Tarinoita ja kuvia perheemme Thaimaassa viettämästä vuodesta.

Posts tagged “Ao Kao resort

Lähtövalmisteluja ja hyvästit Koh Makille

Kotiinpaluumme lähestyy huolestuttavaa vauhtia, joten Hongkongista palattuamme oli aika aloittaa lähtövalmistelut ja hyvästijätöt. Yhtäkkiä mieleen alkoi tulla kauheasti asioita, joita vielä pitäisi ehtiä tehdä, eikä aika enää millään riitä kaikkeen.

Yksi minulla rästiin jääneistä puuhista oli vihannesten kaiverruskurssi, josta olin jo pitkään haaveillut. Kielikouluni Easy ABC järjestää niitä sekä thai-kokkauskursseja, ja onnistuin houkuttelemaan kanadalaisen kielikurssikaverini Ralphin kanssani kaiverruskurssille. Niinpä vietimme kaksi antoisaa ja hauskaa päivää harjoitellen erilaisten vihannesten muotoilua kauniiksi koristeiksi. Kurssi oli todella mielenkiintoinen ja meillä oli hurjan hauskaa, vaikka sormet meinasivatkin välillä krampata, kun puristimme veistä kädessämme kieli keskellä suuta. Opettajamme Kallaya oli oikein hauska ja taitava nainen, ja olimme Ralphin kanssa hämmästyneitä siitä mitä kaikkea ehdimme kahdessa päivässä oppia. Nyt vain harmittaa se, ettei kurssia tullut suoritettua aiemmin, sillä nyt en enää ehdi tehdä jatkokursseja.

Iloiset kaivertajat eli minä, opettaja Kallaya ja ystäväni Ralph.

Kurkusta ja porkkanasta tehtyjä lehtiä.

Taustalla kurkkukukkia, edessä kurkkulehtiä ja chilikukkia.

Etualalla olevia tomaattiruusuja osasin tehdä jo ennestään,mutta taustan kurkkukukkien kaivertaminen oli uusi taito.

Kurssin vaikeimmat tehtävät eli pullokurpitsasta tehty ”kori” ja porkkanasta tehty kävyn näköinen kukka ((joka esittää siis oikeasti thaimaalaisen galangal-juuren kukkaa).

Kaiken kiireen keskellä teimme vielä hullun päätöksen lähteä vielä kerran käymään ihanalla Koh Makin palmusaarella, joka sijaitsee Siaminlahdella aivan Kamputsean rajan tuntumassa. Jussi oli jo pitkään haaveillut sillä suunnalla sijaitsevasta Soi Daon golfkentästä, jota sanotaan yhdeksi Thaimaan kauneimmista. Kun pojat rupesivat vielä puhumaan, kuinka kivaa olisi käydä Koh Makilla vielä kerran, oli helppo tehdä päätös lähteä sille suunnalle. Lähdimme torstaiaamuna, ja Jussi vei minut ja pojat Laem Ngopin satamaan ja jatkoi itse Soi Daoon pariksi yöksi. Koh Makin katamaraani ei enää kulje, sillä suurin osa saaren resorteista on toukokuussa jo kiinni. Niinpä saarelle pääsee vain Laem Ngopista lähtevällä pikaveneellä. Kauhistelin hieman veneen kokoa, sillä se oli vain noin 8-metrinen moottorivene 200-heppaisella perämoottorilla varustettuna, ja meitä ahtautui sinne 14 aikuista ja neljä lasta. Hieman ahdasta oli, ja puolivälissä matkaa ripsotti vielä vettäkin niskaamme, mutta onneksi matka ei kestänyt kuin tunnin. Perillä Koh Makilla tuttu Ao Kao resortin mukava ”Höslöksi” nimeämämme työntekijä (oikealta nimeltään Net) tuli meitä laiturille vastaan. Ihmettelimme, kun hän ajoi tavanomaisen ”nasta lautaan” -tyylinsä sijaan suht rauhallisesti ja pysähtyi puolivälissä matkaa ja pyysi meitä kaikkia siirtymään auton lavalla toiselle reunalle istumaan. Saavuttuamme Ao Kao resortin liepeille Net pysäytti auton mekaanikkomiehen nähdessään ja lainasi häneltä ilmakompressoria. Kipusimme ulos katsomaan, ja auton yksi rengas oli täysin tyhjä. Se saatiin äkkiä täyteen ja auton toinen reuna kohosi ainakin 10 senttiä!

Net korjauspuuhissa.

Perillä Ao Kaossa kaikki työntekijät tulivat kilvan tervehtimään meitä iloisina ja paikan mukava johtaja Chain toivotti meidät jälleen kerran lämpimästi tervetulleiksi. Saimme taas saman bungalowin, eli saksalaisen Siggyn omistaman hulppean ”mökin” Talay Daon saaren parhaalla paikalla.

Omalla terassilla kelpasi nauttia aaltojen pauhusta.

Näköala ikkunastamme.

Vieraita ei tällä kertaa ollut kuin noin viidessä muussa bungalowissa, joten tuntui siltä kuin koko resortti olisi lähes meidän omamme. Hiekkarannalla sai käyskennellä aivan yksinään, ja henkilökunnalla oli aikaa istuskella seuranamme ravintolassa. Oli aika hauska nähdä resortin elämää sesongin ulkopuolella. Aamiaisellakaan ei ollut totuttua seisovaa pöytää vaan keittiöstä sai tilata mitä halusi. Pojat tilasivat tietenkin joka aamu pinon lättyjä hunajalla ja suklaakastikkeella!

Jussi liittyi seuraamme lauantaina pelattuaan Soi Daossa peräti neljä golf-kierrosta. Kenttä oli ollut todella kaunis, sillä se sijaitsee vuoristossa, ja pilvet roikkuivat välillä pelikentän tasalla. Perjantaina Jussi taisi olla hotellin ainoa asukas, ja oli ollut hieman ”hohtomainen” tunnelma kävellä aution hotellin käytävillä yksinään.

Soi Dao on yksi Thaimaan kauneimmista golf-kentistä.

Jussi saapuu Koh Makille.

Lomapäivät Koh Makilla sujuivat entiseen, leppoisaan tyyliin eli auringosta nauttien, snorklaten ja uiden. Pojat viettivät taas tuntikausia trampoliinilla erilaisia temppuja tehden. Vuokrasimme myös mopon ja kävimme hieman kiertelemässä. Lähes kaikki paikat olivat kiinni, ja oli mielenkiintoista nähdä miten autiota saarella oli verrattuna viime käyntiimme helmikuun lopussa. Saaren paristakymmenestä resortista taisi olla auki kolme ja ravintoloista vain pari. Söimmekin tästä syystä kaikki ateriat yhtä lounasta lukuunottamatta Ao Kaon omassa ravintolassa. Yhden lounaan nautimme pienessä paikalliskuppilassa Peawissa, jossa suuret ja herkulliset annokset maksavat alle euron.

Illallinen Ao Kao resortissa.

Jättirapuja punaisessa curryssa, nam!

Tarjoilijattaremme kutsui Netin hätiin, kun tuli aika avata viinipullo.

Eerolla oli aina peliseuraa biljardissa.

Eero ja Lauri olivat tarjoilijoiden suosikkeja.

Maanantaina koitti kotiinlähtö. Hyvästelimme Ao Kaon mukavan henkilökunnan ja lupasimme palata sinne vielä uudestaan. Toivon mukaan tapaamme tarjoilija Fain loppukesästä jo Helsingissä, sillä hän on menossa kesäksi Ruotsiin töihin ja lupasi yrittää tulla Helsinkiin käymään.

Hyvästit Ao Kaon mukaville tarjoilijattarille Faille ja Jinille.

Paluumatka sujuikin menoa joutuisammin, sillä tällä kertaa pikaveneessäämme oli peräti 500 hevosvoimaa.


Hiihtoloma palmun alla

Helmikuun viimeinen viikko oli Pattayan suomalaisessa koulussa talviloma. Lähdimme heti lauantaiaamuna ajelemaan kohti meille ennestään tuttua palmusaarta, Koh Makia, joka sijaitsee Siaminlahden itäosassa aivan Kamputsean rajan läheisyydessä. Neljän tunnin automatkan päätteeksi odottanut puolentoista tunnin venematka sujui leppoisasti, sillä seuranamme oli 29-henkinen hääseurue. Vieraat olivat jo kovasti juhlatuulella ja mekin saimme kutsun häihin, mutta jouduimme ikävä kyllä jättämään juhlat väliin matkaväsymyksestä johtuen.

Lauri sai katamaraanissa ukulele-opetusta morsiamen ystävättäreltä.

Meidän majapaikkamme sijaitsi saaren koillisrannalla.

Majoituimme jälleen tuttuun ja mukavaan Ao Kao Resortiin. Tällä kertaa asuimme ”omistusbungalowissa”, sillä olimme edellisellä käynnillä tutustuneet mukavaan saksalaiseen pariskuntaan, joka omistaa yhden Ao Kaon bungaloweista (rakennusvaiheessa niistä myytiin kolme). Sovimme silloin heidän kanssaan, että voimme majoittua heidän bungalowiinsa seuraavalla käynnillämme.

Meidän bungalowimme, "Talay Dao 4".

Lauri bungalowimme terassin kaiteella.

Näkymä bungalowimme terassilta.

Paras paikka omalla rannallamme oli tietenkin riippukeinu!

Resortin koirat olivat yhä tallella 🙂

Merellä olevat kalastusalukset värittivät taivaan resorttimme edustalla joka yö.

Resorttimme ympäristö oli yhtä kaunis kuin aina ennenkin. Kristallinkirkas meri, valkoista hiekkaa, palmuja ja ihana rauha!


Vuokrasimme heti mopon, joten tällä kertaa koko saari tuli tutuksi, kun kiertelimme sitä ristiin rastiin viikon ajan. Yhdellä mopolla kulkee hyvin koko perhe, ja kun pyysimme kypäröitä, saimme vastaukseksi huvittuneen naurun ja kuulimme, että lähimmät kypärät sijaitsevat mantereella 30 kilometrin päässä. No, liikenne Koh Makilla on totta puhuen erittäin rauhallista, eikä kukaan kaahaile. Pojille olimme sentään ottaneet kypärät mukaan kotoa.

Pojilla taisi olla saaren ainoat kypärät.

Löysimme mukavan lounaspaikan, jossa oli tarjolla myös erilaisia pelejä.

Hedelmäkoju saaren "kauppakadulla".

Tässä illallisravintolassa eivät hinnat huimanneet päätä (30 THB=n.70 senttiä). Ja hyvää oli!

Ehdimme myös löytää saaren ainoan geokätkön, joka sijaitsee tässä erittäin antiikkisessa autossa.

Retkellä saaren koillisrannalla.

Autiolla rannalla oli tilaa!

Tapasimme rannalla harppuunakalastajia, jotka olivat saaneet saaliiksi mm. barracudan.

Näkymä saaren näköalapaikalta.

Eero tutkii vanhoja rahoja Koh Makin museossa.

Resortin pihalla oli joka iltapäivä lentopallo-ottelu, johon Eerokin yritti mennä mukaan, hieman huonolla menestyksellä tosin...

Koh Makilla ei ole katuvaloja, mutta palmuissa on tienmutkien kohdalla heijastimia pimeässä ajon helpottamiseksi.

Keskiviikkona saimme Pattayalta seuraa. Virtasen perhe oli innostunut saaresta kuultuaan meidän kehuvan sitä, ja saimme varattua heille bungalowin samasta resortista. Myös Laineen ja Mäkisen perheet Pattaylta saapuivat paikalle keskiviikkona, mutta joutuivat majoittumaan toiseen resorttiin, sillä Ao Kao Resort oli siinä vaiheessa jo täynnä.

Virtaset, Laineet ja Mäkiset saapumassa Koh Makille katamaraanin kyydissä.

Virtasen perhe saapuu Ao Kao Resortiin - melko innostuneen näköistä porukkaa!

Loma sujui leppoisasti auringosta ja snorklailusta nauttien. Ao Kao resortin edustalla on loistavat snorklausmahdollisuudet, joten kävimme joukolla päivittäin ihailemassa vedenalaista maailmaa.

Innokas snorklaaja.

Resortin trampoliini oli ahkerassa käytössä, ja saimme ihailla kaikenlaisia ”bäkkäreitä”, ”frontteja” ym. temppuja tuntikausia päivässä. Innostuimme myös pelaamaan korttia Virtasen perheen kanssa, joten lomalta palattuamme menimme heti ensimmäisenä päivänä ostamaan itsellemmekin pelikortit..

Lauri tekee "frontin".

Eero heittää "keihästä".

Myös petanque-kuulat olivat meillä mukana. Hiekkaranta oli sen verran pehmeä, että jouduimme tosin heittelemään nurmella.

Illallinen omassa resortissamme: mustekalaa, chili-limettikalaa ja katkarapusalaattia.

Eero kävi napsimassa annoksesta suosikkinsa, eli mustekalan lonkerot.

Uhkapeli alkaa!

Eerokin taisi pitää korttipeleistä!

Viewpoint Restaurantissa oli mukava näköala ja hyvä ruoka - sekä ihanat olutlasit!

Pojat viihtyivät hiekkarannalla erilaisissa puuhissa.

Lauri ja Wiltsu etsimässä kaloja ja rapuja hotellin edustan riutalta.

Eero ja Waltsu pelien pauloissa.

Saimme terassillemme vieraaksi kauniin tokee-gekon.

Kiertelimme saarta myös yhdessä mopoilla. Eräs retkemme muuttui varsinaiseksi extreme-ajeluksi, kun tiheässä viidakossa kiemurteleva polku muuttui lopulta niin kapeaksi ja huonokuntoiseksi, että jouduimme kääntymään takaisinpäin.

Tämä retki meinasi päättyä heti alkuunsa, sillä Jussi laittoi tankatessaan vahingossa mopon avaimet satulan alle lukkoon. Onneksi Ninnillä oli niin kapea käsi, että ne saatiin ongittua sieltä pois. Tässä onneaan koettaa ensin Eero.

Virtaset viidakossa.

Välillä jouduimme jalkapatikkaan keskellä viidakkoa.

Näimme matkalla lukemattomien kumipuuviljelyksien lisäksi myös muutaman kumitehtaan, jossa luonnonkumimassasta leivotaan matontapaisia levyjä. Haju oli karmea!

Koh Makin temppelin pihamalla lötkötteli tällainen laiskanpulskea possu. Päätyyköhän se jossain vaiheessa munkkien ruoaksi?

Koh Makilla kuuluu luonnollisestikin syödä paikallisia mereneläviä, ja niitä tulikin nautittua lähes joka ilta. Kahtena viimeisenä iltana söimme jumalattoman hyviä herkkuja Koh Mak Seafood -ravintolassa. Onneksi mukana oli Ninni, joka thaimaalaisena osasi tilata kaikki parhaimmat annokset yhdessä jaettavaksi. Pöytään kannettiin valtavat määrät herkkuja, eli mm. grillattuja, kokonaisia jättirapuja, jättiravunpyrstöjä punaisessa curryssa, kuivattua mustekalaa, rapusalaattia, limettikalaa sekä kahdenlaisia erilaisia kampasimpukoita. Todella suussasulavaa, ja takuulla tuoretta, sillä mereneläviä säilytettiin sumpussa ravintolan laiturin alla!

Ninni kirjoitti tilauksemme lapulle.

Herkutteluhetki Koh Mak Seafoodissa.

Osittain kuivatetut mustekalat olivat mainio alkupala.

Jättiravunpyrstöjä punaisessa currykastikkeessa.

Kokonaisena grillattuja jättirapuja.

Höyrytettyjä kampasimpukoita.

Kampasimpukoita curry-basilikakastikkeessa.

Onneksi Ninni oli mukana näyttämässä, miten taskurapu syödään 🙂

Olimme varanneet majoituksen lauantaihin asti, mutta tulimme viimeisenä iltana katumapäälle ja yritimme vielä jäädä yhdeksi lisäyöksi, mutta harmiksemme resorttimme oli täyteen buukattu. Niinpä lähdimme koko joukolla lauantaina katamaraanilla mantereen puolelle, josta meidän perheemme matka jatkui omalla autolla Pattayalle muiden jatkaessa matkaa vuokratulla minibussilla.

Lähtöhetki laiturilla. Sanoimme haikeat hyvästit resorttimme mukavalle tarjoilija-autonkuljettaja Netille, jolle olimme jo aiemmalla käynnillä antaneet tietyistä syistä lempinimen "Höslö" 🙂

Pojat katamaraanin kannella.


Ystävänpäiväristeilyllä ja muuta mukavaa

Tiistaina 14. helmikuuta koulu järjesti veneretken oppilaille sekä heidän vanhemmilleen ja ystävilleen samaan tapaan kuin syyskuussa. Lähdimme matkaan kello kymmeneltä Pattayan Bali Hain satamasta ja vietimmme koko päivän veneellä. Aurinko paistoi, vesi oli lämmintä ja ruoka herkullista. Vene parkkeerattiin Koh Larnin saaren takana olevan pienemmän saaren Koh Sakin vierelle, ja saaren banaanivene-, vesijetti- ja jäätelökauppiasyrittäjät hykertelivät käsiään nähdessään täyden lastin koululaisia saapuvan heidän apajilleen. Veneen ympärillä riitti pörinää ja hyörinää, kun koululaisia kiidätettiin banaaniveneessä, ilmatäytteisessä ”sohvassa” ja vesisuksien tapaisella seisomalaudalla. Osa ajeli myös vesijeteillä ja osa teki uintiretken lähisaaren rantaan hiekkarannasta nauttimaan. Lounaan päätteeksi
saimme vielä nauttia lasten lauluesityksestä, mikä oli oikein mukavaa kuultavaa Tiitin ja Ollin säestäessä esitystä. Kaiken kaikkiaan erittäin mukava koulupäivä!

Lauluhetki laivalla.

Lauri odottelee syöttejä siimaansa.

Laivan kaide oli hieman hankalalla korkeudella Eeron kalastaessa.

Tero ja Jussi laivan kannella, taustalla siintää Pattaya.

Lauri näyttää mallia uimahypyssä..

Eeron "uimaloikka".

Lauri laskeutumassa veteen.

Eero pääsi tekemään tandemhypyn harjoittelijaope Ollin kanssa.

Lauri ja Eero kävivät ajelemassa "sohvalla", ja Eero lähes katosi sohvan uumeniin vauhdin hurmassa.

Meillä oli risteilyllä mukana lisävahvistuksena myös Espoosta Pattayalle kahdeksi viikoksi lomailemaan tullut ystävämme Tero, jonka seurassa puuhailimme muutakin mukavaa. Kisaa otettiin niin minigolfissa kuin keilailussakin, ja kävivätpä Jussi ja Tero tutustumassa Pattayan yöhönkin. Kävimme myös yhdessä koululla saunomassa ja syömässä Nanu’s Restaurantin aina niin herkullista ruokaa. Yhtenä iltana veimme Teron erääseen tuttuun thaimaalaiseen buffet-ravintolaan (jonka nimeä emme tosin tiedä), jossa saa syödä vatsansa täyteen alle viidellä eurolla. Kyseisenlaiset buffetit ovat paikallisten suosimia seisovia pöytiä, joissa ruokailijat kypsentävät omassa pöydässään seisovasta pöydästä hakemiaan antimia. Pöytään tuodaan sekä perinteinen hiiligrilli että hiilien pääle asetettu pata, jossa voi keittää ruokaa. Seisovassa pöydässä on tarjolla kaikenlaista mahdollista lihaa ja merenelävää sekä vihanneksia ja nuudeleita. Lisäksi tarjolla on runsas salaattipöytä, paljon erilaisia valmiita ruokia kevätkääryleistä kanansiipiin sekä erillinen pihvinpaistopiste, jossa voi tilata kokilta haluamansa pihvin sekä iso yhteisgrilli, jossa voi grillailla isompia tuotteita kuten jättirapuja ja mustekaloja. Eero ihastui kokonaisten jättikatkarapujen grillaamiseen niin että söi niitä varmaan kymmenen kappaletta. Jälkiruoaksi saa koota itselleen jäätelöannoksia keksien ynnä muiden herkkujen kera, mikä on etenkin Laurin mieleen.

Valmiina grillaamaan ja kokkaamaan.

"Ja mitäs täältä padasta oikein löytyykään..."

Eero söi buffetissa pelkkiä mustekaloja ja jättirapuja.

Tämä viikko on kulunut huomenna alkavaa koulun hiihtolomaa odotellessa ja lomasuunnitelmia tehdessä. Saavuimme jo eilen tuttuun ja aina niin mukavaan Ao Kao Resortiin ihanalle Koh Makin palmusaarelle, ja vietämme täällä koko tulevan viikon. Tästä lomasta lisää seuraavassa blogissa.

Koululaisten suosikkikoira Repe, joka asustelee koulun lähistöllä, seurasi yhtenä päivinä poikia koulusta meille.

Repe ei ollut tainnut ennen leikkiä pallolla.

"Hei voisitteko ottaa mut mukaan Suomeen kun lähdette? Lupaan olla kiltisti."


Paluu Koh Makin saarelle

Vietimme marraskuussa yhden yön paratiisimaisella Koh Makin palmusaarella ihanassa Ao Kao resortissa ja päätimme jo silloin palata sinne uudestaan. Edellisen vierailumme teimme Koh Makin naapurisaarelta Koh Changilta käsin, mutta nyt päätimme matkustaa suoraan Pattayalta yksinomaan Koh Makille.

Soittelin paikan pomolle, mukavalle herra Chainille, ja varasin saarelta kaksi bungalowia tammikuun ensimmäiselle viikolle, sillä halusimme viedä myös vierailulla luonamme olevan Jukka-enon sinne. Kyselin samalla, mistä venekuljetus saarelle lähtee ja mihin saamme automme parkkiin. Oletin Koh Makin katamaraaniveneen lähtevän Laem Ngopin satamasta, josta myös Koh Changin lautta ja Koh Makin pikaveneet lähtevät, ja varmistinkin Chainilta asian.

Olemme jo sen verran thaimaalaistuneet, että ostimme matkalla Koh Makille autoomme pahoilta hengiltä suojelevan kukkariipuksen.

Saavuttuamme sovittuna päivänä eli tiistaina 3. tammikuuta Laem Ngopin satamaan emme kuitenkaan nähneet missään katamaraania vaan pelkkiä pikaveneitä. Kysyin laiturilla istuskelevilta venekuskeilta mistä Koh Makin katamaraani lähtee, ja he vastasivat nauraen, että se lähtee aivan toisesta kylästä neljänkymmenen kilometrin päästä. Soitin saman tien Chainillle ja kerroin meidän olevan Laem Ngopissa ja että siellä väitetään meidän olevan väärässä paikassa. Chain hämmästeli mitä me siellä teemme, kun hän kerran oli puhelimessa sanonut katamaraanin lähtevän Laem Sokista eikä Laem Ngopista. Tulipahan taas kerran todistettua, että puhelimessa menevät paikakannimet helposti sekaisin, joten minun olisi kannattanut varmistaa lähtöpaikka tarkemmin. Kello oli tässä vaiheessa 13:45 ja katamaraanin oli määrä lähteä 14:30. Chain lupasi soittaa katamaraanille, että olemme tulossa, ja me lähdimmme paahtamaan tuhatta ja sataa laiturilla olleiden miesten neuvomaan suuntaan. Kukaan ei osannut tarkemmin sanoa missä päämäärämme Laem Sok on. ”Ajakaa kohti Tratin kaupunkia niin jossain vaiheessa kääntyy tie oikealle Laem Sokiin” oli ainoa ohje, jonka Chain osasi meille antaa. Google Mapskaan ei näyttänyt tuntevan kyseistä paikkaa, etenkään kun emme tienneet miten paikannimi kirjoitetaan. Jussi ajeli takaisin tulosuuntaamme hirmuista vauhtia, ja me tähyilimme mahdollisia kylttejä Laem Sokiin epätoivoisesti. Kyselimme neuvoa muutamilta ohikulkijoilta, mutta kukaan ei tuntunut tietävän paikkaa, vaan heillä vain silmät pyörivät päässä kun mainitsin sanat ”Koh Mak catamaran”. Lopulta pysähdyimme tien varressa olevan poliisimiehen luokse ja hänen ilmeensä kirkastui hetken miettimisen jälkeen. ”Laem Sok!” hän huudahti ja korjasi ääntämystäni paikannimen suhteen ja alkoi antaa ajo-ohjeita sujuvalla thai-kielellä. Erilaisten käsimerkkien avulla saimme selville, että parin kilometrin päässä olevasta risteyksestä pitää kääntyä oikealle ja jatkaa sitä tietä noin 30 kilometriä päähän asti. Poliisi yritti kovasti selittää mitä risteyksessä on (hän viittoili ylös korkealle ja minä yritin arvailla ”onko siinä temppeli?” yms. mutta emme saaneet selville mitä hän tarkoitti). Noin kolme kilometriä ajettuamme saavuimme liikennevaloristeykseen (”liikennevalot” oli se asia jota poliisi oli meille yrittänyt turhaan selittää), jossa oli kyltti oikealle Laem Sokiin. Ajelimme noin sataa pientä tietä pitkin ja jouduimme parissa risteyksessä arpomaan mihin suunntaan kääntyisimme. Yritin vielä varmistaa Chainilta asiaa puhelimitse, mutta hänen kännykkänsä oli koko ajan varattu. Lopulta saavuimme jonkinlaiseen rantaan, jossa oli kylttejä paristakin eri venekuljetuksesta, mutta ei sanaakaan Koh Makin katamaraanista. Kello oli pari minuuttia yli puoli kolmen, joten olimme jo melkoisen hermostuneita. Yksi rannan laitureista oli noin puolen kilometrin pituinen,  emmekä nähneet oliko sen päässä katamaraania vai ei. Laiturin juurella istuskeli ryhmä miehiä, joilta kyselin mistä Koh Makin katamaraani mahtaa lähteä. Sain vastaukseksi tuttua silmien pyörittelyä, joten kaahasimme äkkiä toista, pienempää laituria kohti. Siellä istuskeli ystävällinen mies, joka osoitti meille pitkää laituria tietävän oloisena. Niinpä kaarsimme auton taas ympäri ja ajoimme pitkän laiturin päähän renkaat vinkuen. Siellä meitä odotti rauhoittava näky, Koh Makin katamaraani lähtövalmiina. Purimme helpottuneina matkatavaramme laiturille, ja pienen selvittelyn jälkeen yksi laitureilla päivystävistä miehistä lähti ajamaan Jussin edellä reilun kilometrin päässä sijaitsevalle pysäköintialueelle ja toi hänet vielä lava-autolla takaisin katamaraanille. Pääsimme matkaan helpottuneina vartin myöhässä.

Pieni yllätys odotti meitä vielä katamaraanilla, sillä lähes kaikki muut matkustajat olivat suomalaisia. He olivat matkalla kuukauden joogaretriittiin saaren pohjoisrannalla olevaan suurehkoon resortiin kuuluisan suomalaisjoogin johdolla. Me olimme ainoat Ao Kao resortiin menijät.

Vihdoinkin perillä! Ao Kao resortin mukava johtaja Chain ja minä.

Ao Kao White Sand Beach Resort on viihtyisä 20 bungalowista koostuva majoituspaikka Koh Makin viiden kilometrin pituisella eteläisellä hiekkarannalla. Resortin perusti ”Herra Aurinkoisena” tunnettu herra Somchai saksalaisen ystävänsä kanssa 18 vuotta sitten. Nykyään Somchai on eläkkeellä ja asuu mantereella, ja hänen lapsensa ja vanha tuttumme herra Chain hoitavat paikkaa.

Majoituimme Ayutthaya-tyyliin rakennettuun perinteiseen thai-bungalowiin.

Bungalowissamme oli valtava terassi, jolla nautimme iltaisin drinkit kynttilän valossa.

Ao Kao Resortin bungalowit sijaitsevat kauniin puutarhan keskellä.

Ao Kao resortin Beach Baria hoitaa Kwan, yksi herra aurinkoisen pojista.

Aperitiivit rannalla.

Beach Barin suuri shakkilauta oli Laurin ja Eeron ahkerassa käytössä joka ilta.

Ao Kao resortin tunnelmallisessa ravintolassa on tarjolla erinomaista ruokaa.

Illallisen jälkeen pojat viihtyivät ravintolan wifi-alueella.

Itse Koh Makin saari on noin 16 neliökilometrin kokoinen vehreä saari, jolla kasvaa kookospalmuja ja kumipuita. Saarella asuu reilut kolmesataa asukasta ja siellä on 24 ”resortia”, joista suurin osa on pieniä, vajaan parinkymmenen bungalowin yhteisöjä.

Vietimme saarella tällä kertaa neljä päivää ja päivämme kuluivat lähinnä löhöillen rannalla riippukeinuissa, uiden ja syöden hyvin. Lisäksi lapset hyppivät paikan jättitrampoliinilla tuntikausia päivässä. Teimme yhden hikisen pyöräretken saaren koillisrannalle ja yritimme etsiä erästä hotellimme työntekijän suosittelemaa autiota hiekkarantaa. Rantaa ei löytynyt, mutta sen sjiaan näimme loputtomia kumipuuviljelyksiä, pöliseviä teitä ja kookospalmuja. Toisena iltana sovimme vuokraavamme resortimme golfkärryn seuraavaksi päiväksi, mutta kun tiedustelimme aamulla kärryn avainta, pahoitteli yksi ”höslöksi” nimeämämme resortin työntekijä, että Chain oli epähuomiossa ottanut avaimen mukaansa ja lähtenyt päiväksi mantereelle. Niinpä teimme golfkärryretken vasta kolmantena päivänä, ja ajelimme saarta ristiin rastiin. Punaisena hehkuvia, pölyisiä kärryteitä riitti kilometritolkulla, ja tällä kertaa löysimme myös sen kauniin ja aution hiekkarannan, jota olimme yrittäneet etsiä pyöräretkellämme.

Pyöräretkellä saaren ympäri.

Golfkärryllä keskellä kumipuumetsää.

Golfkärrymme ei toiminutkaan sähköllä vaan se piti tankata. Otimme paikalliselta bensa-asemalta kolme litraa, ja se riitti koko päiväksi.

Autio hiekkaranta saaren koillisosassa löytyi pitkän etsinnän jälkeen, ja onneksi oli snorklausvälineet mukana!

Eksyimme ajomatkallamme paikalliseen kylään, jonka kylänraitin vierellä oli valmistumassa jotain paikallista herkkua auringonpaisteessa. Auringossa paahtuvista pikkukaloista nautti noin miljoona kärpästä...

Kumipuita riitti silmänkantamattomiin.

Neljä päivää Koh Makilla kuluivat nopeasti postikorttimaisemista ja auringosta nauttien. Säät eivät tällä kertaa olleet kovinkaan suosiollisia, sillä vaikka aurinko paistoi ja lämpöä riitti, niin ennen meidän saapumistamme oli ollut suoraan mereltä todella kova tuuli, joka oli myllännyt kristallinkirkkaat rantavedet sameaksi. Snorklailu oman hotellimme rannalla ei siis tällä kertaa onnistunut kuin vasta viimeisenä päivänä, mutta onneksi tämä ei jäänyt viimeiseksi käynniksi saarella, vaan lupasimme palata sinne mahdollisimman pian uudestaan.


Sairaalassa ja snorklaamassa syyslomalla

Lapsilla oli marraskuun ensimmäinen viikko syyslomaa, ja päätimme lähteä tutustumaan Thaimaan toiseksi suurimpaan saareen Koh Changiin, joka sijaitsee maan itäosassa aivan Kamputsean rajalla.


Varasimme kuljetuksen Pattayalta sunnuntaiaamuksi, mutta edellisenä iltana Jussille nousi yllättäen kova kuume pitkän flunssan päätteeksi. Aamulla kuumemittari näytti enää 37 astetta, joten uskalsimme lähteä matkaan Matkaseuranamme oli lasten koulutoveri Janika, jonka isän isännöimästä lomakylästä olimme varanneet majoituksen. Ajomatkan aikana Jussin vointi kuitenkin huononi kovaa kyytiä ja kuume selvästi nousi. Noin kolmen ja puolen tunnin ajomatkan päätteeksi saavuimme lähelle Kamputsean rajaa Naem Glop -nimiseen kylään, jossa vaihdoimme minibussista lautan kyytiin. Koh Changin saari näkyi hyvin lähellä rantaa kauniin kumpuilevana ja vehreänä, mutta lautta oli todella hidas, joten matka saarelle kesti 45 minuuttia.

Lauttamatkalla Koh Changille.

Koh Chang lautalta nähtynä, edessä liehuu Thaimaan kuninkaan lippu, jota käytetään paljon Thaimaan lipun rinnalla.

Olimme varanneet Koh Changin kaakkoisrannalta bungalow-majoituksen Ban Mae -nimisestä lomakylästä, jota isännöi tuttavamme Mikko Pattayalta. Lauttarannassa meitä odottikin Ban Maen lava-auto, joka vei meidät parinkymmenen kilometrin matkan saaren kaakkoisrannalle. Pari tuntia saapumisemme jälkeen totesimme, että Jussi on saatava lääkäriin, sillä hänellä ei pysynyt enää edes vesitilkka sisällä ja kuume oli noussut jo yli 39 asteen. Ystävämme Mikko kyyditsi Jussin Koh Changin kunnalliseen sairaalaan, ja siellä Jussi viettikin seuraavat kolme yötä. Majapaikkamme tarjoilija hämmästeli kovasti, miksi minä en lähde sairaalaan mukaan, ja syykin selvisi vasta seuraavana päivänä Jussin raportoitua sairaalan tapahtumia. Jokaisella potilaalla on thaimaalaisessa kunnallisessa sairaalassa joku omainen mukana, ja omaisen tehtävä on auttaa potilasta sellaisissa asioissa, joissa Suomessa on totuttu turvautumaan sairaanhoitajan apuun. Esimerkiksi ruoka-astiat pitää sairaalassa pestä itse ja juomavesi pitää hakea itse käytävällä olevasta vesisäiliöstä. Onneksi Jussia vastapäätä olevan potilaan omainen oli auttavainen, kun Jussi oli täysin vuoteenomana. Yöllä potilaiden omaiset nukkuivat potilassänkyjen alla paljaalla kaakelilattialla, joten kahdeksan hengen huoneessa nukkui reilut 20 ihmistä, sillä osalla oli useampikin omainen tukenaan. Yöllä kävi melkoinen hälinä, kun omaiset puhelivat sänkyjen alla kännyköihinsä, kuuntelivat musiikkia ym. Jussi kertoi olleensa kahtena ensimmäisenä yönä onneksi niin kuumehoureissa, ettei jaksanut edes häiriintyä ympäröivästä melskeestä, sillä kuume nousi pahimmillaan 40,3 asteeseen. Diagnoosi jäi loppujen lopuksi hieman epäselväksi, sillä diagnosoidun keuhkokuumeen lisäksi lääkäri epäili myös hyvin tuoretta malariatartuntaa. Dengue-kuume saatiin sentään rajattua pois verinäytteen perusteella. Lääkäri kertoi malarian olevan vielä ongelma saaren keskiosissa, ja samassa potilashuoneessa olikin useampia malariapotilaita. Myös käärmeenpuremat ovat saarella yleisiä, ja ensiapuhuoneen seinällä olikin iso juliste erilaisista käärmeistä. Myös saaren näköalapaikoilla oli  kobravaroituksia.

Jussi sai luvan kotiutua kolmen yön jälkeen, mutta hän joutui vielä käymään sairaalassa kahtena aamuna antibioottitiputuksessa.

Koh Changin sairaala

Jussin maatessa sairaalassa ja toipuessa me muut tutustuimme Koh Changin saareen. Saari on Thaimaan toiseksi suurin heti Phuketin jälkeen ja sillä on pituutta 30 km ja leveyttä 14 kilometriä. Suurin osa turismista on keskittynyt saaren länsirannalle, mutta meidän majapaikkamme Ban Mae sijaitsi saaren hiljaisessa kaakkoisnurkassa. Saaren keskiosa on vuoristoista viidakkoa, ja etelärannikkoa lukuunottamatta saarta kiertää uskomattoman jyrkkä ja mutkikas tie.

Mökkimme Ban Mae resortissa.

Maisema majapaikkamme edustalla.

Lapset keräilivät merestä erilaisia rapuja lemmikikseen.

Auringonlasku Ban Mae Resortin edustalla.

Teimme yhtenä päivänä muiden lomakylämme asukkaiden kanssa autoretken saaren lounaisrannikolle Grand Lagoona -hotellille. Paikka oli todella hieno, ja hotellin ranta oli upea. Majoitusta oli tarjolla bungalowien lisäksi myös paikalle ankkuroidussa valtavassa laivassa sekä kelluvissa huviloissa.

Näimme matkalla mahtavia maisemia, jyrkkiä tienmutkia, apinoita ja muutaman autokolarin, sillä teiden huonosta kunnosta ja jyrkistä mutkista huolimatta paikalliset ajavat kuin viimeistä päivää.

Grand Lagoonan hiekkaranta oli upea.

Toisen retkipäivän vietimme kiertelemällä saaren hiljaisempaa itäpuolta. Lomakylämme läheltä löytyi kaunis hiekkaranta, jossa pulikoimme pitkän tovin. Kävimme katsomassa lähellä sijaitsevaa kaunista temppeliä ja piipahdimme samalla lähellä sijaitsevaan paikalliseen kalastajakylään Salak Phetiin. Kylän talot on rakennettu paalujen päälle ja meri liplattelee talojen alla ja vierellä. Kylänraitti oli tyhjä lukuunottamatta vanhaa, hampaatonta ukkoa, joka työnteli noin vuoden ikäistä pikkutyttöä vanhoissa tavarakärryissä.

Salak Phetin kylänraitti oli hiljainen.

Kylän talot on rakennettu paalujen päälle.

Salak Phetissä asuu lähinnä kalastajia.

Joku oli saanut postia.

Kalastaja oli jättänyt osan saaliista kuivumaan.

Yksi Salak Phetin asukkaista.

Kävimme myös uimassa yhdessä saaren lukuisista vesiputouksista, jonka noin 25-asteinen vesi tuntui meistä tropiikin lämpöön tottuneilta jäätävän kylmältä. Lapset uivat kuitenkin rohkeasti ja minä nautin ilmaisesta ”jalkahoidosta”, jota vesiputouksen lammessa asustelevat kalat minulle tarjosivat. Thaimaassahan monet kylpylät tarjoavat samaa palvelua, jossa jalat upotetaan pariksikymmeneksi minuutiksi kala-altaaseen, ja innokkaat kalat nyppivät jaloista kaiken kuolleen ihosolukon pois.

Vesiputouksen kalat tarjoilivat kävijöillle ilmaista jalkahoitoa.

Jussin toivuttua kuntoon päätimme tehdä lomakylään saapuneiden vanhojen tuttujemme Peltoloiden sekä muutaman muun suomalaisasukkaan voimin retken parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevalle 16 neliökilometrin kokoiselle Koh Makin saarelle ja viipyä siellä yhden yön. Lomakylämme isäntä Mikko lupasi lähteä mukaan, ja eräs hänen työntekijöistään varasi pikaveneen noutamaan meidät Ban Maesta seuraavana päivänä. Aamulla yksi sovituista mukaan lähtijöistä Mika oli kuitenkin kuumeessa, ja Mikko päätti itsekin jäädä pois kyydistä nukuttuaan huonosti. Venekyyti olisi tullut pienemmällä ryhmällä turhan kallliksi, joten päätimme jättää retken väliin. Niinpä peruin edellisiltana koko joukolle varaamani majoituksen Koh Makin saarelta ja varasin Koh Changin länsirannikolta meille ja Peltolan perheelle toisen majoituksen, jotta pääsisimme yhdessä tutustumaan saaren vilkkaampaan puoleen. Veneen peruutus ei kuitenkaan onnistunut noin vaan, vaan venekuski vaati peruutusmaksuna puolet sovitusta kuljetuksen hinnasta eli 4500 bahtia. Lukuisista yrityksistä huolimatta emme päässeet yhteisymmärrykseen venekuskin kanssa. Lopulta päätimme sittenkin lähteä matkaan, ja myös Mikko lupasi lähteä mukaan ja Mika tokeni sen verran että lupasi myös liittyä seuraamme. Niinpä peruin Koh Changin länsirannalta varaamani majoituksen ja soitin jälleen kerran Koh Makille ja ilmoitin meidän sittenkin saapuvan.
Pikavene oli tilattu noutamaan meidät kello 12, mutta sovittuna aikana rantaan saapuikin valtava lautta. Veneyritys oli varmaankin ehtinyt jo sopia pikaveneelle toisen kyydin ja yritti vain saada meiltä peruutusmaksun, ja kun sittenkin päätimme lähteä, he toivat pikaveneen tilalle kyseisen lautan. Hinta oli kuitenkin yhä alkuperäinen pikaveneestä sovittu 9000 bahtia, johon me taas emme suostuneet. Pitkällisten ja hetkittäin erittäin kiivaiden neuvottelujen jälkeen saimme alennusta sovittuun hintaan ja pääsimme matkaan. Matka lautalla sujui onneksi melko leppoisasti eikä kestänyt kuin puolitoista tuntia.

Meidän 7 aikuisen ja 6 lapsen seurueemme täytti kaksikerrosisesta lautasta vain murto-osan.

Koh Makin saari oli varsinainen paratiisi. Turkoosinvärisen meren ympäröivä palmusaaari on kooltaan 16 neliökilometriä ja sitä reunustavat valkeat hiekkarannat. Saarelle ei ole vedetty sähköjä, mutta siellä on dieselillä toimiva ssähkögeneraattori, joka tuottaa saarelaisille sähköä.

Koh Makin lauttaranta.

Majoituimme Ao Kao Resortiin, joka sijaitsee saaren etelärannalla. Paikka on henkeäsalpaavan upea:  upea palmujen reunustama rauhallinen ranta ja vehreä puutarha, jossa sijaitsee 20 sievää bungalowia. Hotellin edustalla on melko hyvät snorklausmahdollisuudet, ja meressä näkyi mm. papukaijakaloja, pallokaloja sekä merimakkaroita. Olimme enemmän kuin tyytyväisiä paikkaan, joten oli harmillista lähteä sieltä jo seuraavana päivänä pois. Lupasimme paikan todella mukavalle johtajalle, herra Chainille, että tulemme ehdottomasti vielä takaisin.

Hotellimme edustan ranta oli kuin postikortista.

Lapset löysivät rannasta mainion kiipeilypuun.

Hotellimme edustalla oli hyvä snorklata.

Lintu oli käynyt rannalla kävelyllä.

Auringonlasku Koh Makilla.

Hotellimme ravintolassa oli hyvät ruuat ja sijainti oli mitä mainioin.

Chilin kera grillattuja tiikerirapuja, nam!

Palasimme joukolla Koh Changin saarelle je seurasimme saman tien Peltolan perhettä uuteen majapaikkaan saaren länsirannikolle. Majoituimme Peltoloille ennestään tuttuun Paddy’s Palms Resortiin, joka sijaitsee White Sand Beachin alueella, jonne suurin osa saaren turismista on keskittynyt. Vietimme paikassa yhdessä kaksi yötä ja otimme rennosti, eli ohjelmassa oli lähinnä uimarannalla löhöilyä ja ruokailua. Toisena iltana myös ystävämme Mika liittyi seuraamme Ban Mae resortista, ja nautimme upean illallisen hiekkarannalle katetun pöydän ääressä auringonlaskua ihaillen. Ravintolassa oli tarjolla kaikenlaista grillattavaa, josta sai poimia mieleisensä herkut valmistettavaksi. Meidän kymmenhenkinen seurueemme söi mm. mustekalaa, barracudaa, simpukoita, tiikerirapuja ja kanavartaita. Maukkaan aterian kruunasi naapuriravintolan tulishow, jota pääsimme ihailemaan.

Sea Bar -ravintolassa sai itse valita tiskiltä tuoreet meren antimet ja pihvit grilliin.

Lapset keräilivät Koh Changin rannalta pikkuruisia rapuja.

Piña colada maistui Lauralle ja Virvalle.

Maanantaina koitti kotiinlähdön aika, ja minibussi haki meidät ja Peltolan perheen hotellistamme ja kuljetti Pattayalle asti.

Koh Changin lautalla - Eero pelaa ja muut katsovat.

Koh Changin lautat ovat jo nähneet parhaat päivänsä...

Paluumatka Pattayalle sujui lapsilta joutuisasti, kun virittelimme minibussiimme DVD-leffaesityksen. Vas. Eero-Pekka, Samuli, Ilona, Lauri ja Eero.

Monet thaimaalaiset autot kulkevat maakaasulla, niin myös meidän minibussimme.

Maakaasun tankkauksen ajaksi autosta komennetaan aina ulos räjähdysvaaran vuoksi, mutta välimatkalla ei ole Thaimaassa niin väliä...