Jassi).

Eero ja Lauri söivät keilauksen lomassa.

Keskiviikkopäivän vietimme Jussin kanssa merellä tehden kaksi sukellusta Koh Rin -saaren liepeillä noin 15 kilometrin päässä Pattayalta. Mitään
hirveän isoja kaloja ei osunut silmiin, mutta pieniä ja värikkäitä riitti
sitäkin enemmän. Itselläni oli ollut luvattoman pitkä tauko sitten viime
sukelluksen, ja olikin taas hauskaa olla pitkästä aikaa syvyyksissä, joten
tämä ei varmastikaan jäänyt viimeiseksi sukellukseksi täällä.

Sukellusaluksemme saapumassa sukelluspaikalle.

Divemaster Ile opastaa minua varusteiden kokoamisessa.

Kuvan rouva kokkasi mahtavan aterian meille sukeltajille tässä pikkuruisessa venekeittiössä.

Retki postitoimistoon


Postilaatikkoomme ilmestyi pari päivää sitten saapumisilmoitus, tai niin me
ainakin päättelimme. Vaaleanpunaiseen lappuseen oli käsin täytetty Eeron nimi
ja meidän osoitteemme, ja muu teksti olikin pelkkää thaita. Vuokranantajamme
apulainen Pu kertoi, että kyseessä tosiaan on pakettikorti ja neuvoi meille
paikan, josta paketit haetaan. Aiemmin ne joutui kuulemma hakemaan peräti
Chonburin kaupungista asti, mutta nykyään ne saa etelä-Pattayalla
sijaitsevasta postitoimistosta. Paikan päällä Eero joutui todistamaan
henkilöllisyytensä (onneksi oli passi mukana!) ja kirjoittamaan
nimikirjoituksensa (!) johonkin postin kirjaseen, ennen kuin Laura-kummitädin
lähettämä paketti luovutettiin Eerolle. Kiitokset Lauralle iloisesta
yllätyksestä!

Eero raapustaa allekirjoitusta postitoimiston kirjaan.

Huomenna odottavat taas uudet seikkailut, sillä lähdemme neljäksi päiväksi
Bangkokiin. Maanantaina 5. joulukuuta on Thaimaan kuninkaan syntymäpäivä, ja luvassa on vuoden upein ilotulitus. Päätimme itse asiassa jo viime vuonna, että menemme joku vuosi kuninkaan syntymäpäivänä
Bangkokiin, sillä satuimme olemaan Khao Lakissa, Thaimaassa lomalla juuri joulukuun viidentenä ja ihailimme hotellimme televisiosta Bangkokin uskomattomia ilotulituksia. Emme kuitenkaan arvanneet, että näkisimme nuo ilotulitukset jo tänä vuonna paikan päällä!


Kuumeessa ja autokuumeessa

Pari viimeistä viikkoa on mennyt hieman puolikuntoisena, sillä Jussin mysteerinen tauti meinasi uusiutua, ja minulle tuli samaan aikaan myös jokin syysflunssa. Niinpä saimme hyvän syyn katsastaa turistien suosiman Bangkok Pattaya -sairaalan, joka sijaitsee Pohjois-Pattayalla.

Totesimme jo sairaalan ovella  tulleemme hieman  eri tyyppiseen paikkaan kuin mitä oli Koh Changin kunnallinen sairaala. Ulko-ovilla päivysti kaksi sieviin sairaanhoitajan asuihin ja hilkkoihin pukeutunutta hoitajaa tervehtimässä kaikkia sisääntulijoita paikalliseen tapaan kädet yhteenliitettyinä rinnan edessä, ja  aulan katossa kimaltelivat loisteliaat kristallikruunut. Sairaalan vastaanotossa selitimme asiamme ja täytettyämme henkilötietomme yksi virkailija johdatti meidät  tapaamaan sairaalan suomalaista ”co-ordinator”-tittelillä varustettua virkailijaa, joka hoiti puolestamme hakemukset vakuutusyhtiöön samantien ja olisi halutessamme tullut mukaan myös lääkärin vastaanotolle tulkiksi.

Käynti oli nopea ja palvelu ystävällistä. Jussin tauti oli uhkaamassa uusia, tulehdusarvot olivat koholla, mutta oireet laantuivat lääkärin määräämällä antibiootilla. Oma flunssani on ollut hieman sitkeämpi, ja lääkärin määräämästä antibiootista (jota yleensä kartan, mutta otin nyt varmuuden vuoksi kun kerran sitä määrättiin) huolimatta flunssainen ja kuumeinen olo on vaivannut nyt jo toista viikkoa. Onneksi nyt on olo vihdoin paranemaan päin, ehkäpä eilinen puolikuntoisena vesipuistossa vietetty päivä tekikin siis hyvää…

Tavallisen kuumeen lisäksi olemme olleet muutaman viikon autokuumeessa, ja siihenhän ei ole kuin yksi parannuskeino. Otimme viime viikolla koeajoon Honda Jazzin, joka olikin oikein näppärä kauupunkiauto. Kävimme ajelemassa myös maanteillä ja piipahdimme mm. läheisessä Sattahipin kaupungissa, joka on Thaimaan laivaston tukikohta. Rannoille emme ikävä kyllä siellä päässeet yrityksistä huolimatta, sillä kohteliaat mutta tiukat laivaston pojat olivat jokaisen rantaan vievän tien alkupäässä tarkistamassa henkilöpapereita, eivätkä päästäneet meitä turisteja sinne huviajelulle.

Paikalliset ripustavat autonsa taustapeilin niin täyteen erilaisia onnenamuletteja, että näkyvyys häiriintyy. Me otimme koeajossa olleesta Hondasta ensi töiksemme kaikki nämä killuttimet pois.

Hondan näppäryydestä huolimatta päädyimme kuitenkin Nissan Navaraan, joka on melkoisen kokoinen järkäle, mutta erittäin hyvä ajaa maantiellä. Meillä on harvemmin asiaa keskustan kapeille kaduille, ja suunnitelmissamme on useampia automatkoja sekä Pohjois- että Etelä-Thaimaahan, joten isompi menopeli on järkevämpi valinta.

Uusi automme mahtuu juuri ja juuri autotalliimme.

Auto helpottaa elämää kummasti, vaikka taksit täällä ovatkin edullisia. Nyt voimme ajella milloin vain lähirannoille ja maaseudulle, ja ravintoloiden valintakin helpottuu (tai oikeastaan vaikeutuu!), kun voimme lähteä syömään mihin tahansa. Löysimmekin heti ensi ajoreissuillamme useita mukavannäköisiä ravintoloita Pattayan ulkopuolelta.

Auton ansiosta löytyi tämäkin rantaravintola Pattayan ulkopuolelta Najomtienistä.

Seuraavaksi hankintalistalla onkin thaimaalainen ajokortti minulle, sillä Jussilla on jo paikallinen ajokortti sekä moottoripyörää että autoa varten (täällä joka ajoneuvotyyppiä varten täytyy hankkia erillinen kortti). Autoa saa ajaa myös kansainvälisellä ajokortilla, mutta thaimaalaisesta kortista on hyötyä esimerkiksi ratsioissa ja kolareissa ym. ongelmatilanteissa.
Ajokortin hakeminen ei ole kovinkaan yksinkertaista, vaan ensin pitää anoa asuinpaikkatodistusta paikallisesta ”immigrationista” (nippu valokuvia ja vuokratodistus auttavat saamaan sen) ja lisäksi pitää hakea lääkärintodistus (sellaisen saa täällä useimmiten välittömästi käteen kävelemällä jonnekin lääkärin vastaanotolle ja antamalla vastaanottooon 100 bahtia eli 2,5 euroa).  Näiden paperien kanssa pitää mennä ajokorttitoimistoon, jossa saakin tutustua paikalliseen virastokulttuuriin. Ensinnäkin valtion virastoissa asioivalla miehellä pitää olla vähintään polviin ulottuvat shortsit, tai asiointi loppuu siihen.  Jussi meinasikin joutua tämän seikan vuoksi pulaan, mutta onneksi hänellä oli sen verran pitkä paita päällä, että shortsit pystyi vetämään reilusti ”puolitankoon” kenenkään huomaamatta.
Ajokorttitoimistossa tehdään hakijalle värinäkötesti sekä reaktiotesti (reaktiolaite hajosi sopivasti juuri ennen Jussin vuoroa) ja otetaan valokuva. Valokuvassa pitää olla kauluspaita, ja onneksi  Jussi oli pukeutunut sellaiseen jo valmiiksi, sillä ajokorttitoimiston lainapaita on paikallista kokoa S eli se ei mahdu yhdenkään länsimaisen miehen päälle 🙂

Jokaisen testin ja valokuvan ottamisen jne. jälkeen pitää jonottaa eri luukulla, ja jos hakee ajokortteja eri ajoneuvoihin,  pitää nämä jonotukset tehdä useampaan kertaan. Viimeiseltä luukulta saa lopulta noutaa valmiin ajokortin.

Jussilla on nyt lompakossaan peräti kaksi thaimaalaista ajokorttia - toinen mopoa ja toinen autoa varten.

Ajokortin hankkimisen jälkeen täytyy vielä hankkia jostakin itseluottamusta lähteä paikalliseen erittäin arvaamattomaan, vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Täällä on nimittäin aivan normaali tapa oikaista vaikkapa ajamalla hetken vastaantulijoiden kaistalla, jopa kahden vastaantulijan välissä mopolla vastakkaiseen suuntaan. Olemme nähneet jopa ambulanssin ajelevan pillit päällä vastaantulijoiden puolella nelikaistaisella tiellä. Myöskään kaistaviivoja ei yleensä noudateta, ja vasemmalta tullaan usein reippaasti ja arvaamattomasti eteen. U-käännökset ovat hyvin yleisiä, ja liikennevaloja on hyvin harvakseltaan. Joka puolella on mopoja, joten autoilijat ovat melkeinpä alakynnessä täällä tuhansien mopojen keskellä.
Tiedossa on siis ensi alkuun ajoharjoittelua omassa rauhallisessa kaupunginosassamme.


Loy Krathongia viettämässä

Viime torstaina 10.11. vietettiin Thaimaassa suurta juhlaa nimeltä Loy Krathong. Tätä alkuperältään hindulaista valon juhlaa vietetään vuosittain loka-marraskuussa sadekauden päättyessä. Juhlan alkuperäisenä tarkoituksena on pyytää veden jumalilta anteeksiantoa veden käyttämisestä esim. juomiseen ja uimiseen sekä sen saastuttamisesta. Samalla kiitetään jumalia saaduista sateista ja riisisadosta.

Juhlaa alettiin viettää alunperin Pohjois-Thaimaassa sijaitsevan Chiang Main jokivarressa, mutta nykyään sitä vietetään ympäri maata sekä meren että jokien rannoilla.
Pääosassa Loy Krathong -juhlassa ovat koristeelliset kynttilälautat, joita  ihmiset lähettävät pimeän tultua veteen. Näitä kauniita kynttilälauttoja voi ostaa juhlapäivinä kaikilta rannoilta, ja monet valmistavat niitä myös itse banaaninlehdistä, kukista ja muista luonnonaineksista. Koristeiden lisäksi jokaisessa lautassa on pieni kynttilä ja suitsukkeita. Kun lautta lasketaan veteen, siihen voi laittaa mukaan pari kolikkoa vaurautta tuomaan tai jopa pari omaa hiusta tai kynnenpalasta viemään sairaudet ja muut pahat asiat pois.

Kynttilälauttoja oli myytävänä kaiken kokoisia ja näköisiä.

Me vietimme Loy Krathongin iltaa suomalaistuttaviemme Laineiden seurassa omalla lähirannallamme, joka oli tupaten täynnä ihmisiä, kuten kaikki Pattayan rannat tuona iltana. Kaikki saapuivat rannalle krathongit eli kynttilälautat käsissään ja laskivat ne mereen sytytettyään ensin lautan keskellä olevan kynttilän. Meri oli erikoisen näköinen, kun siellä kellui tuhansia koristeellisia lauttoja, mutta harmi kyllä pieni tuulenvire sammutti useimmat kynttilät melko nopeasti.

Tässä meidän 7-henkisen seurueemme hankkimat "krathongit".

Lauri valmiina lähettämään oman lauttansa merelle.

Sinne lipuvat...

Lauttojen lisäksi tulta saattoi ihailla taivaalla, sillä Loy Krathongiin liittyy myös ns. onnenlyhtyjen lähettäminen taivaalle. Nämä monessa Aasian maissa suositut ”kuumailmalyhdyt” valmistetaan riisipaperista ja niihin kiinnitetään pieni sytykesydän, joka palaa pitkän aikaa ja nostaa lyhdyn ilmaan. Taivas Pattayan yllä oli upean näköinen Loy Krathongin iltana, kun lyhtyjä nousi ilmaan tasaisena virtana ja leijui yläpuolellamme kauniina valomerenä.

Jussi ja pojat odottelevat meidän onnenlyhtymme täyttymistä kuumalla ilmalla.

Oma lyhtymme kohoaa korkeuksiin.

Lyhtyjen ja lauttojen lisäksi iltaan kuuluivat myös ilotulitteet, joita myytiin rannalla innokkaiden katukauppiaiden voimin. Ilotulitteiden käsittely oli suomalaisen silmään todella huoletonta, ja niitä ammuttiin vähän mihin sattuu ja useimmiten suoraan kädestä, myös pikkulasten toimesta. Osa ihmisten ampumista ilotulitteista oli niin valtavia, että Suomessa niitä saisi käsitellä vain ammattilainen, mutta täällä kukaan ei hämmästellyt, jos naapuriseurue pamautti taivaalle satojen metrien korkeuteen jättimäisen tulitemeren kesken rannalla seurustelun.  Siirryimmekin melko pian omat lauttamme mereen laskettuamme hiekkarannan takaosaan katselemaan ilotulituksia hieman turvallisemman matkan päästä.

Lyhtyjen ja ilotulitteiden myyjä työssään. Taustalla lapset ampuvat ilotulitteita suoraan kädestä...

Meidän seurueemme lapset joutuivat harmikseen tyytymään tähtisadetikkuihin omien ilotulitteiden sijaan. Kuvassa Lauri koulukaverinsa Siinan kanssa, taustalla Eeron luokkatoveri Aaro.

Juhlapäivänä ranta oli tietysti myös täynnä kaikenlaisia ruokakojuja. Tässä myytävänä kananvarvasvartaita 10 bht/kpl eli 25 sentillä.


Juhlaillallinen kondomiviidakossa

Tiistaina oli syntymäpäiväni, jonka aloitimme juhlapäivästä huolimatta tavanomaisella tiistaikävelyllä läheisellä kukkulalla. Siellä on melkoinen määrä portaita ja kävelypolkuja sekä myös valtavasti iloisia kulkukoiria, joista saa usein hetkeksi seuraa kävelylle, joten paikka on mitä mainioin kuntolenkille.

Iltapäivällä ohjelma jatkui tavanomaisesti eli thai-kielen oppitunnin merkeissä. Kielikouluni kaikki työntekijät tulivat kesken tunnin laulamaan minulle onnittelulaulun ja toivottivat yhdessä ”Suk san wan got” eli Hyvää syntymäpäivää.

Illallispaikaksi valitsin aivan talomme lähellä sijaitsevan tunnetun  ravintolan ”Cabbages & Condoms”.  Tämän erikoisen nimen takana piilee hyväntekeväisyysorganisaatio, jonka hotellien ja ravintoloiden tuotto menee köyhien thaimaalaisten auttamiseksi sekä HIV-valistustyöhön. Järjestö kritisoi jyrkästi Thaimaan opetuspolitiikkaa ja haluaa painottaa köyhien asuinalueiden lasten opetuksessa erityisesti luovuutta, mikä  tuodaan ovelasti esiin ravintolassa monin eri tavoin. Ravintolassa käynti tässä paikassa on siis paitsi makuhermoja hellivä, myös hyvin hauska ja yllätyksellinen kokemus!

Tervetuloa Pattayan mielenkiintoisimpaan hotellin ja ravintolaan!

Ravintolan terasseilta on upea näköala merelle.

Ravintola ja sen yhteydessä toimiva hotelli ”Birds and Bees” sijaitsevat aivan meren rannalla, ja niitä ympäröi upea, tiheä viidakkopuutarha, jossa vilistelee tusinoittain kaneja ja jossa kiemurtelee useita, kauniita kävelypolkuja. Polkujen varrelta löytyy erilaisia kylttejä mielenkiintoisin, poliittisin viittauksin, ja ravintolaa koristavat kondomeista tehtyihin asusteihin puetut mallinuket. Itse ruokailutila on mahtavan upea viiteen eri tasoon puusta rakennettu tila, jota koristavat ympäröivän viidakon kasvit ja upea iltavalaistus. Aallot pauhaavaat ravintolan vierellä, ja tunnelma on sanoinkuvaamaton. Myös  ravintolan wc:t ovat näkemisen arvoiset kauniinee meriakvaarioineen.

Ravintolan wc-tiloja koristavat upeat meriakvaariot.

Arvatkaapas mistä "tarvikkeista" nämä asut on tehty?

Valitsimme alkupaloiksi kana-satay-vartaita sekä rapukakkusia. Jussi söi pääruoaksi höyrytettyjä simpukoita, jotka oli maustettu täkäläiseen tapaan kaffirlimetinlehdillä. Minä valitsin banaaninlehteen käärittyjä mereneläviä kookoskastikkeessa.  Aterian kruunasi yllätyksenä pöytään tuotu kynttilöin koristeltu jäätelökulho (ehkäpä jollakin perheenjäsenellä oli tosin osuutensa sen ilmestymiseen pöytään…). Ruoat olivat herkullisia, palvelu erinomaista ja paikka todella upea, joten tämä ei varmastikaan jäänyt viimeiseksi käynniksemme Cabbages & Condoms -ravintolassa.

Höyrytettyjä simpukoita.

Mustekalaa,simpukoita ja rapuja banaaninlehteen käärittynä.


Ladyboyt vesipuistossa ja ruokaa liukuhihnalla

Olipa taas hauska viikonloppu! Muutimme perjantaina väliaikaisesti toiseen taloon, sillä valitusvirtemme netin toimimattomuudesta tuotti tulosta. Olimme jo aiemmin sopineet, että sitten kun vuokranantajamme korjauttaa talomme seiniin ilmestyneet halkeamat, siirrymme noin viikoksi evakkoon. Kävimme torstaina taas valittamassa netin toimimattomuutta, ja ystävällinen vuokrafirman työntekijä ehdotti, että voisimme saman tien muuttaa väliaikaisesti toiseen taloon, jossa netti toimii. Vuokranantajamme hoiti tavaroiden siirtämisen, sänkyjen sijaamisen ynnä muut asiat, ja saimme jopa meille niin hyödylliseksi osoittautuneen vesikoneemme mukaan. Sähkölaskuakaan emme joudu maksamaan, joten nyt voimme hetkellisesti huudattaa ilmastointilaitteita mielin määrin 🙂 Väliaikainen talomme on hulppea 280-neliöinen omakotitalo,  jossa on peräti viisi makuuhuonetta ja kylpyhuonetta.  Nyt olisikin hyvä aika vastanottaa Suomesta vieraita, sillä tilaa riittää, ja yhdessä makuuhuoneista on lisäksi oma sisäänkäynti. Puutarha ja uima-allas ovat myös suurempia kuin omassa talossamme. Nyt täytyykin toivoa, että netin ja talon halkeamien korjaaminen kestää mahdollisimman pitkään! Olemme jo luvanneet pitää ensi viikonloppuna yhdistetyt tupaantuliaiset ja läksiäiset tässä talossa, jollemme jo sitä ennen palaa omaan taloomme.

Väliaikainen asuntomme, Avoca Gardens 3

Väliaikaisen talomme uima-allas

Väliaikaisen asuntomme uima-altaassa kelpaa pulikoida

Lauantaina menimme koululle saunomaan poikkeuksellisesti jo neljältä, sillä kello kuudelta alkoivat koulutalon italialaisravintolassa ravintolan omistajan vaimon syntymäpäivät. Saunassa oli poikkeuksellisen paljon porukkaa, välillä meitä oli löylyssäkin yhtä aikaa 12 henkeä.

Saunomisen jälkeen jäimme vielä syntymäpäiväkesteille, jossa oli tarjolla mm. kokonaisena vartaassa grillattua sikaa ja erilaisia thaimaalaisia ruokia. Erehdyin syömään lisukkeena tarjotun kokonaisen kuivatun chilin, minkä jälkeen olikin pakko tilata muutama olut tulenlieskoja sammuttamaan.

Eero päivänsankari Janen sylissä. Huomaa juhlakalun kaulasta riippuva "seteliketju", johon vieraat niittaavat thaimaalaiseen tapaan lahjarahoja.

Ruokaa oli varattu 200 hengelle, esimerkiksi kaksi kokonaisena vartaassa grillattua porsasta.

Osa joukosta Jussi mukaanlukien lähti vielä jatkamaan iltaa suomalaiseen karaokeravintolaan sekä kuuluisaan paikalliseen livemusiikkia tarjoavaan ravintolaan, Blues Factoryyn. Molemmat paikat olivat kuulemma käymisen arvoisia, ja seurueessa oli Jussin sanojen mukaan uskomattomia karaokevirtuooseja. Täytynee siis ensi kerralla lähteä itsekin mukaan kuulemaan lahjakkaita laulajia.

Sunnuntaipäivän vietimme parin minuutin mopomatkan päässä taloltamme sijaitsevassa vesipuistossa Pattaya Parkissa. Puisto on rakennettu jo vuonna 1985, eli puitteet ovat jo hieman kuluneet, mutta muuten paikka on mitä mainioin. Vesiliukumäet ovat todella jyrkkiä, eikä jonoja ollut ollenkaan. Vauhti kiihtyi mäessä niin hurjaksi, että pomppasin itsekin ilmaan keskellä mäkeä olevassa hyppyrissä. Kuulinkin jälkeenpäin erään tutun murtaneen kyseisessä mäessä häntäluunsa… Kaiken huipuksi paikalliset hurjapäät laskivat mäet seisten! Taitavimmat hyppäsivät mäen lopussa altaaseen vielä täyden voltin.

Vesipuistossa oli muutakin mielenkiintoista katseltavaa, sillä paikalla oli useita kauniita ladyboyta, joita on Thaimaassa todella paljon. Nämä kauniisti meikatut ”tyttöpojat” keikistelivät bikineissään siihen malliin, että yksi jos toinenkin turisti jäi tuijottamaan heidän peräänsä. Kaikilla oli asiaankuuluvasti pitkät ja tuuheat irtoripset ja hienot kampaukset. Muutama uiskenteli bikineissä, mutta rohkeimmat pulikoivat pelkissä pitsipöksyissä ja stringeissä. Paikalliset eivät kiinnittäneet heihin lainkaan huomiota, täällä kun ladyboyt ovat aivan tavanomainen näky niin kaupan kassoilla kuin ravintolan tarjoilijoina.

Pattaya Park

Päätimme mukavan viikonlopun yhteen lempiravintoloistamme, Sukishi Buffettiin. Se on japanilaistyyppinen ravintola, jossa on valtava sushibuffet, minkä lisäksi pöytään tuodaan mausteliemi porisemaan, ja siinä saa kypsentää kaikenlaista mahdollista syötävää. Liemeen laitettavat tarjottavat kulkevat ravintolan pöytien vierellä liukuhihnalla, ja siitä saa napata niitä mielin määrin. Tarjolla on kaikkea mahdollista merenelävistä ja lihasta nuudeleihin ja kasviksiin. Aterian kruunaa jäätelö- ja hedelmäbuffet, eikä hintakaan ole järin kallis, 295 bht eli noin 7,5 euroa. Eero on lisäksi sen verran pienikokoinen, ettei hänestä veloiteta koskaan mitään, joten olemmekin vitsailleet lähettävämme hänet joskus sinne yksin syömään, sillä ravintola on Eeron suosikkipaikka täällä. Ravintolan hinnoittelussa on se erikoisuus, että jos ruokaa jättää, siitä joutuu maksamaan lisämaksun! Oikeastaan aika järkevä keino estää turha rohmuaminen, tällainen sakkomaksu kannattaisi ottaa käyttöön myös Ruotsinlaivoilla.

Sukishi Buffetin alkupaloja.

Herkkuja liukuhihnalla.

Eerolta on tainnut tipahtaa sushirulla syliin...

Jussi laittaa ruokaa porisemaan, slurps!


Nettimotissa ja elektroniikkataivaassa

Langaton nettiyhteytemme katkesi puolitoista viikkoa sitten, eikä sitä ole vieläkään saatu kuntoon lukuisista puhelinsoitoista huolimatta. Vuokranantajamme on hoitanut yhteydenpidon nettifirmaan, mutta yhden kerran sieltä soitettiin suoraan minulle Pahaksi onneksi soittaja ei osannut englantia paria sanaa enempää, joten kommunikointimme oli melkoisen epätoivoista. Onnistuin kuitenkin sopimaan, että firmasta tullaan paikan päälle käymään, ja sovittuna kellonaikana ovikelloamme soittikin kolme nuorta miestä. Lyhyen tutkimisen jälkeen saimme heiltä lyhyen, mutta ytimekkään selostuksen ongelmasta: “No signal”. Soitimme vuokranantajallemme ja ojensimme puhelimen miehille, ja saimme selville, että joku toinen tiimi saapuu paikalle tutkimaan, miksi signaalia ei ole. Ketään ei ole vielä näkynyt, joten netittömyytemme jatkuu jo toista viikkoa.

Pystymme toki jakamaan matkapuhelimen nettiyhteyden tietokoneisiimme, mutta yhteys on huomattavasti langatonta hitaampi ja kalliimpi. Olemmekin käyneet viime viikon aikana ahkerasti koulutalolla, jonka ravintolalla on nopea langaton netti.  Suomen uutisten katselu on nyt siis jäänyt väliin, vaikka yleensä tapanamme on ollut katsella YLEn edellisillan puoli yhdeksän tv-uutiset aamiaista syödessämme. Käytämme katseluun TV-kaistaa, joka on käsittämättömän hyvä palvelu, sillä sen kautta pystymme seuraamaan kaikkia Suomen maksuttomia tv-kanavia, ja ohjelmia ei edes tarvitse tallentaa, vaan ne ovat automaattisesti katseltavissa neljän viikon ajan lähetysajasta. Hintakaan ei päätä huimaa, vaan vuoden katseluoikeus maksaa alle sata euroa. Kun tietokoneen kytkee televisioon, toimii paikallinen televisiomme täydellisesti Suomen televisiona. Tosin kaikenlaista muuta puuhaa on riittänyt sen verran, ettemme ole uutisten lisäksi ennättäneet katsoa kuin yhden elokuvan tänä aikana.
Aika toisenlaista olivat yhteydet maailmalta Suomeeen vielä 25 vuotta sitten, jolloin vietin vuoden vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa. Nettiä ei ollut, ja puhelut olivat tuhottoman kalliita. Perinteisiä kirjeitä tuli silloin kirjoitettua paljon, eikä Suomen uutisista saanut tietoa mistään.

Kävimme lauantaina ostoksilla paikallisessa elektroniikkaan keskittyneessä ostoskeskuksessa, Tukcomissa. Paikka on oikea elektroniikkafriikin taivas: kuusi kerrosta täynnä kännyköitä, pelikoneita, tietokoneita ja niiden oheistarvikkeita. Erikoisin asia paikassa on se, että viisi alinta kerrosta ovat täynnä kopiotuotteita, ja ylimmässä myydään aitoja tuotteita. Kännykkäkerroksessa on satoja tiskejä, joissa kaikissa on samanlaiset valikoimat. Myynnistä löytyy niin iPhoneja kuin Nokiankin uusimpia malleja kopioina, ja hinnat ovat todella edullisia. Esimerkiksi iPhone 5 (joka ei oikeasti ole vielä edes myynnissä) kahdella sim-kortilla varustettuna maksaa noin 50 euroa. Myös pelit ovat lähes ilmaisia, sillä esimerkiksi Nintendo DS:ään saa valita 30 peliä tuhannella bahtilla eli noin 25 eurolla. Pelimyymälän tiskillä on noin satasivuinen kansio, josta voi valita haluamansa pelit, ja myyjä lataa pelit muistikortille noin kymmenessä minuutissa. Myös kaikki mahdolliset tietokoneohjelmat Photoshopista Adobe Illustratoriin ovat kaupan, ja hinnat ovat noin kympin luokkaa per ohjelma. Näppärää, mutta laitonta. Taidankin siis jättää mainitsematta, mitä ostimme.

Elektroniikkaostosten lisäksi teimme muutama päivä sitten ”ikkunaostoksia” Pattayan pohjoisosassa Nakluassa sijaitsevalla isolla torilla, jossa oli myytävänä valtava määrä erilaisia mereneläviä. Tori tuntui jatkuvan loputtomiin, ja mustekaloja, rapuja, simpukoita ja erilaisia kaloja oli jos jonkinlaista laatua ja kokoa.

Torilla myytäviä kaloja kauniisti aseteltuna.

Torilla myytiin myös kilpikonnia, ilmeisesti ruuaksi eikä lemmikiksi 🙂



	

Lauantaisaunassa ja paratiisisaarella

Vietimme lauantain lähirannalla, mutta päivä ei kulunut pelkän löhöilyn merkeissä, sillä saimme samalla aimo oppitunnin thai-kielessä. Rannan hierojasetä, joka hieroi Jussin ja Eeron jalat, innostui nimittäin opettamaan meille kieltä oikein urakalla. Nyt osaamme thaiksi esim. niinkin tärkeän litanian kuin ”isovarvas, akkavarvas, keskivarvas, nimetön varvas ja pikkuvarvas” (vai mitenköhän nuo varpaiden nimet suomeksi edes menevät…). Saa nähdä onko sille käyttöä täällä.

Eero jalkahieronnassa rannalla.

Illalla koittikin lauantaisauna! Suomalaisella koulutalolla on nimittäin joka keskiviikko ja lauantai saunailta, jonka tuotot menevät koulun hyväksi. Tilaisuus on mukava paikka rupatella opettajien, muiden oppilaiden vanhempien ja lähialueen muiden suomalaisten asukkaiden kanssa. Löylyt olivat oikein makoisat, uima-allas korvasi mainiosti järven – vain vihta puuttui.

Sunnuntaipäivän vietimme läheisellä paratiisisaarella, Koh Larnilla, jonne pääsee 45 minuutissa lautalla Pattayan satamasta. Koko  perheemme lauttamaksu oli vain 2,2 euroa, joten matka ei ole hinnalla pilattu. Saarella on tuhatkunta asukasta ja se on suosittu päiväretkikohde. Ihania, valkohiekkaisia rantoja on useita, ja meri on kristallinkirkas (mitä se valitettavasti ei ole Pattayan kaupungin edustalla).

Koh Larn

Koh Larn, Tawaen beach.

Pojat viettivät koko päivän meressä snorkkelit suussa ja näkivät kaikenlaisia kaloja ja jopa merimakkaroita. Mielenkiintoisin eläin jonka itse näin, oli kuitenkin vesijettiä ajanut koira.  Se vietti koko päivän meressä pulikoimassa ja kiipesi aina välillä itsekseen rantavedessä kelluvan vesijetin kyytiin ja jäi odottelemaan, että jetin omistaja tuli sitä ajeluttamaan.  Koira piteli tassuillaan jetin ohjaustangosta ja näytti jopa ohjaavan sitä itse –  Lauri ja Eero olivat tosin sitä mieltä, että koira myös käynnisti jetin itse.

Vesi Koh Larnilla on kristallinkirkasta.

Vesijetteilyä harrastava koira, tällä kertaa uimapuuhissa.


Uusi nimeni on wii-la-wan

Sain tänään peräti kaksi uutta Thai-nimeä. Aamupäivällä tapasimme taas mahdottoman mukavan vuokranantajamme apulaisen Puun, jolla on aina vaikeuksia muistaa nimeni, joten hän keksi minulle thaimaalaisen lempinimen ”Layla”.

Samainen Puu meinasi eilen joutua ansaan pihallamme, kun hänen oli tarkoitus käydä katsomassa talomme takaseinään ilmestynyttä halkeamaa. Olimme virittäneet takapihalle talon seinästä tontin reunamuuriin pyykkinarun, ja ihmettelimme kun Puu kuikuili narun ylitse ja yritti sieltä käsin katsella talon takaseinää, mikä ei tietenkään onnistunut. Lopulta hän sanoi kiertävänsä talon taakse toista kautta, koska ei voi kulkea pyykkinarun alitse buddhalaisuutensa vuoksi. Ilmankos olemme ihmetelleet, etteivät paikalliset käytä pyykkinaruja missään, vaan pyykit kuivatetaan aina henkareissa ns. tuuletustelineissä.

Iltapäivällä sain toisen uuden Thai-nimen, sillä aloitin kielikurssin. Tästä lähtien tottelen siis nimeä Wii-la-wan. Kielikurssi on kahdesti viikossa kaksi tuntia kerrallaan, ja vaikutti erittäin mukavalta. Ainoa ongelma on se, että kurssi on alkanut jo kolme viikkoa sitten, joten kurssilaiset ovat oppikirjassa jo sivulla 85. Lisäksi suurella osalla kurssilaisista on thaimaalainen vaimo, joten he ovat oppineet kieltä jo kotioloissa. Me kaksi tänään aloittanutta suomalaista olimmekin tunnilla hieman huuli pyöreänä, mutta emmeköhän äkkiä saa muut kiinni pienellä tehokertauksella.  Onneksi kurssilaiset eivät ole vielä ehtineet aloittaa thai-aakkosten opettelua, sillä niissä riittää haastetta. Konsonantteja on yhteensä 44 ja vokaaleja 32, ja näiden päälle tulevat vielä ns. toonimerkinnät.

Tämähän on aivan helppoa (kunnes nuo translitteroidut tekstit eli meidän kirjaimillamme kirjoitetut aputekstit poistetaan näkyvistä...)!

Kävin heti kurssin jälkeen ostamassa torilta ruokaa, ja huikkasin samalla tutulle torikokille ”Wan-nii chan riian paa saa Thai” eli että opiskelin tänään thai-kieltä, ja sain kokilta ja hänen vaimoltaan heti iloisia kehuja.

Emme meinanneet Jussin kanssa osata päättää mitä tilaisimme ruuaksi, joten kokkiystävämme lupasi tehdä meille yllätyksen, ja hyväähän se oli: kanaa vihreässä kookoscurrykastikkeessa. Lisukkeeksi ostimme erilaisia makkaravartaita, kanankoipia, jonkinlaisen kokonaisen grillatun kalan sekä pikkumuikkujen näköisiä friteerattuja kaloja. Oikein maukasta oli jälleen kerran, ja jopa Lauri ja Eero pitivät pikkukaloista ja makkaroista. Suomalaiset muikut ovat kuulemma vain ”hieman parempia”.

Pikkukaloja torilta

Hieman limettiä "muikkujen" mausteeksi.


Huh mikä sade!

Lauantaipäivän vietimme rannalla löhöillen ja nauttien mukavasta poutapäivästä. Olimme jo ehtineet ihmetellä, miksi täällä ei koskaan sada, vaikka nyt pitäisi olla sadekausi, mutta lauantai-iltana rävähti. Vettä alkoi tulla kirjaimellisesti kuin saavista kaataen, ja kaatosade jatkuikin sunnuntaipäivään asti. Oletimme tietenkin, että tällaista se sadekausi täällä sitten on.

Iltapäivällä lähdimme taksilla paikallista meriakvaariota Underwater World Pattayaa katsomaan ja ihmettelimme kovaa ruuhkaa päätielle saapuessamme. Selvisi, että osa päätiestä oli täysin veden vallassa sateiden jäljiltä, mutta taksikuskimme ei ollut moksiskaan vaan ajeli tyynesti järveksi muuttuneella tiellä. Poliisiparka seisoi polviaan myöten vedessä tien sivussa ja yritti ohjailla liikennettä.

Moottoritie rankkasateiden jälkeen.

Poliisi tulvan keskellä.

Pattaya Underwater World

Ystävämme Nemo eli vuokkokala Pattayan meriakvaariossa.

Illalla uutisista selvisi, että tämänkertainen rankkasade oli ollut todella harvinaislaatuisen pitkä, minkä vuoksi osassa maata oli jopa syntynyt vaarallisia mutavyöryjä. Edellisestä vastaavasta koko yön kestäneestä rankkasateesta Pattayalla oli kuulemma jo lähes sata vuotta, joten kyseessä ei tosiaan ollutkaan mikään normaali sadekauden aloitus, kuten me olimme olettaneet.


Thaimaalaisella torilla

Olemme tyytyväisiä talomme sijaintiin, etenkin kun koulun lisäksi myös tori on aivan lähellä. Tarjolla on valtava määrä erilaisia vihanneksia, juureksia ja hedelmiä sekä kaikenlaista lihaa, kalaa ja mereneläviä – kananjaloista simpukoihin.

Torilta saa kaikenlaista valmisruokaa. Tarjolla on mm. keittoja, grillattuja kaloja, erilaisia makkaroita ja lihavartaita.

Grillattujen kalojen mukana saa aina valmiin kastikkeen pikkupussissa.

Vartaissa myydään kaikkea nakeista ja kananmunista lihapulliin ja ravunlihaan.

Torilta saa myös erilaisia keittoja.

Myös valmiita maustetahnoja on kaupan.

Makean ystävä voi ostaa torilta herkullista kookosmaitovanukasta.

Sain torille seuraksi erään paikallisen rouvan, joka kertoi mihin mitäkin vihannesta käytetään, ja miten kaikkia myytävänä olevia eri hedelmiä syödään.  Tästä parin tunnin oppitunnista oli suuri hyöty, sillä suurin osa torin myyntiartikkeleista on kaltaiselleni Prisman tarjontaan tottuneelle vihannestenostajalle uusia tuttavuuksia.

Toriseuralaiseni näyttää, miten pomelo kuoritaan.


Herkkujen paratiisi

Thaimaalainen ruoka on meidän ehdoton suosikkimme, emmekä ole koskaan saaneet täällä huonoa ruokaa. Onkin ihanaa, kun näitä ihania paikallisherkkuja saa nyt joka päivä mielin määrin.

Tom yam kung, taivaallisen herkullinen rapukeitto.

Lapset syövät koulussa lounaan, ja me aikuiset käymme useimmiten ravintolassa lounaalla. Talomme lähellä on useita mainioita paikallisia ravintoloita, joissa nautimme useimmiten kanaa tai jättirapuja nuudelien tai riisin kera, mausteena yleisimmin chiliä, punaista currya ja basilikaa.

Paistettuja nuudeleita, mustekalaa ja vihanneksia.

Illalliseksi haemme useimmiten valmista ruokaa lähitorilta. Tarjolla on vaikka mitä herkkuja alkaen grillatuista kanoista ja kaloista valmiisiin ruoka-annoksiin. Grillatut kanavartaat maksavat noin 25 senttiä kappaleelta ja friteeratut kanankoivet euron. Valmiit ruoka-annokset maksavat noin euron ja tarjolla on kymmeniä erilaisia herkkuja wokeista keittoihin.

Lähitorin ruokakioskin kokki työssään.

Olemme todenneet, että ruuan valmistaninen itse ei oikeasti kannata taloudellisesti, sillä valmisruokaa saa niin uskomattoman edullisesti torilta ja ravintoloista. Tavallisissa paikallisravintoloissa thaimaalaiset ruoka-annokset maksavat 40-80 Thaimaan bahtia eli 1-2 euroa. Länsimaiset ruuat maksavat moninkertaisesti, mutta onneksemme emme niitä kaipaa. Lapsille täytyy harmi kyllä vielä toistaiseksi tilata jonkin verran länsimaisia annoksia, ja välillä kokkaamme heille itse kotiruokaa ja haemme aikuisille torilta thaiherkkuja. Tavoitteena on kyllä saada  lapsetkin totuteltua paikallisiin ruokiin tämän vuoden aikana. Torilta ostetut grillatut kanankoivet ja ravintoloiden thaimaalaiset munakkaat maistuvat lapsille jo nyt,  joten enää pitäisi saada heidät unohtamaan hampurilaiset ja ranskalaiset.

Lauri maistaa thaimaalaista munakasta.


Kyläkoulu kaupungissa

Pattayan suomalainen koulu avattiin viime vuonna eli syksyllä 2010, ja luokka-asteita on ykkösestä yhdeksänteen. Koulussa sovelletaan suomalaista opetussunnitelmaa, ja opettajina toimii kokenut suomalainen opettajapariskunta Tiiti ja Tommi. Tänä vuonna oppilaita tulee olemaan yhteensä noin 20, mutta nyt syksyn alussa heitä on kymmenkunta alkaen kolmesta ykkösluokkalaisesta yhteen kahdeksasluokkalaiseen. Koulu toimii syksyllä 2010 valmistuneessa Siam Oriental Twins -nimisessä rakennuksessa  eteläisellä Pattayalla Pratamnakin kaupunginosassa.

Pattayan suomalainen koulu

Koulu alkoi täällä tänä syksynä 1.9. ja kouluvuosi kestää  toukokuun loppuun. Lauri ja Eero aloittivat koulun innokkaina, eivätkä ensimmäiset koulupäivät ole himmentäneet intoa yhtään, päinvastoin. Koulu toimii pienen kyläkoulun tavoin, eli luokkahuoneita on käytössä kaksi tai kolme, joten oppilaat tottuvat tekemään töitä melko itsenäisesti ja eri-ikäisten luokkatoverien kanssa.

Eero ja Lauri luokassa ensimmäisenä kouluaamuna.

Koulurakennuksessa on suuri uima-allas, joka sijaitsee vain parin metrin päässä koulun ovelta. Osa välitunneista vietetäänkin uiden, ja myös liikuntatunnit kuluvat useimmiten altaassa. Lauri ja Eero jäävät lähes joka ikinen päivä koulun jälkeen uimaan koulukaveriensa kanssa isolle altaalle, joten vietämme iltapäivisin tunnin verran altaan äärellä muita vanhempia tavaten.

Koulun liikuntatunneilla uidaan usein.

Tunnelma koulussa on todella lämmin ja välitön, ja on hienoa seurata, miten hyvin eri-ikäiset oppilaat tulevat toimeen keskenään. Koulussa ei luonnollisestikaan ole omaa ruokalaa, vaan oppilaat syövät samassa rakennuksessa sijaitsevassa italialaisessa ravintolassa. Italialainen kokki tekee koululaisille räätälöidyt ruuat, joten lounaalla on välilllä spaghetti carbonaraa tai wienerleikkeitä, välillä taas kalapuikkoja tai lihapullia.


Tuliaistoiveena lakanat ja tiskiharja

Ensimmäiset päivät uudessa talossa kuluivat lähinnä uima-altaassa pulikoiden ja erilaisia hankintoja tehden. Uuden talomme ruokailuvälinevarustukseen eivät esimerkiksi kuuluneet veitset, koska thaimaalaiset käyttävät syödessään vain lusikkaa ja haarukkaa. Kaupassa kaikki ruokailuvälinesetit ovatkin tästä syystä lusikka-haarukka-yhdistelmiä, mutta löysimme supermarketista onneksi veitsiä yksittäin, 25 bahtia (60 senttiä) kappale.

Paikallinen Prisma

Talomme varustukseen kuuluvat vuodevaatteet, pyyhkeet ja astiat neljälle hengelle. Jouduimme kuitenkin varmistamaan vuokraemännältä, ovatko sängyissä olevat lakanat tosiaan nukkumista varten, sillä sen verran erilaisia ovat tavanomaiset thaimaalaiset vuodevaatteet. Aluslakanat ovat yleensä kuvioituja ja muotoonommeltuja, joten ne näyttävät suomalaisen silmään lähinnä ns. patjansuojuksilta. Pussilakananoita tai ”vanhanajan” päällilakanoita ei käytetä, eli käytössä on vain peitto ilman lakanaa. Normaalien tyynyjen lisäksi sängyissä on aina pötkylämäiset lisätyynyt, joita voi käyttää sekä lukiessa pään alla että kyljellään nukkuessa ”halityynynä”. Näihin pötkylöihin olemme ihastuneet jo ensimmäisenä viikkona niin kovasti, että sellaiset on pakko ostaa kyllä mukaan Suomeenkin.

Ihanat pötkylätyynyt työssään.

Kiertelimme pari päivää lakanaostoksilla, kunnes totesimme, että olisi ollut järkevää tuoda lakanat Suomesta. Tavallisia lakanoita on hyvin vaikea löytää, ja jos niitä löytyy, ne ovat uskomattoman kalliita. Myös thaimaalaiset lakanat ovat ihmeen kalliita, mikä on aika hämmästyttävää, kun vaatteet täällä ovat kuitenkin niin hurjan halpoja, joten luulisi puuvillakankaan olevan edullista.

Toinen asia, joka olisi pitänyt tuoda Suomesta mukaan, on tiskiharja. Täällä astiat pestään sienellä, mikä on etenkin korkeita juomalaseja tiskatessa hankalaa. Astianpesukoneet ovat todella harvinaisia, joten meidänkään 200-neliöisessä hyvin varustellussa lukaalissamme ei sellaista ole. Thaimaalaisilla hyvin toimeentulevilla perheillä on siivooja tai palvelija, joka hoitaa tiskit, joten astianpesukoneita ei tarvita. Meikäläisten täytyykin nyt totutella käsin tiskaamiseen täällä muuten niin luksusmaisessa ympäristössä.