Tarinoita ja kuvia perheemme Thaimaassa viettämästä vuodesta.

Viimeisimmät

Hyvästit Thaimaalle

Olimme suunnitelleet käyntiä Kanchanaburissa pitkin kevättä, ja päätimme toteuttaa matkan juuri ennen kotiinlähtöä. Luovutettuamme toukokuun viimeisenä lauantaina asuntomme avaimet Pattayalla ajoimme yöksi Bangkokiin. Tämänkertainen hotellimme Majestic Grande oli sijainniltaan loistava, vain kivenheiton päässä vilkkaalta Sukhumvit-kadulta ja Nana Plaza -ravintola-alueelta, mutta kuitenkin rauhallisella kujalla. Kaiken lisäksi hotellin standard-huoneet olivatkin täyteen varattu, vaikka olimme onnistuneet tekemään automatkalla suosimamme Booking.com-sivuston kautta varauksen, joten saimme standardihuoneen hinnalla hienon executive-huoneen. Huoneessa oli valtava puutarhaterassi, josta oli upea näköala kaupungille. Lisäksi saimme ilmaiset vapaavalintaiset drinkit aulabaarissa, joten olimme siis erittäin tyytyväisiä, ettemme saaneet varaamaamme huonetta.

Hotellin uima-allas piti tietenkin heti testata!

Jatkoimme sunnuntaina kohti Kanchanaburin kaupunkia, joka on kuuluisa Kwai-joen yli kulkevasta sillastaan ja joka sijaitsee muutaman tunnin ajomatkan päässä Bangkokista länteen. Lauri ja Eero eivät tietenkään tienneet koko sillasta eivätkä toisen maailmansodan tapahtumista Thaimaassa mitään, joten pidimme pienen historiankertauksen automatkalla. Kanchanaburin kaupungissa on sillan lisäksi muutakin toisen maailmansodan tapahtumiin liittyvää nähtävää: kolme sotavankien hautausmaata sekä kaksi tapahtumiin liittyvää museota ja tietenkin paljon turistirihkamaa myyviä kojuja.

Olimme varanneet majoituksen joen rannalla sijaitsevasta todella upeasta  viiden tähden  Dheva Mantra -resortista, ja jo sisäänkäynti oli niin hieno että hieman epäröimme uskallammeko ollenkaan marssia sisään. Alue on rakennettu kauniiseen siirtomaa-ajan tyyliin ja resortiin kuuluu useita rakennuksia upean allasalueen ympärillä.

Hotellimme Dheva Mantra suorastaan häikäisi loisteliaisuudellaan.

Hotellin vierellä virtasi Kwai-joki.

Aikomuksenamme oli mennä illastamaan hotellin rantaravintolaan, joka sijaitsee kelluvalla lautalla Kwai-joella, mutta ravintolassa meitä vastassa oli hieman hermostuneen oloinen tarjoilija ja pari vartijaa, jotka kertoivat ravintolan olevan suljettu. Kun hieman ihmettelimme miksi se on kiinni tarjoilija lisäsi, että syynä on ”onnettomuus”.  Mietimme onkohan ravintolan kokki mahtanut pudota jokeen vai mitä on tapahtunut, mutta seuraavana päivänä syykin selvisi. Thaimaan kuninkaan pojantytär, prinsessa Sirivannavari oli juuri saapumassa hotelliin ravintolaa vastapäätä sijaitsevaan sviittiin. Seuraavana päivänä hotellissa olikin täysi kaaos päällä: kymmeniä poliiseja, armeijan miehiä, sairaanhoitajia, ammbulanssi valmiusasemissa ja liuta ”hovia”. Prinsessa käy kuulemma säännöllisesti kyseisessä hotellissa ja asuu juuri siinä siivessä, jossa meidänkin huoneemme sijaitsi.

Vietimme maanantaipäivän kiertelemällä muutamia paikallisia nähtäväyyksiä ja Kwai-joen reunustaa. Päivän erikoisin nähtävyys oli Wat Tham Mangkorn Thong -temppelissä, joka on kuuluisa ”kelluvasta nunnasta”. Kiertelimme ensin temppelin alueella ja kävelimme korkealla rinteellä olevan valtavan luolaston läpi. Reitti oli mielenkiintoinen polku kallion sisällä luonnonmuovaamassa tunnelissa, jossa oli välillä kymmenenkin metrin korkuisia luolia ja välillä non puolen metrin korkuisia tunneleita, joissa piti ryömiä eteenpäin nelinkontin. Ollessamme lähdössä luolasta alas alkoi sataa, mutta temppelin ystävällinen munkki toi meille jostain sateenvarjot. Emme tietenkään kehdanneet ottaa niitä noin vain joten temppelin lahjoitusarkku sai meiltä sadan bahtin ”almun” ja munkki näytti erittäin tyytyväiseltä. Alhaalla temppelin pihamaalla näimme kuuluisan kelluvan nunnan istuskelevan pienen vesialtaan äärellä toppatakki päällään. Vierellä oli kyltti, jonka mukaan nunna esittää kellumistemppunsa mikäli katsojia on vähintään 20 (jolloin peritään 10 bahtin pääsymaksu), mutta yksityisesityksen saa 200 bahtilla. Olimme sen verran uteliaita että sanoimme oitis haluavamme yksityisesityksen ja niinpä kipusimme allasta ympäröivään katsomoon ja katselimme, kun nunna riisui toppatakkinsa, kumarteli buddha-patsaalle ja laskeutui valkoinen nunnankaapu päällään altaaseen. Odotimme näkevämme jonkinlaisen ihmeteon, mutta nunna sen kuin kellui normaaliin tapaan vedessä hieman erilaisia ”buddhalaisia asentoja” esitellen. Ilmeisesti temppelissä on aikoinaan elänyt harvinaislaatuisen taidon omannut kelluva nunna, mutta hänen seuraajansa ei kuitenkaan ole kovinkaan ihmeellinen taidoiltaan. Thaimaalaisethan eivät yleensä ottaen ole hyviä uimaan, joten tällainen vaatimaton kelluntaesitys saattaa monista näyttää melkoiselta ihmeteolta. Esitys oli kuitenkin ehdottomasti 200 bahtin eli viiden euron arvoinen, sen verran hauskaa meillä oli, etenkin kun testasimme samanlaisia kellunta-asentoja hotellimme altaassa ja suunnittelimme uutta uraa ”kelluvana farangina”.

Temppelin luolastoon oli aikamoinen kipuaminen helteessä.

Temppelin munkki näytti meille mistä luolaan pääsee.

Luola oli ajoittain todella matala.

Luolasta poistuttiin kiipeämälllä huteria tikkaita pitkin pienestä aukosta ulos.

”Ihmenunna” aloittamassa esitystään.

Ooh, kelluva nunna!

Kelluvan nunnan jälkeen ihmettelimme temppelin lähistöllä kasvavaa jättikokoista puuta.

On siinä puulla kokoa – ja myös ikää, kuulemma reilusti yli 100 vuotta.

Tutustuimme temppelin ihmeiden jälkeen joenvarrella sijaitsevaan munkkien ylläpitämään JEATH-sotamuseoon, joka oli valitettavan rapistuneessa kunnossa. Museossa esillä olevat valokuvat olivat kellastuneet lähes näkymättömiksi, vitriinit olivat rikki, ja kaikki oli hieman rempallaan.  Vierailun arvoinen pieni museo kaikesta huolimatta.

Söimme illallista Kwai-joella kelluvalla lautalla ja ihailimme samalla muutamaa ohitse lipuvaa ravintolalauttaa. Tämä oli selvästikin erinomainen vuodenaika vierailla Kwai-joella, sillä kaikkialla oli hyvin hiljaista ja tilaa oli riittämiin, kun taas sesonkiaikaan paikka kuulemma kuhisee turisteja ja joki on kaikkea muuta kuin rauhallinen bilelauttoineen ja karaokeineen.

Lehmät laidunsivat aivan kaupungin keskustan lähellä tien vierellä paimen perässään.

Munkki mopotaksin kyydissä, taustalla Kanchanaburin kaupungintalo.

Hotellilauttoja Kwai-joella.

Illallisella joella kelluvalla lautalla.

Tiistaina kävimme itse kuuluisalla Kwai-joen sillalla, vaikkakin se aito ja alkuperäinen, puurakenteinen silta tuhoutuikin liittoutuneiden pommituksissa. Tutustuimme samalla myös hieman edellispäivän museota tasokkaampaan sotamuseoon nimeltään Thai-Burma Railway Museum. Siellä riitti nähtävää autenttisista sotavankien tavaroista ja dokumenteista valokuviin ja karttoihin. Erittäin vaikuttava paikka kaiken kaikkiaan. Museota vastapäätä sijaitsee suurin kaupungin kolmesta sotavankien hautausmaasta, jonne on haudattu lähes 7000 länsimaista sotavankia. Kwai-joella ”kuoleman rautatiellä” työskenteli aikoinaan noi 60 000 liittoutuneiden sotavankia ja lähes 200 000 aasialaista vankia (lähinnä malesialaisia ja indonesialaisia). Länsimaisia kuoli noin 16 000 ja aasialaisia 90 000. Aasialaisten pakkotyöläisten hautoja ei merkattu, mutta länsimaiset sotavangit haudattiin seremonioiden kera (joihin jopa japanilaiset osallistuivat) ja kuolleiden nimet ja hautapaikat kirjattiin huolella ylös.

Kwai-joen kuuluisa silta ylittää joen aivan kaupungin keskustassa.

Kwai-joen sillalla.

Länsimaisten sotavankien hautausmaa Kanchanaburin keskustassa.

Illalla yritimme jälleen kerran hotellin rantaravintolaan, mutta heti rantaa (ja prinsessan sviitin parveketta) lähestyessäni rynnisti eteeni turvamies taskulamppu kädessään ja hätisti minut kohteliaasti pois.  Ollessamme sitten lähdössä autolla hotellilta illastamaan jouduimme odottelemaan pysäköintialueella viitisen minuuttia, sillä prinsessa oli juuri silloin saapumassa hotellille. Hotellin autonpesijäpoika kertoi meille hänen olevan tulossa moottoripyöräretkeltä, ja näimmekin hänen nousevan mustasta Audistaan moottoripyörävarusteet yllään.

Prinsessan Audi A8 ja moottoripyörä hotellimme pääsisäänkäynnin edustalla.

Kun Jussi kävi seuraavana aamuna uimassa ja kierteli sitä ennen rannassa, näkyi pusikossa SWAT-joukkoja konepistoolit kädessä. Aikamoiset turvajärjestelyt yhden prinsessan vuoksi! Myöhemmin päivällä, kun Jussi ja pojat uiskentelivat keskenään altaassa pari tuntia, saapui allasalueelle neljä turvamiestä radiopuhelimineen, ja hetken kuluttua altaaseen pulahti nuorehko thai-nainen. Hän uiskenteli rauhassa kymmenisen minuuttia ja hymyli poikien uimahypyille, ja hänen lähdettyään myös turvamiehet poistuivat altaan ympäriltä. Taisi siis käydä niin, että prinsessa pulahti uimaan Jussin ja poikien seuraan!

Hotellimme Dheva Mantra Resortin allasalue, jossa pojat ja Jussi kohtasivat ihka oikean prinsessan!

Keskiviikkona sanoimme hyvästit Kwai-joelle ja ajoimme takaisin Bangkokiin. Tällä kertaa olimme varanneet hotellin Lumphini-puiston kaakkoiskulmassa sijaitsevasta Pantip Court Residence & Suites -hotellista, jonka olimme varanneet siellä tarjolla olevien suurien, mutta kohtuuhintaisten huoneistojen vuoksi. Rakennuksen alimmat 15 kerrosta ovat hotellia, ja ylemmissä kerroksissa 23:nteen kerrokseen asti on vuokrahuoneistoja. Hotelli on neljän tähden, mutta jo hieman kulunut ja nuhjaantunut, mutta huoneistomme oli todella jättikokoinen. Emme ole koskaan ennen tainneet asua yhtä tilavasti hotellissa, sillä käytössämme oli kahden makuuhuoneen ja olohuone-keittiön lisäksi kolme kylpyhuonetta ja peräti 160 m2 tilaa. Kaiken kruunasi parveke,  josta oli näkymä hotellin hienolle puutarha- ja uima-allasalueelle.  Sijainti ei ravintoloiden ja palvelujen suhteen ollut niin hyvä kuin pari edellistä valintaamme,  mutta pari mukavaa ruokapaikkaa löytyi silti aivan kulman takaa.

Näköala parvekkeeltamme hotellin allasalueelle..

Hotellihuoneistomme oleskelutilassa riitti tilaa yllin kyllin.

Toinen hotellihuoneistomme makuuhuoneista.

Söimme peräti kahdesti aivan hotellin lähistöllä olevassa mukavassa Mali-ravintolassa, ja yhtenä iltana piti vielä käydä Thaimaan korkeimman rakennuksen eli meille ennestään tutun Baiyoke Sky -hotellin illallisbuffetissa rakennuksen 78. kerroksessa. Ravintolasta on aivan mahtava näköala yli kaupungin, eikä ruoassakaan ole moitteen sijaa, tarjolla on kaikkea sushista ja jättiravuista kokin tilauksesta paistamiin pihveihin ja thai-ruokaan.

Oman hotellimme läheltä löytyi myös ihanan puutarhan keskeltä thaimaalainen Just One -ravintola, jossa osa pöydistä sijaitsee puutarhassa olevan karppilammikon yllä olevan lasilevyn päällä. Siinä oli mukava ruokailla ja katsella jalkojen alla uiskentelevia kaloja. Ravintola on erikoistunut mereneläviin, ja söimmekin siellä monen muun herkun ohella todella maukkaita valkosipulilla kuorrutettuja, grillattuja jättirapuja.

Ravintola Mali, uusin Bangkokin-suosikkimme.

Lauri nautiskelee illallisherkkuja Baiyoke Sky -hotellin ravintolassa.

Erilaiset viihdyttäjät kiertelevät joka ilta Baiyoke Skyn ravintoloissa. Tässä Eero tapaa perinteisen thai-marionettinuken.

Just One  -ravintolan ravut olivat maukkaita!

Olimme luvanneet pojille, että he pääsevät ennen kotiinpaluuta vielä kerran Bangkokissa sijaitsevaan Siam Parkiin, joka on yhdistetty vesi-ja huvipuisto. Pojat olivat siellä koulun kanssa retkellä huhtikuussa ja ovat puhuneet paikasta siitä asti. Oli erinomainen vuodenaika vierailla puistossa, sillä se oli lähes tyhjä. Olimme suurimmassa osassa laitteita keskenämme, ja Lauri kävi useassa laitteessa jopa aivan yksin. Oli aika hassua, kun osa huvipuiston asiakkaista oli pukeutunut pelkästään uima-asuun (venäläiset naiset tietenkin minikokoisiin narubikineihin…), koska suurin osa asiakkaista kävi samalla kertaa molemmissa puistoissa, sillä vesipuiston sisäänpääsy kuuluu automaattisesti huvipuiston rannekkeeseen. Siam Parkista löytyi paljon Linnanmäeltä tuttuja laitteita, kuten viikinkilaiva, kieppi, kieputin ja kehrä (joka oli Siam Parkissa samalla Enterprise-nimellä kuin Linnanmäellä aikoinaan). Lisäksi löytyi mm. aivan hirvittävä kammokuja, jossa piti itse kävellä pilkkopimeässä talossa käsillä reittiä tunnustelemalla, ja vähän väliä ilmestyi viereen kaameita verisiä nukkeja ja hirviöitä kamalan örinän säestämänä. Huvipuistosta löytyi myös valtavan kokoinen vesikourussa kulkeva vuoristorata, jossa kävimme useamman kerran kastumassa. Osa laitteista oli aika hassuja, kuten Africa Adventure, jossa ajeltiin oikealla perämoottoriveneellä pitkin jokea, jonka reunoilla oli kaikenlaisia Afrikkaa kuvaavia eläin- ja ihmispatsaita. Tavallisten norsujen ja kirahvien lisäksi saimme nähdä mm. verisen näköiseksi maalattuja kauriita, joita leijonat raatelivat ja jopa valkoihoisen ”metsästäjän”, jota alkuasukkaat polttivat nuotiolla elävältä. Olipa seassa myös oikea apina, joka oli raukka sidottu narulla palmuun.

Lauri ypöyksin ”viikinkilaivassa”, joka on Siam Parkissa nimeltään Dragon Boat.

Tässä jättimäisessä kolossissa sai kävellä ja ihmetellä dinosaurus-patsaita.

Siam Parkin ylpeys, mahtavista mahtavin vuoristorata Vortex, jolle Linnanmäen Ukko häviää aivan 6-0.

Myös Linnanmäen Tukkijoki kalpenee tämän laitoksen rinnalla.

Jussi kävi perjantaina vielä palauttamassa automme Pattayalle, josta se oli vuokrattu, ja palasi bussilla takaisin. Samalla hän vei lentokentälle jo kaikki ruumaan menevät matkatavaramme (kuusi kappaletta!), sillä emme muuten olisi saaneet lähtöhetkellä kaikkea millään mahtumaan yhteen taksiin. Lauantaina teimme vielä kulttuurikäynnin Thaimaan kuninkaan palatsille, joka oli meiltä vielä näkemättä. Palatsialue on lähes 22 hehtaarin vehreä alue keskellä Bangkokia. Alueella ei saa kulkea liian paljastavissa asuissa, esimerkiksi shortseissa, mutta sisäänkäynnin vieressä on suuri vaatteiden lainauspiste, josta saa ilmaiseksi housuja, huiveja ym. peittävää. Jussi lainasi sieltä shortsiensa tilalle housut, ja aika monella muullakin alueella kävelijällä näkyi samanlaiset harmaat kuminauhavyötäröiset housut! Kuninkaan palatsin lisäksi alueella on valtion virastoja, edustustiloja sekä kuuluisa temppeli ”Temple of the Emerald Buddha”. Siellä säilytetään Thaimaan kenties kuuluisinta ja palvoituinta esinettä, vihreästä jadesta tehtyä pientä Buddha-patsasta. Patsas löydettiin vuonna 1434 Chiang Raista, ja kuningas Rama I toi sen mukanaan perustaessaan Bangkokin kaupungin. Patsaan ympärillä oli harras tunnelma ja temppelin vartijat pitivät huolen siitä, että turistitkin osaavat käyttäytyä siellä asiallisesti eli esimerkiksi jaloilla ei osoitella kohti Buddhaa esittävää patsasta.

Kuninkaan palatsialueen portinpielessä oli selkeästi esitetty, minkälaiset asut ovat kiellettyjä.

Iloinen turisti kuninkaanpalatsin edustalla. Jussi taitaa odotella, että törmäisi palatsilla Kanchanaburista tuttuun uimaseuraan 🙂

Palatsin vahtisotilas työssään.

Upeita palatseja kullattuine kattoineen riitti lähes silmänkantamattomiin.

Paluumatka kuninkaanpalatsilta hotelliin piti tietenkin tehdä tuktukilla, sillä olihan se meidän viimeinen päivämme Thaimaassa ja samalla myös viimeinen tuktuk-reissumme.

Sunnuntaiaamuna kello 5:15 taksi haki meidät hotellilta, ja matkasimme auringon noustessa Suvarnabhumin lentokentälle. Haimme matkatavaramme lentokentän säilytyksestä ja taiteilimme kolme matkatavarakärryä lähtöselvitykseen. Olimme maksaneet etukäteen kaksi ylimääräistä matkatavaraa, joten meillä oli yhteensä kuusi kappaletta ruumaan meneviä 23 kg:n laukkuja, ja lisäksi kolme lentolaukkua ja reppu käsimatkatavaroina. Käsimatkatavaroiden maksimipaino on 7 kg, ja se ylittyi meillä parin laukun kohdalla melko reippaasti, mutta onneksi ystävällinen thai-virkailija katsoi sitä läpi sormiensa, samoin kuin sitä että yksi matkalaukku painoi 27 kg…

Mukaan otettavaksi jäi peräti 100 kiloa matkatavaraa, vaikka kuskasimme lähes saman verran tavaraa orpokotiin lahjoitettavaksi. Mistä tätä tavaraa oikein kertyy?

Jätin reissussa rähjääntyneet vaaleanpunaiset varvastossuni lentokentän roskakoriin ja vaihdoin tilalle lenkkitossut. Ihana vuosi varvastossuissa päättyi tähän.

Mainokset

Hei hei Pattaya!

Palasimme lomalta Koh Makilta maanantaina, ja asuntomme vuokrasopimus oli päättymässä seuraavana lauantaina, joten viimeinen viikko oli siis täynnä pakkaamista ja jäähyväisiä.

Kaiken pakkaamisen keskellä kävin myös ostamassa lisää  pakattavaa, sillä muutama mekko piti vielä hankkia. (En oikeastaan pidä shoppailusta, joten ostoksia ei ole tullut liiemmälti tehtyä koko vuoden aikana.) Tukcom-ostoskeskuksen lähellä on aivan mahtava ”leninkikuja” eli aaltopellistä kyhätty kuja, jossa on kymmenittäin pelkkiä naisten juhlamekkoja myyviä liikkeitä. Sinne kun menee, niin ei voi tulla ulos ilman ainakaan paria leninkiä. Paikassa ei ole tuulettimia ilmastoinnista puhumattakaan, joten ostosten teko on aika hikistä puuhaa. Kiersin varmasti kaikki paikan kojut ja jokaisessa tuli pysähdeltyä ja ihasteltua toinen toistaan kauniimpia leninkejä. Kotiin saapuessani en edes tiennyt montako mekkoa tuli ostettua, ja piti oikein laskea, että seitsemänhän niitä tarttui  mukaan. Keskihinta oli reilu kymmenen euroa, eli shoppailureissu oli siis selvää säästöä 🙂

Mekko-ostokset odottavat pakkaamista.

Heitimme hyvästit myös lähipizzeriamme Somsirin mukavalle tarjoilijalle, joka tiesi aina jo kysymättäkin, että Eerolle tulee Pizza Hawaii.

Keskiviikkona päätin mennä myös vihdoin viimein hankkimaan pysyvät kulmakarvat, eli tatuoimaan totaalisesti näkymättömien kulmakarvojeni sijaan oikeat kulmat kauneushoitolassa. Kaikenlaiset kauneustatuoinnit (silmien ja huulten kestorajaukset yms.) ovat Thaimaassa hyvin suosittuja ja edullisia. Harmi kyllä se paikka, johon olin aikonut mennä, oli jostain syystä kiinni (Thaimaassahan ei koskaan varata aikaa kampaajalle, hierontaan, kauneushoitoloihin tms. vaan marssitaan vaan sisään, sillä yleensä tekijöitä riittää), joten jouduin etsimään sopivan paikan aivan sattumanvaraisesti. Valitsemassani hoitolassa oli vain yksi kauniisti sanottuna ”elähtäneen baaritytön” näköinen pikkuruiseen verkkotoppiin pukeutunut omistajatar, joka lupasi soittaa paikalle tatuoijan. Hän saapuikin parissa minuutissa ja lupasi tehdä ensin  haluamani ripsienpidennyksen ja sen jälkeen kulmien tatuoinnin. Ripsienlaiton jälkeen tatuoijatäti piirsi minulle kulmakarvojen mallin, ja katsoessani peiliin meinasin pudota tuoliltani (tai oikeastaan siis  siitä ”pediltä” jossa maataan hoidon ajan) sillä kosmetologi oli piirtänyt minulle kenties vahvimmat ja  paksuimmat kulmakarvat jotka olen koskaan nähnyt – varsinaiset ”ladyboy-kulmat” thaimaalaiseen tyyliin. Selitin pitkään, että haluan aivan eri tyyliset – hyvin vaaleat ja luonnolliset – kulmat, ja että väri sekä muoto ovat aivan väärät. Onneksi kauneushoitolassa samaan aikaan oleva mukava brittimies kuuli sananvaihtomme ja sanoi voivansa toimia makutuomarina. Nähtyään minulle piirretyt ”jättikulmakarvat” hän pyysi ulkona odottelevan naisystävänsä sisään ja kysyi sopisiko käyttää naista neuvonantajana. Pariskunnalla on nimittäin Britanniassa viisi tautointiliikettä ja nainen on kosmetologi. Tämä oli oikea onnenkantamoinen minulle, sillä kyseinen brittinainen neuvoi thai-kosmetologia kädestä pitäen kulmieni muodon kaventamisessa/ohentamisessa ja värin vähentämisessä. Hyvästelin pariskunnan tyyytyväisenä ja olin oikeasti tyytyväinen hyvin vaaleaan loppputulokseen. Valokuvia ei valitettavasti tullut otettua, ja nyt harmittaa ettei tullut kuvattua kosmetologin ensin minulle ehdottamaa jättivahvaa ladyboy-tyylistä kulmakarvatyyliä!

Keskiviikkona oli myös lasten viimeinen thai-tunti ja he pelasivat innolla opettajan johdolla hauskaa sana-muistipeliä. Peli sujuu siten, että pöytä on täynnä kuvakortteja, ja lapset istuvat pöydän ympärillä. Opettaja sanoo yhden sanan, joka tarkoittaa jotain pöydällä olevista korteista, ja se lapsi joka osoittaa oikeaa kuvakorttia sormellaan ensimmäisenä saa kortin itselleen. Jos osoittaa väärää korttia, ei saa enää muuttaa valintaansa. Todella hauska ja tehokas tapa oppia muistamaan sanoja!

Lapset pelaavat kuva-muistipeliä viimeisellä thai-tunnilla.

Illalla menimme omassa kaupunginosassamme sijaitsevaan ihanaan näköalaravintolaan Le Saigoniin, jossa olemme käyneet useasti ennenkin ihailemassa maisemia. Söimme upeat neljän ruokalajin menut ja hyvästelimme paikan mukavan hovimestarin, joka otti jälleen kerran Laurista tukun valokuvia.

Jussi nauttii alkuruokaa eli herkullista vietnamilaista lihasalaattia Le Saigonissa.

Laurin vakiojälkiruoka Le Saigonissa: uunijäätelö.

Pattaya Beach Le Saigonin terassilta nähtynä.

Viimeiset hetket Pattayan ”katolla”.

Pojat ja Le Saigonin mukava hovimestari.

Pakkaillessamme tavaroitamme totesimme vuoden aikana kertyneen hirveästi sellaista tavaraa, jota emme halunneet raahata mukanamme Suomeen. Kysyin Pattayan suomalaisen kotikirkon pastorilta Ristolta (jonka lapset käyvät myös Pattayan suomalaista koulua) olisiko hänellä ideaa sopivasta lahjoituspaikasta tavaroille. Risto ehdotti heti paikallista slummilapsille tarkoitttua Agape Home -päiväkotia. Pattayan suomalainen kirkko on tehnyt päiväkodin kanssa jo pitkään yhteistyötä ja todennut Agape-järjestön olevan ehdottomasti tukemisen arvoinen. Pattayan slummien kurjissa oloissa asuvat lapset saavat päiväkodissa joka päivä ruuan, puhtaat vaatteet, suihkun, opetusta sekä mukavaa ja turvallista yhdessäoloa leikkien ja laulujen muodossa. Lasten kasvaessa vanhemmiksi järjestö hoitaa heidät myös kouluun ja tarjoaa kiinnostuneille myös mahdollisuuden yliopisto-opintoihin. Vuosien varrella monet slummilapset ovat saavuttaneet järjestön tuen avulla hyvän koulutuksen ja työpaikan.

Menimme Riston kanssa torstaina päiväkodille mukanamme valtava autolastillinen kaikenlaista tavaraa: pyyhkeitä, vilttejä, lakanoita,vaatteita, leluja, astioita, ruokaa, lääkkeitä ja kaikenlaista muuta tavaraa. Lapset olivat mahdottoman innoissaan nähdessään poikien pallot ja lelut, ja opettajat kiittelivät meitä vuolaasti.
Päiväkodissa oli todella mukava tunnelma ja kaikesta näki, että lapset todella viihtyvät siellä. Saimme seurata lasten aamuvälipalan syöntiä, opetustuokiota ja lauluhetkeä. Tuli todella hyvä mieli, kun näki tavaroiden päätyvän hyvään käyttöön.

Torstai-iltapäivänä minulla oli viimeinen thai-tunti, jonka loppuosan vietimme poikkeuksellisesti kielikoulun naapuriravintolassa, sillä olimme suomalaisen ystäni Katjan kanssa sinä päivänä viimeistä kertaa kielitunnilla. Oli haikeaa hyvästellä mukavat kielikurssikaverit, joiden kanssa on tullut opiskeltua yhdessä syyskuun alusta asti kahdesti viikossa. Meillä on aina ollut tunneilla todella hauskaa, eikä opetus ole ollut minkäänlaista pänttäämistä vaan mukavaa yhdessä jutustelua. Nyt täytyy vain toivoa, ettei kaikki vuoden aikana opittu unohdu, vaan pystyn jatkamaan thai-kielen opintoja Suomessakin.

Thai-ryhmässäni oli oppilaita Suomen lisäksi Saksasta, Kanadasta, Yhdysvalloista, Venäjältä, Iso-Britanniasta, Romaniasta, Unkarista ja Ukrainasta.

Thai-opettajani Mon työn touhussa.

Minä ja Siperiasta kotoisin oleva ystäväni Aygul läksiäistunnilla.

Opettaja Mon ja kielikurssimme toinen suomalaisvahvistus Katja läksiäisdrinkillä.

Koko kielikurssimme samassa kuvassa.

Olimme varanneet torstai-illaksi pöydän kotimme lähellä sijaitsevasta Cabbage &Condoms -hyväntekeväisyysravintolasta. Harmiksemme alkoi juuri tihuttaa vettä ja tuulla, joten emme päässeet istumaan varaamaani pöytään, joka sijaitsee ravintolan parhaimmalla paikalla puun latvaan rakennetulla tasolla. Illallinen oli arkisemmasta istumapaikasta huolimatta kuitenkin herkullinen, ja ravintolan puutarha yhtä upea kuin aina ennenkin.

Pojat hyvästelivät Cabbages&Condoms-ravintolan puutarhan puput.

Perjantaina oli koulun päättäjäispäivä ja vanhempien ja lasten yhteinen laivaristeily. Ennen laivalle menoa katselimme koululla upean tunnin dokumenttielokuvan koulusta. Sen olivat tehneet koululla loppukevään harjoitteljoina työskennelleet TAIKin opiskelijat Iiro ja Iida, ja täytyy sanoa että se oli aivan mahtava. Laulettuamme yhdessä Suvivirren siiryimme Bali Hain satamaan, josta lähdimme loppupäiväksi merelle. Tällä kertaa vuokralaivassamme oli lisävarusteena vesiliukumäki, ja siitä riittikin hupia lapsille koko päiväksi. Ja kyllähän muutamat isit ja rehtorikin näyttivät mallia miten siitä lasketaan 🙂 Tarjolla oli herkullinen seisova pöytä ja päivän päätteeksi oli ohjelmassa vielä todistusten jako laivan kannella. Kerrassaan ikimuistoinen päättäjäispäivä todella ikimuistoiselle kouluvuodelle!

Suvivirren laulantaa Pattayan suomalaisessa koulussa.

Hyvästit ihanalle koululle!

Ankkuroimmme laivamme Koh Larn -saaren rantapoukamaan.

Mahtava ruokatarjoilu oli haettu mukaan koulun lähellä sijaitsevasta ns. ”Viidakko-ravintolasta”.

Osa porukasta kävi maissa pitkähäntäveneellä.

Ainoa koko lukuvuoden 2011-2012 Pattayan suomalaisessa koulussa suorittanut ekaluokkalainen oli meidän Eero! Ja upeasti sujui!

Laurin uimahyppy vesiliukumäestä.

Jussi näyttää mallia vesiliukumäessä.

Kyllähän se reksikin osaa laskea mäkeä!

Loppupäivästä keksittin laskea vesiliukumäestä suoraan renkaan läpi mereen. Hienostihan se onnistui ainakin Laurilta!

Eero laivan katolla.

Eero saa ensimmäisen luokan todistuksen.

Lauri saa todistuksen – ja hienon saakin!

Pattayan suomalaisen koulun lukuvuoden 2011-2012 päättäjäiskuva.

Lauantaina luovutimme asuntomme avaimet ja saimme vuokratakuun takaisin. Kävimme vielä pikaisesti hyvästelemässä tutut hierojat kotimme lähellä olevassa hierontapaikassa, jossa olemme Jussin kanssa käyneet joka viikko (välillä montakin kertaa viikossa). Sitten suuntasimme automme länteen kohti Bangkokia ja Kwai-jokea, ja heilutimme hyvästit Pattayalle. Toivottavasti vielä nähdään!

Viimeinen aamu: hei hei oma uima-allas!

Narm, Puu ja Jussi setvivät raha-asioita asuntomme avainten luovutuksen yhteydessä.

Hyvästienjättö mukaville vakiohierojillemme.

Bye bye Pattaya!

Lähtövalmisteluja ja hyvästit Koh Makille

Kotiinpaluumme lähestyy huolestuttavaa vauhtia, joten Hongkongista palattuamme oli aika aloittaa lähtövalmistelut ja hyvästijätöt. Yhtäkkiä mieleen alkoi tulla kauheasti asioita, joita vielä pitäisi ehtiä tehdä, eikä aika enää millään riitä kaikkeen.

Yksi minulla rästiin jääneistä puuhista oli vihannesten kaiverruskurssi, josta olin jo pitkään haaveillut. Kielikouluni Easy ABC järjestää niitä sekä thai-kokkauskursseja, ja onnistuin houkuttelemaan kanadalaisen kielikurssikaverini Ralphin kanssani kaiverruskurssille. Niinpä vietimme kaksi antoisaa ja hauskaa päivää harjoitellen erilaisten vihannesten muotoilua kauniiksi koristeiksi. Kurssi oli todella mielenkiintoinen ja meillä oli hurjan hauskaa, vaikka sormet meinasivatkin välillä krampata, kun puristimme veistä kädessämme kieli keskellä suuta. Opettajamme Kallaya oli oikein hauska ja taitava nainen, ja olimme Ralphin kanssa hämmästyneitä siitä mitä kaikkea ehdimme kahdessa päivässä oppia. Nyt vain harmittaa se, ettei kurssia tullut suoritettua aiemmin, sillä nyt en enää ehdi tehdä jatkokursseja.

Iloiset kaivertajat eli minä, opettaja Kallaya ja ystäväni Ralph.

Kurkusta ja porkkanasta tehtyjä lehtiä.

Taustalla kurkkukukkia, edessä kurkkulehtiä ja chilikukkia.

Etualalla olevia tomaattiruusuja osasin tehdä jo ennestään,mutta taustan kurkkukukkien kaivertaminen oli uusi taito.

Kurssin vaikeimmat tehtävät eli pullokurpitsasta tehty ”kori” ja porkkanasta tehty kävyn näköinen kukka ((joka esittää siis oikeasti thaimaalaisen galangal-juuren kukkaa).

Kaiken kiireen keskellä teimme vielä hullun päätöksen lähteä vielä kerran käymään ihanalla Koh Makin palmusaarella, joka sijaitsee Siaminlahdella aivan Kamputsean rajan tuntumassa. Jussi oli jo pitkään haaveillut sillä suunnalla sijaitsevasta Soi Daon golfkentästä, jota sanotaan yhdeksi Thaimaan kauneimmista. Kun pojat rupesivat vielä puhumaan, kuinka kivaa olisi käydä Koh Makilla vielä kerran, oli helppo tehdä päätös lähteä sille suunnalle. Lähdimme torstaiaamuna, ja Jussi vei minut ja pojat Laem Ngopin satamaan ja jatkoi itse Soi Daoon pariksi yöksi. Koh Makin katamaraani ei enää kulje, sillä suurin osa saaren resorteista on toukokuussa jo kiinni. Niinpä saarelle pääsee vain Laem Ngopista lähtevällä pikaveneellä. Kauhistelin hieman veneen kokoa, sillä se oli vain noin 8-metrinen moottorivene 200-heppaisella perämoottorilla varustettuna, ja meitä ahtautui sinne 14 aikuista ja neljä lasta. Hieman ahdasta oli, ja puolivälissä matkaa ripsotti vielä vettäkin niskaamme, mutta onneksi matka ei kestänyt kuin tunnin. Perillä Koh Makilla tuttu Ao Kao resortin mukava ”Höslöksi” nimeämämme työntekijä (oikealta nimeltään Net) tuli meitä laiturille vastaan. Ihmettelimme, kun hän ajoi tavanomaisen ”nasta lautaan” -tyylinsä sijaan suht rauhallisesti ja pysähtyi puolivälissä matkaa ja pyysi meitä kaikkia siirtymään auton lavalla toiselle reunalle istumaan. Saavuttuamme Ao Kao resortin liepeille Net pysäytti auton mekaanikkomiehen nähdessään ja lainasi häneltä ilmakompressoria. Kipusimme ulos katsomaan, ja auton yksi rengas oli täysin tyhjä. Se saatiin äkkiä täyteen ja auton toinen reuna kohosi ainakin 10 senttiä!

Net korjauspuuhissa.

Perillä Ao Kaossa kaikki työntekijät tulivat kilvan tervehtimään meitä iloisina ja paikan mukava johtaja Chain toivotti meidät jälleen kerran lämpimästi tervetulleiksi. Saimme taas saman bungalowin, eli saksalaisen Siggyn omistaman hulppean ”mökin” Talay Daon saaren parhaalla paikalla.

Omalla terassilla kelpasi nauttia aaltojen pauhusta.

Näköala ikkunastamme.

Vieraita ei tällä kertaa ollut kuin noin viidessä muussa bungalowissa, joten tuntui siltä kuin koko resortti olisi lähes meidän omamme. Hiekkarannalla sai käyskennellä aivan yksinään, ja henkilökunnalla oli aikaa istuskella seuranamme ravintolassa. Oli aika hauska nähdä resortin elämää sesongin ulkopuolella. Aamiaisellakaan ei ollut totuttua seisovaa pöytää vaan keittiöstä sai tilata mitä halusi. Pojat tilasivat tietenkin joka aamu pinon lättyjä hunajalla ja suklaakastikkeella!

Jussi liittyi seuraamme lauantaina pelattuaan Soi Daossa peräti neljä golf-kierrosta. Kenttä oli ollut todella kaunis, sillä se sijaitsee vuoristossa, ja pilvet roikkuivat välillä pelikentän tasalla. Perjantaina Jussi taisi olla hotellin ainoa asukas, ja oli ollut hieman ”hohtomainen” tunnelma kävellä aution hotellin käytävillä yksinään.

Soi Dao on yksi Thaimaan kauneimmista golf-kentistä.

Jussi saapuu Koh Makille.

Lomapäivät Koh Makilla sujuivat entiseen, leppoisaan tyyliin eli auringosta nauttien, snorklaten ja uiden. Pojat viettivät taas tuntikausia trampoliinilla erilaisia temppuja tehden. Vuokrasimme myös mopon ja kävimme hieman kiertelemässä. Lähes kaikki paikat olivat kiinni, ja oli mielenkiintoista nähdä miten autiota saarella oli verrattuna viime käyntiimme helmikuun lopussa. Saaren paristakymmenestä resortista taisi olla auki kolme ja ravintoloista vain pari. Söimmekin tästä syystä kaikki ateriat yhtä lounasta lukuunottamatta Ao Kaon omassa ravintolassa. Yhden lounaan nautimme pienessä paikalliskuppilassa Peawissa, jossa suuret ja herkulliset annokset maksavat alle euron.

Illallinen Ao Kao resortissa.

Jättirapuja punaisessa curryssa, nam!

Tarjoilijattaremme kutsui Netin hätiin, kun tuli aika avata viinipullo.

Eerolla oli aina peliseuraa biljardissa.

Eero ja Lauri olivat tarjoilijoiden suosikkeja.

Maanantaina koitti kotiinlähtö. Hyvästelimme Ao Kaon mukavan henkilökunnan ja lupasimme palata sinne vielä uudestaan. Toivon mukaan tapaamme tarjoilija Fain loppukesästä jo Helsingissä, sillä hän on menossa kesäksi Ruotsiin töihin ja lupasi yrittää tulla Helsinkiin käymään.

Hyvästit Ao Kaon mukaville tarjoilijattarille Faille ja Jinille.

Paluumatka sujuikin menoa joutuisammin, sillä tällä kertaa pikaveneessäämme oli peräti 500 hevosvoimaa.

Kaupunkimatka Macaoon ja Hongkongiin

Vietimme viime viikolla mukavan viiden päivän kaupunkiloman Macaossa ja Hongkongissa, ja samalla Jussi sai taas lisää oleskeluaikaa Thaimaahan. Jussin Vietnamista tammikuussa hankkima viisumihan meni umpeen huhtikuun puolivälissä, minkä jälkeen hän kävi bussilla puolen päivän viisumihakureissulla Kamputseassa. Maanteitse ulkomailla käytäessä saa vain 14 päivän oleskeluleiman passiin, joten nyt oli tehtävä vielä yksi lentomatka viimeisen kuukauden oleskelun mahdollistamiseksi. Kun saapuu ulkomailta lentäen Thaimaahan, saa nimittäin automaattisesti 30 päivän oleskeluleiman.

Hongkongin ja Macaon lentohinnoissa on huima ero, joten valitsimme halvemman vaihtoehdon ja lensimme Air Asian lennolla Macaoon. Tämä pikkuruinen Kiinan erityishallintoalue on erittäin mielenkiintoinen paikka niin historiallisesti kuin nykyasemansakin vuoksi. Portugalilaiset rakensivat siirtokunnan Macaoon jo 1500-luvulla, ja vielä nykyäänkin portugalia näkee kaupungilla kadunnimissä, kylteissä ynnä muualla, vaikka asukkaista yli 90 % onkin nykyään kiinalaisia. Macao koostuu 9  neliökilometrin  suuruisesta niemimaasta, jossa asuu 94 % maan puolesta miljoonasta asukkaasta, sekä Taipan ja Coloanen saarista.

Sieltähän se löytyy: klo 10:20 destination มาเก๊า eli Macao!

Lentokenttäsaarelta keskustaan saavuttaessa näkymää hallitsevat modernit pilvenpiirtäjät.

Kaupungin keskustaa ja Taipan saarta yhdistää kaksi valtavan pitkää siltaa. Toisen sillan pielessä näkyy Macaon tv-torni, josta voi tehdä maailman korkeimman benji-hypyn.

Thaimaasta ei saanut Macaon valuuttaa, joten jouduimme heti ensi töiksemme asioimaan visa-automaatilla rahaa nostamassa.

Macaon rahayksikkö on Pataca, mutta maassa käyvät myös Honkongin dollarit.

Maa on mielenkiintoinen sekoitus itää ja länttä, ja etenkin meille Thaimaasta saapuville maa vaikutti erittäin länsimaiselta kaikin puolin. Kadut ovat äärettömän siistejä, sillä roskaamisesta ja tupakoinnista julkisilla paikoilla saa sakon. Kadut ovat kapeita, ja kaupunki on hyvin kukkulainen.

Tupakointi julkisilla paikoilla tulee kalliiksi!

Oli aikamoinen yllätys nähdä Macaossa koirankakkaroskiksia! Etenkin totuttuamme Thaimaan melko erilaiseen ”roskakulttuuriin”.

Keskustasta löytyy kapeita ja jyrkkiä katuja ja kujia.

Näitä emme ole koskaan nähneet Thaimaassa mopojen suosiosta huolimatta: mopo-parkkimittaripaikkoja!

Macaon näennäisestä länsimaisuudesta huolimatta tunsimme välillä olevamme ummikkoina Kiinassa. Paikallisissa kuppiloissa ei useinkaan osata englantia eikä myöskään portugalia, joten ruoan tilaaminen voi olla haastavaa. Söimme illallista hotellimme lähellä olevassa pienessä kiinalaiskuppilassa, ja meillä oli oikein hauskaa kun tilailimme ruokia listalta, joka oli jotenkuten käännetty englanniksi, mutta tarjoilija ei kuitenkaan osannut englantia sanaakaan. Tilasimme listalta ruoan kanssa lasit punaviiniä, mutta kun niitä ei alkanut kuulua hätyyttelimme tarjoilijaa ja näytimme elekielellä haluavamme juotavaa. Tarjoilija kiikutti pöytään pikaisesti neljä lasillista lämmintä vettä, ja saimmekin todeta lämpimän veden olevan yleistä Macaossa – ilmeisesti hanavesi kuumennetaan boilereissa sen puhdistamiseksi ja tarjoillaan sitten lämpimänä. Samanlaista lämmintä vettä lapset saivat nimittäin myös paikallisessa McDonaldsissa. Kun näytimme listasta vielä kerran viiniä, tarjoilja vain hymyili ja hoki ”hai hai”, mutta mitään ei kuulunut. Lopulta eräs toinen tarjoilija osasi tulla kertomaan meille, että viini oli loppunut.

Vaikka portugali on maan toinen virallinen kieli, välillä tuntui aivan siltä kuin olisi Kiinassa.

Jussia naurattaa paikallisessa kuppilassa, kun kommunikointi tarjoilijan kanssa ei oikein onnistu.

Maan suurin tulonlähde ovat kasinot, joiden liikevaihto onkin nykyään suurempi kuin Las Vegasin kasinoiden. Kasinorakennukset ovat upeita sekä sisältä että ulkoa, ja niissä on monissa kaikenlaisia show-esityksiä ym. erityistä nähtävää. Kävimme esimerkiksi Wynn-kasinon aulassa katsomassa, kun aulan lattiasta kohosi yhtäkkiä valtava 24 karaatin kullalla päällystetty puu samaan aikaan kun katon kultakoristeiset paneelit avautuivat ja sieltä laskeutui alas kenties maailman suurin kristallikruunu. Kaikkea tätä säesti dramaattinen musiikki ja valoefektit, joten tämä tunnin välein toistuva tapahtuma oli hienoa nähtävää.

Hämmästyttävä ”The Tree of Prosperity” Wynn-kasinon aulassa.

Kaupungin erikoisin rakennus on eittämättä upea hotelli-kasino Grand Lisboa.

Yksi kaupungin vanhimmista kasinoista on 1960-luvulla rakennettu Casino Lisboa.

Rolls Royceja näkyi kaupungilla vähän väliä, etenkin kaupungin kasinoiden eteen pysäköityinä.

Macaon maamerkkinä toimii 1600-luvulla rakennettu Guian linnoitus ja sen vierelle 1800-luvulla rakennettu ensimmäinen länsimainen majakka Kiinan rannikolla. Linnoitukselle oli Royal Macau -hotellistamme sopivan lyhyt kävelymatka maisema ihailemaan. Samalla saimme ihailla useita hääpareja, joita kuvattiin linnoituksen historiallisissa maisemissa.

Guian katedraali ja majakka sijaitsevat Guian kukkulan huipulla.

Guian kukkulalta on upea näkymä kaupunkiin.

Guian linnoitus on suosittu hääparien kuvauskohde.

Guian kukkulan huipulla on myrskyvaroituskeskus. Metallihäkkyrät, joita on jo vuosisatojen ajan nostettu näkyviin kukkulan huipulla olevaan mastoon informoimaan kaupunkilaisia lähestyvästä myrskystä ja sen voimakkuudesta, ovat yhä käytössä.

Seuraavana päivänä matkasimme lauttaterminaaliin, josta kulkee ympäri vuorokauden kantosiipialuksia 65 kilometrin päässä sijaitsevaan Hongkongiin. Matka sujui vajaassa tunnissa, ja Hongkong oli näyttävän näköinen ilmestyessään näkyviin pilvenpiirtäjineen. Liikenne näiden kahden kaupungin välillä on tiheää, eikä kantosiipialuksiin tarvitse mitään varauksia etukäteen, sen kuin kävelee terminaaliin. Maiden välillä on kuitenkin tarkat passintarkastukset, mutta suomalaiset eivät tarvitse viisumia, vaan kumpaankin maahan saa automaattisesti 90 päivän oleskeluluvan.

Macaon lauttasatamassa päivystää jatkuvasti rivi kasinoiden ”houkutuslintuja”.

Hongkongin pilvenpiirtäjät näkyvät kauas.

Hongkongissa on yli 7000 pilvenpiirtäjää.

Hotellimme Garden City sijaitsee Hongkongin saarella, jossa kaupungin varsinainen keskusta sijaitsee, ja jonne brittiläiset miehittäjät asettuivat aikoinaan 1840-luvulla.  Tämän saaren lisäksi Hongkongiin kuuluu Kowlooniin niemimaa sekä Kiinan rajalle ulottuva Uusien territorioiden alue.

Hotelliamme vastapäätä oli tyypillisiä hongkongilaisia asuintaloja.

Pojat ihastelevat hotellimme edessä olevan puiston vaihtuvia värivaloja.

Ensimmäiseksi illalliseksi söimme sushia, nam.

Lounaaksi taiwanilaista nuudelisoppaa.

Hongkong on monin tavoin erittäin mielenkiintoinen paikka. Se on tilastojen mukaan maailman korkein kaupunki, ja keskustassa tuntuukin siltä, että kaikki talot koko maassa ovat pilvenpiirtäjiä. Liikenne on brittiläiseen tapaan vasemmanpuoleista, vaikka manner-Kiinassa on oikeanpuoleinen liikenne. Hongkongin julkinen liikenne on maailman eniten käytettyä, ja erinomaisen metron lisäksi kaupungissa on tiheä bussi- ja raitiovaunuverkosto. Noin 95 % asukkaista on kiinalaista alkuperää, ja meitä hämmästyttikin se, että monet kauppojen ja ravintoloiden työntekijätkään eivät puhu englantia ollenkaan.

Metroverkosto on kattava ja toimii hyvin.

Lauri metrossa.

Ostimme heti ensimmäisenä päivänä koko perheelle paikalliset matkakortit eli ns. Octopus-kortit. Kortti toimii näppäränä maksuvälineenä metron, bussien ja raitiovaunujen lisäksi myös Hongkongin saaren ja Kowloonin välillä kulkevissa Star Ferry -lautoissa. Kowlooniin pääsee toki myös metrolla, mutta me taitoimme matkan parikin kertaa  lautalla hienojen näkymien vuoksi.

Hongkongissa tulee käytettyä paljon liukuportailta ainakin jos käyttää metroa! Metroliukuportaiden lisäksi Hongkongin saarella on myös maailman pisin ulkona oleva katettu liukuporrasjärjestelmä, mutta se jäi tällä kertaa vielä kokematta. Portaat kulkevat aamulla alas kukkulalta kaupunkiin ja iltapäivisin ylös eli ne on tarkoitettu kukkulalla asuville kaupunkilaisille.

Hongkongin raitiovaunut ovat bussien tapaan kaksikerroksisia.

Victoria-lahden yli pääsee kulkemaan tunnelmallisilla vanhanaikaisilla lautoilla.

Jussi ja pojat Star Ferryn kyydissä.

Star Ferry -lauttojen lisäksi Victoria-lahdella näkyi muitakin tyylikkäitä vanhanajan aluksia!

Erikoisin kulkuväline matkallammme oli ”Peak Tram” eli Hongkongin saaren korkeimmalle kukkulalle eli ”Peakiin” kulkeva raitiovaunu. Kukkulalle on kulkenut raitiovaunulinja jo vuodesta 1888, ja nykyisetkin vaunut on rakennettu kauniisti vanhaan tyyliin. The Peakin korkein kohta on 400 metrin korkeudessa, ja vaunu kulkee sinne äärettömän jyrkkää rinnettä. Paluu alaspäin tapahtuu selkä taaksepäin, koska penkeillä ei muuten pysyisi.

Matkalla huipulle vaunu kulkee ajoittain peräti 27 asteen kulmassa (ja tuntuu vähintään 45 asteelta!).

Huipulla oli näinkin idyllisen näköinen ravintola.

Huipulle kiersi alhaalta kaupungista mukavasti kiemurteleva kävelytie, joka oli suosittu hölkkäreitti.

Idyllisen kävelypolun maisemat olivat todella vehreät – ei ihmekään, sillä Hongkongissa sataa todella usein.

Lauri The Peakin sumuun kietoutuneella kävelypolulla.

Puun juuret kiemurtelivat hienosti vanhan muurin päällä.

Matka takaisin kaupunkiin voi alkaa…

Ehdimme kierrellä muissakin kaupungin vehreissä keitaissa, eli näimme Kowloonin puiston (josta löytyi myös geokätkö) sekä Hongkongin saarella sijaitsevan eläintieteellisen puiston. Sen ”matelijatalo” oli aika huvittavaa nähtävää meille Thaimaasta tuleville: rakennuksessa oli peräti kolme eläintä eli yksi käärme ja kaksi pikkuruista krokotiiliä! Apinoita puistossa oli sentään sitäkin enemmän.

Kowloonin puistossa oli flamingojen lisäksi myös lintutalo, lasten leikkipuisto ja jopa McCafé!

Hongkongin kasvi- ja eläintieteellisen puutarhan kasvihuone.

Eeron kiinalainen illallinen: rapuja ja nuudeleita.

Ravintolalaskuista ei aina saanut oikein selvää…

Jussi oli harmiksemme flunssassa koko matkan ajan, mikä hieman hillitsi kaupungilla kiertelyä, mutta aika paljon ehdimme silti nähdä kolmessa päivässä.  Parhaiten jäi mieleen upea valoshow ”A Symphony of Lights”, jota voi ihailla joka ilta kello kahdeksalta. Show koostuu 44 eri rakennuksesta heijastettavista valoista sekä musiikista, ja sitä voi seurata Victorian sataman rannoilta.

”A Symphony of Lights” on päässyt Guinnessin ennätystenkirjaan maailman suurimpana pysyvästi esitettävänä valo- ja äänishowna.

Esityksessä on mukana paljon huikeita laservaloja.

Valoshown jälkeen maistui illallinen ”The Spaghetti House” -ravintolassa.

Hongkong näyttää upeimmalta pimeässä.

Paluumatka hotellille sujui ”The Star Ferryn” kyydissä.

Sunnuntaina palasimme kantosiipialuksella takaisin Macaoon, jossa kiertelimme vielä muutaman tunnin kaupungin kuuluisalla keskusaukiolla Senado Squarella ja kävimme katsomassa kaupungin kuuluisaa nähtävyyttä, St. Paulin kirkon raunioita. Lounaspaikkaa oli hieman hankala löytää, joten poikkesimme pieneen paikalliskuppilaan, jossa kukaan ei puhunut englantia. Pieni ruokalista oli sentään onneksemme käännetty englanniksi, joten osasimme olla tilaamatta listalla olevia käärmeitä tai haineviä. Istahtaessamme lounaan jälkeen syömään jäätelöitä yhdelle kujalle jouduimme vaikka kuinka monen ohikulkijan valokuvattaviksi. Länsimaisia turisteja näkyi nimittäin äärettömän vähän, suurin osa Macaon turisteista on kiinalaisia tai muita aasialaisia.

Senado Square on hyvin eurooppalaistyylinen aukio.

1600-luvun alussa rakennetun St. Paul -kirkon rauniot ovat yksi Macaon tunnetuimpia nähtävyyksiä.

Keskustassa on paljon eurooppalaistyylisiä liha- ja leivonnaiskauppoja.

Monet keskustan herkkukaupat ovat erikoistuneet kuivatusta lihasta tehtyyn ”bakkwaan”, jota myydään levyinä ja eri mausteilla ryyditettynä.

Tarjolla on myös kaikenlaista muuta kuivattua herkkua kaloista hedelmiin.

Pikkuruisen posliinitavarakaupan omistajatäti otti nokosia kaupassaan.

Keskustan kadut ovat paikoitellen hyvinkin kapeita.

Emme yhtään tienneet mitä tilasimme ruoaksi macaolaisessa kiinalaiskuppilassa, mutta juoman suhteen ei ollut ongelmia: Tsing Tao on varma valinta.

Loppujännityksenä matkassamme oli matka taksilla lentokentälle, kun vain kiinaa puhuva taksikuskimme ajeli aivan miten sattuu, ja ojensi jossain vaiheessa matkaa syliini jonkin ihmeellisen kyltin, josta emme ymmärtäneet mitään. Epäilimme kuskin lopettavan vuoronsa kesken, mutta pääsimme loppujen lopuksi perille hänen kyydissään Macaon pikkuruiselle lentokentälle. Kenttä on siitä erikoinen, että portteja on vaivaiset viisi kappaletta, mutta luksusputiikkeja löytyy pilvin pimein. Ne ovat varmaankin houkuttelemassa kasinoilla tilin tehneitä törsäämään voittorahojaan, mutta me jätimme tällä kertaa ostokset väliin.

Perillä Bangkokin lentokentällä totesimme, että automme oli blokattu parkkihalliin siten, että sen eteen oli pysäköity poikittain maasturi. Tuplapysäköinti tähän tapaan on Thaimaassa hyvin yleistä, ja yleisenä ohjeena on, että tuplapysäköitäessä jätetään vaihde vapaalle, jotta auton voi siirtää pois edestä työntämällä. Huikkasimme parkkihallin vartijan työntämään auton edestämme pois, mutta sepäs olikin pysäköity käsijarru päällä! Vartija pahoitteli, ja sanoi kestävän noin puoli tuntia että se saadaan hinattua pois. Emme onneksi ehtineet odotella kuin pari minuuttia, kun auton omistaja saapui sopivasti leppoisaan tahtiin löntystellen siirtämään autonsa pois. ”Mai pen rai” eli ei hätää, kaikki järjestyy, kuten Thaimaassa usein sanotaan!

Songkran

Koko Thaimaan Songkrania eli thaimaalaista uudenvuoden juhlaa (vanhan siamilaisen kalenterin mukaan) vietetään yleensä nelisen päivää, ja tänä vuonna 13.-16.4. olivat yleisiä Songkran-vapaapäiviä. Pattayalla kaikki asiat vedetään usein hieman ”överiksi”, ja niin tapahtuu myös Songkranin suhteen. Täällä tapahtuma kestää viikon, ja sen viimeinen päivä eli 19.4. on silkkaa hullunmyllyä.

Alunperin Songkrania juhlittiin Thaimaassa viruttamalla pieni määrä vettä vanhempien sukulaisten ja tuttavien käsille sen jälkeen kun kyseinen vesi oli ensin ”puhdistettu” kaatamalla se Buddha-patsaan päälle. Veden kaatamisesta sukulaisten käsille on menty aika pitkälle – nykyään Songkran on käytännössä maailman suurin vesisota. Vettä kaadetaan ämpärikaupalla kaikkien vastaantulijoiden niskaan, ja suurin osa kaupunkilaisista on varustautunut Songkranin aikaan vesipyssyillä, letkuilla ja vesisammioilla.  Kaduilla on valtavat ruuhkat, kun kaikki kynnelle kykenevät ajelevat ympäri kaupunkia avolava-autoilla lavat täynnä ihmisiä ja vesisaaveja. Osa ihmisistä viettää päivää kotitalonsa, ravintolansa tm. edessä ja viskoo siitä vettä ämpäreillä kaikkien ohikulkijoiden ylle tai vaihtoehtoisesti suihkuttaa kaikki ohikulkijat letkulla märiksi.  Kaiken lisäksi on tapana ostaa vesisammioihin valtavia jäälohkareita, jotka kylmentävät roiskittavan veden jääkylmäksi, joten ohikulkijat saavat niskaansa todella kylmää vettä. Veden kaatamisen lisäksi kaikkien vastaantulijoiden kasvot pyritään tahrimaan kalkilla, ja kadunvarret ovatkin täynnä kalkinmyyjiä. Monet kulkevat ympäriinsä kantaen pientä kalkkivesiämpäriä, johon he kastelevat kätensä ja lääppivät sitten kaikkien ohikulkijoiden ja vastaantulijoiden naamat kalkkiin. Kuulostaa hullulta, mutta on itse asiassa hauskaa, ainakin jos on hieman leikkimieltä!

Me vietimme Songkranin kaksi viimeistä päivää eli 18.-19.4.  kierrellen ystäviemme Virtasten avolava-autolla kaupungin katuja. Jälkimmäinen päivä oli tosiaan yhtä hullunmyllyä: autot matelivat kaduilla parin kilometrin tuntivauhtia ja vettä tuli kirjaimellisesti kuin saavista kaataen joka suunnasta niskaan. Songkranin viimeisenä päivänä saa kastella aivan kenet tahansa kadulla kulkijan, joten lapsilla oli tietenkin aivan mahdottoman hauskaa kun kenet tahansa ohikulkijan, mopoilijan tai viereisessä avolavataksissa kulkijan sai ruiskuttaa likomäräksi. Mekin ostimme sammioihimme jäälohkareita, ja roiskimamme vesi oli niin kylmää että kädet kohmettuivat kun täytimme vesipyssyjämme.

Songkranina on nykyään tapana käyttää normaalien vesipyssyjen lisäksi myös viemäriputkista tehtyjä ylitehokkaita ”laittomia vesipyssyjä”, joita poliisit sitten takavarikoivat ja palauttavat  kuulemamme mukaan laittomaan tiskinalusmyyntiin pienellä voitolla. Meidänkin seurueellamme oli keskiviikkona neljä laitonta vesipyssyä, jotka poliisi takavarikoi meiltä ajellessamme Pattayanb Beach roadilla. Seurueeseemme kuulunut Ninni ei epäröinyt vaan kaatoi takavarikoinnin tehneen poliisin niskaan kauhallisen jääkylmää vettä. Poliisi ei hätkähtänytkään vaan jatkoi toimiaan kuin mitään ei olisi tapahtunut – sellainen on Songkran!

Torstaina kiertelimme katuja avolava-autollamme kuutisen tuntia, ja näky oli todella uskomaton.  Joka ikinen kynnelle kykenevä pattayalainen tuntui varustautuneen jonkinlaisella vesiaseella, ja tunnelma oli riehakkaan iloinen ympäri kaupunkia.  Ruuhkan seassa ajeli jäälohkareenmyyjiä ja vesitankkiautoja, joilta sai ostaa täydennystä vesisaaveihinsa. Enpä olisi uskonut, että vesisota voi olla näin hauskaa!

Alla vielä 19.4. ottamani videopätkä kaupungilta.

Eläimellistä menoa eli Safari World ja Khao Yain luonnonpuisto

Vietimme huhtikuun alussa muutaman päivän Bangkokissa ystäväperheemme Hannosten kanssa. Heidän lähdettyään Suomeen jäimme vielä oman perheen kesken yhdeksi yöksi Aetas-hotelliin. Vietimme viimeisen päivän vierailemalla eläinpuisto Safari Worldissa Bangkokin koillisosassa. Paikassa on villieläinpuisto, jonka läpi saa ajaa omalla autolla sekä merieläinpuisto, johon me emme tällä kertaa tutustuneet.

Villieläinpuisto oli ehdottomasti vierailun arvoinen. Eläimiä on valtavasti ja ne saavat liikkua aivan vapaasti omilla alueillaan. Puistossa on mm. kameleita, kirahveja, seeproja, kauriita, puhveleita ja valtavasti erilaisia lintuja. Leijonat, tiikerit,karhut ym. ”vaaralliset” eläimet ovat erillisellä alueella, jonne ajetaan kahden sähköportin läpi. Oli aika jännittävää tähyillä pusikoihin  kun tiesi eläimien liikuskelevan alueella vapaana.

Khao Yai

Seuraavan viikon lopussa eli 13. huhtikuuta alkoi Thaimaassa vuoden suurin ja tärkein juhla, Songkran, eli ns. thaimaalainen uusi vuosi. Se on monille thaimaalaisille vuoden ainoa loma, jolloin kaupungeissa työskentelevät pääsevät matkustamaan koteihinsa maaseudulle. Songkrania vietetään ympäri Thaimaata 13.-16.4. ja kaikki toimistot, virastot ja monet kaupat sekä ravintolat yms. menevät silloin kiinni. Pattayalla Songkrania vietetään pattayalaiseen tapaan ylettömästi ja juhlinta kestää peräti viikon. Pattayan Songkranista kerron lisää seuraavassa blogissa.

Pattayan suomalainen koulu sulki myös ovensa Songkranin kunniaksi koko viikoksi (se on melkeinpä pakollista, koska kaupungissa on vaikea edes liikkua paikasta toiseen Songkranin huippupäivinä) joten hyödynsimme viikon loman lähtemällä tutustumaan Thaimaan vanhimpaan luonnonpuistoon Khao Yaihin. Se sijaitsee Bangkokin koillispuolella ja on pinta-alaltaan 2165 neliökilometriä. Aluetta ei ole aidattu, eli eläimet saavat vaellella vapaasti. Norsuja arvioidaan asuvan Khao Yain alueella noin 250 ja tiikereitä enää viitisentoista.

Lähdimme Pattayalta liikkeelle melko myöhään, sillä olimme edellisenä yönä valvoneet aamuyöhön ystävämme syntymäpäivien vietossa, joten saavuimme puiston sisäänkäynnille vasta illan hämärtäessä. Sisäänpääsy luonnonpuistoon on thaimaalaiseen tapaan ulkomaalaisilta kymmenkertainen eli 400 bahtia/ulkomaalainen ja 40 bahtia/thaimaalainen. Höpöttelin portilla sen verran thai-kieltä, että pääsimme ilman sen kummempia selvityksiä sisään thaimaalaisen hinnalla. Kielen opettelusta on siis selvää säästöä 🙂

Puiston läpi kulkevalla viidakon siimeksessä kiemurtelevalla tiellä ei ollut paljoakaan liikennettä, ja pimeyden laskeutuessa alkoi myös ukkostaa. Salamat välkähtelivät ympärillämme ja joka puolelta kuului valtava eläinten mekastus (apinat ja kaskaat ovat todella äänekkäitä!). Tie peittyi sakeaan usvaan, joten ajomatka oli hieman aavemainen, mutta hieno.

Olimme valinneet majoituksen jälleen kerran erinomaisen nettipalvelu Tripadvisorin suositusten perusteella, ja se osoittautui saamiensa kehujen arvoiseksi. Mukavan saksalais-thaimaalaisen pariskunnan pitämä Bobby’s Apartment & Jungle Tours on kodikas ja käsittämättömän edullinen paikka Pak Chongin kaupungissa lähellä Khao Yain luonnonpuistoa. Valtavan kokoinen kahden hengen marmorilattiainen huone varustettuna tv:llä ja dvd:llä sekä erittäin siistillä kylpyhuoneella maksaa vaivaiset 300 bht eli reilut 7  euroa/yö. Aamiainen ei sentään kuulu hintaan, mutta majatalon emäntä loihtii sitä kohtuuhintaan.

Alle kahdeksan euron huone!

Majapaikkamme mukava omistajapariskunta.

Olimme varanneet heti seuraavaksi päiväksi kokopäiväretken luonnonpuistoon. Lähtö retkelle oli jo aamuseitsemältä ja paluu vasta iltaseitsemän jäjkeen, mutta päivä sujui oikein rattoisasti. Matkaseuranamme lava-autossa oli seitsemänhenkinen Bangkokissa asuva ranskalainen perhe, joka osoittautui oikein mukavaksi tuttavuudeksi. Perhe oli todella innostunut retkestä, ja me katselimme huolestuneina, kun he roikkuivat lähes koko matkan ajan lava-auton ulkopuolella pitäen kiinni vain yhdellä kädellä auton katolla olevasta huterasta tangosta.

Olimme retkelle lähtiessämme kerrankin hereillä munkkien "aamukierroksen aikaan". Thaimaassahan munkit kiertävät joka aamu temppelinsä lähiseudun talot keräämässä itselleen päivän ruoat lahjoituksena paikallisilta.

Ranskalaisperhe viihtyi automme ulkopuolella suurimman osan matkaa!

Harmiksemme emme onnistuneet näkemään norsuja, vaikka norsun lantaa lojuikin tiellä vähän väliä. Näimme kuitenkin apinoita, liskoja ja kauriita sekä paljon erilaisia lintuja (mm. hienoja sarvinokkalintuja, joita asuu vain tämän luonnonpuiston alueella) ja erilaisia ötököitä. Iilimatoja näimme kaikken eniten, sillä niitä suorastaan kuhisi joka paikassa. Ne tarttuivat ihoon todella ärhäkästi, ja niitä oli aika vaikea irrottaa, sillä kun sellaisen sai kiskottua sormilla irti, se tarttui saman tien sormiin.

Puimme yllemme "iilimatosukat", mutta silti monet kiusankappaleet onnistuivat ujuttautumaan ihollemme.

Näimme tämän joen rannalla valtavia varaaniliskoja.

Norsuja ei näkynyt, mutta norsun lantaa oli tien varrella vähän väliä.

Tiikereitäkään emme (onneksi!) nähneet, paitsi tämän yksilön, joka irvisteli täytettynä luonnonpuiston museossa. Tämä tiikeri ehti tappaa kaksi ihmistä ennen kuin se saatiin hengiltä.

Ainoa retkellä näkemämme käärme oli tämä, eikä tätäkään ollut kovin helppo havaita.

Apinat ovat puiston äänekkäimpiä otuksia.

Liaaneja roikkuu joka paikassa, joten eteneminen viidakossa on paikoitellen hankalaa.

Eero ja ranskalainen ystävänsä Auguste keräilivät maasta tuhatjalkaisia, jotka menivät kädessä kerälle.

Eero löysi viidakosta liaanikeinun.

Puut olivat mahtavan kokoisia. Tässä takana yksi ainoa puu!

Termiittipesiä oli valtavat määrät.

Viidakossa kasvoi paljon "hiirenkorvasieniä", joita Thaimaassa käytetään usein keitoissa.

Lehdellä oleva valkoinen höntiäinen on itse asiassa hyppivä ötökkä!

Retkemme kulkupeli.

Kävimme uimassa tämän putouksen alavirrassa. Jälkeenpäin kuulimme, että siellä asuu kaksi krokotiiliä! Onneksi emme tavanneet niitä...

Osa viidakosta pidetään kerran vuodessa tapahtuvan kaskeamisen avulla avoimena niittynä tiettyjen eläinten kuten kauriiden ruokailua varten.

Eero kiikaroi kauriita.

Vielä illalla hotellilla iholta löytyi muutama iilimato!

Maanantaipäiväksi olimme sopineet iltaretken lepakkoluolaan. Kävimme päivällä ajelemassa läheisellä tekojärvellä ja bongasimme matkalta myös yhden geokätkön.

Tämän tekojärven rannalle oli piilotettu geokätkö.

Tekojärven viereinen joenuoma oli paikallisten suosima uimapaikka.

Lähdimme lepakkoretkelle iltapäivällä ja pysähdyimme ensin eräälle joelle uimaan, minkä jälkeen vierailimme aivan mahtavan upeassa temppelissä. Temppeli on rakennettu vain muutama vuosi sitten, ja siinä on peräti viisi kerrosta maan päällä. Sisätilat ovat todela upeat, kulta kimaltelee kaikkialla, ja katosta riippuu tuhansa kauniita riipuksia. Temppelin takaa pääsee vielä erilliseen valtavaan tippukiviluolaan, joka on myös upeasti koristeltu.

Pulahdus jokeen matkan varrella virkisti.

Temppeli oli uskomattoman upea.

Temppelin kattoterassilta oli hieno näköala.

Terassia reunustivat burmalaistyyliset patsaat.

Temppelin pihassa oli harvinainen, valkoinen riikinkukko.

Tippukiviluolaan rakennettu meditaatiotemppeli oli vaikuttava näky.

Temppelin käytävät oli tehty pienikokoisille thaimaalaisillel sopiviksi...

Väsynyt munkkioppilas temppelissä.

Seuraavaksi kävimme katsomassa erään toisen buddhalaistemppelin, Sanaan-sain alla olevaa lepakkoluolaa. Siellä sai kävellä pienen jännityksen vallassa, sillä luolassa pesi myrkyllisiä hämähäkkejä, ja lepakot viuhtoivat aavemaisesti  ilmassa ympärillämme.

Lopuksi ajoimme autolla yhden Khao Yain alueen suurimman lepakkoluolan juurelle ja ihastelimme lepakoiden lähtöä hyönteisiä pyydystämään. Kyseisessä luolassa asuu noin kaksi miljoonaa lepakkoa, ja ne lähtevät joka ilta auringon laskiessa ruoanhakureissulleen. Lepakoita lensi luolasta ulos loputtomana virtana, joka kiemurteli taivaalla kuin valtava käärme.

Heti luolan suuaukon vieressä oli myrkkyhämähäkin pesä.

Lepakkoluolan perältä pääsi toiseen, avaraan luolaan, jonne tulvi luonnonvaloa katossa olevasta aukosta.

Lepakkoluola sijaitsi buddhalaisen temppelin alla.

Lepakot lensivät luolasta saalistamaan loputtoman pitkänä, käärmemäisesti kiemurtelevana jonona.

Maisema oli upea illan hämärtyessä.

Meillä oli molempina päivinä oppaanamme mukava nuorimies Diao, joka oli asunut Khao Yain vierellä koko elämänsä ja harrastanut siellä aiemmin salametsästystä.

Tiistaina lähdimme ajelemaan kotiinpäin luonnonpuiston halki, ja poikkesimme vielä puiston näköalapaikalle Khao Khieoon, joka sijaitsee 1,3 kilometrin korkeudessa. Samalla vuorella sijaitsee Thaimaan ilmavoimien tutka-asema, ja näköalapaikan vieressä olikin puomi armeijan alueelle, jota vartioi sotilas kivääri olalla. Vuoren huipulle vievä tie oli melkoisen haasteellinen ajettava: tie oli todella kiemurainen ja jyrkkä, ja siinä oli ajoittain aivan valtavia kuoppia. Onneksi meillä ei ollut kiire!

Luonnonpuiston halki etelästä pohjoiseen kulkee noin 60 kilometrin pituinen hyväkuntoinen tie.

Yhteispotretti Khao Khieon näköalapaikalla.

Maisema näköalapaikalta.

Näköalapaikka sijaitsee ilmavoimien tutka-aseman lähistöllä ja on kyltin mukaan 4233 jalan korkeudella.

Poikkesimme vuorelta alas ajaessamme Eeron toivomuksesta vielä yhdelle luontopolulle.

Luontopolun ihmeitä katselemassa.

Maisemaa luontopolun varrelta.

Ennen puistosta poistumistamme poikkesimme vielä yhden vesiputouksen juurelle etsimään geokätköä, joka oli piilotettu sinne vuonna 2008 ilman että kukaan oli sitä koskaan löytänyt. Ja löytyihän se!


Vieraita Suomesta

Saimme 22. maaliskuuta kauan odotettuja vieraita, kun Hannosen nelihenkinen perhe eli Jani, Auma, Samu ja Teemu saapuivat vieraiksemme reiluksi kahdeksi viikoksi. Olimme varanneet Hannosille majoituksen Siam Oriental Twins -taloyhtiöstä, jossa Pattayan suomalainen koulukin sijaitsee, joten kävelymatka asuntojemme välillä oli sopivan lyhyt.

Lauri ja Eero olivat jo kovasti odottaneet Samua ja Teemua kavereikseen, ja ensimmäinen ilta kului tietenkin meidän uima-altaallamme poikien uimahyppyjä katsellessa ja kuulumisia vaihdellessa. Uintia harrastettiin vierailun aikana joka päivä lisäksi mm. viettämällä yksi päivä Pattayan vesipuistossa eli Pattaya Parkissa. Yhden päivän vietimme Sattahipin Haad Nang Ram -hiekkarannalla, jossa Hannoset saivat ihmetellä vaatteet päällä uivia ja koko ajan syöviä thaimaalaisia.

Eero, Samu, Lauri ja Teemu pelipuuhissa.

Lounas Sattahipin hiekkarannalla.

Pojat Pattaya Parkin vesipuistossa.

Teemu ja Eero Pattaya Parkin vesipuiston vieressä olevan pienen tivolin keinukarusellissa.

Nähtävää ja ohjelmaa oli paljon, ja olimme jo etukäteen tehneet muutamia varauksia vierailua varten. Vietimme mm. yhden kokonaisen päivän merellä Virtasen perheen seurassa nauttien kalastuksesta, uimisesta ja hyvästä ruuasta. Mantereella oli juuri samaan aikaan ankara ukonilma, joten päivä oli oikein suotuisa merellä vietettäväksi. Parasta taisi olla kalansaaliiksi saamiemme kalojen syöminen, sillä aluksen miehistö uppopaistoi pyydystämämme kalat herkullisen kullanruskeiksi ja rapeiksi.

"Kas on pojat merelle lähteneet...♫♫"

Uimahyppyjono!

Vellun taidonnäyte!

Kalansyöttinä käytettiin mustekalan palasia.

Päivän kalansaalis.

Valmiina banaaniveneajelulle!

Vesiurheilun ja kalastuksen lisäksi Jani ja Jussi ehtivät myös käydä pelaamassa golfia kahdella eri kentällä. Aloittelijana Jani otti ensin rangella yhden oppitunnin, ja pelit sujuivatkin oikein mainiosti.

Iloiset golfarit Jussi ja Jani

Olimme sopineet koulun kanssa, että Lauri ja Eero saavat pitää muutamia ylimääräisiä vapaapäiviä vierailun aikana, ja yhden tällaisen arkipäivän vietimme yhdessä Srirachan tiikeripuistossa. Tiikerien lisäksi näimme puistossa mm. krokotiilejä ja norsuja sekä erilaisia eläinesityksiä. Isojen tiikerien ja krokotiilien kanssa olisi päässyt myös valokuvaan, mutta uskaltauduimme poseeraamaan vain tiikerinpennun kanssa. Pienetkin pennut karjuivat kyllä yllättävän kovaa! Poikien mielestä hienointa taisi kuitenkin olla yhteiskuva gorillan kanssa. Tiikeripuistossa oli eläinesitysten lisäksi myös mahdollisuus ruokkia eri eläimiä. Poikien mielestä jännittävintä, mutta myös vaikeinta, oli tiikerien ruokkiminen. Se nimittäin tapahtui ampumalla ilmakiväärillä tiikerin häkin yläpuolella roikkuvia pieniä metallilaatikoita. Jos sai osuman, laatikko aukesi ja sieltä tipahti pala lihaa tiikerihäkkiin.

Yksi tiikeripuiston päätähdistä.

Norsushown jälkeen eläimiä sai syöttää banaaneilla.

Tiikerishowssa katsomo oli onneksi erotettu esiintyjistä korkealla verkkoaidalla.

Krokotiilien kanssa olisi myös päässyt valokuvaan, mutta jätimme tilaisuuden käyttämättä.

Tiikerinpentu osasi karjua yllättävän kovaa!

Gorillan tapaaminen taisi olla pojille päivän kohokohta.

Pattayalla kun oltiin, esittelimme vieraillemme myös paikallista suomalaistoimintaa. Hannoset kävivät Pattayan suomalaisen koulun saunassa nauttimassa löylyistä, ja suomalaisia laulunlahjoja pääsimme ihailemaan käymällä Pattayan kuuluisimmassa suomalaiskaraokebaarissa Black Horsessa. Yhtenä torstai-iltana osallistuimme joukolla Maikan Majatalon legendaariseen tietovisaan. Valitettavasti joukkueemme ei menestynyt kokonaiskisassa, mutta yhdellä kierroksella onnistuimme ainoana joukkueena saamaan täydet pisteet, mistä saimme palkinnoksi ilmaiset fisusnapsit. Maikan tietovisa on todella hauska tapahtuma, joka kerää joka torstai reilut sata suomalaista visailemaan ja nauttimaan suomalaisbuffetin antimia.

Jani pääsi Maikan kanssa yhteiskuvaan.

Pattayan yöelämäänkin ehdimme tutustua ihan tarpeeksi, ja yhtenä iltana kaikki pojat jäivät lastenvahdiksi lupautuneen Ollin kanssa kotiin syömään pizzaa ja pelaamaan Wiitä, kun me aikuiset nautimme ihanan illallisen aina niin mukavassa Le Saigon -ravintolassa. Näköala ja palvelu olivat yhtä upeita kuin aina ennenkin ruuasta puhumattakaan. Illan päätteeksi pyörähdimme pahamaineisella Walking Streetillä ja ehdimme katsastaa yhden paikan tyypillisistä erikoislaatuisista show-esityksistä, jonka olisi kyllä oikeastaan voinut jättää näkemättä.

Illallinen Le Saigonissa.

Paahdettua ankkaa alkupalaksi Le Saigonissa.

Yhden illan vietimme ihailemalla thaimaalaista mieskauneutta, eli kävimme katsomassa Tiffany’s Shown, joka on Pattayan kuuluisin ladyboy-show. Kaikki esiintyjät ovat miehiä, vaikka sitä on todella vaikea uskoa. Show oli upea, esiintyjät olivat häikäiseviä, ja lapsetkin tapittivat silmät ympyröinä ”kuvankauniita setiä”.

Tiffany's Shown esiintyjäkaartia.

Esiintyjien puvut olivat häikäiseviä.

Esiintyjät keräsivät lisätuloja poseeraamalla shown jälkeen katsojien kanssa maksua vastaan.

Koh Samet

Ehdimme tehdä myös kolmen päivän mukavan retken Koh Sametin saarelle. Tämä 13 neliökilometrin kokoinen vehreä saari sijaitsee Siaminlahdella noin puolentoista tunnin automatkan päässä Pattayalta ja kuuden kilometrin päässä mantereelta. Jätimme automme Ban Phen kylään, josta hotellimme Vongdeuan Resortin oma laiva haki meidät. Olimme kuulleet hotellista kehuja useilta tutuilta, ja se olikin kaikin puolin hyvä ja sijainniltaan erinomainen. Koh Sametin länsiranta on jyrkän kallioista, joten kaikki hotellit sijaitsevat itärpuolen hiekkarannoilla. Meidän hotellimme sijaitsi Vongdeuanin lahdella, joka on saaren toiseksi suurin ranta. Siellä hiekka on vitivalkoista ja samettista ja meri turkoosinsininen. Saari on hyvin eri tyyppinen kuin oma suosikkimme Koh Mak, joka on todella hiljainen ja rauhallinen palmusaari, mutta omalla tavallaan Koh Sametkin oli mielestämme oikein mukava paikka suuremmista turistimääristä ja hälinästä huolimatta.

Vongdeuan Resort sijaitsee Koh Sametin toiseksi suurimmalla rannalla.

Asuimme omassa paritalossa viidakon siimeksessä. Onneksi oli hyttyssavuja mukana, sen verran kuhinaa oli terassilla iltaisin!

Hotellimme sijaitsi suoraan rannalla, mutta siellä oli silti uima-allas. Aika turhaa, mutta lapset tietysti tykkäsivät.

Hotellin rantakeinu oli poikien ahkerassa käytössä.

Samu ja Lauri hotellin kiipeilypuussa, jossa pojat viettivät ainakin tunnin päivässä.

Eero mailapelin pyörteissä.

Kaupustelija rannalla.

Hiekkaranta oli aivan täynnä minikokoisia rapuja, jotka pyörittelivät hiekasta pikkuruisia palloja.

Lounas rantaravintolassa: kanaa ja nuudeleita tom yam -liemessä.

Iltaisin Vongdeuanin rantaa valaisevat sille levittäytyvien ravintoloiden lyhdyt ja kynttilät, ja lisäksi rannalla on joka ilta useita upeita tuliesityksiä. Tykästyimme etenkin erään todella taitavan pienen kamputsealaispojan tulishowhun, jota ihailimme kahtena iltana peräjälkeen.

Pojat leikkivät rannalla iltaisin taivaalle lingottavilla valohyrrillä.

Ravintoloiden valot valaisivat iltaisin rantaa.

Jussi valitsee grillattavaa illallispöytään.

Jussin valinta. Hyvää oli!

Tämä suloinen poika tarjoili meille illallista ja esiintyi myöhemmin uskomattoman upeasti päätähtenä rannan tulishowssa.

Ruoka oli hyvää, kuten aina.

Ruoan lisäksi myös seura oli hyvää!

Tulishowt olivat upeaa katsottavaa.

Esityksiin kuului myös tulennielentää. Kuvassa polvillaan nuori tarjoilijapoikamme.

Rannalla myytiin iltaisin ns. onnenlyhtyjä taivaalla lähetettäväksi.

Pelikortit olivat tietystikin mukana matkassa ja käytössä iltaisin terassilla.

Vuokrasimme päiväksi moottoripyörät ja teimme pienen saarikierroksen. Saarella kulkee käytännössä vain yksi tie päästä päähän, ja se on uskomattoman huonossa kunnossa. Tie on päällystämätön ja täynnä järkyttävän kokoisia kuoppia ja muhkuroita, joten pimeässä ei ole mitään mahdollisuutta lähteä ajelemaan. Hyvin mopot silti kulkivat neljä päällä!

Koh Sametin päätie.

Tiessä oli vähän väliä "pieniä" kuoppia.

Paikallisen "bensiksen" työntekijät olivat melko nuoria... Palvelu pelasi silti mainiosti!

Bensa myydään Koh Sametilla litran viskipulloissa, kuten monin paikoin Pattayallakin.

Eero halusi ostaa tankkauspisteestä kotitekoisen arvan, mutta ei onneksi voittanut mitään, sillä palkintona oli viski- ja kaljapulloja. Arvan myynyt tyttö taisi olla yhtä innokas kuin Eero näkemään löytyykö lapusta voittoa vai ei!

Kävimme mopoajelulla saaren ainoassa kaupungissa, mutta siellä ei ollut mitään sen kummempaa nähtävää kuin turistirihkamaa myyviä kauppiaita.

Koh Sametin länsirannikko on kallioista ja jyrkkää, joten siellä ei ole ollenkaan hotelleja.

Länsirannikon näköalapaikalla.

Viimeisenä päivänä pojat saivat saarella opetustuokion siitä, ettei paikallisten eläinten kanssa kannata pelleillä ellei niitä tunne etukäteen, sillä eräs kissa puri Teemua käteen poikien leikkiessä sen kanssa. Muuta vaihtoehtoa ei tietenkään ollut kuin lähteä hakemaan lähimmältä lääkäriasemalta rabies-rokotusta. Thaimaassa raivotauti on yhä ongelma, joten aina nisäkkään purressa on syytä hakeutua lääkäriin rabies-rokotusta ottamaan. Yksi rokotus ei ikävä kyllä riitä vaan niitä pitää saada peräti viisi kappaletta, joten Teemulla rokotussarja jatkuu vielä Suomessa.

Teemua purreesta kissasta emme ikävä kyllä huomanneet ottaa kuvaa, mutta tässä poseeraa sen sijaan hotellimme hauska lemmikkikoira.

Pojat leikkivät, että kepit ovat aseita. Olipa yllättävä leikki 😀

Veneet eivät pääse ajamaan hotellin matalalle rannalle, joten veneeseen kuljetaan rannalta pienellä lautalla. Tässä lähtötunnelmia.

Matkatavarat tuotiin rannalle tällaisella kärryllä, ja taas oli lapsityövoima käytössä 🙂

Viimeisenä iltana Pattayalla kävimme vielä illallisella lempiravintolassani Cabbages&Condomsissa.

Pöytä on katettu!

Samu ja Teemu ihastuivat "suihkupyörään".

Parisuhdetta parantava puutarhakeinu?

Bangkok

Viimeiset pari päivää vietimme yhdessä Bangkokissa. Päätimme päättää yhteisen loman oikein tyylillä ja varasimme kummallekin perheelle mahtavat clubi-sviitit viiden tähden Aetas-hotellista. Hotelli sijaitsee mukavan rauhallisella lähetystöalueella kävelymatkan päässä Lumphini-puistosta.

Tervetuloa hotelli Aetas Bangkokiin!

Viiden tähden hotellin sviiteissä hypitään varmaan aika harvoin sohvilla...

Hotellin ns. klubisviitteihin kuuluu oma vastaanotto ja ns. klubihuone, josta saa pientä purtavaa ja juotavaa kaiken päivää. Iltapäivisin on tarjolla ”iltapäivätee” eli erilaisia leivoksia ja pientä suolapalaa. Kello 18-20 on tarjolla taas paljon erilaista syötävää ja ilmaisia juomia (viiniä, olutta, drinkkejä ja virvokkeita). Me taisimme olla ainoat club-asiakkaat hotellissa ollessamme, sillä olimme joka kerta ainoita ihmisiä klubihuoneessa. Onneksi, sillä lapset eivät tietenkään osanneet käyttäytyä viiden tähden arvoisesti vaan rohmusivat leivoshyllyt tyhjiksi ja pomppivat sohvilla. Onneksi heille riitti aina lyhyt piipahtaminen klubihuoneessa, minkä jälkeen saimme istua siellä rauhassa aikuisten kesken.

Palvelu klubikerroksessa oli ylenpalttista. Thaimaassa hyviin tapoihin kuuluu, että hienoissa ravintoloissa yms. tarjoilijat hieman kumartavat päätään kulkiessaan asiakkaan ohi, jotta heidän päänsä ei olisi asiakkasta korkeammalla (samasta syystä kuninkaan edessä pitää aina olla polvillaan tai peräti makuullaan). Klubihuoneessa oli matalat sohvat, ja aina kun tarjoilija toi meille juotavaa, hän polvistui maahan. Se oli mielestämme hieman kiusallista ja lisäksi todella hankalaa, sillä polvistuminen korkeajalkaisia viinilaseja sisältävä tarjotin kädessä ilman tukeutumista mihinkään on totisesti hankalaa. Yhden kerran tarjoilijaltamme kaatuikin valkoviinilasi pöydälle, mikä taisi olla hänelle äärettömän nolo tilanne. ”Mai bpen rai!” (”Ei haittaa”), me rauhoittelimme häntä.

Polvistuva tarjoilija.

"Cheers!"

Cocktailpalatarjontaa.

Kyllä kelpaa!

Ensimmäisenä iltana kävimme cocktailien jälkeen ihailemassa maisemaa meidän perheelle ennestään tutun Baiyoke Sky -hotellin 83. kerroksessa sijaitsevalta näköalatasanteelta.

Eero ja Teemu ihailemassa maisemaa Bangkokin katolta.

Näköala Baiyoke Sky -hotellin kattoterassilta.

Toisena päivänä teimme jokiristeilyn Chao Phraya -joella. Tämä oli jo meidän perheemme kolmas veneajelu joella, mutta se on mainio tapa nähdä kaupunkia ja etenkin vanhaa Thonburin kaupunginosaa ja bangkokilaisten asumuksia.

Jokiristeilyllä.

Lapsetkin viihtyivät veneessä.

Joella näkyi monenlaisia kulkupelejä.

Osassa kulkupelejä kokkailtiin!

Keskellä moderneja kerrostaloja on myös vaatimattomia hökkelitaloja.

Tässäkin on tainnut olla talo. Tai ehkä kyseessä on yksinkertainen puutavarakauppa?

Thaimaalaiset ovat todella ahkeria pyykinpesijöitä, se näkyi myös joelta käsin.

Välillä oli vaikea uskoa, että olimme miljoonakaupungin keskustassa!

"Sa-wa-di-kaa!"

Tällä kertaa me emme olleet ainoita kalanruokkijoita joella.

Sattui olemaan jokin buddhalainen pyhäpäivä, joten joella oli enemmänkin liikennettä.

Iloiset veneilijät Eero ja Teemu, joilta kummaltakin lähti lähes samaan aikaan hammas.

Jokiristeilyn jälkeen kiertelimme kuninkaan palatsin viereisiä markkinoita ja söimme paikallisella torilla.

Ruokatorilla oli taas tarjolla vaikka mitä.

Lounas torilla.

Toriravintolan keittiö: vaatimaton mutta toimiva.

Näitä marinoituja, raakoja katkarapuja ei tehnyt mieli ostaa niiden muhiessa 30 asteen helteessä ilman minkäänlaista kylmäastiaa...

Torikissat.

Torilisko! Se mateli kukkienpunojan tiskin takana kenenkään paikallisen kiinnittämättä siihen huomiota.

Torikäärme! Se ei tosin ollut oikea, vaan kuvan ukkeli houkutteli sillä ostajia virvoitusjuomakojulleen.

Kukkienpunoja työssään. Kukkariipuksia käytetään esim. autossa hyvän onnen tuomiseksi liikenteessä.

Amulettimarkkinoiden ohessa oli myynnissä myös kaikenlaista krääsää, joka kiinnosti tietenkin lapsia.

Aitoja munkkeja! Ei sentään, vaan taidokkaasti tehtyjä pieniä patsaita.

Illalla kävimme vielä kiertelemässä Bangkokin Chinatownissa, jossa on mahtavia ruokapaikkoja ja mukavan vilkas ilmapiiri. Päivän päätteeksi Jussi lupautui lastenvahdiksi kun me muut aikuiset piipahdimme vielä kuuluisalla Soi Cowboy -ravintolakadulla. Värivaloja ja baareja riitti, mutta täytyy silti sanoa Pattayan Walking Streetin olevan aivan eri luokkaa suuruudeltaan ja tarjonnaltaan.

Bangkok Chinatown.

Chinatownin kadut ovat täynnä ruokakojuja.

Väsynyt Chinatownin asukas.

Soi Cowboy.

Bangkokin Soi Cowboy ei vedä vertoja Pattayan Walking Streetille.

Pääsiäislauantaina sanoimme hyvästit Hannosen perheelle ja saatoimme heidät lentokenttätaksiin. Tapaamme jälleen kesäkuussa kotimaan kamaralla!