Tarinoita ja kuvia perheemme Thaimaassa viettämästä vuodesta.

Posts tagged “Laem Ngop

Lähtövalmisteluja ja hyvästit Koh Makille

Kotiinpaluumme lähestyy huolestuttavaa vauhtia, joten Hongkongista palattuamme oli aika aloittaa lähtövalmistelut ja hyvästijätöt. Yhtäkkiä mieleen alkoi tulla kauheasti asioita, joita vielä pitäisi ehtiä tehdä, eikä aika enää millään riitä kaikkeen.

Yksi minulla rästiin jääneistä puuhista oli vihannesten kaiverruskurssi, josta olin jo pitkään haaveillut. Kielikouluni Easy ABC järjestää niitä sekä thai-kokkauskursseja, ja onnistuin houkuttelemaan kanadalaisen kielikurssikaverini Ralphin kanssani kaiverruskurssille. Niinpä vietimme kaksi antoisaa ja hauskaa päivää harjoitellen erilaisten vihannesten muotoilua kauniiksi koristeiksi. Kurssi oli todella mielenkiintoinen ja meillä oli hurjan hauskaa, vaikka sormet meinasivatkin välillä krampata, kun puristimme veistä kädessämme kieli keskellä suuta. Opettajamme Kallaya oli oikein hauska ja taitava nainen, ja olimme Ralphin kanssa hämmästyneitä siitä mitä kaikkea ehdimme kahdessa päivässä oppia. Nyt vain harmittaa se, ettei kurssia tullut suoritettua aiemmin, sillä nyt en enää ehdi tehdä jatkokursseja.

Iloiset kaivertajat eli minä, opettaja Kallaya ja ystäväni Ralph.

Kurkusta ja porkkanasta tehtyjä lehtiä.

Taustalla kurkkukukkia, edessä kurkkulehtiä ja chilikukkia.

Etualalla olevia tomaattiruusuja osasin tehdä jo ennestään,mutta taustan kurkkukukkien kaivertaminen oli uusi taito.

Kurssin vaikeimmat tehtävät eli pullokurpitsasta tehty ”kori” ja porkkanasta tehty kävyn näköinen kukka ((joka esittää siis oikeasti thaimaalaisen galangal-juuren kukkaa).

Kaiken kiireen keskellä teimme vielä hullun päätöksen lähteä vielä kerran käymään ihanalla Koh Makin palmusaarella, joka sijaitsee Siaminlahdella aivan Kamputsean rajan tuntumassa. Jussi oli jo pitkään haaveillut sillä suunnalla sijaitsevasta Soi Daon golfkentästä, jota sanotaan yhdeksi Thaimaan kauneimmista. Kun pojat rupesivat vielä puhumaan, kuinka kivaa olisi käydä Koh Makilla vielä kerran, oli helppo tehdä päätös lähteä sille suunnalle. Lähdimme torstaiaamuna, ja Jussi vei minut ja pojat Laem Ngopin satamaan ja jatkoi itse Soi Daoon pariksi yöksi. Koh Makin katamaraani ei enää kulje, sillä suurin osa saaren resorteista on toukokuussa jo kiinni. Niinpä saarelle pääsee vain Laem Ngopista lähtevällä pikaveneellä. Kauhistelin hieman veneen kokoa, sillä se oli vain noin 8-metrinen moottorivene 200-heppaisella perämoottorilla varustettuna, ja meitä ahtautui sinne 14 aikuista ja neljä lasta. Hieman ahdasta oli, ja puolivälissä matkaa ripsotti vielä vettäkin niskaamme, mutta onneksi matka ei kestänyt kuin tunnin. Perillä Koh Makilla tuttu Ao Kao resortin mukava ”Höslöksi” nimeämämme työntekijä (oikealta nimeltään Net) tuli meitä laiturille vastaan. Ihmettelimme, kun hän ajoi tavanomaisen ”nasta lautaan” -tyylinsä sijaan suht rauhallisesti ja pysähtyi puolivälissä matkaa ja pyysi meitä kaikkia siirtymään auton lavalla toiselle reunalle istumaan. Saavuttuamme Ao Kao resortin liepeille Net pysäytti auton mekaanikkomiehen nähdessään ja lainasi häneltä ilmakompressoria. Kipusimme ulos katsomaan, ja auton yksi rengas oli täysin tyhjä. Se saatiin äkkiä täyteen ja auton toinen reuna kohosi ainakin 10 senttiä!

Net korjauspuuhissa.

Perillä Ao Kaossa kaikki työntekijät tulivat kilvan tervehtimään meitä iloisina ja paikan mukava johtaja Chain toivotti meidät jälleen kerran lämpimästi tervetulleiksi. Saimme taas saman bungalowin, eli saksalaisen Siggyn omistaman hulppean ”mökin” Talay Daon saaren parhaalla paikalla.

Omalla terassilla kelpasi nauttia aaltojen pauhusta.

Näköala ikkunastamme.

Vieraita ei tällä kertaa ollut kuin noin viidessä muussa bungalowissa, joten tuntui siltä kuin koko resortti olisi lähes meidän omamme. Hiekkarannalla sai käyskennellä aivan yksinään, ja henkilökunnalla oli aikaa istuskella seuranamme ravintolassa. Oli aika hauska nähdä resortin elämää sesongin ulkopuolella. Aamiaisellakaan ei ollut totuttua seisovaa pöytää vaan keittiöstä sai tilata mitä halusi. Pojat tilasivat tietenkin joka aamu pinon lättyjä hunajalla ja suklaakastikkeella!

Jussi liittyi seuraamme lauantaina pelattuaan Soi Daossa peräti neljä golf-kierrosta. Kenttä oli ollut todella kaunis, sillä se sijaitsee vuoristossa, ja pilvet roikkuivat välillä pelikentän tasalla. Perjantaina Jussi taisi olla hotellin ainoa asukas, ja oli ollut hieman ”hohtomainen” tunnelma kävellä aution hotellin käytävillä yksinään.

Soi Dao on yksi Thaimaan kauneimmista golf-kentistä.

Jussi saapuu Koh Makille.

Lomapäivät Koh Makilla sujuivat entiseen, leppoisaan tyyliin eli auringosta nauttien, snorklaten ja uiden. Pojat viettivät taas tuntikausia trampoliinilla erilaisia temppuja tehden. Vuokrasimme myös mopon ja kävimme hieman kiertelemässä. Lähes kaikki paikat olivat kiinni, ja oli mielenkiintoista nähdä miten autiota saarella oli verrattuna viime käyntiimme helmikuun lopussa. Saaren paristakymmenestä resortista taisi olla auki kolme ja ravintoloista vain pari. Söimmekin tästä syystä kaikki ateriat yhtä lounasta lukuunottamatta Ao Kaon omassa ravintolassa. Yhden lounaan nautimme pienessä paikalliskuppilassa Peawissa, jossa suuret ja herkulliset annokset maksavat alle euron.

Illallinen Ao Kao resortissa.

Jättirapuja punaisessa curryssa, nam!

Tarjoilijattaremme kutsui Netin hätiin, kun tuli aika avata viinipullo.

Eerolla oli aina peliseuraa biljardissa.

Eero ja Lauri olivat tarjoilijoiden suosikkeja.

Maanantaina koitti kotiinlähtö. Hyvästelimme Ao Kaon mukavan henkilökunnan ja lupasimme palata sinne vielä uudestaan. Toivon mukaan tapaamme tarjoilija Fain loppukesästä jo Helsingissä, sillä hän on menossa kesäksi Ruotsiin töihin ja lupasi yrittää tulla Helsinkiin käymään.

Hyvästit Ao Kaon mukaville tarjoilijattarille Faille ja Jinille.

Paluumatka sujuikin menoa joutuisammin, sillä tällä kertaa pikaveneessäämme oli peräti 500 hevosvoimaa.


Paluu Koh Makin saarelle

Vietimme marraskuussa yhden yön paratiisimaisella Koh Makin palmusaarella ihanassa Ao Kao resortissa ja päätimme jo silloin palata sinne uudestaan. Edellisen vierailumme teimme Koh Makin naapurisaarelta Koh Changilta käsin, mutta nyt päätimme matkustaa suoraan Pattayalta yksinomaan Koh Makille.

Soittelin paikan pomolle, mukavalle herra Chainille, ja varasin saarelta kaksi bungalowia tammikuun ensimmäiselle viikolle, sillä halusimme viedä myös vierailulla luonamme olevan Jukka-enon sinne. Kyselin samalla, mistä venekuljetus saarelle lähtee ja mihin saamme automme parkkiin. Oletin Koh Makin katamaraaniveneen lähtevän Laem Ngopin satamasta, josta myös Koh Changin lautta ja Koh Makin pikaveneet lähtevät, ja varmistinkin Chainilta asian.

Olemme jo sen verran thaimaalaistuneet, että ostimme matkalla Koh Makille autoomme pahoilta hengiltä suojelevan kukkariipuksen.

Saavuttuamme sovittuna päivänä eli tiistaina 3. tammikuuta Laem Ngopin satamaan emme kuitenkaan nähneet missään katamaraania vaan pelkkiä pikaveneitä. Kysyin laiturilla istuskelevilta venekuskeilta mistä Koh Makin katamaraani lähtee, ja he vastasivat nauraen, että se lähtee aivan toisesta kylästä neljänkymmenen kilometrin päästä. Soitin saman tien Chainillle ja kerroin meidän olevan Laem Ngopissa ja että siellä väitetään meidän olevan väärässä paikassa. Chain hämmästeli mitä me siellä teemme, kun hän kerran oli puhelimessa sanonut katamaraanin lähtevän Laem Sokista eikä Laem Ngopista. Tulipahan taas kerran todistettua, että puhelimessa menevät paikakannimet helposti sekaisin, joten minun olisi kannattanut varmistaa lähtöpaikka tarkemmin. Kello oli tässä vaiheessa 13:45 ja katamaraanin oli määrä lähteä 14:30. Chain lupasi soittaa katamaraanille, että olemme tulossa, ja me lähdimmme paahtamaan tuhatta ja sataa laiturilla olleiden miesten neuvomaan suuntaan. Kukaan ei osannut tarkemmin sanoa missä päämäärämme Laem Sok on. ”Ajakaa kohti Tratin kaupunkia niin jossain vaiheessa kääntyy tie oikealle Laem Sokiin” oli ainoa ohje, jonka Chain osasi meille antaa. Google Mapskaan ei näyttänyt tuntevan kyseistä paikkaa, etenkään kun emme tienneet miten paikannimi kirjoitetaan. Jussi ajeli takaisin tulosuuntaamme hirmuista vauhtia, ja me tähyilimme mahdollisia kylttejä Laem Sokiin epätoivoisesti. Kyselimme neuvoa muutamilta ohikulkijoilta, mutta kukaan ei tuntunut tietävän paikkaa, vaan heillä vain silmät pyörivät päässä kun mainitsin sanat ”Koh Mak catamaran”. Lopulta pysähdyimme tien varressa olevan poliisimiehen luokse ja hänen ilmeensä kirkastui hetken miettimisen jälkeen. ”Laem Sok!” hän huudahti ja korjasi ääntämystäni paikannimen suhteen ja alkoi antaa ajo-ohjeita sujuvalla thai-kielellä. Erilaisten käsimerkkien avulla saimme selville, että parin kilometrin päässä olevasta risteyksestä pitää kääntyä oikealle ja jatkaa sitä tietä noin 30 kilometriä päähän asti. Poliisi yritti kovasti selittää mitä risteyksessä on (hän viittoili ylös korkealle ja minä yritin arvailla ”onko siinä temppeli?” yms. mutta emme saaneet selville mitä hän tarkoitti). Noin kolme kilometriä ajettuamme saavuimme liikennevaloristeykseen (”liikennevalot” oli se asia jota poliisi oli meille yrittänyt turhaan selittää), jossa oli kyltti oikealle Laem Sokiin. Ajelimme noin sataa pientä tietä pitkin ja jouduimme parissa risteyksessä arpomaan mihin suunntaan kääntyisimme. Yritin vielä varmistaa Chainilta asiaa puhelimitse, mutta hänen kännykkänsä oli koko ajan varattu. Lopulta saavuimme jonkinlaiseen rantaan, jossa oli kylttejä paristakin eri venekuljetuksesta, mutta ei sanaakaan Koh Makin katamaraanista. Kello oli pari minuuttia yli puoli kolmen, joten olimme jo melkoisen hermostuneita. Yksi rannan laitureista oli noin puolen kilometrin pituinen,  emmekä nähneet oliko sen päässä katamaraania vai ei. Laiturin juurella istuskeli ryhmä miehiä, joilta kyselin mistä Koh Makin katamaraani mahtaa lähteä. Sain vastaukseksi tuttua silmien pyörittelyä, joten kaahasimme äkkiä toista, pienempää laituria kohti. Siellä istuskeli ystävällinen mies, joka osoitti meille pitkää laituria tietävän oloisena. Niinpä kaarsimme auton taas ympäri ja ajoimme pitkän laiturin päähän renkaat vinkuen. Siellä meitä odotti rauhoittava näky, Koh Makin katamaraani lähtövalmiina. Purimme helpottuneina matkatavaramme laiturille, ja pienen selvittelyn jälkeen yksi laitureilla päivystävistä miehistä lähti ajamaan Jussin edellä reilun kilometrin päässä sijaitsevalle pysäköintialueelle ja toi hänet vielä lava-autolla takaisin katamaraanille. Pääsimme matkaan helpottuneina vartin myöhässä.

Pieni yllätys odotti meitä vielä katamaraanilla, sillä lähes kaikki muut matkustajat olivat suomalaisia. He olivat matkalla kuukauden joogaretriittiin saaren pohjoisrannalla olevaan suurehkoon resortiin kuuluisan suomalaisjoogin johdolla. Me olimme ainoat Ao Kao resortiin menijät.

Vihdoinkin perillä! Ao Kao resortin mukava johtaja Chain ja minä.

Ao Kao White Sand Beach Resort on viihtyisä 20 bungalowista koostuva majoituspaikka Koh Makin viiden kilometrin pituisella eteläisellä hiekkarannalla. Resortin perusti ”Herra Aurinkoisena” tunnettu herra Somchai saksalaisen ystävänsä kanssa 18 vuotta sitten. Nykyään Somchai on eläkkeellä ja asuu mantereella, ja hänen lapsensa ja vanha tuttumme herra Chain hoitavat paikkaa.

Majoituimme Ayutthaya-tyyliin rakennettuun perinteiseen thai-bungalowiin.

Bungalowissamme oli valtava terassi, jolla nautimme iltaisin drinkit kynttilän valossa.

Ao Kao Resortin bungalowit sijaitsevat kauniin puutarhan keskellä.

Ao Kao resortin Beach Baria hoitaa Kwan, yksi herra aurinkoisen pojista.

Aperitiivit rannalla.

Beach Barin suuri shakkilauta oli Laurin ja Eeron ahkerassa käytössä joka ilta.

Ao Kao resortin tunnelmallisessa ravintolassa on tarjolla erinomaista ruokaa.

Illallisen jälkeen pojat viihtyivät ravintolan wifi-alueella.

Itse Koh Makin saari on noin 16 neliökilometrin kokoinen vehreä saari, jolla kasvaa kookospalmuja ja kumipuita. Saarella asuu reilut kolmesataa asukasta ja siellä on 24 ”resortia”, joista suurin osa on pieniä, vajaan parinkymmenen bungalowin yhteisöjä.

Vietimme saarella tällä kertaa neljä päivää ja päivämme kuluivat lähinnä löhöillen rannalla riippukeinuissa, uiden ja syöden hyvin. Lisäksi lapset hyppivät paikan jättitrampoliinilla tuntikausia päivässä. Teimme yhden hikisen pyöräretken saaren koillisrannalle ja yritimme etsiä erästä hotellimme työntekijän suosittelemaa autiota hiekkarantaa. Rantaa ei löytynyt, mutta sen sjiaan näimme loputtomia kumipuuviljelyksiä, pöliseviä teitä ja kookospalmuja. Toisena iltana sovimme vuokraavamme resortimme golfkärryn seuraavaksi päiväksi, mutta kun tiedustelimme aamulla kärryn avainta, pahoitteli yksi ”höslöksi” nimeämämme resortin työntekijä, että Chain oli epähuomiossa ottanut avaimen mukaansa ja lähtenyt päiväksi mantereelle. Niinpä teimme golfkärryretken vasta kolmantena päivänä, ja ajelimme saarta ristiin rastiin. Punaisena hehkuvia, pölyisiä kärryteitä riitti kilometritolkulla, ja tällä kertaa löysimme myös sen kauniin ja aution hiekkarannan, jota olimme yrittäneet etsiä pyöräretkellämme.

Pyöräretkellä saaren ympäri.

Golfkärryllä keskellä kumipuumetsää.

Golfkärrymme ei toiminutkaan sähköllä vaan se piti tankata. Otimme paikalliselta bensa-asemalta kolme litraa, ja se riitti koko päiväksi.

Autio hiekkaranta saaren koillisosassa löytyi pitkän etsinnän jälkeen, ja onneksi oli snorklausvälineet mukana!

Eksyimme ajomatkallamme paikalliseen kylään, jonka kylänraitin vierellä oli valmistumassa jotain paikallista herkkua auringonpaisteessa. Auringossa paahtuvista pikkukaloista nautti noin miljoona kärpästä...

Kumipuita riitti silmänkantamattomiin.

Neljä päivää Koh Makilla kuluivat nopeasti postikorttimaisemista ja auringosta nauttien. Säät eivät tällä kertaa olleet kovinkaan suosiollisia, sillä vaikka aurinko paistoi ja lämpöä riitti, niin ennen meidän saapumistamme oli ollut suoraan mereltä todella kova tuuli, joka oli myllännyt kristallinkirkkaat rantavedet sameaksi. Snorklailu oman hotellimme rannalla ei siis tällä kertaa onnistunut kuin vasta viimeisenä päivänä, mutta onneksi tämä ei jäänyt viimeiseksi käynniksi saarella, vaan lupasimme palata sinne mahdollisimman pian uudestaan.