Hyvästit Thaimaalle
Olimme suunnitelleet käyntiä Kanchanaburissa pitkin kevättä, ja päätimme toteuttaa matkan juuri ennen kotiinlähtöä. Luovutettuamme toukokuun viimeisenä lauantaina asuntomme avaimet Pattayalla ajoimme yöksi Bangkokiin. Tämänkertainen hotellimme Majestic Grande oli sijainniltaan loistava, vain kivenheiton päässä vilkkaalta Sukhumvit-kadulta ja Nana Plaza -ravintola-alueelta, mutta kuitenkin rauhallisella kujalla. Kaiken lisäksi hotellin standard-huoneet olivatkin täyteen varattu, vaikka olimme onnistuneet tekemään automatkalla suosimamme Booking.com-sivuston kautta varauksen, joten saimme standardihuoneen hinnalla hienon executive-huoneen. Huoneessa oli valtava puutarhaterassi, josta oli upea näköala kaupungille. Lisäksi saimme ilmaiset vapaavalintaiset drinkit aulabaarissa, joten olimme siis erittäin tyytyväisiä, ettemme saaneet varaamaamme huonetta.
Hotellin uima-allas piti tietenkin heti testata!
Jatkoimme sunnuntaina kohti Kanchanaburin kaupunkia, joka on kuuluisa Kwai-joen yli kulkevasta sillastaan ja joka sijaitsee muutaman tunnin ajomatkan päässä Bangkokista länteen. Lauri ja Eero eivät tietenkään tienneet koko sillasta eivätkä toisen maailmansodan tapahtumista Thaimaassa mitään, joten pidimme pienen historiankertauksen automatkalla. Kanchanaburin kaupungissa on sillan lisäksi muutakin toisen maailmansodan tapahtumiin liittyvää nähtävää: kolme sotavankien hautausmaata sekä kaksi tapahtumiin liittyvää museota ja tietenkin paljon turistirihkamaa myyviä kojuja.
Olimme varanneet majoituksen joen rannalla sijaitsevasta todella upeasta viiden tähden Dheva Mantra -resortista, ja jo sisäänkäynti oli niin hieno että hieman epäröimme uskallammeko ollenkaan marssia sisään. Alue on rakennettu kauniiseen siirtomaa-ajan tyyliin ja resortiin kuuluu useita rakennuksia upean allasalueen ympärillä.
Hotellimme Dheva Mantra suorastaan häikäisi loisteliaisuudellaan.
Hotellin vierellä virtasi Kwai-joki.
Aikomuksenamme oli mennä illastamaan hotellin rantaravintolaan, joka sijaitsee kelluvalla lautalla Kwai-joella, mutta ravintolassa meitä vastassa oli hieman hermostuneen oloinen tarjoilija ja pari vartijaa, jotka kertoivat ravintolan olevan suljettu. Kun hieman ihmettelimme miksi se on kiinni tarjoilija lisäsi, että syynä on ”onnettomuus”. Mietimme onkohan ravintolan kokki mahtanut pudota jokeen vai mitä on tapahtunut, mutta seuraavana päivänä syykin selvisi. Thaimaan kuninkaan pojantytär, prinsessa Sirivannavari oli juuri saapumassa hotelliin ravintolaa vastapäätä sijaitsevaan sviittiin. Seuraavana päivänä hotellissa olikin täysi kaaos päällä: kymmeniä poliiseja, armeijan miehiä, sairaanhoitajia, ammbulanssi valmiusasemissa ja liuta ”hovia”. Prinsessa käy kuulemma säännöllisesti kyseisessä hotellissa ja asuu juuri siinä siivessä, jossa meidänkin huoneemme sijaitsi.
Vietimme maanantaipäivän kiertelemällä muutamia paikallisia nähtäväyyksiä ja Kwai-joen reunustaa. Päivän erikoisin nähtävyys oli Wat Tham Mangkorn Thong -temppelissä, joka on kuuluisa ”kelluvasta nunnasta”. Kiertelimme ensin temppelin alueella ja kävelimme korkealla rinteellä olevan valtavan luolaston läpi. Reitti oli mielenkiintoinen polku kallion sisällä luonnonmuovaamassa tunnelissa, jossa oli välillä kymmenenkin metrin korkuisia luolia ja välillä non puolen metrin korkuisia tunneleita, joissa piti ryömiä eteenpäin nelinkontin. Ollessamme lähdössä luolasta alas alkoi sataa, mutta temppelin ystävällinen munkki toi meille jostain sateenvarjot. Emme tietenkään kehdanneet ottaa niitä noin vain joten temppelin lahjoitusarkku sai meiltä sadan bahtin ”almun” ja munkki näytti erittäin tyytyväiseltä. Alhaalla temppelin pihamaalla näimme kuuluisan kelluvan nunnan istuskelevan pienen vesialtaan äärellä toppatakki päällään. Vierellä oli kyltti, jonka mukaan nunna esittää kellumistemppunsa mikäli katsojia on vähintään 20 (jolloin peritään 10 bahtin pääsymaksu), mutta yksityisesityksen saa 200 bahtilla. Olimme sen verran uteliaita että sanoimme oitis haluavamme yksityisesityksen ja niinpä kipusimme allasta ympäröivään katsomoon ja katselimme, kun nunna riisui toppatakkinsa, kumarteli buddha-patsaalle ja laskeutui valkoinen nunnankaapu päällään altaaseen. Odotimme näkevämme jonkinlaisen ihmeteon, mutta nunna sen kuin kellui normaaliin tapaan vedessä hieman erilaisia ”buddhalaisia asentoja” esitellen. Ilmeisesti temppelissä on aikoinaan elänyt harvinaislaatuisen taidon omannut kelluva nunna, mutta hänen seuraajansa ei kuitenkaan ole kovinkaan ihmeellinen taidoiltaan. Thaimaalaisethan eivät yleensä ottaen ole hyviä uimaan, joten tällainen vaatimaton kelluntaesitys saattaa monista näyttää melkoiselta ihmeteolta. Esitys oli kuitenkin ehdottomasti 200 bahtin eli viiden euron arvoinen, sen verran hauskaa meillä oli, etenkin kun testasimme samanlaisia kellunta-asentoja hotellimme altaassa ja suunnittelimme uutta uraa ”kelluvana farangina”.
Temppelin luolastoon oli aikamoinen kipuaminen helteessä.
Temppelin munkki näytti meille mistä luolaan pääsee.
Luola oli ajoittain todella matala.
Luolasta poistuttiin kiipeämälllä huteria tikkaita pitkin pienestä aukosta ulos.
”Ihmenunna” aloittamassa esitystään.
Ooh, kelluva nunna!
Kelluvan nunnan jälkeen ihmettelimme temppelin lähistöllä kasvavaa jättikokoista puuta.
On siinä puulla kokoa – ja myös ikää, kuulemma reilusti yli 100 vuotta.
Tutustuimme temppelin ihmeiden jälkeen joenvarrella sijaitsevaan munkkien ylläpitämään JEATH-sotamuseoon, joka oli valitettavan rapistuneessa kunnossa. Museossa esillä olevat valokuvat olivat kellastuneet lähes näkymättömiksi, vitriinit olivat rikki, ja kaikki oli hieman rempallaan. Vierailun arvoinen pieni museo kaikesta huolimatta.
Söimme illallista Kwai-joella kelluvalla lautalla ja ihailimme samalla muutamaa ohitse lipuvaa ravintolalauttaa. Tämä oli selvästikin erinomainen vuodenaika vierailla Kwai-joella, sillä kaikkialla oli hyvin hiljaista ja tilaa oli riittämiin, kun taas sesonkiaikaan paikka kuulemma kuhisee turisteja ja joki on kaikkea muuta kuin rauhallinen bilelauttoineen ja karaokeineen.
Lehmät laidunsivat aivan kaupungin keskustan lähellä tien vierellä paimen perässään.
Munkki mopotaksin kyydissä, taustalla Kanchanaburin kaupungintalo.
Hotellilauttoja Kwai-joella.
Illallisella joella kelluvalla lautalla.
Tiistaina kävimme itse kuuluisalla Kwai-joen sillalla, vaikkakin se aito ja alkuperäinen, puurakenteinen silta tuhoutuikin liittoutuneiden pommituksissa. Tutustuimme samalla myös hieman edellispäivän museota tasokkaampaan sotamuseoon nimeltään Thai-Burma Railway Museum. Siellä riitti nähtävää autenttisista sotavankien tavaroista ja dokumenteista valokuviin ja karttoihin. Erittäin vaikuttava paikka kaiken kaikkiaan. Museota vastapäätä sijaitsee suurin kaupungin kolmesta sotavankien hautausmaasta, jonne on haudattu lähes 7000 länsimaista sotavankia. Kwai-joella ”kuoleman rautatiellä” työskenteli aikoinaan noi 60 000 liittoutuneiden sotavankia ja lähes 200 000 aasialaista vankia (lähinnä malesialaisia ja indonesialaisia). Länsimaisia kuoli noin 16 000 ja aasialaisia 90 000. Aasialaisten pakkotyöläisten hautoja ei merkattu, mutta länsimaiset sotavangit haudattiin seremonioiden kera (joihin jopa japanilaiset osallistuivat) ja kuolleiden nimet ja hautapaikat kirjattiin huolella ylös.
Kwai-joen kuuluisa silta ylittää joen aivan kaupungin keskustassa.
Kwai-joen sillalla.
Länsimaisten sotavankien hautausmaa Kanchanaburin keskustassa.
Illalla yritimme jälleen kerran hotellin rantaravintolaan, mutta heti rantaa (ja prinsessan sviitin parveketta) lähestyessäni rynnisti eteeni turvamies taskulamppu kädessään ja hätisti minut kohteliaasti pois. Ollessamme sitten lähdössä autolla hotellilta illastamaan jouduimme odottelemaan pysäköintialueella viitisen minuuttia, sillä prinsessa oli juuri silloin saapumassa hotellille. Hotellin autonpesijäpoika kertoi meille hänen olevan tulossa moottoripyöräretkeltä, ja näimmekin hänen nousevan mustasta Audistaan moottoripyörävarusteet yllään.
Prinsessan Audi A8 ja moottoripyörä hotellimme pääsisäänkäynnin edustalla.
Kun Jussi kävi seuraavana aamuna uimassa ja kierteli sitä ennen rannassa, näkyi pusikossa SWAT-joukkoja konepistoolit kädessä. Aikamoiset turvajärjestelyt yhden prinsessan vuoksi! Myöhemmin päivällä, kun Jussi ja pojat uiskentelivat keskenään altaassa pari tuntia, saapui allasalueelle neljä turvamiestä radiopuhelimineen, ja hetken kuluttua altaaseen pulahti nuorehko thai-nainen. Hän uiskenteli rauhassa kymmenisen minuuttia ja hymyli poikien uimahypyille, ja hänen lähdettyään myös turvamiehet poistuivat altaan ympäriltä. Taisi siis käydä niin, että prinsessa pulahti uimaan Jussin ja poikien seuraan!
Hotellimme Dheva Mantra Resortin allasalue, jossa pojat ja Jussi kohtasivat ihka oikean prinsessan!
Keskiviikkona sanoimme hyvästit Kwai-joelle ja ajoimme takaisin Bangkokiin. Tällä kertaa olimme varanneet hotellin Lumphini-puiston kaakkoiskulmassa sijaitsevasta Pantip Court Residence & Suites -hotellista, jonka olimme varanneet siellä tarjolla olevien suurien, mutta kohtuuhintaisten huoneistojen vuoksi. Rakennuksen alimmat 15 kerrosta ovat hotellia, ja ylemmissä kerroksissa 23:nteen kerrokseen asti on vuokrahuoneistoja. Hotelli on neljän tähden, mutta jo hieman kulunut ja nuhjaantunut, mutta huoneistomme oli todella jättikokoinen. Emme ole koskaan ennen tainneet asua yhtä tilavasti hotellissa, sillä käytössämme oli kahden makuuhuoneen ja olohuone-keittiön lisäksi kolme kylpyhuonetta ja peräti 160 m2 tilaa. Kaiken kruunasi parveke, josta oli näkymä hotellin hienolle puutarha- ja uima-allasalueelle. Sijainti ei ravintoloiden ja palvelujen suhteen ollut niin hyvä kuin pari edellistä valintaamme, mutta pari mukavaa ruokapaikkaa löytyi silti aivan kulman takaa.
Näköala parvekkeeltamme hotellin allasalueelle..
Hotellihuoneistomme oleskelutilassa riitti tilaa yllin kyllin.
Toinen hotellihuoneistomme makuuhuoneista.
Söimme peräti kahdesti aivan hotellin lähistöllä olevassa mukavassa Mali-ravintolassa, ja yhtenä iltana piti vielä käydä Thaimaan korkeimman rakennuksen eli meille ennestään tutun Baiyoke Sky -hotellin illallisbuffetissa rakennuksen 78. kerroksessa. Ravintolasta on aivan mahtava näköala yli kaupungin, eikä ruoassakaan ole moitteen sijaa, tarjolla on kaikkea sushista ja jättiravuista kokin tilauksesta paistamiin pihveihin ja thai-ruokaan.
Oman hotellimme läheltä löytyi myös ihanan puutarhan keskeltä thaimaalainen Just One -ravintola, jossa osa pöydistä sijaitsee puutarhassa olevan karppilammikon yllä olevan lasilevyn päällä. Siinä oli mukava ruokailla ja katsella jalkojen alla uiskentelevia kaloja. Ravintola on erikoistunut mereneläviin, ja söimmekin siellä monen muun herkun ohella todella maukkaita valkosipulilla kuorrutettuja, grillattuja jättirapuja.
Ravintola Mali, uusin Bangkokin-suosikkimme.
Lauri nautiskelee illallisherkkuja Baiyoke Sky -hotellin ravintolassa.
Erilaiset viihdyttäjät kiertelevät joka ilta Baiyoke Skyn ravintoloissa. Tässä Eero tapaa perinteisen thai-marionettinuken.
Just One -ravintolan ravut olivat maukkaita!
Olimme luvanneet pojille, että he pääsevät ennen kotiinpaluuta vielä kerran Bangkokissa sijaitsevaan Siam Parkiin, joka on yhdistetty vesi-ja huvipuisto. Pojat olivat siellä koulun kanssa retkellä huhtikuussa ja ovat puhuneet paikasta siitä asti. Oli erinomainen vuodenaika vierailla puistossa, sillä se oli lähes tyhjä. Olimme suurimmassa osassa laitteita keskenämme, ja Lauri kävi useassa laitteessa jopa aivan yksin. Oli aika hassua, kun osa huvipuiston asiakkaista oli pukeutunut pelkästään uima-asuun (venäläiset naiset tietenkin minikokoisiin narubikineihin…), koska suurin osa asiakkaista kävi samalla kertaa molemmissa puistoissa, sillä vesipuiston sisäänpääsy kuuluu automaattisesti huvipuiston rannekkeeseen. Siam Parkista löytyi paljon Linnanmäeltä tuttuja laitteita, kuten viikinkilaiva, kieppi, kieputin ja kehrä (joka oli Siam Parkissa samalla Enterprise-nimellä kuin Linnanmäellä aikoinaan). Lisäksi löytyi mm. aivan hirvittävä kammokuja, jossa piti itse kävellä pilkkopimeässä talossa käsillä reittiä tunnustelemalla, ja vähän väliä ilmestyi viereen kaameita verisiä nukkeja ja hirviöitä kamalan örinän säestämänä. Huvipuistosta löytyi myös valtavan kokoinen vesikourussa kulkeva vuoristorata, jossa kävimme useamman kerran kastumassa. Osa laitteista oli aika hassuja, kuten Africa Adventure, jossa ajeltiin oikealla perämoottoriveneellä pitkin jokea, jonka reunoilla oli kaikenlaisia Afrikkaa kuvaavia eläin- ja ihmispatsaita. Tavallisten norsujen ja kirahvien lisäksi saimme nähdä mm. verisen näköiseksi maalattuja kauriita, joita leijonat raatelivat ja jopa valkoihoisen ”metsästäjän”, jota alkuasukkaat polttivat nuotiolla elävältä. Olipa seassa myös oikea apina, joka oli raukka sidottu narulla palmuun.
Lauri ypöyksin ”viikinkilaivassa”, joka on Siam Parkissa nimeltään Dragon Boat.
Tässä jättimäisessä kolossissa sai kävellä ja ihmetellä dinosaurus-patsaita.
Siam Parkin ylpeys, mahtavista mahtavin vuoristorata Vortex, jolle Linnanmäen Ukko häviää aivan 6-0.
Myös Linnanmäen Tukkijoki kalpenee tämän laitoksen rinnalla.
Jussi kävi perjantaina vielä palauttamassa automme Pattayalle, josta se oli vuokrattu, ja palasi bussilla takaisin. Samalla hän vei lentokentälle jo kaikki ruumaan menevät matkatavaramme (kuusi kappaletta!), sillä emme muuten olisi saaneet lähtöhetkellä kaikkea millään mahtumaan yhteen taksiin. Lauantaina teimme vielä kulttuurikäynnin Thaimaan kuninkaan palatsille, joka oli meiltä vielä näkemättä. Palatsialue on lähes 22 hehtaarin vehreä alue keskellä Bangkokia. Alueella ei saa kulkea liian paljastavissa asuissa, esimerkiksi shortseissa, mutta sisäänkäynnin vieressä on suuri vaatteiden lainauspiste, josta saa ilmaiseksi housuja, huiveja ym. peittävää. Jussi lainasi sieltä shortsiensa tilalle housut, ja aika monella muullakin alueella kävelijällä näkyi samanlaiset harmaat kuminauhavyötäröiset housut! Kuninkaan palatsin lisäksi alueella on valtion virastoja, edustustiloja sekä kuuluisa temppeli ”Temple of the Emerald Buddha”. Siellä säilytetään Thaimaan kenties kuuluisinta ja palvoituinta esinettä, vihreästä jadesta tehtyä pientä Buddha-patsasta. Patsas löydettiin vuonna 1434 Chiang Raista, ja kuningas Rama I toi sen mukanaan perustaessaan Bangkokin kaupungin. Patsaan ympärillä oli harras tunnelma ja temppelin vartijat pitivät huolen siitä, että turistitkin osaavat käyttäytyä siellä asiallisesti eli esimerkiksi jaloilla ei osoitella kohti Buddhaa esittävää patsasta.
Kuninkaan palatsialueen portinpielessä oli selkeästi esitetty, minkälaiset asut ovat kiellettyjä.
Iloinen turisti kuninkaanpalatsin edustalla. Jussi taitaa odotella, että törmäisi palatsilla Kanchanaburista tuttuun uimaseuraan 🙂
Palatsin vahtisotilas työssään.
Upeita palatseja kullattuine kattoineen riitti lähes silmänkantamattomiin.
Paluumatka kuninkaanpalatsilta hotelliin piti tietenkin tehdä tuktukilla, sillä olihan se meidän viimeinen päivämme Thaimaassa ja samalla myös viimeinen tuktuk-reissumme.
Sunnuntaiaamuna kello 5:15 taksi haki meidät hotellilta, ja matkasimme auringon noustessa Suvarnabhumin lentokentälle. Haimme matkatavaramme lentokentän säilytyksestä ja taiteilimme kolme matkatavarakärryä lähtöselvitykseen. Olimme maksaneet etukäteen kaksi ylimääräistä matkatavaraa, joten meillä oli yhteensä kuusi kappaletta ruumaan meneviä 23 kg:n laukkuja, ja lisäksi kolme lentolaukkua ja reppu käsimatkatavaroina. Käsimatkatavaroiden maksimipaino on 7 kg, ja se ylittyi meillä parin laukun kohdalla melko reippaasti, mutta onneksi ystävällinen thai-virkailija katsoi sitä läpi sormiensa, samoin kuin sitä että yksi matkalaukku painoi 27 kg…
Mukaan otettavaksi jäi peräti 100 kiloa matkatavaraa, vaikka kuskasimme lähes saman verran tavaraa orpokotiin lahjoitettavaksi. Mistä tätä tavaraa oikein kertyy?
Jätin reissussa rähjääntyneet vaaleanpunaiset varvastossuni lentokentän roskakoriin ja vaihdoin tilalle lenkkitossut. Ihana vuosi varvastossuissa päättyi tähän.
Vieraita Suomesta
Saimme 22. maaliskuuta kauan odotettuja vieraita, kun Hannosen nelihenkinen perhe eli Jani, Auma, Samu ja Teemu saapuivat vieraiksemme reiluksi kahdeksi viikoksi. Olimme varanneet Hannosille majoituksen Siam Oriental Twins -taloyhtiöstä, jossa Pattayan suomalainen koulukin sijaitsee, joten kävelymatka asuntojemme välillä oli sopivan lyhyt.
Lauri ja Eero olivat jo kovasti odottaneet Samua ja Teemua kavereikseen, ja ensimmäinen ilta kului tietenkin meidän uima-altaallamme poikien uimahyppyjä katsellessa ja kuulumisia vaihdellessa. Uintia harrastettiin vierailun aikana joka päivä lisäksi mm. viettämällä yksi päivä Pattayan vesipuistossa eli Pattaya Parkissa. Yhden päivän vietimme Sattahipin Haad Nang Ram -hiekkarannalla, jossa Hannoset saivat ihmetellä vaatteet päällä uivia ja koko ajan syöviä thaimaalaisia.
Eero, Samu, Lauri ja Teemu pelipuuhissa.
Lounas Sattahipin hiekkarannalla.
Pojat Pattaya Parkin vesipuistossa.
Teemu ja Eero Pattaya Parkin vesipuiston vieressä olevan pienen tivolin keinukarusellissa.
Nähtävää ja ohjelmaa oli paljon, ja olimme jo etukäteen tehneet muutamia varauksia vierailua varten. Vietimme mm. yhden kokonaisen päivän merellä Virtasen perheen seurassa nauttien kalastuksesta, uimisesta ja hyvästä ruuasta. Mantereella oli juuri samaan aikaan ankara ukonilma, joten päivä oli oikein suotuisa merellä vietettäväksi. Parasta taisi olla kalansaaliiksi saamiemme kalojen syöminen, sillä aluksen miehistö uppopaistoi pyydystämämme kalat herkullisen kullanruskeiksi ja rapeiksi.
"Kas on pojat merelle lähteneet...♫♫"
Uimahyppyjono!
Vellun taidonnäyte!
Kalansyöttinä käytettiin mustekalan palasia.
Päivän kalansaalis.
Valmiina banaaniveneajelulle!
Vesiurheilun ja kalastuksen lisäksi Jani ja Jussi ehtivät myös käydä pelaamassa golfia kahdella eri kentällä. Aloittelijana Jani otti ensin rangella yhden oppitunnin, ja pelit sujuivatkin oikein mainiosti.
Iloiset golfarit Jussi ja Jani
Olimme sopineet koulun kanssa, että Lauri ja Eero saavat pitää muutamia ylimääräisiä vapaapäiviä vierailun aikana, ja yhden tällaisen arkipäivän vietimme yhdessä Srirachan tiikeripuistossa. Tiikerien lisäksi näimme puistossa mm. krokotiilejä ja norsuja sekä erilaisia eläinesityksiä. Isojen tiikerien ja krokotiilien kanssa olisi päässyt myös valokuvaan, mutta uskaltauduimme poseeraamaan vain tiikerinpennun kanssa. Pienetkin pennut karjuivat kyllä yllättävän kovaa! Poikien mielestä hienointa taisi kuitenkin olla yhteiskuva gorillan kanssa. Tiikeripuistossa oli eläinesitysten lisäksi myös mahdollisuus ruokkia eri eläimiä. Poikien mielestä jännittävintä, mutta myös vaikeinta, oli tiikerien ruokkiminen. Se nimittäin tapahtui ampumalla ilmakiväärillä tiikerin häkin yläpuolella roikkuvia pieniä metallilaatikoita. Jos sai osuman, laatikko aukesi ja sieltä tipahti pala lihaa tiikerihäkkiin.
Yksi tiikeripuiston päätähdistä.
Norsushown jälkeen eläimiä sai syöttää banaaneilla.
Tiikerishowssa katsomo oli onneksi erotettu esiintyjistä korkealla verkkoaidalla.
Krokotiilien kanssa olisi myös päässyt valokuvaan, mutta jätimme tilaisuuden käyttämättä.
Tiikerinpentu osasi karjua yllättävän kovaa!
Gorillan tapaaminen taisi olla pojille päivän kohokohta.
Pattayalla kun oltiin, esittelimme vieraillemme myös paikallista suomalaistoimintaa. Hannoset kävivät Pattayan suomalaisen koulun saunassa nauttimassa löylyistä, ja suomalaisia laulunlahjoja pääsimme ihailemaan käymällä Pattayan kuuluisimmassa suomalaiskaraokebaarissa Black Horsessa. Yhtenä torstai-iltana osallistuimme joukolla Maikan Majatalon legendaariseen tietovisaan. Valitettavasti joukkueemme ei menestynyt kokonaiskisassa, mutta yhdellä kierroksella onnistuimme ainoana joukkueena saamaan täydet pisteet, mistä saimme palkinnoksi ilmaiset fisusnapsit. Maikan tietovisa on todella hauska tapahtuma, joka kerää joka torstai reilut sata suomalaista visailemaan ja nauttimaan suomalaisbuffetin antimia.
Jani pääsi Maikan kanssa yhteiskuvaan.
Pattayan yöelämäänkin ehdimme tutustua ihan tarpeeksi, ja yhtenä iltana kaikki pojat jäivät lastenvahdiksi lupautuneen Ollin kanssa kotiin syömään pizzaa ja pelaamaan Wiitä, kun me aikuiset nautimme ihanan illallisen aina niin mukavassa Le Saigon -ravintolassa. Näköala ja palvelu olivat yhtä upeita kuin aina ennenkin ruuasta puhumattakaan. Illan päätteeksi pyörähdimme pahamaineisella Walking Streetillä ja ehdimme katsastaa yhden paikan tyypillisistä erikoislaatuisista show-esityksistä, jonka olisi kyllä oikeastaan voinut jättää näkemättä.
Illallinen Le Saigonissa.
Paahdettua ankkaa alkupalaksi Le Saigonissa.
Yhden illan vietimme ihailemalla thaimaalaista mieskauneutta, eli kävimme katsomassa Tiffany’s Shown, joka on Pattayan kuuluisin ladyboy-show. Kaikki esiintyjät ovat miehiä, vaikka sitä on todella vaikea uskoa. Show oli upea, esiintyjät olivat häikäiseviä, ja lapsetkin tapittivat silmät ympyröinä ”kuvankauniita setiä”.
Tiffany's Shown esiintyjäkaartia.
Esiintyjien puvut olivat häikäiseviä.
Esiintyjät keräsivät lisätuloja poseeraamalla shown jälkeen katsojien kanssa maksua vastaan.
Koh Samet
Ehdimme tehdä myös kolmen päivän mukavan retken Koh Sametin saarelle. Tämä 13 neliökilometrin kokoinen vehreä saari sijaitsee Siaminlahdella noin puolentoista tunnin automatkan päässä Pattayalta ja kuuden kilometrin päässä mantereelta. Jätimme automme Ban Phen kylään, josta hotellimme Vongdeuan Resortin oma laiva haki meidät. Olimme kuulleet hotellista kehuja useilta tutuilta, ja se olikin kaikin puolin hyvä ja sijainniltaan erinomainen. Koh Sametin länsiranta on jyrkän kallioista, joten kaikki hotellit sijaitsevat itärpuolen hiekkarannoilla. Meidän hotellimme sijaitsi Vongdeuanin lahdella, joka on saaren toiseksi suurin ranta. Siellä hiekka on vitivalkoista ja samettista ja meri turkoosinsininen. Saari on hyvin eri tyyppinen kuin oma suosikkimme Koh Mak, joka on todella hiljainen ja rauhallinen palmusaari, mutta omalla tavallaan Koh Sametkin oli mielestämme oikein mukava paikka suuremmista turistimääristä ja hälinästä huolimatta.
Vongdeuan Resort sijaitsee Koh Sametin toiseksi suurimmalla rannalla.
Asuimme omassa paritalossa viidakon siimeksessä. Onneksi oli hyttyssavuja mukana, sen verran kuhinaa oli terassilla iltaisin!
Hotellimme sijaitsi suoraan rannalla, mutta siellä oli silti uima-allas. Aika turhaa, mutta lapset tietysti tykkäsivät.
Hotellin rantakeinu oli poikien ahkerassa käytössä.
Samu ja Lauri hotellin kiipeilypuussa, jossa pojat viettivät ainakin tunnin päivässä.
Eero mailapelin pyörteissä.
Kaupustelija rannalla.
Hiekkaranta oli aivan täynnä minikokoisia rapuja, jotka pyörittelivät hiekasta pikkuruisia palloja.
Lounas rantaravintolassa: kanaa ja nuudeleita tom yam -liemessä.
Iltaisin Vongdeuanin rantaa valaisevat sille levittäytyvien ravintoloiden lyhdyt ja kynttilät, ja lisäksi rannalla on joka ilta useita upeita tuliesityksiä. Tykästyimme etenkin erään todella taitavan pienen kamputsealaispojan tulishowhun, jota ihailimme kahtena iltana peräjälkeen.
Pojat leikkivät rannalla iltaisin taivaalle lingottavilla valohyrrillä.
Ravintoloiden valot valaisivat iltaisin rantaa.
Jussi valitsee grillattavaa illallispöytään.
Jussin valinta. Hyvää oli!
Tämä suloinen poika tarjoili meille illallista ja esiintyi myöhemmin uskomattoman upeasti päätähtenä rannan tulishowssa.
Ruoka oli hyvää, kuten aina.
Ruoan lisäksi myös seura oli hyvää!
Tulishowt olivat upeaa katsottavaa.
Esityksiin kuului myös tulennielentää. Kuvassa polvillaan nuori tarjoilijapoikamme.
Rannalla myytiin iltaisin ns. onnenlyhtyjä taivaalla lähetettäväksi.
Pelikortit olivat tietystikin mukana matkassa ja käytössä iltaisin terassilla.
Vuokrasimme päiväksi moottoripyörät ja teimme pienen saarikierroksen. Saarella kulkee käytännössä vain yksi tie päästä päähän, ja se on uskomattoman huonossa kunnossa. Tie on päällystämätön ja täynnä järkyttävän kokoisia kuoppia ja muhkuroita, joten pimeässä ei ole mitään mahdollisuutta lähteä ajelemaan. Hyvin mopot silti kulkivat neljä päällä!
Koh Sametin päätie.
Tiessä oli vähän väliä "pieniä" kuoppia.
Paikallisen "bensiksen" työntekijät olivat melko nuoria... Palvelu pelasi silti mainiosti!
Bensa myydään Koh Sametilla litran viskipulloissa, kuten monin paikoin Pattayallakin.
Eero halusi ostaa tankkauspisteestä kotitekoisen arvan, mutta ei onneksi voittanut mitään, sillä palkintona oli viski- ja kaljapulloja. Arvan myynyt tyttö taisi olla yhtä innokas kuin Eero näkemään löytyykö lapusta voittoa vai ei!
Kävimme mopoajelulla saaren ainoassa kaupungissa, mutta siellä ei ollut mitään sen kummempaa nähtävää kuin turistirihkamaa myyviä kauppiaita.
Koh Sametin länsirannikko on kallioista ja jyrkkää, joten siellä ei ole ollenkaan hotelleja.
Länsirannikon näköalapaikalla.
Viimeisenä päivänä pojat saivat saarella opetustuokion siitä, ettei paikallisten eläinten kanssa kannata pelleillä ellei niitä tunne etukäteen, sillä eräs kissa puri Teemua käteen poikien leikkiessä sen kanssa. Muuta vaihtoehtoa ei tietenkään ollut kuin lähteä hakemaan lähimmältä lääkäriasemalta rabies-rokotusta. Thaimaassa raivotauti on yhä ongelma, joten aina nisäkkään purressa on syytä hakeutua lääkäriin rabies-rokotusta ottamaan. Yksi rokotus ei ikävä kyllä riitä vaan niitä pitää saada peräti viisi kappaletta, joten Teemulla rokotussarja jatkuu vielä Suomessa.
Teemua purreesta kissasta emme ikävä kyllä huomanneet ottaa kuvaa, mutta tässä poseeraa sen sijaan hotellimme hauska lemmikkikoira.
Pojat leikkivät, että kepit ovat aseita. Olipa yllättävä leikki 😀
Veneet eivät pääse ajamaan hotellin matalalle rannalle, joten veneeseen kuljetaan rannalta pienellä lautalla. Tässä lähtötunnelmia.
Matkatavarat tuotiin rannalle tällaisella kärryllä, ja taas oli lapsityövoima käytössä 🙂
Viimeisenä iltana Pattayalla kävimme vielä illallisella lempiravintolassani Cabbages&Condomsissa.
Pöytä on katettu!
Samu ja Teemu ihastuivat "suihkupyörään".
Parisuhdetta parantava puutarhakeinu?
Bangkok
Viimeiset pari päivää vietimme yhdessä Bangkokissa. Päätimme päättää yhteisen loman oikein tyylillä ja varasimme kummallekin perheelle mahtavat clubi-sviitit viiden tähden Aetas-hotellista. Hotelli sijaitsee mukavan rauhallisella lähetystöalueella kävelymatkan päässä Lumphini-puistosta.
Tervetuloa hotelli Aetas Bangkokiin!
Viiden tähden hotellin sviiteissä hypitään varmaan aika harvoin sohvilla...
Hotellin ns. klubisviitteihin kuuluu oma vastaanotto ja ns. klubihuone, josta saa pientä purtavaa ja juotavaa kaiken päivää. Iltapäivisin on tarjolla ”iltapäivätee” eli erilaisia leivoksia ja pientä suolapalaa. Kello 18-20 on tarjolla taas paljon erilaista syötävää ja ilmaisia juomia (viiniä, olutta, drinkkejä ja virvokkeita). Me taisimme olla ainoat club-asiakkaat hotellissa ollessamme, sillä olimme joka kerta ainoita ihmisiä klubihuoneessa. Onneksi, sillä lapset eivät tietenkään osanneet käyttäytyä viiden tähden arvoisesti vaan rohmusivat leivoshyllyt tyhjiksi ja pomppivat sohvilla. Onneksi heille riitti aina lyhyt piipahtaminen klubihuoneessa, minkä jälkeen saimme istua siellä rauhassa aikuisten kesken.
Palvelu klubikerroksessa oli ylenpalttista. Thaimaassa hyviin tapoihin kuuluu, että hienoissa ravintoloissa yms. tarjoilijat hieman kumartavat päätään kulkiessaan asiakkaan ohi, jotta heidän päänsä ei olisi asiakkasta korkeammalla (samasta syystä kuninkaan edessä pitää aina olla polvillaan tai peräti makuullaan). Klubihuoneessa oli matalat sohvat, ja aina kun tarjoilija toi meille juotavaa, hän polvistui maahan. Se oli mielestämme hieman kiusallista ja lisäksi todella hankalaa, sillä polvistuminen korkeajalkaisia viinilaseja sisältävä tarjotin kädessä ilman tukeutumista mihinkään on totisesti hankalaa. Yhden kerran tarjoilijaltamme kaatuikin valkoviinilasi pöydälle, mikä taisi olla hänelle äärettömän nolo tilanne. ”Mai bpen rai!” (”Ei haittaa”), me rauhoittelimme häntä.
Polvistuva tarjoilija.
"Cheers!"
Cocktailpalatarjontaa.
Kyllä kelpaa!
Ensimmäisenä iltana kävimme cocktailien jälkeen ihailemassa maisemaa meidän perheelle ennestään tutun Baiyoke Sky -hotellin 83. kerroksessa sijaitsevalta näköalatasanteelta.
Eero ja Teemu ihailemassa maisemaa Bangkokin katolta.
Näköala Baiyoke Sky -hotellin kattoterassilta.
Toisena päivänä teimme jokiristeilyn Chao Phraya -joella. Tämä oli jo meidän perheemme kolmas veneajelu joella, mutta se on mainio tapa nähdä kaupunkia ja etenkin vanhaa Thonburin kaupunginosaa ja bangkokilaisten asumuksia.
Jokiristeilyllä.
Lapsetkin viihtyivät veneessä.
Joella näkyi monenlaisia kulkupelejä.
Osassa kulkupelejä kokkailtiin!
Keskellä moderneja kerrostaloja on myös vaatimattomia hökkelitaloja.
Tässäkin on tainnut olla talo. Tai ehkä kyseessä on yksinkertainen puutavarakauppa?
Thaimaalaiset ovat todella ahkeria pyykinpesijöitä, se näkyi myös joelta käsin.
Välillä oli vaikea uskoa, että olimme miljoonakaupungin keskustassa!
"Sa-wa-di-kaa!"
Tällä kertaa me emme olleet ainoita kalanruokkijoita joella.
Sattui olemaan jokin buddhalainen pyhäpäivä, joten joella oli enemmänkin liikennettä.
Iloiset veneilijät Eero ja Teemu, joilta kummaltakin lähti lähes samaan aikaan hammas.
Jokiristeilyn jälkeen kiertelimme kuninkaan palatsin viereisiä markkinoita ja söimme paikallisella torilla.
Ruokatorilla oli taas tarjolla vaikka mitä.
Lounas torilla.
Toriravintolan keittiö: vaatimaton mutta toimiva.
Näitä marinoituja, raakoja katkarapuja ei tehnyt mieli ostaa niiden muhiessa 30 asteen helteessä ilman minkäänlaista kylmäastiaa...
Torikissat.
Torilisko! Se mateli kukkienpunojan tiskin takana kenenkään paikallisen kiinnittämättä siihen huomiota.
Torikäärme! Se ei tosin ollut oikea, vaan kuvan ukkeli houkutteli sillä ostajia virvoitusjuomakojulleen.
Kukkienpunoja työssään. Kukkariipuksia käytetään esim. autossa hyvän onnen tuomiseksi liikenteessä.
Amulettimarkkinoiden ohessa oli myynnissä myös kaikenlaista krääsää, joka kiinnosti tietenkin lapsia.
Aitoja munkkeja! Ei sentään, vaan taidokkaasti tehtyjä pieniä patsaita.
Illalla kävimme vielä kiertelemässä Bangkokin Chinatownissa, jossa on mahtavia ruokapaikkoja ja mukavan vilkas ilmapiiri. Päivän päätteeksi Jussi lupautui lastenvahdiksi kun me muut aikuiset piipahdimme vielä kuuluisalla Soi Cowboy -ravintolakadulla. Värivaloja ja baareja riitti, mutta täytyy silti sanoa Pattayan Walking Streetin olevan aivan eri luokkaa suuruudeltaan ja tarjonnaltaan.
Bangkok Chinatown.
Chinatownin kadut ovat täynnä ruokakojuja.
Väsynyt Chinatownin asukas.
Soi Cowboy.
Bangkokin Soi Cowboy ei vedä vertoja Pattayan Walking Streetille.
Pääsiäislauantaina sanoimme hyvästit Hannosen perheelle ja saatoimme heidät lentokenttätaksiin. Tapaamme jälleen kesäkuussa kotimaan kamaralla!
Bangkok – enkelten kaupunki
Lähdimme perjantaina puolilta päivin ajelemaan kohti Bangkokia eli ”Enkelten kaupunkia”, kuten sitä thaiksi kutsutaan. Bangkokin thaimaankielinen nimihän ei hassua kyllä ole Bangkok vaan Krung Thep, joka on itse asiassa lyhennys kaupungin virallisesta nimestä, joka on peräti 167 kirjainta pitkä nimihirviö.
Hankimme juuri ennen lähtöämme navigaatio-ohjelman iPadille ja iPhonelle, ja saimmekin nyt ensimmäistä kertaa testata sitä. Navigaattori toimi mainiosti ja pääsimme helposti perille ilman sen pahempia ruuhkia. Olimme varanneet huoneen Thaimaan korkeimmasta rakennuksesta, 83-kerroksisesta Baiyoke Sky -hotellista. Huoneemme sijaitsi 67:nnessä kerroksessa, ja näköala oli muuten mitä mahtavin, paitsi että hotellin seinustaa peittävä jättikokoinen mainos osui
juuri meidän ikkunamme kohdalle, mikä hieman sumensi näköalaa. Onneksi aamiaisravintolasta 78:nnesta kerroksesta oli esteetön näköala samoin kuin hotellin kattotasanteelta, jossa pääsi ulkoilmaan ihailemaan huikeita maisemia.
Aamiainen ja näköala kelpasivat.
Pojat hotellimme uima-allastasolla 20:nnessa kerroksessa.
Näköala hotellin katolta.
Liikennejärjestelyt ovat kaupungissa melkoiset.
Joimme ensimmäisenä iltana drinkit tämän hauskan "cocktail-auton" luona. Lauri onnistui tosin kaatamaan Jussin drinkin tämän syliin, mutta onneksi viereisestä myyntikojusta sai uudet shortsit kahdella eurolla 🙂
Jokiristeilyllä
Lauantaina vuokrasimme Bangkokin läpi virtaavalta Chao Praya -joelta veneen kuljettajineen kahdeksi tunniksi ja ihailimme kaupunkia joelta käsin. Aikoinaan Bangkokissa liikuttiin lähinnä jokia ja kanavia pitkin, mutta aikojen myötä suurin osa jokiuomista ja kanavista on täytetty ja muutettu autoteiksi. Jokiristeily oli oikein mukava ja ruuhkaton tapa nähdä kaupunkia, ja ”kapteenimme” oli oikein iloinen thairouva. Pojat ostivat eräältä rantalaiturilta leipää joessa viliseville
kissakaloille heiteltäväksi, ja veneemme reunusta täyttyi hetkessä valtavista vonkaleista. Eero otti avukseen veneessä olleen haavin ja onnistui jopa nappaamaan yhden kalan hetkeksi haaviin. Se oli kuitenkin niin valtavan painava ja loiski vettä vimmatusti, että se piti päästää äkkiä vapaaksi ennen kuin koko vene olisi kastunut sen roiskeista.
Meille tuli itsellekin nälkä kesken risteilyn, ja Jussi kävi hakemassa meille ruokaa joenrannan ruokakojusta. Satuimme juuri silloin olemaan Bangkokin vanhassa osassa Thonburissa, joka oli vielä jonkin verran veden vallassa tulvien jäljjiltä. Jussi kertoi ruokaa tuodessaan, että kokkaustapahtuma oli ollut aika erikoinen, kun ruokakojun pitäjä seisoi kokatessaan nilkkoja myöten vedessä.
Rannoilla näkyikin tasaisin väliajoin vesipumppuja, jotka sylkivät tulvavettä jokeen jatkuvana virtana. Osa nähtävyyksistä, kuten kuninkaallinen laivastomuseo, oli vielä tulvien vuoksi suljettu.
Veneelle joutui kävelemään pitkospuita pitkin.
Pieni risteilyveneemme Chao Praya -joella.
Pojat veneen kyydissä.
Veneemme tankattiin kesken matkan.
Huoltoaseman hoitajan kengät kaipaisivat korjausta...
Joenvarren huoltoasema.
Paikallisia poliisiveneitä.
Joen rannoilla näkyi yhä tulvapumppuja käynnissä.
Thonburin rannoilla olevat hökkelit olivat yhä veden vallassa.
Osa Thonburin vaatimattomista rantataloista oli oikein tunnelmallisia, ja pienissäkin taloissa oli satelliittilautaset.
Osassa tulva-alueen taloista näyttiin yhä asuvan kuninkaan syntymäpäivän kunniaksi viritetyistä lipuista päätellen.
Näkymä Thonburista.
Tässä talossa oli selvästi varauduttu tulviin huolella.
Rannoilla oli paljon kauniita temppeleitä.
Upea Wat Arunin temppeli näkyi kauas.
Myös kuninkaan palatsi näkyi joelle.
Jäimme veneestä pois paikassa, jossa oli joessa kulkevien "julkisen liikenteen veneiden" pysäkki.
Päätimme risteilymme kuuluisalle Wat Po -temppelille, joka on yksi Bangkokin vanhimpia ja suurimpia temppelialueita. Wat Possa on yli 1000 Buddhaa esittävää patsasta, joista kuuluisin on valtava ”makaava Buddha”, joka on peräti 46 metriä pitkä.
Makaava Buddha on melkoinen jötkäle.
Wat Pon temppelissä olevasta kongista tuli mahtava ääni.
Temppelillä oli mainio tapa kerätä rahaa kattojen uusimiseen: mikäli osti temppelille kattotiilen, sen taakse sai kirjoittaa oman viestinsä. Näytti olevan toimiva keräyskeino, sillä tiilikojulla oli jatkuva tungos.
Wat Pon temppelialue oli uskomattoman laaja.
Temppelin vartijat.
Wat Pon söpöimmät temppelivartijat.
Temppelialueen lähellä oli paljon kauppoja, joissa oli aito vanhanajan tunnelma.
Myytävänä oli monenmoista kuivamuonaa, esimerkiksi kuivattuja meduusoja.
Matkasimme temppelialueelta hotellille tuktukin kyydissä, ja saimme kokea aidon bangkokilaisen ruuhkan. Tuktukeja näkyi liikenteessä yhä ihmeen paljon, vaikka monet niistä näyttivät olevan peräti 1950-60-luvuilta. Nopeimmin liikenteessä liikkuivat mopot, ja kaikki lähetit näkyivätkin olevan mopoja. Meidänkin tuktuk-kuskimme yritti oikaista yhdessä kohdassa vastaantulijoiden kaistan kautta, mutta päätyi lopulta peruuttamaan parinsadan metrin matkan ja väistämään vastaantulijoita jalkakäytävälle.
Kannattaisikohan tuktuk-kuskin homma Helsingissä?
Meidän perheemme mahtui yhteen tuktukiin nipinnapin, vaikka Eero istuikin matkustamon lattialla.
Mopo on kätevä kulkuväline Bangkokin ruuhkissa.
Tämä kuorma-auto on varmaan 1950-luvulta. Osa rakenteista oli tehty puusta, ja ohjaamossa oli perinteinen tuuletin ilmaa viilentämässä.
Illalla tapasimme tuttavamme Laineet ja heidän Suomesta saapuneet ystävänsä, jotka olivat majoittuneet samaan hotelliin jo edellisenä päivänä. Otimme yhteisen taksin, johon me kaikki (5 aikuista ja 6 lasta) mahduimme thaimaalaiseen tapaan hieman ”änkeämällä”. Matkalla saimme ihailla kuninkaan syntymäpäivää varten tuhansilla lampuilla koristeltuja katuja. Söimme illallista kuuluisalla Khao San Roadilla, jossa ”The Beach” -elokuvan tähti Leonardo di Caprio majaili kyseisessä elokuvassa. Leonardoa ei tällä kertaa näkynyt, mutta sen sijaan valtava määrä turisteja, sillä katu on nykyään kuuluisa markkina- ja pubikatu.
11 henkeä mahtuu helposti tavalliseen Toyota Avensis -tila-autoon! Tosin taaimmaisilla oli melko vähän jalkatilaa...
Katujen varret oli koristeltu tuhansin lampuin.
Khao San Roadilla riitti vilinää melkeinpä liikaa.
Khao San Roadin varrella oli paljon väärennettyjen paperien myyjiä. Kansiosta sai selata tarjolla olevat kortit ja paperit,joita riitti eri maiden ajokorteista jopa FBI:n ja eri lentoyhtiöiden henkilökortteihin sekä eri yliopistojen tutkintotodistuksiin. Suomalaisen ajokortin olisi saanut 20 eurolla.
Shoppailua ja soutelua
Sunnuntaina kiertelimme aamupäivällä yhdessä Bangkokin kuuluisimmista ostoskeskuksita, kahdeksankerroksisessa MBK:ssa. Shoppailu ei kuitenkaan pahemmin innostanut ketään meistä, joten siirryimme melko pian tuktukin kyydissä kuuluisaan Lumphini-puistoon, joka on Bangkokin ”keskuspuisto”. Vehreässä ja kaunissa puistossa on lampia ja lenkkipolkuja sekä myös
Thaimaan ensimmäinen kirjastorakennus.
Puistossa meille tuli kauhea nälkä, ja löysimme onneksi vanhan mummelin, joka kokkaili
pienessä ruokakärryssään pikanuudeleista oikein herkullisia ateroita. Saatuamme nuudeleista voimia kävimme vielä soutelemassa yhdellä puiston lammista. Lammessa asustelee paljon varaaneja, joita mekin saimme hämmästellä soudellessamme. Saimme samalla nauttia myös kuoroesityksestä, sillä rannalla harjoiteltiin jo kuninkaan syntymäpäiväjuhlallisuuksia varten.
Lumphini-puisto oli kaunis ja rauhallinen keidas keskellä kaupunkia.
"Haluatteko ateriaanne korianteria?", kokkirouva tiedustelee.
Souturetkellä keskellä kaupunkia.
Paikallinen kuoro ilahdutti meitä puistossa.
Illalla menimme Bangkokin Chinatowniin, jossa on mahtava ravintolatarjonta, kuten tuntuu olevan kaikissa suurkaupunkien kiinalaiskaupunginosissa. Kadunvarret olivat täpötäynnä pöytiä ja tuoleja, ja joka kuppilassa oli tarjolla valtava valikoima erilaisia mereneläviä. Monet ravintolat näyttivät mainostavan myös pääskysenpesäkeittoja ja haineviä, mutta me tyydyimme tiikerirapuihin ja kanaan. Syötyämme kävelimme alueella vielä pitkään ristiin rastiin ja totesimme jälleen kerran viihtyvämme kaikkien suurkaupunkien kiinalaiskortteleissa. Yhdessä pikkukuppilassa olimme jo lähellä tehdä koirakaupat, sillä kuppilan omistaja tarjosi meille aivan ihanan suloisia koiranpentuja ostettavaksi. Onneksi järki voitti, ja koirat jäivät ravintolaan telmimään. Juuri ennen hotellille lähtöä poikien piti vielä päästä vessaan,joten poikkesimme yhteen
kadunvarsiravintolaan. Minunkin piti käydä katsastamassa ravintolan wc-tilat, ja itse asiassa myös videoida vessakoppia, sillä se oli ehkäpä karmein elämässäni näkemäni vessa, ja olen tosiaan nähnyt mitä ihmeellisempiä ja kauheampia vessoja elämässäni. Onneksi emme sattuneet syömään kyseisessä ravintolassa, sillä wc:ssä käynnin jälkeen ei tehnyt enää mieli syödä 🙂
Tämä mies kokkasi meidän illallisemme kiinalaiskaupunginosassa.
Chinatown on suosittu illallispaikka.
Chinatownin ruokatarjontaa.
Chinatownin valoja.
Pojat hämmästelivät kiinalaiskaupunginosan kaupan eteen muurattua väliaikaista tulvasuojaa. Tällaisia näkyi Bangkokissa monessa paikassa.
Kiinalaiskaupunginosassa oli ajan patinaa myös kauppojen kylteissä.
Väsynyt mies ja hänen omaisuutensa Chinatownin yössä.
Tämä kauppa taisi olla kiinni 4.-5. joulukuuta tänä vuonna (buddhalaisen kalenterin mukaan nyt on vuosi 2554) ja avautui jälleen 6.12.2554.
Kuninkaan syntymäpäivä
Maanantaina oli joulukuun viides päivä eli Thaimaan rakastetun kuninkaan Bhumibolin 84-vuotispäivä. Kuningas on hallinnut maata vuodesta 1946 asti, eli hän on tällä hetkellä maailman pisimpään vallassa ollut monarkki. Päivä on tärkeä kansallinen pyhäpäivä ja samalla myös isänpäivä (kuningattaren syntymäpäivä elokuun 12. päivä on vastaavasti äitienpäivä).
Lähdimme heti aamiaisen jälkeen Ratcha Damnoenin puistokadulle, joka on kuninkaan syntymäpäivänä koristeltu lipuin, ruusukkein ja kuninkaan kuvin (toki niitä on tähän aikaan joka paikassa, mutta erityisesti tällä kadulla). Ensimmäiseksi poikkesimme tutustumaan kadun alkupäässä olevaan Wat Ratchanaddan temppeliin, jonka alueella sijaitsee yksi Bangkokin
erikoisimmista rakennuksista Loha Prasat. Sen viisi eri kerrosta on omistettu eri tyyppiselle buddalaiselle meditaatiolle, ja pojatkin kokeilivat siellä erilaisia meditointiasentoja. ”Me editoidaan!”, pojat sanoivat.
Bangkokin vanhaa kaupunkia aikoinaan ympäröineestä 14 linnoituksesta on jäljellä enää yksi, ja se sijaitee aivan Wat Ratchanaddan vieressä.
Lauri menossa yhteen Wat Ratchanaddan temppelirakennuksista.
Eero "editoi".
Temppelin wc-tiloihin ei saanut mennä kengät jalassa.
Wat Ratchanadda.
Kävelimme pitkän puistokadun toiseen päähän asti ja tungos matkan varrella sen kuin tiivistyi. Kadunvarret olivat täynnä myyntikojuja, ja hinnat olivat jotain aivan toista kuin Pattayalla. Esimerkiksi aurinkolaseja ja nahkavöitä sai 10 bahtilla eli 25 sentillä, ja pojat ostivat hienot kaulakorut 20 bahtilla. Kaikki liehuttivat käsissään Thaimaan valtion lippua ja kuninkaan lippua (molemmat ovat täällä todella tärkeitä ja niitä näkee päivittäin joka paikassa), ja mekin ostimme pojille omat liput. Oli hauskan näköistä, kun lähes kaikki oliva pukeutuneet vaaleanpunaisiin paitoihin, sillä maanantain väri on Thaimaassa vaaleanpunainen. Täällä jokaisella viikonpäivällä on oma värinsä, ja hyvin monet valitsevat vaatteensa päivän värin mukaan. Monilla oli juhlan kunniaksi yllään erityinen kuninkaan logolla koristettu vaaleanpunainen pikeepaita, jollaisen minäkin ostin.
Kaduilla myytiin vaikka mitä todella halvalla, tässä iPod shuffleja hintaan 199 THB (5 €).
Ruokakojuja oli vieri vieressä.
Näitä puhelinkoppeja oli aika hankala käyttää!
Ostin tältä mieheltä hienon punotun kauriin pöytäkoristeeksi.
Puistokadun päässä sijaitsee suuri Sanam Luangin puisto, jota on aikoinaan käytetty esimerkiksi laukkaratana, golfkenttänä ja markkinapaikkana, mutta jota nykyään käytetään kuninkaallisiin seremonioihin. Puistoon oli kokoontunut tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä, ja siellä oli valtava määrä kuninkaan kuvia, videonäyttöjä kuninkaan elämästä, kukka-asetelmia ynnä muita
koristeita. Ohjelmassa oli paraati kello 16, mutta emme jaksaneet enää jäädä odottelemaan sen alkua kovaan tungokseen ja helteeseen. Ehdimme sentään nähdä useita paraatiasuisia sotilaita hohtavanvalkeissa univormuissa ja korkeissa karvahatuissa.
Herkkutarjontaa katukojussa kuninkaan syntymäpäivien kunniaksi.
Katukuvasta näkyi selvästi, että vaaleanpunainen oli päivän väri.
Long live the king!
Tämä pieni poika nukkui päiväunia kaiken hälinän keskellä. Poikaparkaan sidottu naru varmisti, ettei hän lähde herättyään tallustelemaan yksinään väkijoukkoon.
Lähtiessämme pois juhlahumusta poikkesimme vielä kuuluisalle "amulettikadulle", jossa on vieri vieressä thaimaalaisille erittäin tärkeiden buddhalaisten amulettien myyntipöytiä.
Poliisit valvoivat juhlapäivänä kaupunkia ja liikkuivat moottoripyörien ja autojen lisäksi myös polkupyörillä.
Söimme illallista hotellimme 78:nnessa kerroksessa sijaitsevassa näköalaravintolassa seuranamme peräti kolme tuttua suomalaisperhettä. Tarjoilut olivat todella ylenpalttiset.Satojen metrien seisovassa pöydässä oli kaikkea mitä kuvitella saattaa erilaisista ravuista ja simpukoista thaimaalaisiin erikoisuuksiin ja sushiin. Lisäksi kokilta sai tilata grillissä valmistettavaksi erilaisia pihvejä ja wokkeja. Seurasimme illallisen lomassa ravintolan suurelta näytöltä suoraa lähetystä
keskustan juhlallisuuksista. Kun kansallislaulu kajahti, kaikki nousivat ravintolassakin seisomaan sen ajaksi. Ikkunasta näkyi jonkin verran ilotulituksia, mutta ikävä kyllä tänä vuonna ilotulitusten määrä jäi murto-osaan aiempien vuosien loisteesta tulvien vuoksi.
Eero nauttii seisovan pöydän antimista hotellimme illallisravintolassa.
Merenelävät maistuivat ainakin minulle.
Bangkokin valot näyttivät upeilta yöllä.
Kaupungin liikenne ei näyttänyt hiljentyvän koskaan.
Tiistaina palasimme takaisin Pattaylle viettämään Suomen itsenäisyyyspäivää. Bangkokissa jäi vielä paljon mielenkiintoisia paikkoja näkemättä, joten suunnitelmissa on vielä useita matkoja sinne.
Vuosi varvastossuissa 