Vieraita Suomesta
Saimme 22. maaliskuuta kauan odotettuja vieraita, kun Hannosen nelihenkinen perhe eli Jani, Auma, Samu ja Teemu saapuivat vieraiksemme reiluksi kahdeksi viikoksi. Olimme varanneet Hannosille majoituksen Siam Oriental Twins -taloyhtiöstä, jossa Pattayan suomalainen koulukin sijaitsee, joten kävelymatka asuntojemme välillä oli sopivan lyhyt.
Lauri ja Eero olivat jo kovasti odottaneet Samua ja Teemua kavereikseen, ja ensimmäinen ilta kului tietenkin meidän uima-altaallamme poikien uimahyppyjä katsellessa ja kuulumisia vaihdellessa. Uintia harrastettiin vierailun aikana joka päivä lisäksi mm. viettämällä yksi päivä Pattayan vesipuistossa eli Pattaya Parkissa. Yhden päivän vietimme Sattahipin Haad Nang Ram -hiekkarannalla, jossa Hannoset saivat ihmetellä vaatteet päällä uivia ja koko ajan syöviä thaimaalaisia.
Eero, Samu, Lauri ja Teemu pelipuuhissa.
Lounas Sattahipin hiekkarannalla.
Pojat Pattaya Parkin vesipuistossa.
Teemu ja Eero Pattaya Parkin vesipuiston vieressä olevan pienen tivolin keinukarusellissa.
Nähtävää ja ohjelmaa oli paljon, ja olimme jo etukäteen tehneet muutamia varauksia vierailua varten. Vietimme mm. yhden kokonaisen päivän merellä Virtasen perheen seurassa nauttien kalastuksesta, uimisesta ja hyvästä ruuasta. Mantereella oli juuri samaan aikaan ankara ukonilma, joten päivä oli oikein suotuisa merellä vietettäväksi. Parasta taisi olla kalansaaliiksi saamiemme kalojen syöminen, sillä aluksen miehistö uppopaistoi pyydystämämme kalat herkullisen kullanruskeiksi ja rapeiksi.
"Kas on pojat merelle lähteneet...♫♫"
Uimahyppyjono!
Vellun taidonnäyte!
Kalansyöttinä käytettiin mustekalan palasia.
Päivän kalansaalis.
Valmiina banaaniveneajelulle!
Vesiurheilun ja kalastuksen lisäksi Jani ja Jussi ehtivät myös käydä pelaamassa golfia kahdella eri kentällä. Aloittelijana Jani otti ensin rangella yhden oppitunnin, ja pelit sujuivatkin oikein mainiosti.
Iloiset golfarit Jussi ja Jani
Olimme sopineet koulun kanssa, että Lauri ja Eero saavat pitää muutamia ylimääräisiä vapaapäiviä vierailun aikana, ja yhden tällaisen arkipäivän vietimme yhdessä Srirachan tiikeripuistossa. Tiikerien lisäksi näimme puistossa mm. krokotiilejä ja norsuja sekä erilaisia eläinesityksiä. Isojen tiikerien ja krokotiilien kanssa olisi päässyt myös valokuvaan, mutta uskaltauduimme poseeraamaan vain tiikerinpennun kanssa. Pienetkin pennut karjuivat kyllä yllättävän kovaa! Poikien mielestä hienointa taisi kuitenkin olla yhteiskuva gorillan kanssa. Tiikeripuistossa oli eläinesitysten lisäksi myös mahdollisuus ruokkia eri eläimiä. Poikien mielestä jännittävintä, mutta myös vaikeinta, oli tiikerien ruokkiminen. Se nimittäin tapahtui ampumalla ilmakiväärillä tiikerin häkin yläpuolella roikkuvia pieniä metallilaatikoita. Jos sai osuman, laatikko aukesi ja sieltä tipahti pala lihaa tiikerihäkkiin.
Yksi tiikeripuiston päätähdistä.
Norsushown jälkeen eläimiä sai syöttää banaaneilla.
Tiikerishowssa katsomo oli onneksi erotettu esiintyjistä korkealla verkkoaidalla.
Krokotiilien kanssa olisi myös päässyt valokuvaan, mutta jätimme tilaisuuden käyttämättä.
Tiikerinpentu osasi karjua yllättävän kovaa!
Gorillan tapaaminen taisi olla pojille päivän kohokohta.
Pattayalla kun oltiin, esittelimme vieraillemme myös paikallista suomalaistoimintaa. Hannoset kävivät Pattayan suomalaisen koulun saunassa nauttimassa löylyistä, ja suomalaisia laulunlahjoja pääsimme ihailemaan käymällä Pattayan kuuluisimmassa suomalaiskaraokebaarissa Black Horsessa. Yhtenä torstai-iltana osallistuimme joukolla Maikan Majatalon legendaariseen tietovisaan. Valitettavasti joukkueemme ei menestynyt kokonaiskisassa, mutta yhdellä kierroksella onnistuimme ainoana joukkueena saamaan täydet pisteet, mistä saimme palkinnoksi ilmaiset fisusnapsit. Maikan tietovisa on todella hauska tapahtuma, joka kerää joka torstai reilut sata suomalaista visailemaan ja nauttimaan suomalaisbuffetin antimia.
Jani pääsi Maikan kanssa yhteiskuvaan.
Pattayan yöelämäänkin ehdimme tutustua ihan tarpeeksi, ja yhtenä iltana kaikki pojat jäivät lastenvahdiksi lupautuneen Ollin kanssa kotiin syömään pizzaa ja pelaamaan Wiitä, kun me aikuiset nautimme ihanan illallisen aina niin mukavassa Le Saigon -ravintolassa. Näköala ja palvelu olivat yhtä upeita kuin aina ennenkin ruuasta puhumattakaan. Illan päätteeksi pyörähdimme pahamaineisella Walking Streetillä ja ehdimme katsastaa yhden paikan tyypillisistä erikoislaatuisista show-esityksistä, jonka olisi kyllä oikeastaan voinut jättää näkemättä.
Illallinen Le Saigonissa.
Paahdettua ankkaa alkupalaksi Le Saigonissa.
Yhden illan vietimme ihailemalla thaimaalaista mieskauneutta, eli kävimme katsomassa Tiffany’s Shown, joka on Pattayan kuuluisin ladyboy-show. Kaikki esiintyjät ovat miehiä, vaikka sitä on todella vaikea uskoa. Show oli upea, esiintyjät olivat häikäiseviä, ja lapsetkin tapittivat silmät ympyröinä ”kuvankauniita setiä”.
Tiffany's Shown esiintyjäkaartia.
Esiintyjien puvut olivat häikäiseviä.
Esiintyjät keräsivät lisätuloja poseeraamalla shown jälkeen katsojien kanssa maksua vastaan.
Koh Samet
Ehdimme tehdä myös kolmen päivän mukavan retken Koh Sametin saarelle. Tämä 13 neliökilometrin kokoinen vehreä saari sijaitsee Siaminlahdella noin puolentoista tunnin automatkan päässä Pattayalta ja kuuden kilometrin päässä mantereelta. Jätimme automme Ban Phen kylään, josta hotellimme Vongdeuan Resortin oma laiva haki meidät. Olimme kuulleet hotellista kehuja useilta tutuilta, ja se olikin kaikin puolin hyvä ja sijainniltaan erinomainen. Koh Sametin länsiranta on jyrkän kallioista, joten kaikki hotellit sijaitsevat itärpuolen hiekkarannoilla. Meidän hotellimme sijaitsi Vongdeuanin lahdella, joka on saaren toiseksi suurin ranta. Siellä hiekka on vitivalkoista ja samettista ja meri turkoosinsininen. Saari on hyvin eri tyyppinen kuin oma suosikkimme Koh Mak, joka on todella hiljainen ja rauhallinen palmusaari, mutta omalla tavallaan Koh Sametkin oli mielestämme oikein mukava paikka suuremmista turistimääristä ja hälinästä huolimatta.
Vongdeuan Resort sijaitsee Koh Sametin toiseksi suurimmalla rannalla.
Asuimme omassa paritalossa viidakon siimeksessä. Onneksi oli hyttyssavuja mukana, sen verran kuhinaa oli terassilla iltaisin!
Hotellimme sijaitsi suoraan rannalla, mutta siellä oli silti uima-allas. Aika turhaa, mutta lapset tietysti tykkäsivät.
Hotellin rantakeinu oli poikien ahkerassa käytössä.
Samu ja Lauri hotellin kiipeilypuussa, jossa pojat viettivät ainakin tunnin päivässä.
Eero mailapelin pyörteissä.
Kaupustelija rannalla.
Hiekkaranta oli aivan täynnä minikokoisia rapuja, jotka pyörittelivät hiekasta pikkuruisia palloja.
Lounas rantaravintolassa: kanaa ja nuudeleita tom yam -liemessä.
Iltaisin Vongdeuanin rantaa valaisevat sille levittäytyvien ravintoloiden lyhdyt ja kynttilät, ja lisäksi rannalla on joka ilta useita upeita tuliesityksiä. Tykästyimme etenkin erään todella taitavan pienen kamputsealaispojan tulishowhun, jota ihailimme kahtena iltana peräjälkeen.
Pojat leikkivät rannalla iltaisin taivaalle lingottavilla valohyrrillä.
Ravintoloiden valot valaisivat iltaisin rantaa.
Jussi valitsee grillattavaa illallispöytään.
Jussin valinta. Hyvää oli!
Tämä suloinen poika tarjoili meille illallista ja esiintyi myöhemmin uskomattoman upeasti päätähtenä rannan tulishowssa.
Ruoka oli hyvää, kuten aina.
Ruoan lisäksi myös seura oli hyvää!
Tulishowt olivat upeaa katsottavaa.
Esityksiin kuului myös tulennielentää. Kuvassa polvillaan nuori tarjoilijapoikamme.
Rannalla myytiin iltaisin ns. onnenlyhtyjä taivaalla lähetettäväksi.
Pelikortit olivat tietystikin mukana matkassa ja käytössä iltaisin terassilla.
Vuokrasimme päiväksi moottoripyörät ja teimme pienen saarikierroksen. Saarella kulkee käytännössä vain yksi tie päästä päähän, ja se on uskomattoman huonossa kunnossa. Tie on päällystämätön ja täynnä järkyttävän kokoisia kuoppia ja muhkuroita, joten pimeässä ei ole mitään mahdollisuutta lähteä ajelemaan. Hyvin mopot silti kulkivat neljä päällä!
Koh Sametin päätie.
Tiessä oli vähän väliä "pieniä" kuoppia.
Paikallisen "bensiksen" työntekijät olivat melko nuoria... Palvelu pelasi silti mainiosti!
Bensa myydään Koh Sametilla litran viskipulloissa, kuten monin paikoin Pattayallakin.
Eero halusi ostaa tankkauspisteestä kotitekoisen arvan, mutta ei onneksi voittanut mitään, sillä palkintona oli viski- ja kaljapulloja. Arvan myynyt tyttö taisi olla yhtä innokas kuin Eero näkemään löytyykö lapusta voittoa vai ei!
Kävimme mopoajelulla saaren ainoassa kaupungissa, mutta siellä ei ollut mitään sen kummempaa nähtävää kuin turistirihkamaa myyviä kauppiaita.
Koh Sametin länsirannikko on kallioista ja jyrkkää, joten siellä ei ole ollenkaan hotelleja.
Länsirannikon näköalapaikalla.
Viimeisenä päivänä pojat saivat saarella opetustuokion siitä, ettei paikallisten eläinten kanssa kannata pelleillä ellei niitä tunne etukäteen, sillä eräs kissa puri Teemua käteen poikien leikkiessä sen kanssa. Muuta vaihtoehtoa ei tietenkään ollut kuin lähteä hakemaan lähimmältä lääkäriasemalta rabies-rokotusta. Thaimaassa raivotauti on yhä ongelma, joten aina nisäkkään purressa on syytä hakeutua lääkäriin rabies-rokotusta ottamaan. Yksi rokotus ei ikävä kyllä riitä vaan niitä pitää saada peräti viisi kappaletta, joten Teemulla rokotussarja jatkuu vielä Suomessa.
Teemua purreesta kissasta emme ikävä kyllä huomanneet ottaa kuvaa, mutta tässä poseeraa sen sijaan hotellimme hauska lemmikkikoira.
Pojat leikkivät, että kepit ovat aseita. Olipa yllättävä leikki 😀
Veneet eivät pääse ajamaan hotellin matalalle rannalle, joten veneeseen kuljetaan rannalta pienellä lautalla. Tässä lähtötunnelmia.
Matkatavarat tuotiin rannalle tällaisella kärryllä, ja taas oli lapsityövoima käytössä 🙂
Viimeisenä iltana Pattayalla kävimme vielä illallisella lempiravintolassani Cabbages&Condomsissa.
Pöytä on katettu!
Samu ja Teemu ihastuivat "suihkupyörään".
Parisuhdetta parantava puutarhakeinu?
Bangkok
Viimeiset pari päivää vietimme yhdessä Bangkokissa. Päätimme päättää yhteisen loman oikein tyylillä ja varasimme kummallekin perheelle mahtavat clubi-sviitit viiden tähden Aetas-hotellista. Hotelli sijaitsee mukavan rauhallisella lähetystöalueella kävelymatkan päässä Lumphini-puistosta.
Tervetuloa hotelli Aetas Bangkokiin!
Viiden tähden hotellin sviiteissä hypitään varmaan aika harvoin sohvilla...
Hotellin ns. klubisviitteihin kuuluu oma vastaanotto ja ns. klubihuone, josta saa pientä purtavaa ja juotavaa kaiken päivää. Iltapäivisin on tarjolla ”iltapäivätee” eli erilaisia leivoksia ja pientä suolapalaa. Kello 18-20 on tarjolla taas paljon erilaista syötävää ja ilmaisia juomia (viiniä, olutta, drinkkejä ja virvokkeita). Me taisimme olla ainoat club-asiakkaat hotellissa ollessamme, sillä olimme joka kerta ainoita ihmisiä klubihuoneessa. Onneksi, sillä lapset eivät tietenkään osanneet käyttäytyä viiden tähden arvoisesti vaan rohmusivat leivoshyllyt tyhjiksi ja pomppivat sohvilla. Onneksi heille riitti aina lyhyt piipahtaminen klubihuoneessa, minkä jälkeen saimme istua siellä rauhassa aikuisten kesken.
Palvelu klubikerroksessa oli ylenpalttista. Thaimaassa hyviin tapoihin kuuluu, että hienoissa ravintoloissa yms. tarjoilijat hieman kumartavat päätään kulkiessaan asiakkaan ohi, jotta heidän päänsä ei olisi asiakkasta korkeammalla (samasta syystä kuninkaan edessä pitää aina olla polvillaan tai peräti makuullaan). Klubihuoneessa oli matalat sohvat, ja aina kun tarjoilija toi meille juotavaa, hän polvistui maahan. Se oli mielestämme hieman kiusallista ja lisäksi todella hankalaa, sillä polvistuminen korkeajalkaisia viinilaseja sisältävä tarjotin kädessä ilman tukeutumista mihinkään on totisesti hankalaa. Yhden kerran tarjoilijaltamme kaatuikin valkoviinilasi pöydälle, mikä taisi olla hänelle äärettömän nolo tilanne. ”Mai bpen rai!” (”Ei haittaa”), me rauhoittelimme häntä.
Polvistuva tarjoilija.
"Cheers!"
Cocktailpalatarjontaa.
Kyllä kelpaa!
Ensimmäisenä iltana kävimme cocktailien jälkeen ihailemassa maisemaa meidän perheelle ennestään tutun Baiyoke Sky -hotellin 83. kerroksessa sijaitsevalta näköalatasanteelta.
Eero ja Teemu ihailemassa maisemaa Bangkokin katolta.
Näköala Baiyoke Sky -hotellin kattoterassilta.
Toisena päivänä teimme jokiristeilyn Chao Phraya -joella. Tämä oli jo meidän perheemme kolmas veneajelu joella, mutta se on mainio tapa nähdä kaupunkia ja etenkin vanhaa Thonburin kaupunginosaa ja bangkokilaisten asumuksia.
Jokiristeilyllä.
Lapsetkin viihtyivät veneessä.
Joella näkyi monenlaisia kulkupelejä.
Osassa kulkupelejä kokkailtiin!
Keskellä moderneja kerrostaloja on myös vaatimattomia hökkelitaloja.
Tässäkin on tainnut olla talo. Tai ehkä kyseessä on yksinkertainen puutavarakauppa?
Thaimaalaiset ovat todella ahkeria pyykinpesijöitä, se näkyi myös joelta käsin.
Välillä oli vaikea uskoa, että olimme miljoonakaupungin keskustassa!
"Sa-wa-di-kaa!"
Tällä kertaa me emme olleet ainoita kalanruokkijoita joella.
Sattui olemaan jokin buddhalainen pyhäpäivä, joten joella oli enemmänkin liikennettä.
Iloiset veneilijät Eero ja Teemu, joilta kummaltakin lähti lähes samaan aikaan hammas.
Jokiristeilyn jälkeen kiertelimme kuninkaan palatsin viereisiä markkinoita ja söimme paikallisella torilla.
Ruokatorilla oli taas tarjolla vaikka mitä.
Lounas torilla.
Toriravintolan keittiö: vaatimaton mutta toimiva.
Näitä marinoituja, raakoja katkarapuja ei tehnyt mieli ostaa niiden muhiessa 30 asteen helteessä ilman minkäänlaista kylmäastiaa...
Torikissat.
Torilisko! Se mateli kukkienpunojan tiskin takana kenenkään paikallisen kiinnittämättä siihen huomiota.
Torikäärme! Se ei tosin ollut oikea, vaan kuvan ukkeli houkutteli sillä ostajia virvoitusjuomakojulleen.
Kukkienpunoja työssään. Kukkariipuksia käytetään esim. autossa hyvän onnen tuomiseksi liikenteessä.
Amulettimarkkinoiden ohessa oli myynnissä myös kaikenlaista krääsää, joka kiinnosti tietenkin lapsia.
Aitoja munkkeja! Ei sentään, vaan taidokkaasti tehtyjä pieniä patsaita.
Illalla kävimme vielä kiertelemässä Bangkokin Chinatownissa, jossa on mahtavia ruokapaikkoja ja mukavan vilkas ilmapiiri. Päivän päätteeksi Jussi lupautui lastenvahdiksi kun me muut aikuiset piipahdimme vielä kuuluisalla Soi Cowboy -ravintolakadulla. Värivaloja ja baareja riitti, mutta täytyy silti sanoa Pattayan Walking Streetin olevan aivan eri luokkaa suuruudeltaan ja tarjonnaltaan.
Bangkok Chinatown.
Chinatownin kadut ovat täynnä ruokakojuja.
Väsynyt Chinatownin asukas.
Soi Cowboy.
Bangkokin Soi Cowboy ei vedä vertoja Pattayan Walking Streetille.
Pääsiäislauantaina sanoimme hyvästit Hannosen perheelle ja saatoimme heidät lentokenttätaksiin. Tapaamme jälleen kesäkuussa kotimaan kamaralla!
Lomalla etelässä
Thaimaan ”talvi” lähestyy, ja toissa viikolla oli ajoittain enää 27 astetta, joten lähdimme lomalle etelän lämpöön! Vietimme viisi kuumaa, mutta rattoisaa päivää Thaimaan eteläisen naapurimaan Malesian pääkaupungissa Kuala Lumpurissa 13.-18.11.
Pientä alkuhämminkiä saapumiseen aiheutti se, ettemme tienneet Air Asian lentävän Kuala Lumpurin kentällä aivan eri terminaaliin kuin muut lentoyhtiöt, minkä vuoksi paikallinen sujuvaksi kehuttu huippunopea lentokenttäjuna ei ollutkaan kovin näppärä kulkuneuvo keskustaan. Saavuttuamme perille hotelliin matkan mutkat kuitenkin unohtuivat, sillä hotellimme ylitti kaikki odotuksemme.
Näkymä hotellihuoneemme ikkunasta: Kuala Lumpurin maamerkki, kuuluisat Petronas-tornit
Asuismme Traders Hotellissa, joka on viiden tähden hotelli Kuala Lumpurin kuuluisalla ”Kultaisen kolmion” alueella. Hotellia vastapäätä sijaitsee kaupungin kuuluisa maamerkki, 452 metriä korkea Petronas-kaksoistorni. Hotellin ja tornien välissä on jättimäinen lasten leikkipuisto, josta löytyy kymmeniä liukumäkiä ja kiipeilytelineitä sekä lisäksi suuri kahluuallas vesiputouksineen. Lasiperheiden lisäksi puistoa kansoittavat kuntoilijat, sillä puistoa kiertää suosittu juoksurata.
Suurin osa malesialaisista on muslimeja, joten huivipäisiin naisin törmäsi kaupungilla kaikkialla, myös hölkkäradalla. Siellä täällä näkyi myös burkha-asuisia naisia, ja saimmepa seurata hotellinkin ravintolassa miten burkha-asussa sujuu syöminen ja juominen. Se ei näyttänyt kovinkaan helpolta toimenpiteeltä, sillä ensin burkhaan pukeutuneen naisen piti asettautua mahdollisimman syrjäiseen ikkunapöytään ja hoitaa juominen pillillä huivin raosta. Ruokailun alkaessa hän siirsi huivin vaivihkaa kasvojensa reunalle huppumaiseksi suojaksi ja käänsi katseensa ikkunaan päin koko aterian ajaksi. Sattuessani samaan aikaan hissiin burkhaan pukeutuneen hotellivieraan kanssa kiinnitin muuten huomiota siihen, että naisella oli vahvasti meikatut silmät ja kauniisti lakatut kynnet. Harmi vain, että mitään muuta ei näkynyt!
Pojat viihtyivät hotellimme edustan leikkipuistossa.
Hotellimme ja Petronas-tornien välissä oli suuri ulkoilupuisto, tässä nähtynä hotellihuoneemme ikkunasta.
Hotellihuoneemme hintaan kuului ns. Traders Clubin käyttö, jossa oli tarjolla ilmaisia virvokkeita ja välipalaa kaiken aikaa. Me istuimme paikalla luonnollisestikin joka ilta kello 17-19, jolloin siellä oli tarjolla ilmaisia drinkkejä pienen syötävän kera. Oli aika hulppeaa istuskella 32. kerroksessa ja ihailla maisemia samalla kun mustapukuiset tarjoilijat hyörivät ympärillämme valmiina tuomaan lisää juomaa pienestäkin käden heilautuksesta. ”Pieni syötävä” oli meidän mittapuumme mukaan melkoinen herkkubuffet, sillä tarjolla oli kymmeniä erilaisia pieniä ruokia sekä lukematon määrä sushia, dim sumia, juustoja, hedelmiä ja erilaisia jälkiruokia leivoksista suklaamousseen. Sushin ystävänä Eerolla ei ollut vaikeuksia päättää mitä söi, jaLauri taas täytti lautasensa joka iltapäivä erilaisilla leivoksilla. Me aikuiset olimmme mielissämme saadessamme pitkästä aikaa hyvää, täyteläistä punaviiniä ja juustoja.
Traders Clubin cocktailhetki.
Traders Clubin "pikkusyötävät" maistuivat meille joka iltapäivä.
Pyrimme ottamaan päivät kevyesti, sillä noin 32 asteen lämpötilassa keskellä miljoonakaupunkia ei jaksa hirveästi rehkiä. Yksi päivä kului leppoisasti kaupungin suurimmassa puistossa Lake Gardensissa, joka on peräti 92 hehtaarin kokoinen vehreä keidas keskellä kaupunkia.
Lake Gardens
Lauri ja Eero Lake Gardens -puistossa.
Yhtenä päivänä vierailimme Batu-luolassa, joka on kuuluisa hindujen pyhä paikka 13 kilometrin päässä keskustasta. Paikka oli kuin pikku-Intia, sillä paikalle saavuttuamme ympärillämme pörräsi yhtäkkiä tuhansia paljasjalkaisia hindejä, ja oli joukossa toki muutama pyhä lehmäkin. Itse luola sijaitsi korkealla vuorenseinämässä, ja paikalle päästäkseen piti kiivetä 270 porrasta, mikä olikin melkoinen urakka paahtavassa helteessä. Rappusia kansoittivat lukemattomat apinat, jotka juoksentelivat portaita ylös alas ja viis veisasivat turisteista. Itse luola oli vaikuttava näky vuorenseinämässä – valtava tippukiviluola, jota koristivat kauniit hindukoristeet ja useat pienet alttarit.
Matkustimme Batu-luoliaan lähijunalla, jossa oli erillinen naistenvaunu, jonne miehillä ei ollut mitään asiaa.
Eero ja Virva kipuamassa Batu-luolaan.
Batu-luolan ympäristössä tuli luonnollisestikin törmättyä muutamaan pyhään lehmään.
Näimme Batu-luolan luona naisen, jolla oli ainakin 6 metriä pitkät hiukset. Hän oli koonnut ne valtavaksi moninkertaiseksi nipuksi selkäänsä. Mahtoi olla painava taakka.
Batu-luolan koristeita
Apinat viihtyivät Batu-luolan portaikossa.
Hinduvähemmistön lisäksi Malesiassa asuu paljon alkuperältään kiinalaisia. Vierailimme lähes joka päivä Kuala Lumpurin kiinalaiskaupungiosassa,jossa oli valtavasti mukavia, vaatimattomia kuppiloita ja edullisia kauppoja.
Jalan Petaling, Kuala Lumpurin kiinalaiskaupunginosan pääkatu.
Lempikaupunginosamme oli Kuala Lumpurin "Chinatown".
Chinatownin kauppahalli oli nähnyt parhaat päivänsä, nyt tarjolla oli lähinnä kärpästen pörinää ja lämpimässä lojuvaa lihaa ja kalaa.
Pojat järjestivät meille alennusta reppukaupasta, kun osasivat auttaa myyjää Angry Birdsin pelaamisessa.
Hienompia ostosmahdollisuuksia kaupungissa oli tarjolla lukemattomissa ostoskeskuksissa, jotka olivat valtavan kokoisia ja uskomattoman upeita. Hotellimme lähin ostoskeskus ”Suria KLCC”, joka sijaitsee Petronas -tornien juurella, oli itse asiassa niin hieno, etten edes kehdannut mennä yhteenkään liikeeseen sisään. Monissa jalokiviliikkeissä oli vartija ovella, ja univormuasuinen ovimies päivysti myös esimerkiksi Louis Vuittonin liikkeen ovella. Hän yritti kyllä avata minullekin liikkeen ovea kulkiessani sen editse, mutta jätin laukkuostokset tällä kertaa väliin.
Kuala Lumpurin hienoin ostoskeskus Suria oli aivan hotellimme vieressä, Petronas-tornien juurella.
Vierailimme matkamme aikana myös Kuala Lumpurin kuuluisassa TV-tornissa,jossa on näköalatasanne peräti 276 metrin korkeudessa. Näkymät olivat vaikuttavat, vaikka pienoinen savusumu leijuikin kaupungin yllä.
Menara KL, Kuala Lumpurin televisiotorni.
Näkymä televisiotornista.
Lauri teki tuttavuutta paikallisen liskon kanssa televisiotornin juurella.
Näimme myös Merdeka Square -aukion, jossa Malesian itsenäisyys julistettiin 31.8.1957. Brittiläiset rakensivat aukion aikoinaan krikettiotteluita varten, mutta nykyään aukiota käytetään lähinnä paraateihin ja vuosittaisiin itsenäisyysjuhliin.
Merdeka-aukion lipputangolla on korkeutta peräti 95 metriä.
Merdeka-aukiota ympäröivät useat kauniit, historialliset rakennukset, kuten tämä kaariholvein koristeltu Sultan Abdul Samad -talo, jossa toimii nykyään useita ministeröitä.
Matkamme päätarkoitus oli Thaimaan-viisumiemme uusiminen, ja se onnistuikin onneksi vaivattomasti. Vein viisumihakemukset ja passit Thaimaan konsulaattiin perjantaiaamuna, ja maanantai-iltapäivänä saimme viisumitarroin varustetut passimme takaisin. Kielikouluni ansiosta minulle myönnettiin vuoden opiskelijaviisumi, ja lapset saivat sen myötä myös vuoden viisumit Thaimaahan. Jussille myönnettiin tavallinen kahden kuukauden turistiviisumi,joten hänellä on vielä edessään lisää viisumimatkoja tai muita järjestelyjä oleskeluluvan jatkamiseksi.
Vuoden opiskelijaviisumi, hurraa!
Palasimme takaisin Thaimaahan tiistai-iltana, ja matka lentokentältä kotiin olikin tällä kertaa erityisen jännittävä, sillä taksikuskimme oli jollain tapaa sairas, mikä ilmeni valitettavasti vasta kesken matkan. Ajaessamme moottoritiellä kohti Pattayaa kuski alkoi vääntelehtiä oudosti, ryki ihmeellisellä tavalla kurkkuaan, ja hänen päänsä nyki puolelta toiselle. Välillä näytti siltä ettei hän enää pysy istuimessaan, ja jonkin aikaa hän lähes makasi ratin päällä. Lopulta Jussin oli pakko tiedustella kuskilta onko hän kunnossa, mihin hän vain lyhyesti kommentoi, ettei ole mitään hätää. Epäilimme suuresti tokko pääsemme ikinä perille, sillä aivan loppuvaiheessa tuntui siltä ettei kuljettajamme enää nähnytkään mitään, sillä hän työnsi naamansa aivan tuulilasiin kiinni ja oikoi kaikki mutkat.
Pääsimme kuitenkin onnelliseti perille, eikä Thaimaan tulvistakaan ollut meidän reitillämme mitään muuta näköhavaintoa kuin satunnaiset hiekkasäkkikasat moottoritien reunoilla. Tulvat ja rankkasateethan ovat koetelleet Thaimaan keski- ja pohjoisosia jo pitkään, mutta täällä Pattayalla ei ole edes satanut paljon. Nyt ymmärrämmekin yhden syyn, miksi Pattaya on niin suosittu matkailukohde: täällä on selvästi koko maan parhain sää ympäri vuoden.
Vuosi varvastossuissa 