Hyvästit Thaimaalle
Olimme suunnitelleet käyntiä Kanchanaburissa pitkin kevättä, ja päätimme toteuttaa matkan juuri ennen kotiinlähtöä. Luovutettuamme toukokuun viimeisenä lauantaina asuntomme avaimet Pattayalla ajoimme yöksi Bangkokiin. Tämänkertainen hotellimme Majestic Grande oli sijainniltaan loistava, vain kivenheiton päässä vilkkaalta Sukhumvit-kadulta ja Nana Plaza -ravintola-alueelta, mutta kuitenkin rauhallisella kujalla. Kaiken lisäksi hotellin standard-huoneet olivatkin täyteen varattu, vaikka olimme onnistuneet tekemään automatkalla suosimamme Booking.com-sivuston kautta varauksen, joten saimme standardihuoneen hinnalla hienon executive-huoneen. Huoneessa oli valtava puutarhaterassi, josta oli upea näköala kaupungille. Lisäksi saimme ilmaiset vapaavalintaiset drinkit aulabaarissa, joten olimme siis erittäin tyytyväisiä, ettemme saaneet varaamaamme huonetta.
Hotellin uima-allas piti tietenkin heti testata!
Jatkoimme sunnuntaina kohti Kanchanaburin kaupunkia, joka on kuuluisa Kwai-joen yli kulkevasta sillastaan ja joka sijaitsee muutaman tunnin ajomatkan päässä Bangkokista länteen. Lauri ja Eero eivät tietenkään tienneet koko sillasta eivätkä toisen maailmansodan tapahtumista Thaimaassa mitään, joten pidimme pienen historiankertauksen automatkalla. Kanchanaburin kaupungissa on sillan lisäksi muutakin toisen maailmansodan tapahtumiin liittyvää nähtävää: kolme sotavankien hautausmaata sekä kaksi tapahtumiin liittyvää museota ja tietenkin paljon turistirihkamaa myyviä kojuja.
Olimme varanneet majoituksen joen rannalla sijaitsevasta todella upeasta viiden tähden Dheva Mantra -resortista, ja jo sisäänkäynti oli niin hieno että hieman epäröimme uskallammeko ollenkaan marssia sisään. Alue on rakennettu kauniiseen siirtomaa-ajan tyyliin ja resortiin kuuluu useita rakennuksia upean allasalueen ympärillä.
Hotellimme Dheva Mantra suorastaan häikäisi loisteliaisuudellaan.
Hotellin vierellä virtasi Kwai-joki.
Aikomuksenamme oli mennä illastamaan hotellin rantaravintolaan, joka sijaitsee kelluvalla lautalla Kwai-joella, mutta ravintolassa meitä vastassa oli hieman hermostuneen oloinen tarjoilija ja pari vartijaa, jotka kertoivat ravintolan olevan suljettu. Kun hieman ihmettelimme miksi se on kiinni tarjoilija lisäsi, että syynä on ”onnettomuus”. Mietimme onkohan ravintolan kokki mahtanut pudota jokeen vai mitä on tapahtunut, mutta seuraavana päivänä syykin selvisi. Thaimaan kuninkaan pojantytär, prinsessa Sirivannavari oli juuri saapumassa hotelliin ravintolaa vastapäätä sijaitsevaan sviittiin. Seuraavana päivänä hotellissa olikin täysi kaaos päällä: kymmeniä poliiseja, armeijan miehiä, sairaanhoitajia, ammbulanssi valmiusasemissa ja liuta ”hovia”. Prinsessa käy kuulemma säännöllisesti kyseisessä hotellissa ja asuu juuri siinä siivessä, jossa meidänkin huoneemme sijaitsi.
Vietimme maanantaipäivän kiertelemällä muutamia paikallisia nähtäväyyksiä ja Kwai-joen reunustaa. Päivän erikoisin nähtävyys oli Wat Tham Mangkorn Thong -temppelissä, joka on kuuluisa ”kelluvasta nunnasta”. Kiertelimme ensin temppelin alueella ja kävelimme korkealla rinteellä olevan valtavan luolaston läpi. Reitti oli mielenkiintoinen polku kallion sisällä luonnonmuovaamassa tunnelissa, jossa oli välillä kymmenenkin metrin korkuisia luolia ja välillä non puolen metrin korkuisia tunneleita, joissa piti ryömiä eteenpäin nelinkontin. Ollessamme lähdössä luolasta alas alkoi sataa, mutta temppelin ystävällinen munkki toi meille jostain sateenvarjot. Emme tietenkään kehdanneet ottaa niitä noin vain joten temppelin lahjoitusarkku sai meiltä sadan bahtin ”almun” ja munkki näytti erittäin tyytyväiseltä. Alhaalla temppelin pihamaalla näimme kuuluisan kelluvan nunnan istuskelevan pienen vesialtaan äärellä toppatakki päällään. Vierellä oli kyltti, jonka mukaan nunna esittää kellumistemppunsa mikäli katsojia on vähintään 20 (jolloin peritään 10 bahtin pääsymaksu), mutta yksityisesityksen saa 200 bahtilla. Olimme sen verran uteliaita että sanoimme oitis haluavamme yksityisesityksen ja niinpä kipusimme allasta ympäröivään katsomoon ja katselimme, kun nunna riisui toppatakkinsa, kumarteli buddha-patsaalle ja laskeutui valkoinen nunnankaapu päällään altaaseen. Odotimme näkevämme jonkinlaisen ihmeteon, mutta nunna sen kuin kellui normaaliin tapaan vedessä hieman erilaisia ”buddhalaisia asentoja” esitellen. Ilmeisesti temppelissä on aikoinaan elänyt harvinaislaatuisen taidon omannut kelluva nunna, mutta hänen seuraajansa ei kuitenkaan ole kovinkaan ihmeellinen taidoiltaan. Thaimaalaisethan eivät yleensä ottaen ole hyviä uimaan, joten tällainen vaatimaton kelluntaesitys saattaa monista näyttää melkoiselta ihmeteolta. Esitys oli kuitenkin ehdottomasti 200 bahtin eli viiden euron arvoinen, sen verran hauskaa meillä oli, etenkin kun testasimme samanlaisia kellunta-asentoja hotellimme altaassa ja suunnittelimme uutta uraa ”kelluvana farangina”.
Temppelin luolastoon oli aikamoinen kipuaminen helteessä.
Temppelin munkki näytti meille mistä luolaan pääsee.
Luola oli ajoittain todella matala.
Luolasta poistuttiin kiipeämälllä huteria tikkaita pitkin pienestä aukosta ulos.
”Ihmenunna” aloittamassa esitystään.
Ooh, kelluva nunna!
Kelluvan nunnan jälkeen ihmettelimme temppelin lähistöllä kasvavaa jättikokoista puuta.
On siinä puulla kokoa – ja myös ikää, kuulemma reilusti yli 100 vuotta.
Tutustuimme temppelin ihmeiden jälkeen joenvarrella sijaitsevaan munkkien ylläpitämään JEATH-sotamuseoon, joka oli valitettavan rapistuneessa kunnossa. Museossa esillä olevat valokuvat olivat kellastuneet lähes näkymättömiksi, vitriinit olivat rikki, ja kaikki oli hieman rempallaan. Vierailun arvoinen pieni museo kaikesta huolimatta.
Söimme illallista Kwai-joella kelluvalla lautalla ja ihailimme samalla muutamaa ohitse lipuvaa ravintolalauttaa. Tämä oli selvästikin erinomainen vuodenaika vierailla Kwai-joella, sillä kaikkialla oli hyvin hiljaista ja tilaa oli riittämiin, kun taas sesonkiaikaan paikka kuulemma kuhisee turisteja ja joki on kaikkea muuta kuin rauhallinen bilelauttoineen ja karaokeineen.
Lehmät laidunsivat aivan kaupungin keskustan lähellä tien vierellä paimen perässään.
Munkki mopotaksin kyydissä, taustalla Kanchanaburin kaupungintalo.
Hotellilauttoja Kwai-joella.
Illallisella joella kelluvalla lautalla.
Tiistaina kävimme itse kuuluisalla Kwai-joen sillalla, vaikkakin se aito ja alkuperäinen, puurakenteinen silta tuhoutuikin liittoutuneiden pommituksissa. Tutustuimme samalla myös hieman edellispäivän museota tasokkaampaan sotamuseoon nimeltään Thai-Burma Railway Museum. Siellä riitti nähtävää autenttisista sotavankien tavaroista ja dokumenteista valokuviin ja karttoihin. Erittäin vaikuttava paikka kaiken kaikkiaan. Museota vastapäätä sijaitsee suurin kaupungin kolmesta sotavankien hautausmaasta, jonne on haudattu lähes 7000 länsimaista sotavankia. Kwai-joella ”kuoleman rautatiellä” työskenteli aikoinaan noi 60 000 liittoutuneiden sotavankia ja lähes 200 000 aasialaista vankia (lähinnä malesialaisia ja indonesialaisia). Länsimaisia kuoli noin 16 000 ja aasialaisia 90 000. Aasialaisten pakkotyöläisten hautoja ei merkattu, mutta länsimaiset sotavangit haudattiin seremonioiden kera (joihin jopa japanilaiset osallistuivat) ja kuolleiden nimet ja hautapaikat kirjattiin huolella ylös.
Kwai-joen kuuluisa silta ylittää joen aivan kaupungin keskustassa.
Kwai-joen sillalla.
Länsimaisten sotavankien hautausmaa Kanchanaburin keskustassa.
Illalla yritimme jälleen kerran hotellin rantaravintolaan, mutta heti rantaa (ja prinsessan sviitin parveketta) lähestyessäni rynnisti eteeni turvamies taskulamppu kädessään ja hätisti minut kohteliaasti pois. Ollessamme sitten lähdössä autolla hotellilta illastamaan jouduimme odottelemaan pysäköintialueella viitisen minuuttia, sillä prinsessa oli juuri silloin saapumassa hotellille. Hotellin autonpesijäpoika kertoi meille hänen olevan tulossa moottoripyöräretkeltä, ja näimmekin hänen nousevan mustasta Audistaan moottoripyörävarusteet yllään.
Prinsessan Audi A8 ja moottoripyörä hotellimme pääsisäänkäynnin edustalla.
Kun Jussi kävi seuraavana aamuna uimassa ja kierteli sitä ennen rannassa, näkyi pusikossa SWAT-joukkoja konepistoolit kädessä. Aikamoiset turvajärjestelyt yhden prinsessan vuoksi! Myöhemmin päivällä, kun Jussi ja pojat uiskentelivat keskenään altaassa pari tuntia, saapui allasalueelle neljä turvamiestä radiopuhelimineen, ja hetken kuluttua altaaseen pulahti nuorehko thai-nainen. Hän uiskenteli rauhassa kymmenisen minuuttia ja hymyli poikien uimahypyille, ja hänen lähdettyään myös turvamiehet poistuivat altaan ympäriltä. Taisi siis käydä niin, että prinsessa pulahti uimaan Jussin ja poikien seuraan!
Hotellimme Dheva Mantra Resortin allasalue, jossa pojat ja Jussi kohtasivat ihka oikean prinsessan!
Keskiviikkona sanoimme hyvästit Kwai-joelle ja ajoimme takaisin Bangkokiin. Tällä kertaa olimme varanneet hotellin Lumphini-puiston kaakkoiskulmassa sijaitsevasta Pantip Court Residence & Suites -hotellista, jonka olimme varanneet siellä tarjolla olevien suurien, mutta kohtuuhintaisten huoneistojen vuoksi. Rakennuksen alimmat 15 kerrosta ovat hotellia, ja ylemmissä kerroksissa 23:nteen kerrokseen asti on vuokrahuoneistoja. Hotelli on neljän tähden, mutta jo hieman kulunut ja nuhjaantunut, mutta huoneistomme oli todella jättikokoinen. Emme ole koskaan ennen tainneet asua yhtä tilavasti hotellissa, sillä käytössämme oli kahden makuuhuoneen ja olohuone-keittiön lisäksi kolme kylpyhuonetta ja peräti 160 m2 tilaa. Kaiken kruunasi parveke, josta oli näkymä hotellin hienolle puutarha- ja uima-allasalueelle. Sijainti ei ravintoloiden ja palvelujen suhteen ollut niin hyvä kuin pari edellistä valintaamme, mutta pari mukavaa ruokapaikkaa löytyi silti aivan kulman takaa.
Näköala parvekkeeltamme hotellin allasalueelle..
Hotellihuoneistomme oleskelutilassa riitti tilaa yllin kyllin.
Toinen hotellihuoneistomme makuuhuoneista.
Söimme peräti kahdesti aivan hotellin lähistöllä olevassa mukavassa Mali-ravintolassa, ja yhtenä iltana piti vielä käydä Thaimaan korkeimman rakennuksen eli meille ennestään tutun Baiyoke Sky -hotellin illallisbuffetissa rakennuksen 78. kerroksessa. Ravintolasta on aivan mahtava näköala yli kaupungin, eikä ruoassakaan ole moitteen sijaa, tarjolla on kaikkea sushista ja jättiravuista kokin tilauksesta paistamiin pihveihin ja thai-ruokaan.
Oman hotellimme läheltä löytyi myös ihanan puutarhan keskeltä thaimaalainen Just One -ravintola, jossa osa pöydistä sijaitsee puutarhassa olevan karppilammikon yllä olevan lasilevyn päällä. Siinä oli mukava ruokailla ja katsella jalkojen alla uiskentelevia kaloja. Ravintola on erikoistunut mereneläviin, ja söimmekin siellä monen muun herkun ohella todella maukkaita valkosipulilla kuorrutettuja, grillattuja jättirapuja.
Ravintola Mali, uusin Bangkokin-suosikkimme.
Lauri nautiskelee illallisherkkuja Baiyoke Sky -hotellin ravintolassa.
Erilaiset viihdyttäjät kiertelevät joka ilta Baiyoke Skyn ravintoloissa. Tässä Eero tapaa perinteisen thai-marionettinuken.
Just One -ravintolan ravut olivat maukkaita!
Olimme luvanneet pojille, että he pääsevät ennen kotiinpaluuta vielä kerran Bangkokissa sijaitsevaan Siam Parkiin, joka on yhdistetty vesi-ja huvipuisto. Pojat olivat siellä koulun kanssa retkellä huhtikuussa ja ovat puhuneet paikasta siitä asti. Oli erinomainen vuodenaika vierailla puistossa, sillä se oli lähes tyhjä. Olimme suurimmassa osassa laitteita keskenämme, ja Lauri kävi useassa laitteessa jopa aivan yksin. Oli aika hassua, kun osa huvipuiston asiakkaista oli pukeutunut pelkästään uima-asuun (venäläiset naiset tietenkin minikokoisiin narubikineihin…), koska suurin osa asiakkaista kävi samalla kertaa molemmissa puistoissa, sillä vesipuiston sisäänpääsy kuuluu automaattisesti huvipuiston rannekkeeseen. Siam Parkista löytyi paljon Linnanmäeltä tuttuja laitteita, kuten viikinkilaiva, kieppi, kieputin ja kehrä (joka oli Siam Parkissa samalla Enterprise-nimellä kuin Linnanmäellä aikoinaan). Lisäksi löytyi mm. aivan hirvittävä kammokuja, jossa piti itse kävellä pilkkopimeässä talossa käsillä reittiä tunnustelemalla, ja vähän väliä ilmestyi viereen kaameita verisiä nukkeja ja hirviöitä kamalan örinän säestämänä. Huvipuistosta löytyi myös valtavan kokoinen vesikourussa kulkeva vuoristorata, jossa kävimme useamman kerran kastumassa. Osa laitteista oli aika hassuja, kuten Africa Adventure, jossa ajeltiin oikealla perämoottoriveneellä pitkin jokea, jonka reunoilla oli kaikenlaisia Afrikkaa kuvaavia eläin- ja ihmispatsaita. Tavallisten norsujen ja kirahvien lisäksi saimme nähdä mm. verisen näköiseksi maalattuja kauriita, joita leijonat raatelivat ja jopa valkoihoisen ”metsästäjän”, jota alkuasukkaat polttivat nuotiolla elävältä. Olipa seassa myös oikea apina, joka oli raukka sidottu narulla palmuun.
Lauri ypöyksin ”viikinkilaivassa”, joka on Siam Parkissa nimeltään Dragon Boat.
Tässä jättimäisessä kolossissa sai kävellä ja ihmetellä dinosaurus-patsaita.
Siam Parkin ylpeys, mahtavista mahtavin vuoristorata Vortex, jolle Linnanmäen Ukko häviää aivan 6-0.
Myös Linnanmäen Tukkijoki kalpenee tämän laitoksen rinnalla.
Jussi kävi perjantaina vielä palauttamassa automme Pattayalle, josta se oli vuokrattu, ja palasi bussilla takaisin. Samalla hän vei lentokentälle jo kaikki ruumaan menevät matkatavaramme (kuusi kappaletta!), sillä emme muuten olisi saaneet lähtöhetkellä kaikkea millään mahtumaan yhteen taksiin. Lauantaina teimme vielä kulttuurikäynnin Thaimaan kuninkaan palatsille, joka oli meiltä vielä näkemättä. Palatsialue on lähes 22 hehtaarin vehreä alue keskellä Bangkokia. Alueella ei saa kulkea liian paljastavissa asuissa, esimerkiksi shortseissa, mutta sisäänkäynnin vieressä on suuri vaatteiden lainauspiste, josta saa ilmaiseksi housuja, huiveja ym. peittävää. Jussi lainasi sieltä shortsiensa tilalle housut, ja aika monella muullakin alueella kävelijällä näkyi samanlaiset harmaat kuminauhavyötäröiset housut! Kuninkaan palatsin lisäksi alueella on valtion virastoja, edustustiloja sekä kuuluisa temppeli ”Temple of the Emerald Buddha”. Siellä säilytetään Thaimaan kenties kuuluisinta ja palvoituinta esinettä, vihreästä jadesta tehtyä pientä Buddha-patsasta. Patsas löydettiin vuonna 1434 Chiang Raista, ja kuningas Rama I toi sen mukanaan perustaessaan Bangkokin kaupungin. Patsaan ympärillä oli harras tunnelma ja temppelin vartijat pitivät huolen siitä, että turistitkin osaavat käyttäytyä siellä asiallisesti eli esimerkiksi jaloilla ei osoitella kohti Buddhaa esittävää patsasta.
Kuninkaan palatsialueen portinpielessä oli selkeästi esitetty, minkälaiset asut ovat kiellettyjä.
Iloinen turisti kuninkaanpalatsin edustalla. Jussi taitaa odotella, että törmäisi palatsilla Kanchanaburista tuttuun uimaseuraan 🙂
Palatsin vahtisotilas työssään.
Upeita palatseja kullattuine kattoineen riitti lähes silmänkantamattomiin.
Paluumatka kuninkaanpalatsilta hotelliin piti tietenkin tehdä tuktukilla, sillä olihan se meidän viimeinen päivämme Thaimaassa ja samalla myös viimeinen tuktuk-reissumme.
Sunnuntaiaamuna kello 5:15 taksi haki meidät hotellilta, ja matkasimme auringon noustessa Suvarnabhumin lentokentälle. Haimme matkatavaramme lentokentän säilytyksestä ja taiteilimme kolme matkatavarakärryä lähtöselvitykseen. Olimme maksaneet etukäteen kaksi ylimääräistä matkatavaraa, joten meillä oli yhteensä kuusi kappaletta ruumaan meneviä 23 kg:n laukkuja, ja lisäksi kolme lentolaukkua ja reppu käsimatkatavaroina. Käsimatkatavaroiden maksimipaino on 7 kg, ja se ylittyi meillä parin laukun kohdalla melko reippaasti, mutta onneksi ystävällinen thai-virkailija katsoi sitä läpi sormiensa, samoin kuin sitä että yksi matkalaukku painoi 27 kg…
Mukaan otettavaksi jäi peräti 100 kiloa matkatavaraa, vaikka kuskasimme lähes saman verran tavaraa orpokotiin lahjoitettavaksi. Mistä tätä tavaraa oikein kertyy?
Jätin reissussa rähjääntyneet vaaleanpunaiset varvastossuni lentokentän roskakoriin ja vaihdoin tilalle lenkkitossut. Ihana vuosi varvastossuissa päättyi tähän.
Lähtövalmisteluja ja hyvästit Koh Makille
Kotiinpaluumme lähestyy huolestuttavaa vauhtia, joten Hongkongista palattuamme oli aika aloittaa lähtövalmistelut ja hyvästijätöt. Yhtäkkiä mieleen alkoi tulla kauheasti asioita, joita vielä pitäisi ehtiä tehdä, eikä aika enää millään riitä kaikkeen.
Yksi minulla rästiin jääneistä puuhista oli vihannesten kaiverruskurssi, josta olin jo pitkään haaveillut. Kielikouluni Easy ABC järjestää niitä sekä thai-kokkauskursseja, ja onnistuin houkuttelemaan kanadalaisen kielikurssikaverini Ralphin kanssani kaiverruskurssille. Niinpä vietimme kaksi antoisaa ja hauskaa päivää harjoitellen erilaisten vihannesten muotoilua kauniiksi koristeiksi. Kurssi oli todella mielenkiintoinen ja meillä oli hurjan hauskaa, vaikka sormet meinasivatkin välillä krampata, kun puristimme veistä kädessämme kieli keskellä suuta. Opettajamme Kallaya oli oikein hauska ja taitava nainen, ja olimme Ralphin kanssa hämmästyneitä siitä mitä kaikkea ehdimme kahdessa päivässä oppia. Nyt vain harmittaa se, ettei kurssia tullut suoritettua aiemmin, sillä nyt en enää ehdi tehdä jatkokursseja.
Iloiset kaivertajat eli minä, opettaja Kallaya ja ystäväni Ralph.
Kurkusta ja porkkanasta tehtyjä lehtiä.
Taustalla kurkkukukkia, edessä kurkkulehtiä ja chilikukkia.
- Etualalla olevia tomaattiruusuja osasin tehdä jo ennestään,mutta taustan kurkkukukkien kaivertaminen oli uusi taito.
Kurssin vaikeimmat tehtävät eli pullokurpitsasta tehty ”kori” ja porkkanasta tehty kävyn näköinen kukka ((joka esittää siis oikeasti thaimaalaisen galangal-juuren kukkaa).
Kaiken kiireen keskellä teimme vielä hullun päätöksen lähteä vielä kerran käymään ihanalla Koh Makin palmusaarella, joka sijaitsee Siaminlahdella aivan Kamputsean rajan tuntumassa. Jussi oli jo pitkään haaveillut sillä suunnalla sijaitsevasta Soi Daon golfkentästä, jota sanotaan yhdeksi Thaimaan kauneimmista. Kun pojat rupesivat vielä puhumaan, kuinka kivaa olisi käydä Koh Makilla vielä kerran, oli helppo tehdä päätös lähteä sille suunnalle. Lähdimme torstaiaamuna, ja Jussi vei minut ja pojat Laem Ngopin satamaan ja jatkoi itse Soi Daoon pariksi yöksi. Koh Makin katamaraani ei enää kulje, sillä suurin osa saaren resorteista on toukokuussa jo kiinni. Niinpä saarelle pääsee vain Laem Ngopista lähtevällä pikaveneellä. Kauhistelin hieman veneen kokoa, sillä se oli vain noin 8-metrinen moottorivene 200-heppaisella perämoottorilla varustettuna, ja meitä ahtautui sinne 14 aikuista ja neljä lasta. Hieman ahdasta oli, ja puolivälissä matkaa ripsotti vielä vettäkin niskaamme, mutta onneksi matka ei kestänyt kuin tunnin. Perillä Koh Makilla tuttu Ao Kao resortin mukava ”Höslöksi” nimeämämme työntekijä (oikealta nimeltään Net) tuli meitä laiturille vastaan. Ihmettelimme, kun hän ajoi tavanomaisen ”nasta lautaan” -tyylinsä sijaan suht rauhallisesti ja pysähtyi puolivälissä matkaa ja pyysi meitä kaikkia siirtymään auton lavalla toiselle reunalle istumaan. Saavuttuamme Ao Kao resortin liepeille Net pysäytti auton mekaanikkomiehen nähdessään ja lainasi häneltä ilmakompressoria. Kipusimme ulos katsomaan, ja auton yksi rengas oli täysin tyhjä. Se saatiin äkkiä täyteen ja auton toinen reuna kohosi ainakin 10 senttiä!
Net korjauspuuhissa.
Perillä Ao Kaossa kaikki työntekijät tulivat kilvan tervehtimään meitä iloisina ja paikan mukava johtaja Chain toivotti meidät jälleen kerran lämpimästi tervetulleiksi. Saimme taas saman bungalowin, eli saksalaisen Siggyn omistaman hulppean ”mökin” Talay Daon saaren parhaalla paikalla.
Omalla terassilla kelpasi nauttia aaltojen pauhusta.
Näköala ikkunastamme.
Vieraita ei tällä kertaa ollut kuin noin viidessä muussa bungalowissa, joten tuntui siltä kuin koko resortti olisi lähes meidän omamme. Hiekkarannalla sai käyskennellä aivan yksinään, ja henkilökunnalla oli aikaa istuskella seuranamme ravintolassa. Oli aika hauska nähdä resortin elämää sesongin ulkopuolella. Aamiaisellakaan ei ollut totuttua seisovaa pöytää vaan keittiöstä sai tilata mitä halusi. Pojat tilasivat tietenkin joka aamu pinon lättyjä hunajalla ja suklaakastikkeella!
Jussi liittyi seuraamme lauantaina pelattuaan Soi Daossa peräti neljä golf-kierrosta. Kenttä oli ollut todella kaunis, sillä se sijaitsee vuoristossa, ja pilvet roikkuivat välillä pelikentän tasalla. Perjantaina Jussi taisi olla hotellin ainoa asukas, ja oli ollut hieman ”hohtomainen” tunnelma kävellä aution hotellin käytävillä yksinään.
Soi Dao on yksi Thaimaan kauneimmista golf-kentistä.
Jussi saapuu Koh Makille.
Lomapäivät Koh Makilla sujuivat entiseen, leppoisaan tyyliin eli auringosta nauttien, snorklaten ja uiden. Pojat viettivät taas tuntikausia trampoliinilla erilaisia temppuja tehden. Vuokrasimme myös mopon ja kävimme hieman kiertelemässä. Lähes kaikki paikat olivat kiinni, ja oli mielenkiintoista nähdä miten autiota saarella oli verrattuna viime käyntiimme helmikuun lopussa. Saaren paristakymmenestä resortista taisi olla auki kolme ja ravintoloista vain pari. Söimmekin tästä syystä kaikki ateriat yhtä lounasta lukuunottamatta Ao Kaon omassa ravintolassa. Yhden lounaan nautimme pienessä paikalliskuppilassa Peawissa, jossa suuret ja herkulliset annokset maksavat alle euron.
Illallinen Ao Kao resortissa.
Jättirapuja punaisessa curryssa, nam!
Tarjoilijattaremme kutsui Netin hätiin, kun tuli aika avata viinipullo.
Eerolla oli aina peliseuraa biljardissa.
Eero ja Lauri olivat tarjoilijoiden suosikkeja.
Maanantaina koitti kotiinlähtö. Hyvästelimme Ao Kaon mukavan henkilökunnan ja lupasimme palata sinne vielä uudestaan. Toivon mukaan tapaamme tarjoilija Fain loppukesästä jo Helsingissä, sillä hän on menossa kesäksi Ruotsiin töihin ja lupasi yrittää tulla Helsinkiin käymään.
Hyvästit Ao Kaon mukaville tarjoilijattarille Faille ja Jinille.
Paluumatka sujuikin menoa joutuisammin, sillä tällä kertaa pikaveneessäämme oli peräti 500 hevosvoimaa.
Kyläilyjä puolin toisin
Saimme torstaina vieraaksemme Pattayalle pariksi päiväksi Helamaan perheen, jotka olimmekin jo ehtineet tavata viime viikonloppuna Bangkokissa. Ohjelmassa oli mm. illallinen Cabbages&Condomsissa, kiertoajelu Pattayan keskustassa ja Buddha-kukkulalla vierailu.
Illallinen Cabbages&Condomsissa.
Kati ja Mikko Buddha-kukkulalla, joka sijaitsee kävelymatkan päässä kodistamme.
Lapset laitettiin kaupunkikiertoajelun ajaksi thaimaalaiseen tyyliin auton takaluukkuun (tai useamminhan kyyditettävät täällä itse asiassa istuvat auton avolavalla).
Lauantaina koko porukka minua lukuunottamatta lähti meidän autollamme 100 kilometrin päähän Mae Phimiin, ja minä menin thai-kielikouluni Easy ABC:n 4-vuotissyntymäpäiväjuhliin. Väkeä ja ruokaa oli riittämiin, mutta meno oli melko vaisua, joten päätin lähteä itsekin perässä Mae Phimiin.
Tarjoiluja kielikouluni juhlissa.
Pattayan pääkadulla kulkee minibusseja eri lähikaupunkeihin, ja onnistuinkin löytämään sieltä sopivan minibussikyydin Mae Phimin lähimpään kaupunkiin Klaengiin, joka sijaitsee Rayongista itään. Kyyti sujui rattoisasti kolmen thaimaalaisen seurassa. Rayongin kohdalla kuskimme tosin sai puhelun ja teki yhtäkkiä u-käännöksen ja ajeli muutaman kilometrin taaksepäin, teki uuden u-käännöksen ja nappasi kyytiin tien varressa odottavan rouvan, joka oli ilmeisesti tullut odottelemaan ohi ajavaa minibussia hieman myöhässä. Klaengissa kuski jätti minut pois kyydistä kohdassa, jossa ei ollut mitään muuta kuin pikkuruinen kauppa. Menin kyselemään kaupan edessä seisoskelevalta ukolta mahdollisuutta saada lavataksia tai mopotaksia Mae Phimiin, ja ukko hyppäsi oitis pyöränsä selkään ja käski minun jäädä odottelemaan. Parin minuutin kuluttua hän saapuikin takaisin mopotaksi kannoillaan, ja pikaisen tinkimisen jälkeen kiipesin mopotaksin kyytiin. Kuski oli ikivanha, hampaaton papparainen, eikä minulla ollut kypärää, mutta 15 kilometrin matka sujui silti mukavasti. Thaimaalaiseen tapaan minulla ei ollut osoitteesta tietoakaan (ne ovat täällä niin monimutkaisia ettei niiden perusteella edes voi löytää perille), mutta olin saanut ohjeeksi etsiä erään meren rannalla olevan ravintolan, jonka vierellä Helamaiden vuokrahuvila sijaitsi. Onnistuimme pienen etsinnän jälkeen löytämään sen, ja papparainen hymyili tyytyväisenä hampaattomalla suullaan jättäessään minut ravintolan eteen. Itsekin olin erittäin tyytyväinen todettuani matkan perusteella pärjääväni tarvittaessa suht hyvin tämänhetkisellä thai-kielen taidollani ummikkojenkin kanssa.
Papparainen kävi tankkaamassa mopon kesken matkanteon.
Illallisen nautimme tietenkin meren rannalla, sillä Mae Phim on kuuluisa rantaravintoloistaan ja merenelävistään. Aiemmasta oppineena osasimme Jussin kanssa tilata pöydän koreaksi: kampasimpukoita chilikastikkeessa, meriahventa punaisessa curryssa, mustekalaa kuivatulla valkosipulilla sekä kokonaisena grillattuja jättirapuja. Kaikki oli herkullista, ja tilasimme mustekalaa ja jättirapuja vielä lisää.
Herkullisia mereneläviä illalliseksi Mae Phimissä.
Meriahventa currylla maustettuna.
Grillatut jättiravut olivat niin hyviä, että tilasimme niitä lisää.
Sunnuntaina kävimme lähirannalla, joka oli ikävä kyllä pettymys: paljon roskaa ja vähän hiekkaa. Niinpä uiskentelimmekin aamupäivän vuokrahuvilan omassa altaassa sekä asuinalueen yhteisaltaassa, jossa ei ollut ruuhkasta tietoakaan, sillä suurella allasalueella oli vain pari uimaria meidän lisäksemme.
Huvila oli hulppea, ja tilaa oli yllin kyllin.
Asuinalueen allasalueella oli tilaa temmeltää!
Mae Phimissä näkyi paljon tällaisia "luksusmallisia" mopon sivuvaunuja. Myös Helamaat olivat vuokranneet yhden, ja lapset olivat tietenkin innoissaan päästessään kyytiin.
Lounaan jälkeen suuntasimme taas takaisin Pattayalle odottelemaan seuraavia vieraitamme eli kauan odotettua Hannosen perhettä, jotka saapuvat torstaina yli kahdeksi viikosi seuraamme. Ohjelmassa on menoa ja melskettä koko ajaksi, ja blogikuulumisia on luvassa seuraavan kerran ensi kuun puolella.
Lounas Mae Phimissä: mereneläviä cashew-pähkinöiden kera.
Ihania illallisia ja yllätystreffit Bangkokissa
Viime ja tällä viikolla on taas tullut syötyä useita mahtavia illallisia. Kävimme esimerkiksi jälleen kerran lähistöllä sijaitsevassa Le Saigon -ravintolassa, josta on upea näköala koko Pattayan yli joka suuntaan. Istuimme ravintolan ulkoterassilla auringon laskiessa, joten puitteet olivat mitä parhaimmat. Myös ruoka oli suussasulavaa, kuten aina edellisilläkin käyntikerroilla. Kerrassaan mainio ravintola, joka jostain syystä on usein melko tyhjä.
Näköala Le Saigonin terassilta merelle. Taustalla näkyy Koh Larnin saari.
Näkymä Pratamnakiin ja Jomtienille.
Jussi ihastelee Le Saigonin lampaankyljyksiä.
Keskiviikkona menimme tutustumaan Central Festival -ostoskeskuksessa sijaitsevaan uuteen Hajime Robot Restaurant -ravintolaan, jonka vetonaulana toimivat robotit. Ravintolan a’la’carte-puolella tarjoilun hoitaa robotti, joka tuo ateriat pöytään, korjaa astiat pois ja tanssahtelee välillä asiakkaiden iloksi. Me söimme tällä kertaa sushi-sukiyaki-puolella, jossa pöydässä olevassa padassa kokattavat ruoat poimitaan itse pöydän vierellä kulkevalta liukuhihnalta, minkä lisäksi tarjolla on mahtavan kokoinen sushibuffet. Tämä ”liukuhihnaravintola” oli ehdottomasti paras kaikista vastaavista kokeilimistamme, joten menemme sinne varmasti toistekin. Lisäksi pöydästä oli hauska seurata a’la’carte-puolen robotin tarjoilua ja tanssia, vaikka Eeroa robotti aluksi vähän pelotti. Tarjoilivat kertoivat, että seuraavaksi vetonaulaksi ravintolaan on tulossa olutta tarjoileva robotti, ja myös jäätelönmyyjärobotti on suunnitteilla. Oletimme ravintolan olevan japanilainen alkuperältään, mutta kyseessä onkin täysin thaimaalainen konsepti, joista tämä Pattayan ravintola on Thaimaan toinen Bangkokin lisäksi.
Robotti tanssii.
Liukuhihnan herkkuja.
Tällä viikolla kävimme vaihteeksi Pattayan tunnetuimmassa suomalaisravintolassa, Maikan Majatalossa. Sieltä saa reilua suomiruokaa, jota pojat tuntuvat aina välillä kaipaavan. Annokset ovat todella isoja, ja lihapiirakat suorastaan tihkuvat rasvaa.
Maikan lihapiirakka täyttää koko lautasen.
Maikan karjalanpiirakat tarjoillaan aina reilun munavoikasan kera.
Keskiviikkona tuli käytyä Jussin kanssa myös vaihteeksi oikealla luksuslounaalla, eli Pattayan hotelli Hiltonin Edge-ravintolan lounasbuffetissa. Puitteet ovat todella hulppeat, sillä hotelli sijaitsee keskustassa rantakadulla, ja näköala merelle on upea. Myös itse buffet oli todella upea, ja tarjolla oli valtava valikoima kaikenlaisia upeasti esillepantuja herkkuja. Etenkin jälkiruokapöydän sadat pienet piperrykset olivat todella kauniita, joten kaikkea teki mieli maistaa, ja ruokailusta seurasti tietenkin kauhea ähky. Lasku oli kymmenkertainen verrattuna paikallisravintolan kahden hengen lounaslaskuun eli lähes 1000 bahtia (noin 25 euroa), mutta herkut olivat kyllä hintansa väärti.
Hiltonin jälkiruokapöydässä riitti valinnanvaraa.
Yllätysmatka Bangkokiin
Viime perjantaina istuskelimme koulun jälkeen koko perheen voimin pihamme porealtaassa ja pohdimme mitä tekisimmme viikonloppuna. Eero ehdotti, että lähtisimme Bangkokiin, ja tunnin kuluttua istuimme jo autossa matkalla pääkaupungin sykkeeseen. Varasimme Booking.comin kautta huoneen President Solitaire -hotellista Sukhumvitin varrelta, ja se osoittautui oikein mainioksi valinnaksi.
Söimme illalliseksi parasta pizzaa, jota olemme Thaimaassa syöneet Big Mama’s ravintolassa. Samalla viestittelimme Facebookissa Helamaan perheen kanssa, joka olivat parhaillaan Helsinki-Vantaalla odottelemassa lentokoneensa lähtöä Bangkokiin. Heillä oli kentältä kuljetus varattuna vuokraamalleen loma-asunnolle 250 kilometrin päähän Bangkokista, mutta hetken mielijohteesta hekin
innostuivat tulemaan seuraksemme Bangkokiin. Ehdin saada heiltä autonkuljettajan numeron ennen kuin he nousivat koneeseen ja siirsin kuljetuksen sunnuntaille, ja seuraavana aamuna tapasimmekin Helamaat hotellimme aulassa. Perhe oli valvonut koko yön koneessa, mutta he lähtivät kanssamme silti urheasti jokiristeilylle. Vuokrasimme kahdeksi tunniksi pitkähäntäveneen kuljettajineen ja teimme Chao Praya -joella lenkin Thonburin kaupunginosan puolella.
Jokiveneessä on hauska matkustaa...
Mikko ja Jussi näyttävät viihtyvän. Kyllä veneily on mukavaa!
Myös Lauri, Eero, Alex ja Max viihtyivät joella.
Pitkähäntäveneissä on valtavat ja äänekkäät moottorit.
Joen rannalla näkyi hökkelien lisäksi myös kauniita maisemia.
Joenvarren talojen parvekkeet näyttävät olevan tehokäytössä.
Pysähdyimme ostamaan kalanruokaa, ja pojat ruokkivat joessa viliseviä valtavia kissakaloja aivan täpinöissään. Poikkesimme myös kelluville markkinoille, joilla myytiin mm. erilaisia vesieläimiä jokeen vapautettavaksi – buddhalaisille tuottaa hyvää onnea päästää eläimiä vapaaksi.
Kissakalojen ruokkiminen oli poikien mielestä jännää.
Kaloja tuntui polskivan joessa monessa kerroksessa!
Chao Praya -joella on pieni markkinapaikka, varsinaiset kelluvat markkinat ovat kaukana Bangkokin keskustasta.
Nämä pienet kilpikonnat odottelivat, että joku ostaisi ne jokeen vapautettavaksi.
Vierailimme venematkan varrella myös kuninkaallisessa laivamuseossa, jossa on näytillä osa Thaimaan kuninkaan aluksista. Aikoinaan Thaimaan kuninkaalla oli tuhansia aluksia, mutta ne kaikki tuhoutuivat burmalaisten tuhotessa Thaimaan silloisen pääkaupungin Ayutthayan vuonna 1767. Myöhemmin rakennetuista aluksista monet tuhoutuivat japanilaisten pommituksissa toisen maailmansodan aikana. Jäljellä olevat huonokuntoiset alukset on restauroitu nykyisen kuninkaan toimesta, ja niitä käytetään yhä kuninkaallisissa seremonioissa, tosin nykyään äärettömän harvoin.
Kuninkaallinen laivamuseo kiinnosti meitä veneilijöitä.
Kuninkaan laivoissa riittää kultaa ja kimallusta.
Kaikkien alusten keulassa on kanuuna, josta näkyy ulospäin vain kanuunanreikä.
Illalla saimme tilaisuuden testata pattayalaisen lempiravintolamme Cabbages&Condomsin sisarravintolan Bangkokissa. Ravintola sijaitsee kauniissa puutarhassa, mutta vaikka puitteet eivät ole yhtä upeat kuin Pattayan ravintolassa, ruoka oli silti hyvää.
Lähdössä illalliselle.
Max ja Kati kauniisti valaistussa Cabbages&Condoms-ravintolassa.
Edellisen yön lento vaati veronsa, ja Alexilta kului puolet illallisajasta nukkuessa...
Sunnuntaina Helamaan perhe lähti kohti Mae Phimiä ja me kävimme vielä loggaamassa hotellimme lähistöltä vaihteeksi yhden geokätkön.
Osa Bangkokin vanhoista kanavista on yhä jäljellä, ja niitä käytetään kulkuväylinä. Tämän kanavan rannalta löysimme geokätkön.
Hiihtoloma palmun alla
Helmikuun viimeinen viikko oli Pattayan suomalaisessa koulussa talviloma. Lähdimme heti lauantaiaamuna ajelemaan kohti meille ennestään tuttua palmusaarta, Koh Makia, joka sijaitsee Siaminlahden itäosassa aivan Kamputsean rajan läheisyydessä. Neljän tunnin automatkan päätteeksi odottanut puolentoista tunnin venematka sujui leppoisasti, sillä seuranamme oli 29-henkinen hääseurue. Vieraat olivat jo kovasti juhlatuulella ja mekin saimme kutsun häihin, mutta jouduimme ikävä kyllä jättämään juhlat väliin matkaväsymyksestä johtuen.
Lauri sai katamaraanissa ukulele-opetusta morsiamen ystävättäreltä.
Meidän majapaikkamme sijaitsi saaren koillisrannalla.
Majoituimme jälleen tuttuun ja mukavaan Ao Kao Resortiin. Tällä kertaa asuimme ”omistusbungalowissa”, sillä olimme edellisellä käynnillä tutustuneet mukavaan saksalaiseen pariskuntaan, joka omistaa yhden Ao Kaon bungaloweista (rakennusvaiheessa niistä myytiin kolme). Sovimme silloin heidän kanssaan, että voimme majoittua heidän bungalowiinsa seuraavalla käynnillämme.
Meidän bungalowimme, "Talay Dao 4".
Lauri bungalowimme terassin kaiteella.
Näkymä bungalowimme terassilta.
Paras paikka omalla rannallamme oli tietenkin riippukeinu!
Resortin koirat olivat yhä tallella 🙂
Merellä olevat kalastusalukset värittivät taivaan resorttimme edustalla joka yö.
Resorttimme ympäristö oli yhtä kaunis kuin aina ennenkin. Kristallinkirkas meri, valkoista hiekkaa, palmuja ja ihana rauha!
Vuokrasimme heti mopon, joten tällä kertaa koko saari tuli tutuksi, kun kiertelimme sitä ristiin rastiin viikon ajan. Yhdellä mopolla kulkee hyvin koko perhe, ja kun pyysimme kypäröitä, saimme vastaukseksi huvittuneen naurun ja kuulimme, että lähimmät kypärät sijaitsevat mantereella 30 kilometrin päässä. No, liikenne Koh Makilla on totta puhuen erittäin rauhallista, eikä kukaan kaahaile. Pojille olimme sentään ottaneet kypärät mukaan kotoa.
Pojilla taisi olla saaren ainoat kypärät.
Löysimme mukavan lounaspaikan, jossa oli tarjolla myös erilaisia pelejä.
Hedelmäkoju saaren "kauppakadulla".
Tässä illallisravintolassa eivät hinnat huimanneet päätä (30 THB=n.70 senttiä). Ja hyvää oli!
Ehdimme myös löytää saaren ainoan geokätkön, joka sijaitsee tässä erittäin antiikkisessa autossa.
Retkellä saaren koillisrannalla.
Autiolla rannalla oli tilaa!
Tapasimme rannalla harppuunakalastajia, jotka olivat saaneet saaliiksi mm. barracudan.
Näkymä saaren näköalapaikalta.
Eero tutkii vanhoja rahoja Koh Makin museossa.
Resortin pihalla oli joka iltapäivä lentopallo-ottelu, johon Eerokin yritti mennä mukaan, hieman huonolla menestyksellä tosin...
Koh Makilla ei ole katuvaloja, mutta palmuissa on tienmutkien kohdalla heijastimia pimeässä ajon helpottamiseksi.
Keskiviikkona saimme Pattayalta seuraa. Virtasen perhe oli innostunut saaresta kuultuaan meidän kehuvan sitä, ja saimme varattua heille bungalowin samasta resortista. Myös Laineen ja Mäkisen perheet Pattaylta saapuivat paikalle keskiviikkona, mutta joutuivat majoittumaan toiseen resorttiin, sillä Ao Kao Resort oli siinä vaiheessa jo täynnä.
Virtaset, Laineet ja Mäkiset saapumassa Koh Makille katamaraanin kyydissä.
Virtasen perhe saapuu Ao Kao Resortiin - melko innostuneen näköistä porukkaa!
Loma sujui leppoisasti auringosta ja snorklailusta nauttien. Ao Kao resortin edustalla on loistavat snorklausmahdollisuudet, joten kävimme joukolla päivittäin ihailemassa vedenalaista maailmaa.
Innokas snorklaaja.
Resortin trampoliini oli ahkerassa käytössä, ja saimme ihailla kaikenlaisia ”bäkkäreitä”, ”frontteja” ym. temppuja tuntikausia päivässä. Innostuimme myös pelaamaan korttia Virtasen perheen kanssa, joten lomalta palattuamme menimme heti ensimmäisenä päivänä ostamaan itsellemmekin pelikortit..
Lauri tekee "frontin".
Eero heittää "keihästä".
Myös petanque-kuulat olivat meillä mukana. Hiekkaranta oli sen verran pehmeä, että jouduimme tosin heittelemään nurmella.
- Illallinen omassa resortissamme: mustekalaa, chili-limettikalaa ja katkarapusalaattia.
Eero kävi napsimassa annoksesta suosikkinsa, eli mustekalan lonkerot.
Uhkapeli alkaa!
Eerokin taisi pitää korttipeleistä!
Viewpoint Restaurantissa oli mukava näköala ja hyvä ruoka - sekä ihanat olutlasit!
Pojat viihtyivät hiekkarannalla erilaisissa puuhissa.
Lauri ja Wiltsu etsimässä kaloja ja rapuja hotellin edustan riutalta.
Eero ja Waltsu pelien pauloissa.
Saimme terassillemme vieraaksi kauniin tokee-gekon.
Kiertelimme saarta myös yhdessä mopoilla. Eräs retkemme muuttui varsinaiseksi extreme-ajeluksi, kun tiheässä viidakossa kiemurteleva polku muuttui lopulta niin kapeaksi ja huonokuntoiseksi, että jouduimme kääntymään takaisinpäin.
Tämä retki meinasi päättyä heti alkuunsa, sillä Jussi laittoi tankatessaan vahingossa mopon avaimet satulan alle lukkoon. Onneksi Ninnillä oli niin kapea käsi, että ne saatiin ongittua sieltä pois. Tässä onneaan koettaa ensin Eero.
Virtaset viidakossa.
Välillä jouduimme jalkapatikkaan keskellä viidakkoa.
Näimme matkalla lukemattomien kumipuuviljelyksien lisäksi myös muutaman kumitehtaan, jossa luonnonkumimassasta leivotaan matontapaisia levyjä. Haju oli karmea!
Koh Makin temppelin pihamalla lötkötteli tällainen laiskanpulskea possu. Päätyyköhän se jossain vaiheessa munkkien ruoaksi?
Koh Makilla kuuluu luonnollisestikin syödä paikallisia mereneläviä, ja niitä tulikin nautittua lähes joka ilta. Kahtena viimeisenä iltana söimme jumalattoman hyviä herkkuja Koh Mak Seafood -ravintolassa. Onneksi mukana oli Ninni, joka thaimaalaisena osasi tilata kaikki parhaimmat annokset yhdessä jaettavaksi. Pöytään kannettiin valtavat määrät herkkuja, eli mm. grillattuja, kokonaisia jättirapuja, jättiravunpyrstöjä punaisessa curryssa, kuivattua mustekalaa, rapusalaattia, limettikalaa sekä kahdenlaisia erilaisia kampasimpukoita. Todella suussasulavaa, ja takuulla tuoretta, sillä mereneläviä säilytettiin sumpussa ravintolan laiturin alla!
Ninni kirjoitti tilauksemme lapulle.
Herkutteluhetki Koh Mak Seafoodissa.
Osittain kuivatetut mustekalat olivat mainio alkupala.
Jättiravunpyrstöjä punaisessa currykastikkeessa.
Kokonaisena grillattuja jättirapuja.
Höyrytettyjä kampasimpukoita.
Kampasimpukoita curry-basilikakastikkeessa.
Onneksi Ninni oli mukana näyttämässä, miten taskurapu syödään 🙂
Olimme varanneet majoituksen lauantaihin asti, mutta tulimme viimeisenä iltana katumapäälle ja yritimme vielä jäädä yhdeksi lisäyöksi, mutta harmiksemme resorttimme oli täyteen buukattu. Niinpä lähdimme koko joukolla lauantaina katamaraanilla mantereen puolelle, josta meidän perheemme matka jatkui omalla autolla Pattayalle muiden jatkaessa matkaa vuokratulla minibussilla.
Lähtöhetki laiturilla. Sanoimme haikeat hyvästit resorttimme mukavalle tarjoilija-autonkuljettaja Netille, jolle olimme jo aiemmalla käynnillä antaneet tietyistä syistä lempinimen "Höslö" 🙂
Pojat katamaraanin kannella.
Ystävänpäiväristeilyllä ja muuta mukavaa
Tiistaina 14. helmikuuta koulu järjesti veneretken oppilaille sekä heidän vanhemmilleen ja ystävilleen samaan tapaan kuin syyskuussa. Lähdimme matkaan kello kymmeneltä Pattayan Bali Hain satamasta ja vietimmme koko päivän veneellä. Aurinko paistoi, vesi oli lämmintä ja ruoka herkullista. Vene parkkeerattiin Koh Larnin saaren takana olevan pienemmän saaren Koh Sakin vierelle, ja saaren banaanivene-, vesijetti- ja jäätelökauppiasyrittäjät hykertelivät käsiään nähdessään täyden lastin koululaisia saapuvan heidän apajilleen. Veneen ympärillä riitti pörinää ja hyörinää, kun koululaisia kiidätettiin banaaniveneessä, ilmatäytteisessä ”sohvassa” ja vesisuksien tapaisella seisomalaudalla. Osa ajeli myös vesijeteillä ja osa teki uintiretken lähisaaren rantaan hiekkarannasta nauttimaan. Lounaan päätteeksi
saimme vielä nauttia lasten lauluesityksestä, mikä oli oikein mukavaa kuultavaa Tiitin ja Ollin säestäessä esitystä. Kaiken kaikkiaan erittäin mukava koulupäivä!
Lauluhetki laivalla.
Lauri odottelee syöttejä siimaansa.
Laivan kaide oli hieman hankalalla korkeudella Eeron kalastaessa.
Tero ja Jussi laivan kannella, taustalla siintää Pattaya.
Lauri näyttää mallia uimahypyssä..
Eeron "uimaloikka".
Lauri laskeutumassa veteen.
Eero pääsi tekemään tandemhypyn harjoittelijaope Ollin kanssa.
Lauri ja Eero kävivät ajelemassa "sohvalla", ja Eero lähes katosi sohvan uumeniin vauhdin hurmassa.
Meillä oli risteilyllä mukana lisävahvistuksena myös Espoosta Pattayalle kahdeksi viikoksi lomailemaan tullut ystävämme Tero, jonka seurassa puuhailimme muutakin mukavaa. Kisaa otettiin niin minigolfissa kuin keilailussakin, ja kävivätpä Jussi ja Tero tutustumassa Pattayan yöhönkin. Kävimme myös yhdessä koululla saunomassa ja syömässä Nanu’s Restaurantin aina niin herkullista ruokaa. Yhtenä iltana veimme Teron erääseen tuttuun thaimaalaiseen buffet-ravintolaan (jonka nimeä emme tosin tiedä), jossa saa syödä vatsansa täyteen alle viidellä eurolla. Kyseisenlaiset buffetit ovat paikallisten suosimia seisovia pöytiä, joissa ruokailijat kypsentävät omassa pöydässään seisovasta pöydästä hakemiaan antimia. Pöytään tuodaan sekä perinteinen hiiligrilli että hiilien pääle asetettu pata, jossa voi keittää ruokaa. Seisovassa pöydässä on tarjolla kaikenlaista mahdollista lihaa ja merenelävää sekä vihanneksia ja nuudeleita. Lisäksi tarjolla on runsas salaattipöytä, paljon erilaisia valmiita ruokia kevätkääryleistä kanansiipiin sekä erillinen pihvinpaistopiste, jossa voi tilata kokilta haluamansa pihvin sekä iso yhteisgrilli, jossa voi grillailla isompia tuotteita kuten jättirapuja ja mustekaloja. Eero ihastui kokonaisten jättikatkarapujen grillaamiseen niin että söi niitä varmaan kymmenen kappaletta. Jälkiruoaksi saa koota itselleen jäätelöannoksia keksien ynnä muiden herkkujen kera, mikä on etenkin Laurin mieleen.
Valmiina grillaamaan ja kokkaamaan.
"Ja mitäs täältä padasta oikein löytyykään..."
Eero söi buffetissa pelkkiä mustekaloja ja jättirapuja.
Tämä viikko on kulunut huomenna alkavaa koulun hiihtolomaa odotellessa ja lomasuunnitelmia tehdessä. Saavuimme jo eilen tuttuun ja aina niin mukavaan Ao Kao Resortiin ihanalle Koh Makin palmusaarelle, ja vietämme täällä koko tulevan viikon. Tästä lomasta lisää seuraavassa blogissa.
Koululaisten suosikkikoira Repe, joka asustelee koulun lähistöllä, seurasi yhtenä päivinä poikia koulusta meille.
Repe ei ollut tainnut ennen leikkiä pallolla.
"Hei voisitteko ottaa mut mukaan Suomeen kun lähdette? Lupaan olla kiltisti."
Uusi nimeni on wii-la-wan
Sain tänään peräti kaksi uutta Thai-nimeä. Aamupäivällä tapasimme taas mahdottoman mukavan vuokranantajamme apulaisen Puun, jolla on aina vaikeuksia muistaa nimeni, joten hän keksi minulle thaimaalaisen lempinimen ”Layla”.
Samainen Puu meinasi eilen joutua ansaan pihallamme, kun hänen oli tarkoitus käydä katsomassa talomme takaseinään ilmestynyttä halkeamaa. Olimme virittäneet takapihalle talon seinästä tontin reunamuuriin pyykkinarun, ja ihmettelimme kun Puu kuikuili narun ylitse ja yritti sieltä käsin katsella talon takaseinää, mikä ei tietenkään onnistunut. Lopulta hän sanoi kiertävänsä talon taakse toista kautta, koska ei voi kulkea pyykkinarun alitse buddhalaisuutensa vuoksi. Ilmankos olemme ihmetelleet, etteivät paikalliset käytä pyykkinaruja missään, vaan pyykit kuivatetaan aina henkareissa ns. tuuletustelineissä.
Iltapäivällä sain toisen uuden Thai-nimen, sillä aloitin kielikurssin. Tästä lähtien tottelen siis nimeä Wii-la-wan. Kielikurssi on kahdesti viikossa kaksi tuntia kerrallaan, ja vaikutti erittäin mukavalta. Ainoa ongelma on se, että kurssi on alkanut jo kolme viikkoa sitten, joten kurssilaiset ovat oppikirjassa jo sivulla 85. Lisäksi suurella osalla kurssilaisista on thaimaalainen vaimo, joten he ovat oppineet kieltä jo kotioloissa. Me kaksi tänään aloittanutta suomalaista olimmekin tunnilla hieman huuli pyöreänä, mutta emmeköhän äkkiä saa muut kiinni pienellä tehokertauksella. Onneksi kurssilaiset eivät ole vielä ehtineet aloittaa thai-aakkosten opettelua, sillä niissä riittää haastetta. Konsonantteja on yhteensä 44 ja vokaaleja 32, ja näiden päälle tulevat vielä ns. toonimerkinnät.
Tämähän on aivan helppoa (kunnes nuo translitteroidut tekstit eli meidän kirjaimillamme kirjoitetut aputekstit poistetaan näkyvistä...)!
Kävin heti kurssin jälkeen ostamassa torilta ruokaa, ja huikkasin samalla tutulle torikokille ”Wan-nii chan riian paa saa Thai” eli että opiskelin tänään thai-kieltä, ja sain kokilta ja hänen vaimoltaan heti iloisia kehuja.
Emme meinanneet Jussin kanssa osata päättää mitä tilaisimme ruuaksi, joten kokkiystävämme lupasi tehdä meille yllätyksen, ja hyväähän se oli: kanaa vihreässä kookoscurrykastikkeessa. Lisukkeeksi ostimme erilaisia makkaravartaita, kanankoipia, jonkinlaisen kokonaisen grillatun kalan sekä pikkumuikkujen näköisiä friteerattuja kaloja. Oikein maukasta oli jälleen kerran, ja jopa Lauri ja Eero pitivät pikkukaloista ja makkaroista. Suomalaiset muikut ovat kuulemma vain ”hieman parempia”.
Hieman limettiä "muikkujen" mausteeksi.
Thaimaalaisella torilla
Olemme tyytyväisiä talomme sijaintiin, etenkin kun koulun lisäksi myös tori on aivan lähellä. Tarjolla on valtava määrä erilaisia vihanneksia, juureksia ja hedelmiä sekä kaikenlaista lihaa, kalaa ja mereneläviä – kananjaloista simpukoihin.
Torilta saa kaikenlaista valmisruokaa. Tarjolla on mm. keittoja, grillattuja kaloja, erilaisia makkaroita ja lihavartaita.
Grillattujen kalojen mukana saa aina valmiin kastikkeen pikkupussissa.
Vartaissa myydään kaikkea nakeista ja kananmunista lihapulliin ja ravunlihaan.
Torilta saa myös erilaisia keittoja.
Myös valmiita maustetahnoja on kaupan.
Makean ystävä voi ostaa torilta herkullista kookosmaitovanukasta.
Sain torille seuraksi erään paikallisen rouvan, joka kertoi mihin mitäkin vihannesta käytetään, ja miten kaikkia myytävänä olevia eri hedelmiä syödään. Tästä parin tunnin oppitunnista oli suuri hyöty, sillä suurin osa torin myyntiartikkeleista on kaltaiselleni Prisman tarjontaan tottuneelle vihannestenostajalle uusia tuttavuuksia.
Toriseuralaiseni näyttää, miten pomelo kuoritaan.
Herkkujen paratiisi
Thaimaalainen ruoka on meidän ehdoton suosikkimme, emmekä ole koskaan saaneet täällä huonoa ruokaa. Onkin ihanaa, kun näitä ihania paikallisherkkuja saa nyt joka päivä mielin määrin.
Tom yam kung, taivaallisen herkullinen rapukeitto.
Lapset syövät koulussa lounaan, ja me aikuiset käymme useimmiten ravintolassa lounaalla. Talomme lähellä on useita mainioita paikallisia ravintoloita, joissa nautimme useimmiten kanaa tai jättirapuja nuudelien tai riisin kera, mausteena yleisimmin chiliä, punaista currya ja basilikaa.
Paistettuja nuudeleita, mustekalaa ja vihanneksia.
Illalliseksi haemme useimmiten valmista ruokaa lähitorilta. Tarjolla on vaikka mitä herkkuja alkaen grillatuista kanoista ja kaloista valmiisiin ruoka-annoksiin. Grillatut kanavartaat maksavat noin 25 senttiä kappaleelta ja friteeratut kanankoivet euron. Valmiit ruoka-annokset maksavat noin euron ja tarjolla on kymmeniä erilaisia herkkuja wokeista keittoihin.
Lähitorin ruokakioskin kokki työssään.
Olemme todenneet, että ruuan valmistaninen itse ei oikeasti kannata taloudellisesti, sillä valmisruokaa saa niin uskomattoman edullisesti torilta ja ravintoloista. Tavallisissa paikallisravintoloissa thaimaalaiset ruoka-annokset maksavat 40-80 Thaimaan bahtia eli 1-2 euroa. Länsimaiset ruuat maksavat moninkertaisesti, mutta onneksemme emme niitä kaipaa. Lapsille täytyy harmi kyllä vielä toistaiseksi tilata jonkin verran länsimaisia annoksia, ja välillä kokkaamme heille itse kotiruokaa ja haemme aikuisille torilta thaiherkkuja. Tavoitteena on kyllä saada lapsetkin totuteltua paikallisiin ruokiin tämän vuoden aikana. Torilta ostetut grillatut kanankoivet ja ravintoloiden thaimaalaiset munakkaat maistuvat lapsille jo nyt, joten enää pitäisi saada heidät unohtamaan hampurilaiset ja ranskalaiset.
Lauri maistaa thaimaalaista munakasta.
Vuosi varvastossuissa 