Tarinoita ja kuvia perheemme Thaimaassa viettämästä vuodesta.

Posts tagged “Pattayan suomalainen koulu

Hei hei Pattaya!

Palasimme lomalta Koh Makilta maanantaina, ja asuntomme vuokrasopimus oli päättymässä seuraavana lauantaina, joten viimeinen viikko oli siis täynnä pakkaamista ja jäähyväisiä.

Kaiken pakkaamisen keskellä kävin myös ostamassa lisää  pakattavaa, sillä muutama mekko piti vielä hankkia. (En oikeastaan pidä shoppailusta, joten ostoksia ei ole tullut liiemmälti tehtyä koko vuoden aikana.) Tukcom-ostoskeskuksen lähellä on aivan mahtava ”leninkikuja” eli aaltopellistä kyhätty kuja, jossa on kymmenittäin pelkkiä naisten juhlamekkoja myyviä liikkeitä. Sinne kun menee, niin ei voi tulla ulos ilman ainakaan paria leninkiä. Paikassa ei ole tuulettimia ilmastoinnista puhumattakaan, joten ostosten teko on aika hikistä puuhaa. Kiersin varmasti kaikki paikan kojut ja jokaisessa tuli pysähdeltyä ja ihasteltua toinen toistaan kauniimpia leninkejä. Kotiin saapuessani en edes tiennyt montako mekkoa tuli ostettua, ja piti oikein laskea, että seitsemänhän niitä tarttui  mukaan. Keskihinta oli reilu kymmenen euroa, eli shoppailureissu oli siis selvää säästöä 🙂

Mekko-ostokset odottavat pakkaamista.

Heitimme hyvästit myös lähipizzeriamme Somsirin mukavalle tarjoilijalle, joka tiesi aina jo kysymättäkin, että Eerolle tulee Pizza Hawaii.

Keskiviikkona päätin mennä myös vihdoin viimein hankkimaan pysyvät kulmakarvat, eli tatuoimaan totaalisesti näkymättömien kulmakarvojeni sijaan oikeat kulmat kauneushoitolassa. Kaikenlaiset kauneustatuoinnit (silmien ja huulten kestorajaukset yms.) ovat Thaimaassa hyvin suosittuja ja edullisia. Harmi kyllä se paikka, johon olin aikonut mennä, oli jostain syystä kiinni (Thaimaassahan ei koskaan varata aikaa kampaajalle, hierontaan, kauneushoitoloihin tms. vaan marssitaan vaan sisään, sillä yleensä tekijöitä riittää), joten jouduin etsimään sopivan paikan aivan sattumanvaraisesti. Valitsemassani hoitolassa oli vain yksi kauniisti sanottuna ”elähtäneen baaritytön” näköinen pikkuruiseen verkkotoppiin pukeutunut omistajatar, joka lupasi soittaa paikalle tatuoijan. Hän saapuikin parissa minuutissa ja lupasi tehdä ensin  haluamani ripsienpidennyksen ja sen jälkeen kulmien tatuoinnin. Ripsienlaiton jälkeen tatuoijatäti piirsi minulle kulmakarvojen mallin, ja katsoessani peiliin meinasin pudota tuoliltani (tai oikeastaan siis  siitä ”pediltä” jossa maataan hoidon ajan) sillä kosmetologi oli piirtänyt minulle kenties vahvimmat ja  paksuimmat kulmakarvat jotka olen koskaan nähnyt – varsinaiset ”ladyboy-kulmat” thaimaalaiseen tyyliin. Selitin pitkään, että haluan aivan eri tyyliset – hyvin vaaleat ja luonnolliset – kulmat, ja että väri sekä muoto ovat aivan väärät. Onneksi kauneushoitolassa samaan aikaan oleva mukava brittimies kuuli sananvaihtomme ja sanoi voivansa toimia makutuomarina. Nähtyään minulle piirretyt ”jättikulmakarvat” hän pyysi ulkona odottelevan naisystävänsä sisään ja kysyi sopisiko käyttää naista neuvonantajana. Pariskunnalla on nimittäin Britanniassa viisi tautointiliikettä ja nainen on kosmetologi. Tämä oli oikea onnenkantamoinen minulle, sillä kyseinen brittinainen neuvoi thai-kosmetologia kädestä pitäen kulmieni muodon kaventamisessa/ohentamisessa ja värin vähentämisessä. Hyvästelin pariskunnan tyyytyväisenä ja olin oikeasti tyytyväinen hyvin vaaleaan loppputulokseen. Valokuvia ei valitettavasti tullut otettua, ja nyt harmittaa ettei tullut kuvattua kosmetologin ensin minulle ehdottamaa jättivahvaa ladyboy-tyylistä kulmakarvatyyliä!

Keskiviikkona oli myös lasten viimeinen thai-tunti ja he pelasivat innolla opettajan johdolla hauskaa sana-muistipeliä. Peli sujuu siten, että pöytä on täynnä kuvakortteja, ja lapset istuvat pöydän ympärillä. Opettaja sanoo yhden sanan, joka tarkoittaa jotain pöydällä olevista korteista, ja se lapsi joka osoittaa oikeaa kuvakorttia sormellaan ensimmäisenä saa kortin itselleen. Jos osoittaa väärää korttia, ei saa enää muuttaa valintaansa. Todella hauska ja tehokas tapa oppia muistamaan sanoja!

Lapset pelaavat kuva-muistipeliä viimeisellä thai-tunnilla.

Illalla menimme omassa kaupunginosassamme sijaitsevaan ihanaan näköalaravintolaan Le Saigoniin, jossa olemme käyneet useasti ennenkin ihailemassa maisemia. Söimme upeat neljän ruokalajin menut ja hyvästelimme paikan mukavan hovimestarin, joka otti jälleen kerran Laurista tukun valokuvia.

Jussi nauttii alkuruokaa eli herkullista vietnamilaista lihasalaattia Le Saigonissa.

Laurin vakiojälkiruoka Le Saigonissa: uunijäätelö.

Pattaya Beach Le Saigonin terassilta nähtynä.

Viimeiset hetket Pattayan ”katolla”.

Pojat ja Le Saigonin mukava hovimestari.

Pakkaillessamme tavaroitamme totesimme vuoden aikana kertyneen hirveästi sellaista tavaraa, jota emme halunneet raahata mukanamme Suomeen. Kysyin Pattayan suomalaisen kotikirkon pastorilta Ristolta (jonka lapset käyvät myös Pattayan suomalaista koulua) olisiko hänellä ideaa sopivasta lahjoituspaikasta tavaroille. Risto ehdotti heti paikallista slummilapsille tarkoitttua Agape Home -päiväkotia. Pattayan suomalainen kirkko on tehnyt päiväkodin kanssa jo pitkään yhteistyötä ja todennut Agape-järjestön olevan ehdottomasti tukemisen arvoinen. Pattayan slummien kurjissa oloissa asuvat lapset saavat päiväkodissa joka päivä ruuan, puhtaat vaatteet, suihkun, opetusta sekä mukavaa ja turvallista yhdessäoloa leikkien ja laulujen muodossa. Lasten kasvaessa vanhemmiksi järjestö hoitaa heidät myös kouluun ja tarjoaa kiinnostuneille myös mahdollisuuden yliopisto-opintoihin. Vuosien varrella monet slummilapset ovat saavuttaneet järjestön tuen avulla hyvän koulutuksen ja työpaikan.

Menimme Riston kanssa torstaina päiväkodille mukanamme valtava autolastillinen kaikenlaista tavaraa: pyyhkeitä, vilttejä, lakanoita,vaatteita, leluja, astioita, ruokaa, lääkkeitä ja kaikenlaista muuta tavaraa. Lapset olivat mahdottoman innoissaan nähdessään poikien pallot ja lelut, ja opettajat kiittelivät meitä vuolaasti.
Päiväkodissa oli todella mukava tunnelma ja kaikesta näki, että lapset todella viihtyvät siellä. Saimme seurata lasten aamuvälipalan syöntiä, opetustuokiota ja lauluhetkeä. Tuli todella hyvä mieli, kun näki tavaroiden päätyvän hyvään käyttöön.

Torstai-iltapäivänä minulla oli viimeinen thai-tunti, jonka loppuosan vietimme poikkeuksellisesti kielikoulun naapuriravintolassa, sillä olimme suomalaisen ystäni Katjan kanssa sinä päivänä viimeistä kertaa kielitunnilla. Oli haikeaa hyvästellä mukavat kielikurssikaverit, joiden kanssa on tullut opiskeltua yhdessä syyskuun alusta asti kahdesti viikossa. Meillä on aina ollut tunneilla todella hauskaa, eikä opetus ole ollut minkäänlaista pänttäämistä vaan mukavaa yhdessä jutustelua. Nyt täytyy vain toivoa, ettei kaikki vuoden aikana opittu unohdu, vaan pystyn jatkamaan thai-kielen opintoja Suomessakin.

Thai-ryhmässäni oli oppilaita Suomen lisäksi Saksasta, Kanadasta, Yhdysvalloista, Venäjältä, Iso-Britanniasta, Romaniasta, Unkarista ja Ukrainasta.

Thai-opettajani Mon työn touhussa.

Minä ja Siperiasta kotoisin oleva ystäväni Aygul läksiäistunnilla.

Opettaja Mon ja kielikurssimme toinen suomalaisvahvistus Katja läksiäisdrinkillä.

Koko kielikurssimme samassa kuvassa.

Olimme varanneet torstai-illaksi pöydän kotimme lähellä sijaitsevasta Cabbage &Condoms -hyväntekeväisyysravintolasta. Harmiksemme alkoi juuri tihuttaa vettä ja tuulla, joten emme päässeet istumaan varaamaani pöytään, joka sijaitsee ravintolan parhaimmalla paikalla puun latvaan rakennetulla tasolla. Illallinen oli arkisemmasta istumapaikasta huolimatta kuitenkin herkullinen, ja ravintolan puutarha yhtä upea kuin aina ennenkin.

Pojat hyvästelivät Cabbages&Condoms-ravintolan puutarhan puput.

Perjantaina oli koulun päättäjäispäivä ja vanhempien ja lasten yhteinen laivaristeily. Ennen laivalle menoa katselimme koululla upean tunnin dokumenttielokuvan koulusta. Sen olivat tehneet koululla loppukevään harjoitteljoina työskennelleet TAIKin opiskelijat Iiro ja Iida, ja täytyy sanoa että se oli aivan mahtava. Laulettuamme yhdessä Suvivirren siiryimme Bali Hain satamaan, josta lähdimme loppupäiväksi merelle. Tällä kertaa vuokralaivassamme oli lisävarusteena vesiliukumäki, ja siitä riittikin hupia lapsille koko päiväksi. Ja kyllähän muutamat isit ja rehtorikin näyttivät mallia miten siitä lasketaan 🙂 Tarjolla oli herkullinen seisova pöytä ja päivän päätteeksi oli ohjelmassa vielä todistusten jako laivan kannella. Kerrassaan ikimuistoinen päättäjäispäivä todella ikimuistoiselle kouluvuodelle!

Suvivirren laulantaa Pattayan suomalaisessa koulussa.

Hyvästit ihanalle koululle!

Ankkuroimmme laivamme Koh Larn -saaren rantapoukamaan.

Mahtava ruokatarjoilu oli haettu mukaan koulun lähellä sijaitsevasta ns. ”Viidakko-ravintolasta”.

Osa porukasta kävi maissa pitkähäntäveneellä.

Ainoa koko lukuvuoden 2011-2012 Pattayan suomalaisessa koulussa suorittanut ekaluokkalainen oli meidän Eero! Ja upeasti sujui!

Laurin uimahyppy vesiliukumäestä.

Jussi näyttää mallia vesiliukumäessä.

Kyllähän se reksikin osaa laskea mäkeä!

Loppupäivästä keksittin laskea vesiliukumäestä suoraan renkaan läpi mereen. Hienostihan se onnistui ainakin Laurilta!

Eero laivan katolla.

Eero saa ensimmäisen luokan todistuksen.

Lauri saa todistuksen – ja hienon saakin!

Pattayan suomalaisen koulun lukuvuoden 2011-2012 päättäjäiskuva.

Lauantaina luovutimme asuntomme avaimet ja saimme vuokratakuun takaisin. Kävimme vielä pikaisesti hyvästelemässä tutut hierojat kotimme lähellä olevassa hierontapaikassa, jossa olemme Jussin kanssa käyneet joka viikko (välillä montakin kertaa viikossa). Sitten suuntasimme automme länteen kohti Bangkokia ja Kwai-jokea, ja heilutimme hyvästit Pattayalle. Toivottavasti vielä nähdään!

Viimeinen aamu: hei hei oma uima-allas!

Narm, Puu ja Jussi setvivät raha-asioita asuntomme avainten luovutuksen yhteydessä.

Hyvästienjättö mukaville vakiohierojillemme.

Bye bye Pattaya!

Advertisement

Ystävänpäiväristeilyllä ja muuta mukavaa

Tiistaina 14. helmikuuta koulu järjesti veneretken oppilaille sekä heidän vanhemmilleen ja ystävilleen samaan tapaan kuin syyskuussa. Lähdimme matkaan kello kymmeneltä Pattayan Bali Hain satamasta ja vietimmme koko päivän veneellä. Aurinko paistoi, vesi oli lämmintä ja ruoka herkullista. Vene parkkeerattiin Koh Larnin saaren takana olevan pienemmän saaren Koh Sakin vierelle, ja saaren banaanivene-, vesijetti- ja jäätelökauppiasyrittäjät hykertelivät käsiään nähdessään täyden lastin koululaisia saapuvan heidän apajilleen. Veneen ympärillä riitti pörinää ja hyörinää, kun koululaisia kiidätettiin banaaniveneessä, ilmatäytteisessä ”sohvassa” ja vesisuksien tapaisella seisomalaudalla. Osa ajeli myös vesijeteillä ja osa teki uintiretken lähisaaren rantaan hiekkarannasta nauttimaan. Lounaan päätteeksi
saimme vielä nauttia lasten lauluesityksestä, mikä oli oikein mukavaa kuultavaa Tiitin ja Ollin säestäessä esitystä. Kaiken kaikkiaan erittäin mukava koulupäivä!

Lauluhetki laivalla.

Lauri odottelee syöttejä siimaansa.

Laivan kaide oli hieman hankalalla korkeudella Eeron kalastaessa.

Tero ja Jussi laivan kannella, taustalla siintää Pattaya.

Lauri näyttää mallia uimahypyssä..

Eeron "uimaloikka".

Lauri laskeutumassa veteen.

Eero pääsi tekemään tandemhypyn harjoittelijaope Ollin kanssa.

Lauri ja Eero kävivät ajelemassa "sohvalla", ja Eero lähes katosi sohvan uumeniin vauhdin hurmassa.

Meillä oli risteilyllä mukana lisävahvistuksena myös Espoosta Pattayalle kahdeksi viikoksi lomailemaan tullut ystävämme Tero, jonka seurassa puuhailimme muutakin mukavaa. Kisaa otettiin niin minigolfissa kuin keilailussakin, ja kävivätpä Jussi ja Tero tutustumassa Pattayan yöhönkin. Kävimme myös yhdessä koululla saunomassa ja syömässä Nanu’s Restaurantin aina niin herkullista ruokaa. Yhtenä iltana veimme Teron erääseen tuttuun thaimaalaiseen buffet-ravintolaan (jonka nimeä emme tosin tiedä), jossa saa syödä vatsansa täyteen alle viidellä eurolla. Kyseisenlaiset buffetit ovat paikallisten suosimia seisovia pöytiä, joissa ruokailijat kypsentävät omassa pöydässään seisovasta pöydästä hakemiaan antimia. Pöytään tuodaan sekä perinteinen hiiligrilli että hiilien pääle asetettu pata, jossa voi keittää ruokaa. Seisovassa pöydässä on tarjolla kaikenlaista mahdollista lihaa ja merenelävää sekä vihanneksia ja nuudeleita. Lisäksi tarjolla on runsas salaattipöytä, paljon erilaisia valmiita ruokia kevätkääryleistä kanansiipiin sekä erillinen pihvinpaistopiste, jossa voi tilata kokilta haluamansa pihvin sekä iso yhteisgrilli, jossa voi grillailla isompia tuotteita kuten jättirapuja ja mustekaloja. Eero ihastui kokonaisten jättikatkarapujen grillaamiseen niin että söi niitä varmaan kymmenen kappaletta. Jälkiruoaksi saa koota itselleen jäätelöannoksia keksien ynnä muiden herkkujen kera, mikä on etenkin Laurin mieleen.

Valmiina grillaamaan ja kokkaamaan.

"Ja mitäs täältä padasta oikein löytyykään..."

Eero söi buffetissa pelkkiä mustekaloja ja jättirapuja.

Tämä viikko on kulunut huomenna alkavaa koulun hiihtolomaa odotellessa ja lomasuunnitelmia tehdessä. Saavuimme jo eilen tuttuun ja aina niin mukavaan Ao Kao Resortiin ihanalle Koh Makin palmusaarelle, ja vietämme täällä koko tulevan viikon. Tästä lomasta lisää seuraavassa blogissa.

Koululaisten suosikkikoira Repe, joka asustelee koulun lähistöllä, seurasi yhtenä päivinä poikia koulusta meille.

Repe ei ollut tainnut ennen leikkiä pallolla.

"Hei voisitteko ottaa mut mukaan Suomeen kun lähdette? Lupaan olla kiltisti."


Paluu arkeen

Lasten joululoma päättyi 9. tammikuuta, ja vierailulla luonamme ollut Jukka-eno palasi samana päivänä takaisin Brysseliin, joten arki on taas alkanut ja ihanat joululoman matkat ovat takanapäin.  Täällä arki ei kuitenkaan tunnu kovinkaan arkiselta, vaan lähinnä jatkuvalta lomalta. Saa nähdä miten paluu Suomen-arkeen työkiireineen ja arkirutiineihin onnistuu tämän jälkeen. Kohta on kulunut puoli vuotta ilman että on täytynyt itse imuroida, vaihtaa lakanoita ja  laittaa ruokaa. Ruokakaupassakin tulee käytyä vain noin kerran viikossa ja silloinkin rauhassa koko perheen voimin, sillä kotiin ei täällä tarvitse ostaa kuin lähinnä aamiaistarvikkeita ja hygieniatuotteita. Teimme alkuvaiheessa eli syyskuussa muutamia kertoja ruokaa kotona, mutta sekin jäi pian, kun totesimme ettei ruokaa kannata täällä kokata itse.

Jukan läksiäisillallinen syötiin tietyenkin Cabbages&Condoms-ravintolassa.

Alkupalat eli "mieng khum" (superherkullisia lehtikääröjä) ja "tung tong" eli kirjaimellisesti "kultaisia rahasäkkejä" (ihanan rapeita nyssyköitä)..

Viime viikolla teimme kuitenkin ostoksen, jonka myötä taidamme taas alkaa silloin tällöin tehdä kotonakin ruokaa. Ostimme nimittäin grillin! Lähitorillamme on myynnissä paikallisia grillejä, eli peltiämpäriin valetusta sementistä tehtyjä näppäriä pikkugrillejä, jotka ovat täällä hyvin  suosittuja. Sytytysnestettä ei ole tapana käyttää, sillä paikalliset sytyttävät grillinsä joka kodista löytyvän kaasulieden avulla. Torilla myytiin kuitenkin paikallista sytykettä, eli pötkylän muotoon pakattua kotitekoista ”napalmia”. Jussi viipaloi pötkylästä paloja hiilien sekaan, ja saimmekin kunnon käryt aikaiseksi, onneksi ei ollut terassilla palohälytintä. Parinkymmenen minuutin ankaran savuttamisen jälkeen grillissä oli hieno hiillos ja saimme tehtyä siinä hyvät pihvit. Seuraavaksi täytyy testata herkkumme eli tiikerirapujen grillaamista.

Grillikausi on avattu!

Vuoden vaihtuminen muistutti mieleemme, että kotiinpaluu lähenee kovaa vauhtia. Suomeen palaaminen tuntuu todella ankealta ajatukselta tällä hetkellä, ja mietimmekin pitkään voisimmeko jäädä tänne toiseksi vuodeksi, kuten mieli tekisi. Valitettavasti se ei kuitenkaan ole mahdollista, joten kotimaa ja arki kutsuvat meitä kesäkuun alussa. Onneksi säät alkavat nyt pikku hiljaa lämmetä täällä niin että huhti-toukokuussa on jo kuulemma aivan liian kuuma, joten voi itse asiassa olla aika mukava lentää Suomen kesään kesäkuun alussa. Toivotaan niin!

Meidän digitaalinen lämpömittarimme tallentaa äärilämpötilat, ja sen mukaan meidän täällä oleskelumme aikana alin lämpötila on ollut 20,7 astetta ja ylin 34,5. Keskimäärin päivälämpötilat ovat olleet koko ajan 28 ja 30 välillä. Sadetta ei ole tullut lokakuun jälkeen, eikä sitä varmaan tulekaan ainakaan paljoa ennen huhtikuuta. Ihme kyllä luonto on silti hyvinkin vehreä. Puutarhamme palmuja ja nurmikkoa joudumme kyllä kastelemaan useita kertoja viikossa. Viime päivinä on ollut yllättävän kosteaa, mittarimme  on näyttänyt jopa lähes 90 prosentin kosteutta. Ilma onkin tuntunut paljon tavallista kuumemmalta.

Ihmettelimme aluksi, kun säätiedotuksia ei näkynyt missään, eikä lehdissäkään ole useimmiten sääkarttoja. Nyt olemme kuitenkin todenneet, ettei niitä tarvita, kun sää on täällä niin tasainen koko ajan, ja kaikki tietävät etukäteen, milloin sää lämpenee ja milloin sateita alkaa tulla. Sadekausihan on täällä periaatteessa kaksiosainen, eli huhti-toukokuussa sataa jonkin verran, ja syys-lokakuussa eniten.

Uima-altaamme vierellä oleva kaunis kasvi on nyt innostunut kukkimaan oikein urakalla.

Yksi ihanimmista asioista täällä on se, että vapaa-aikaa on paljon. Puuhailemmekin aika paljon kaikenlaista yhdessä myös arkisin, sillä pojat pääsevät koulusta jo  puoli yhdeltä joka päivä.

Harrastamme Suomessa koko perheen voimin geokätköilyä, ja sitä olemme tehneet myös täällä nyt kun meillä on auto käytettävissä. Geokätköilyn myötä tulee aina löytäneeksi uusia mielenkiintoisia paikkoja, joihin ei muuten tulisi mentyä. Viime lauantaina ajelimme lähistön maaseudulle yhtä kätköä metsästämään ja päädyimme eräässä vaiheessa ajamaan pellolle, jossa laidunsi lehmiä. Onneksi meillä on lava-auto, jolla voi ajella välillä tien ulkopuolellakin…

Geokätköily vie automme välillä erikoisiin paikkoihin.

Näihin patsaisiin törmäsimme myös geokätköilyretkellä.

Käymme silloin tällöin keskustassa keilaamassa, sillä se on täällä edullista ja mukavaa puuhaa. Thaimaalaiseen tapaan palvelu pelaa erinomaisesti, eli Eerollekin laitetaan jopa sukat ja kengät jalkaan salihenkilökunnan puolesta.

Eero nauttii keilahallin palvelusta.

Myös minigolf on tullut meille täällä tutuksi, ja olemme kehittäneet omat tasoitukset siihen, jotta Eerollakin olisi tilaisuus pärjätä. Itse asiassa viimeksi Eero voitti meidät kaikki tasoituksensa – ja taitojensa! – ansiosta. Eero on minigolfin lisäksi innostunut kovasti myös oikeasta golfista ja on siinä itse asiassa hämmästyttävän lahjakas. Jussikin on kokeillut golfia täällä elämänsä ensimmäistä kertaa ja erinomaisella menestyksellä. Pattayan suomalainen koulu järjesti tammikuun alussa golf-kilpailun, jossa Jussi peräti voitti oman sarjansa (aloittelijat). Nyt meidän perheessämme onkin siis kaksi innokasta aloittelevaa golfaria! Täällä pelistä kannattaakin ottaa kaikki irti, sillä golf-kenttiä on kymmeniä aivan lyhyen ajomatkan päässä, ja palvelu kentillä on luonnollisestikin erittäin hyvää. Golf-kentillä on usein uima-altaat ynnä muut palvelut myös ei-golfaaville seuralaisille, ja vietimmekin viime viikolla Laurin kanssa pari tuntia paikallisen Pattaya Country Club -kentän altaalla sillä aikaa kun Eero ja Jussi pelasivat. Ei hassumpaa puuhaa, mutta golfinpeluun jätän itse kyllä suosiolla perheen miesväelle.

Eero Pattaya Contry Clubin golfkentällä.

Kuntokuurimme oli joululoman aikaan melkoisen pitkällä tauolla, mutta viime viikolla ehdimme taas pitkästä aikaa kuntosalille. Meillä on vuosijäsenyys Universe Gym -salille, joka on melko koruton paikka, mutta täyttää hyvin tehtävänsä. Vapaita painoja ja laitteita löytyy riittämiin, ja kaiuttimissa soi nykyaikaisen teknopopin sijaan kunnon musiikki Metallicasta Scorpionsiin. Salilla käy mukavaa porukkaa, ja turisemme joka käynnillä mm. entisen Mr. Britannian kanssa. Harmaahapsinen herra on jo 74-vuotias, mutta yhä uskomattoman vetreässä kunnossa.

Viime viikon ohjelmassamme oli kuntoilun ja muun puuhailun lisäksi äänestämässä käynti. Täällä Pattayalla oli mahdollisuus ennakkoäänestää kolmena päivänä, ja enemmänkin päiviä olisi varmaankin ollut tarpeen, sillä äänestyspaikalla oli ajoittain kovat ruuhkat. Osa vaalivirkailijoista ei tuntunut tietävän omia tehtäviään, sillä ainakin omalla kohdallani tietojani ylös ottanut virkailija ehti sekoilla moneen kertaan ennen kuin sai kirjoitettua henkilötietoni oikein ylös.  Itsekin ehdin sekoilla todellisen vaalipäivän suhteen, sillä olin jostakin syystä täysin vakuuttunut siitä, että se oli viime sunnuntai. Ehdin jo suunnitella vaalivalvojaisten järjestämistä, mutta päätin nukkua tulosten julkistusten yli aikaeron vuoksi. Onneksi ei tullut valvottua turhaan :).

Äänestyspaikkana Pattayalla toimi Marriot-hotellin kokoushuone.


Joulu Thaimaassa

Lasten joululoma alkoi keskiviikkona 21.12. Viimeisen koulupäivän kunniaksi koululla oli tarjolla joulusauna koululaisille vanhempineen, ja osanotto olikin runsasta. Saunan ja lounaan jälkeen jaettiin todistukset, minkä jälkeen saimme vielä ihailla koulun tyttöjen cheerleading-esitystä.

Lauri hakemassa joulutodistusta.

Olimme varanneet joululoman alkamisen kunniaksi pöydän lempiravintolastani Cabbages&Condomsista. Kiertelimme ennen illallista tutustumassa ravintolan valtavaan puutarhaan, jossa kasvatetaan vihanneksia, yrttejä ja hedelmiä sekä mm. kanoja ja kaloja. Illallinen oli taas oikea elämys, ja Jukka ihastui ravintolaan niin että suunnitteli syövänsä siellä koko ensi viikon jäädessään Pattayalle yksin.

Cabbages&Condoms -ravintolan vihannespuutarha on kauniin värikäs.

Vihannekset odottavat poimijaa.

Täällä kanat saavat kuunnella Mozartin musiikkia muniessaan.

Ravintolan puutarha on kuin rauhaisa keidas keskellä kaupunkia.

Tällaisen puun haluaisin omaan puutarhaani!

Meidän pöytämme oli ravintolan parhaalla tasolla, "Crow's Nestissä".

Campari maistui!

Eerolle maistui vaihteeksi juustohampurilainen.

Iltavalaistuksessa ravintolan puutarha on entistäkin tunnelmallisempi.

Kodin jouluvalmistelut olivat tänä vuonna helpommat kuin koskaan. Verhoilimme yhden puutarhamme puista joulukoristeilla ja askaroimme lasioviin joulukuvioita tekolumella. Joulusiivouksen hoiti tuttu siivooja, joka kyseli heti ensi töikseen pitäisikö hänen pestä ikkunoista tekolumet pois.

Eero koristelee terassin lasiovia.

Joulukoristeita altaan äärellä.

Meilläpäs ei olekaan muovikuusta vaan ihan aito joulupuu!

Joulu näkyy Pattayalla myös vaateliikkeiden valikoimissa.

Ajelimme torstaina katsomaan kuuluisaa suurta Buddhan-kuvaa, joka on kaiverrettu lasersäteillä korkeaan kallioon Khao Chi Chanissa. Paikka oli hieno, ja siellä oli lisäksemme suuri joukko koululaisia sievissä koulupuvuissaan. Näimme matkan varrella kyltin ”Pattaya Fruit Farm”  ja päätimme poiketa siellä virkistävällä kävelyllä hedelmäpuiden varjossa. Pettymyksemme olikin melkoinen, kun paikka paljastui venäläisille turisteille tehdyksi pahimman luokan turistirysäksi, jonka nähtävyytenä olikin hedelmäpuutarhan sijaan käärmeshow ja kukkotappelu. Paikka oli niin kauhea, että vierailu oli itse asiassa melkeinpä hauska. Venäläiset turistit räpsivät innoissaan valokuvia onnettomasta showsta, mutta me olimme iloisia kun se päättyi.

Kallioon kaiverrettu Buddhan kuva on vaikuttavan kokoinen.

Tätä showta kannattaa välttää!

Jouluaattona havahduimme ovikellon soittoon kello 9:30, ja pojat olivat innoissaaan luullessaan joulupukin tulevan jo aamuvarhain. Kyseessä oli kuitenkin vain allassiivooja. Kävelimme keskipäivällä rannalle ottamaan erän petanqueta, ja saavuttuamme kotiin joulupukki poikkesi sopivasti tuomaan lahjat. Sisään asti pukki ei tosin ehtinyt, vaan kävi vain soittamassa ovikelloa ja jättämässä lahjat porttimme eteen.

Jouluaaton petanque-turnaus Pratamnakin rannalla.

Joupukki löysi tiensä myös tänne Thaimaahan!

Eero sai lahjaksi mm. saippuakuplasauvan.

Jouluaattoillallisen olimme varanneet hyvissä ajoin Pattayan kenties legendaarisimmasta Suomi-ravintolasta Maikan Majatalosta. Olemme käyneet siellä jo useamman kerran aiemminkin maistelemassa ravintolan herkullisia ruokia ja nauttimassa paikan rennosta ja mukavasta tunnelmasta.

Sana herkullisesta joulukattauksesta oli kiirinyt ympäri Pattayaa.

Minä pääsin illan isännän Maikan kainaloon.

Jouluaattoillalliselle oli tarjolla sata lippua, jotka myytiin loppuun hyvissä ajoin. Maikan joulupöytä on tunnetusti Pattayan paras ja runsain, minkä saimme itsekin todeta. Tarjolla oli kaikki perinteiset joulun herkut, eli esimerkiksi monin eri tavoin valmistettua silliä, mätiä, graavi-,  kylmäsavu- ja savulohta, sienisalaattia, rosollia, laatikoita ja kinkkua. Kaikki juomat kuuluivat illallisen hintaan (1500 THB) ja joka pöydässä oli ”maikkamaiseen tapaan” pullollinen vodkaa. Meno oli kuitenkin oikein leppoisaa ja mukavaa, ja illan kruunasivat aivan jättimäiset ilotulitukset, jotka ammuttiin ravintolan edestä. Jos vielä joskus toiste vietämme jouluaaattoa Pattayalla, tiedämme varmasti missä nautimme aattoillallisen.

Maikan vaimo tarjoili lapsille jälkiruoaksi jäätelöä.


Kyläkoulu kaupungissa

Pattayan suomalainen koulu avattiin viime vuonna eli syksyllä 2010, ja luokka-asteita on ykkösestä yhdeksänteen. Koulussa sovelletaan suomalaista opetussunnitelmaa, ja opettajina toimii kokenut suomalainen opettajapariskunta Tiiti ja Tommi. Tänä vuonna oppilaita tulee olemaan yhteensä noin 20, mutta nyt syksyn alussa heitä on kymmenkunta alkaen kolmesta ykkösluokkalaisesta yhteen kahdeksasluokkalaiseen. Koulu toimii syksyllä 2010 valmistuneessa Siam Oriental Twins -nimisessä rakennuksessa  eteläisellä Pattayalla Pratamnakin kaupunginosassa.

Pattayan suomalainen koulu

Koulu alkoi täällä tänä syksynä 1.9. ja kouluvuosi kestää  toukokuun loppuun. Lauri ja Eero aloittivat koulun innokkaina, eivätkä ensimmäiset koulupäivät ole himmentäneet intoa yhtään, päinvastoin. Koulu toimii pienen kyläkoulun tavoin, eli luokkahuoneita on käytössä kaksi tai kolme, joten oppilaat tottuvat tekemään töitä melko itsenäisesti ja eri-ikäisten luokkatoverien kanssa.

Eero ja Lauri luokassa ensimmäisenä kouluaamuna.

Koulurakennuksessa on suuri uima-allas, joka sijaitsee vain parin metrin päässä koulun ovelta. Osa välitunneista vietetäänkin uiden, ja myös liikuntatunnit kuluvat useimmiten altaassa. Lauri ja Eero jäävät lähes joka ikinen päivä koulun jälkeen uimaan koulukaveriensa kanssa isolle altaalle, joten vietämme iltapäivisin tunnin verran altaan äärellä muita vanhempia tavaten.

Koulun liikuntatunneilla uidaan usein.

Tunnelma koulussa on todella lämmin ja välitön, ja on hienoa seurata, miten hyvin eri-ikäiset oppilaat tulevat toimeen keskenään. Koulussa ei luonnollisestikaan ole omaa ruokalaa, vaan oppilaat syövät samassa rakennuksessa sijaitsevassa italialaisessa ravintolassa. Italialainen kokki tekee koululaisille räätälöidyt ruuat, joten lounaalla on välilllä spaghetti carbonaraa tai wienerleikkeitä, välillä taas kalapuikkoja tai lihapullia.


Uusi koti Thaimaassa

Saavuimme Thaimaahan 25.8. ja tarkoituksemme oli viettää ensimmäinen viikko vuokrakolmiossa Siam Oriental Twinsissä eli samassa kerrostalossa, jossa Pattayan suomalainen koulu sijaitsee.

Siam Oriental Twins

Löysimme kuitenkin sopivan omakotitalon heti toisena päivänä, johon muutimme vietettyämme vain kaksi yötä kerrostalossa.

Talomme sijaitsee alle 10 minuutin kävelymatkan päässä Pattayan suomalaisesta koulusta, ja mikä parasta, vain kivenheiton päässä paikallisesta torista, josta saa ostettua kaiken tarpeellisen.

Talossa on suuri olohuone ja avokeittiö, kaksi makuuhuonetta hulppeine vaatehuoneineen, kaksi kylpyhuonetta, erillinen wc ja iso terassi. Puutarhassa on uima-allas ja poreallas, ja myös toisessa kylpyhuoneessa on poreallas.

Uusi kotimme "Avoca Garden 2"