Olimme suunnitelleet käyntiä Kanchanaburissa pitkin kevättä, ja päätimme toteuttaa matkan juuri ennen kotiinlähtöä. Luovutettuamme toukokuun viimeisenä lauantaina asuntomme avaimet Pattayalla ajoimme yöksi Bangkokiin. Tämänkertainen hotellimme Majestic Grande oli sijainniltaan loistava, vain kivenheiton päässä vilkkaalta Sukhumvit-kadulta ja Nana Plaza -ravintola-alueelta, mutta kuitenkin rauhallisella kujalla. Kaiken lisäksi hotellin standard-huoneet olivatkin täyteen varattu, vaikka olimme onnistuneet tekemään automatkalla suosimamme Booking.com-sivuston kautta varauksen, joten saimme standardihuoneen hinnalla hienon executive-huoneen. Huoneessa oli valtava puutarhaterassi, josta oli upea näköala kaupungille. Lisäksi saimme ilmaiset vapaavalintaiset drinkit aulabaarissa, joten olimme siis erittäin tyytyväisiä, ettemme saaneet varaamaamme huonetta.
Hotellin uima-allas piti tietenkin heti testata!
Jatkoimme sunnuntaina kohti Kanchanaburin kaupunkia, joka on kuuluisa Kwai-joen yli kulkevasta sillastaan ja joka sijaitsee muutaman tunnin ajomatkan päässä Bangkokista länteen. Lauri ja Eero eivät tietenkään tienneet koko sillasta eivätkä toisen maailmansodan tapahtumista Thaimaassa mitään, joten pidimme pienen historiankertauksen automatkalla. Kanchanaburin kaupungissa on sillan lisäksi muutakin toisen maailmansodan tapahtumiin liittyvää nähtävää: kolme sotavankien hautausmaata sekä kaksi tapahtumiin liittyvää museota ja tietenkin paljon turistirihkamaa myyviä kojuja.
Olimme varanneet majoituksen joen rannalla sijaitsevasta todella upeasta viiden tähden Dheva Mantra -resortista, ja jo sisäänkäynti oli niin hieno että hieman epäröimme uskallammeko ollenkaan marssia sisään. Alue on rakennettu kauniiseen siirtomaa-ajan tyyliin ja resortiin kuuluu useita rakennuksia upean allasalueen ympärillä.
Hotellimme Dheva Mantra suorastaan häikäisi loisteliaisuudellaan.
Hotellin vierellä virtasi Kwai-joki.
Aikomuksenamme oli mennä illastamaan hotellin rantaravintolaan, joka sijaitsee kelluvalla lautalla Kwai-joella, mutta ravintolassa meitä vastassa oli hieman hermostuneen oloinen tarjoilija ja pari vartijaa, jotka kertoivat ravintolan olevan suljettu. Kun hieman ihmettelimme miksi se on kiinni tarjoilija lisäsi, että syynä on ”onnettomuus”. Mietimme onkohan ravintolan kokki mahtanut pudota jokeen vai mitä on tapahtunut, mutta seuraavana päivänä syykin selvisi. Thaimaan kuninkaan pojantytär, prinsessa Sirivannavari oli juuri saapumassa hotelliin ravintolaa vastapäätä sijaitsevaan sviittiin. Seuraavana päivänä hotellissa olikin täysi kaaos päällä: kymmeniä poliiseja, armeijan miehiä, sairaanhoitajia, ammbulanssi valmiusasemissa ja liuta ”hovia”. Prinsessa käy kuulemma säännöllisesti kyseisessä hotellissa ja asuu juuri siinä siivessä, jossa meidänkin huoneemme sijaitsi.
Vietimme maanantaipäivän kiertelemällä muutamia paikallisia nähtäväyyksiä ja Kwai-joen reunustaa. Päivän erikoisin nähtävyys oli Wat Tham Mangkorn Thong -temppelissä, joka on kuuluisa ”kelluvasta nunnasta”. Kiertelimme ensin temppelin alueella ja kävelimme korkealla rinteellä olevan valtavan luolaston läpi. Reitti oli mielenkiintoinen polku kallion sisällä luonnonmuovaamassa tunnelissa, jossa oli välillä kymmenenkin metrin korkuisia luolia ja välillä non puolen metrin korkuisia tunneleita, joissa piti ryömiä eteenpäin nelinkontin. Ollessamme lähdössä luolasta alas alkoi sataa, mutta temppelin ystävällinen munkki toi meille jostain sateenvarjot. Emme tietenkään kehdanneet ottaa niitä noin vain joten temppelin lahjoitusarkku sai meiltä sadan bahtin ”almun” ja munkki näytti erittäin tyytyväiseltä. Alhaalla temppelin pihamaalla näimme kuuluisan kelluvan nunnan istuskelevan pienen vesialtaan äärellä toppatakki päällään. Vierellä oli kyltti, jonka mukaan nunna esittää kellumistemppunsa mikäli katsojia on vähintään 20 (jolloin peritään 10 bahtin pääsymaksu), mutta yksityisesityksen saa 200 bahtilla. Olimme sen verran uteliaita että sanoimme oitis haluavamme yksityisesityksen ja niinpä kipusimme allasta ympäröivään katsomoon ja katselimme, kun nunna riisui toppatakkinsa, kumarteli buddha-patsaalle ja laskeutui valkoinen nunnankaapu päällään altaaseen. Odotimme näkevämme jonkinlaisen ihmeteon, mutta nunna sen kuin kellui normaaliin tapaan vedessä hieman erilaisia ”buddhalaisia asentoja” esitellen. Ilmeisesti temppelissä on aikoinaan elänyt harvinaislaatuisen taidon omannut kelluva nunna, mutta hänen seuraajansa ei kuitenkaan ole kovinkaan ihmeellinen taidoiltaan. Thaimaalaisethan eivät yleensä ottaen ole hyviä uimaan, joten tällainen vaatimaton kelluntaesitys saattaa monista näyttää melkoiselta ihmeteolta. Esitys oli kuitenkin ehdottomasti 200 bahtin eli viiden euron arvoinen, sen verran hauskaa meillä oli, etenkin kun testasimme samanlaisia kellunta-asentoja hotellimme altaassa ja suunnittelimme uutta uraa ”kelluvana farangina”.
Temppelin luolastoon oli aikamoinen kipuaminen helteessä.
Temppelin munkki näytti meille mistä luolaan pääsee.
Luola oli ajoittain todella matala.
Luolasta poistuttiin kiipeämälllä huteria tikkaita pitkin pienestä aukosta ulos.
”Ihmenunna” aloittamassa esitystään.
Ooh, kelluva nunna!
Kelluvan nunnan jälkeen ihmettelimme temppelin lähistöllä kasvavaa jättikokoista puuta.
On siinä puulla kokoa – ja myös ikää, kuulemma reilusti yli 100 vuotta.
Tutustuimme temppelin ihmeiden jälkeen joenvarrella sijaitsevaan munkkien ylläpitämään JEATH-sotamuseoon, joka oli valitettavan rapistuneessa kunnossa. Museossa esillä olevat valokuvat olivat kellastuneet lähes näkymättömiksi, vitriinit olivat rikki, ja kaikki oli hieman rempallaan. Vierailun arvoinen pieni museo kaikesta huolimatta.
Söimme illallista Kwai-joella kelluvalla lautalla ja ihailimme samalla muutamaa ohitse lipuvaa ravintolalauttaa. Tämä oli selvästikin erinomainen vuodenaika vierailla Kwai-joella, sillä kaikkialla oli hyvin hiljaista ja tilaa oli riittämiin, kun taas sesonkiaikaan paikka kuulemma kuhisee turisteja ja joki on kaikkea muuta kuin rauhallinen bilelauttoineen ja karaokeineen.
Lehmät laidunsivat aivan kaupungin keskustan lähellä tien vierellä paimen perässään.
Munkki mopotaksin kyydissä, taustalla Kanchanaburin kaupungintalo.
Hotellilauttoja Kwai-joella.
Illallisella joella kelluvalla lautalla.
Tiistaina kävimme itse kuuluisalla Kwai-joen sillalla, vaikkakin se aito ja alkuperäinen, puurakenteinen silta tuhoutuikin liittoutuneiden pommituksissa. Tutustuimme samalla myös hieman edellispäivän museota tasokkaampaan sotamuseoon nimeltään Thai-Burma Railway Museum. Siellä riitti nähtävää autenttisista sotavankien tavaroista ja dokumenteista valokuviin ja karttoihin. Erittäin vaikuttava paikka kaiken kaikkiaan. Museota vastapäätä sijaitsee suurin kaupungin kolmesta sotavankien hautausmaasta, jonne on haudattu lähes 7000 länsimaista sotavankia. Kwai-joella ”kuoleman rautatiellä” työskenteli aikoinaan noi 60 000 liittoutuneiden sotavankia ja lähes 200 000 aasialaista vankia (lähinnä malesialaisia ja indonesialaisia). Länsimaisia kuoli noin 16 000 ja aasialaisia 90 000. Aasialaisten pakkotyöläisten hautoja ei merkattu, mutta länsimaiset sotavangit haudattiin seremonioiden kera (joihin jopa japanilaiset osallistuivat) ja kuolleiden nimet ja hautapaikat kirjattiin huolella ylös.
Kwai-joen kuuluisa silta ylittää joen aivan kaupungin keskustassa.
Kwai-joen sillalla.
Länsimaisten sotavankien hautausmaa Kanchanaburin keskustassa.
Illalla yritimme jälleen kerran hotellin rantaravintolaan, mutta heti rantaa (ja prinsessan sviitin parveketta) lähestyessäni rynnisti eteeni turvamies taskulamppu kädessään ja hätisti minut kohteliaasti pois. Ollessamme sitten lähdössä autolla hotellilta illastamaan jouduimme odottelemaan pysäköintialueella viitisen minuuttia, sillä prinsessa oli juuri silloin saapumassa hotellille. Hotellin autonpesijäpoika kertoi meille hänen olevan tulossa moottoripyöräretkeltä, ja näimmekin hänen nousevan mustasta Audistaan moottoripyörävarusteet yllään.
Prinsessan Audi A8 ja moottoripyörä hotellimme pääsisäänkäynnin edustalla.
Kun Jussi kävi seuraavana aamuna uimassa ja kierteli sitä ennen rannassa, näkyi pusikossa SWAT-joukkoja konepistoolit kädessä. Aikamoiset turvajärjestelyt yhden prinsessan vuoksi! Myöhemmin päivällä, kun Jussi ja pojat uiskentelivat keskenään altaassa pari tuntia, saapui allasalueelle neljä turvamiestä radiopuhelimineen, ja hetken kuluttua altaaseen pulahti nuorehko thai-nainen. Hän uiskenteli rauhassa kymmenisen minuuttia ja hymyli poikien uimahypyille, ja hänen lähdettyään myös turvamiehet poistuivat altaan ympäriltä. Taisi siis käydä niin, että prinsessa pulahti uimaan Jussin ja poikien seuraan!
Hotellimme Dheva Mantra Resortin allasalue, jossa pojat ja Jussi kohtasivat ihka oikean prinsessan!
Keskiviikkona sanoimme hyvästit Kwai-joelle ja ajoimme takaisin Bangkokiin. Tällä kertaa olimme varanneet hotellin Lumphini-puiston kaakkoiskulmassa sijaitsevasta Pantip Court Residence & Suites -hotellista, jonka olimme varanneet siellä tarjolla olevien suurien, mutta kohtuuhintaisten huoneistojen vuoksi. Rakennuksen alimmat 15 kerrosta ovat hotellia, ja ylemmissä kerroksissa 23:nteen kerrokseen asti on vuokrahuoneistoja. Hotelli on neljän tähden, mutta jo hieman kulunut ja nuhjaantunut, mutta huoneistomme oli todella jättikokoinen. Emme ole koskaan ennen tainneet asua yhtä tilavasti hotellissa, sillä käytössämme oli kahden makuuhuoneen ja olohuone-keittiön lisäksi kolme kylpyhuonetta ja peräti 160 m2 tilaa. Kaiken kruunasi parveke, josta oli näkymä hotellin hienolle puutarha- ja uima-allasalueelle. Sijainti ei ravintoloiden ja palvelujen suhteen ollut niin hyvä kuin pari edellistä valintaamme, mutta pari mukavaa ruokapaikkaa löytyi silti aivan kulman takaa.
Näköala parvekkeeltamme hotellin allasalueelle..
Hotellihuoneistomme oleskelutilassa riitti tilaa yllin kyllin.
Toinen hotellihuoneistomme makuuhuoneista.
Söimme peräti kahdesti aivan hotellin lähistöllä olevassa mukavassa Mali-ravintolassa, ja yhtenä iltana piti vielä käydä Thaimaan korkeimman rakennuksen eli meille ennestään tutun Baiyoke Sky -hotellin illallisbuffetissa rakennuksen 78. kerroksessa. Ravintolasta on aivan mahtava näköala yli kaupungin, eikä ruoassakaan ole moitteen sijaa, tarjolla on kaikkea sushista ja jättiravuista kokin tilauksesta paistamiin pihveihin ja thai-ruokaan.
Oman hotellimme läheltä löytyi myös ihanan puutarhan keskeltä thaimaalainen Just One -ravintola, jossa osa pöydistä sijaitsee puutarhassa olevan karppilammikon yllä olevan lasilevyn päällä. Siinä oli mukava ruokailla ja katsella jalkojen alla uiskentelevia kaloja. Ravintola on erikoistunut mereneläviin, ja söimmekin siellä monen muun herkun ohella todella maukkaita valkosipulilla kuorrutettuja, grillattuja jättirapuja.
Ravintola Mali, uusin Bangkokin-suosikkimme.
Lauri nautiskelee illallisherkkuja Baiyoke Sky -hotellin ravintolassa.
Erilaiset viihdyttäjät kiertelevät joka ilta Baiyoke Skyn ravintoloissa. Tässä Eero tapaa perinteisen thai-marionettinuken.
Just One -ravintolan ravut olivat maukkaita!
Olimme luvanneet pojille, että he pääsevät ennen kotiinpaluuta vielä kerran Bangkokissa sijaitsevaan Siam Parkiin, joka on yhdistetty vesi-ja huvipuisto. Pojat olivat siellä koulun kanssa retkellä huhtikuussa ja ovat puhuneet paikasta siitä asti. Oli erinomainen vuodenaika vierailla puistossa, sillä se oli lähes tyhjä. Olimme suurimmassa osassa laitteita keskenämme, ja Lauri kävi useassa laitteessa jopa aivan yksin. Oli aika hassua, kun osa huvipuiston asiakkaista oli pukeutunut pelkästään uima-asuun (venäläiset naiset tietenkin minikokoisiin narubikineihin…), koska suurin osa asiakkaista kävi samalla kertaa molemmissa puistoissa, sillä vesipuiston sisäänpääsy kuuluu automaattisesti huvipuiston rannekkeeseen. Siam Parkista löytyi paljon Linnanmäeltä tuttuja laitteita, kuten viikinkilaiva, kieppi, kieputin ja kehrä (joka oli Siam Parkissa samalla Enterprise-nimellä kuin Linnanmäellä aikoinaan). Lisäksi löytyi mm. aivan hirvittävä kammokuja, jossa piti itse kävellä pilkkopimeässä talossa käsillä reittiä tunnustelemalla, ja vähän väliä ilmestyi viereen kaameita verisiä nukkeja ja hirviöitä kamalan örinän säestämänä. Huvipuistosta löytyi myös valtavan kokoinen vesikourussa kulkeva vuoristorata, jossa kävimme useamman kerran kastumassa. Osa laitteista oli aika hassuja, kuten Africa Adventure, jossa ajeltiin oikealla perämoottoriveneellä pitkin jokea, jonka reunoilla oli kaikenlaisia Afrikkaa kuvaavia eläin- ja ihmispatsaita. Tavallisten norsujen ja kirahvien lisäksi saimme nähdä mm. verisen näköiseksi maalattuja kauriita, joita leijonat raatelivat ja jopa valkoihoisen ”metsästäjän”, jota alkuasukkaat polttivat nuotiolla elävältä. Olipa seassa myös oikea apina, joka oli raukka sidottu narulla palmuun.
Lauri ypöyksin ”viikinkilaivassa”, joka on Siam Parkissa nimeltään Dragon Boat.
Tässä jättimäisessä kolossissa sai kävellä ja ihmetellä dinosaurus-patsaita.
Siam Parkin ylpeys, mahtavista mahtavin vuoristorata Vortex, jolle Linnanmäen Ukko häviää aivan 6-0.
Myös Linnanmäen Tukkijoki kalpenee tämän laitoksen rinnalla.
Jussi kävi perjantaina vielä palauttamassa automme Pattayalle, josta se oli vuokrattu, ja palasi bussilla takaisin. Samalla hän vei lentokentälle jo kaikki ruumaan menevät matkatavaramme (kuusi kappaletta!), sillä emme muuten olisi saaneet lähtöhetkellä kaikkea millään mahtumaan yhteen taksiin. Lauantaina teimme vielä kulttuurikäynnin Thaimaan kuninkaan palatsille, joka oli meiltä vielä näkemättä. Palatsialue on lähes 22 hehtaarin vehreä alue keskellä Bangkokia. Alueella ei saa kulkea liian paljastavissa asuissa, esimerkiksi shortseissa, mutta sisäänkäynnin vieressä on suuri vaatteiden lainauspiste, josta saa ilmaiseksi housuja, huiveja ym. peittävää. Jussi lainasi sieltä shortsiensa tilalle housut, ja aika monella muullakin alueella kävelijällä näkyi samanlaiset harmaat kuminauhavyötäröiset housut! Kuninkaan palatsin lisäksi alueella on valtion virastoja, edustustiloja sekä kuuluisa temppeli ”Temple of the Emerald Buddha”. Siellä säilytetään Thaimaan kenties kuuluisinta ja palvoituinta esinettä, vihreästä jadesta tehtyä pientä Buddha-patsasta. Patsas löydettiin vuonna 1434 Chiang Raista, ja kuningas Rama I toi sen mukanaan perustaessaan Bangkokin kaupungin. Patsaan ympärillä oli harras tunnelma ja temppelin vartijat pitivät huolen siitä, että turistitkin osaavat käyttäytyä siellä asiallisesti eli esimerkiksi jaloilla ei osoitella kohti Buddhaa esittävää patsasta.
Kuninkaan palatsialueen portinpielessä oli selkeästi esitetty, minkälaiset asut ovat kiellettyjä.
Iloinen turisti kuninkaanpalatsin edustalla. Jussi taitaa odotella, että törmäisi palatsilla Kanchanaburista tuttuun uimaseuraan 🙂
Palatsin vahtisotilas työssään.
Upeita palatseja kullattuine kattoineen riitti lähes silmänkantamattomiin.
Paluumatka kuninkaanpalatsilta hotelliin piti tietenkin tehdä tuktukilla, sillä olihan se meidän viimeinen päivämme Thaimaassa ja samalla myös viimeinen tuktuk-reissumme.
Sunnuntaiaamuna kello 5:15 taksi haki meidät hotellilta, ja matkasimme auringon noustessa Suvarnabhumin lentokentälle. Haimme matkatavaramme lentokentän säilytyksestä ja taiteilimme kolme matkatavarakärryä lähtöselvitykseen. Olimme maksaneet etukäteen kaksi ylimääräistä matkatavaraa, joten meillä oli yhteensä kuusi kappaletta ruumaan meneviä 23 kg:n laukkuja, ja lisäksi kolme lentolaukkua ja reppu käsimatkatavaroina. Käsimatkatavaroiden maksimipaino on 7 kg, ja se ylittyi meillä parin laukun kohdalla melko reippaasti, mutta onneksi ystävällinen thai-virkailija katsoi sitä läpi sormiensa, samoin kuin sitä että yksi matkalaukku painoi 27 kg…
Mukaan otettavaksi jäi peräti 100 kiloa matkatavaraa, vaikka kuskasimme lähes saman verran tavaraa orpokotiin lahjoitettavaksi. Mistä tätä tavaraa oikein kertyy?
Jätin reissussa rähjääntyneet vaaleanpunaiset varvastossuni lentokentän roskakoriin ja vaihdoin tilalle lenkkitossut. Ihana vuosi varvastossuissa päättyi tähän.
Vuosi varvastossuissa 